Lähes täydellinen ruokahalun menetys

Heips.
Olen 14 viikolla raskaana ja ongelmani on suoraan sanottuna ruoka ja eritoten sen puute. Olen kärsinyt raskauspahoinvoinnista jo muutaman viikon, se ei ole onneksi niin paha (en oksentele kovin usein, korkeintaan muutaman kerran viikossa), mutta se aiheuttaa täydellisen tympääntymisen ruokaa kohtaan. Ruokahaluttomuus alkoi jo kauan ennen pahoinvointien ilmestymistä. Kertakaikkiaan ei tee mieli mitään ruokaa. Joskus on nälkä, mutta sitten kun alan tekemään ruokaa, ruoanlaiton aikana se nälkä mystisesti katoaa jonnekkin ja ei ole enää nälkä. Pystyn syömään hyvin pieniä annoksia, sillä tulen nopeasti täyteen. Olen laihtunut, en tiedä kuinka paljon, mutta sen huomaa siitä että vaatteet ovat löystyneet... ja alunperinkin olin lievästi alipainoinen (168/49), joten laihtuminen ei ole kyllä hyväksi minulle alkuunkaan.
Mitä tässä voi tehdä enää? Istua ja odottaa jos vaikka joskus vielä tekis mieli syödäkin? Entiset lempiruoatkin kyllästyttää, niistäkään ei ole apua. Nesteiden juominenkin on suuren työn takana, tuntuu ettei ole koskaan myöskään edes jano!
Tilanne huolestuttaa siksikin, että arvioin syöneeni tässä muutaman kuukauden ajan (olen ennenkin ollut pieniruokainen mutta silloin kyllä söin varsinkin jos oli nälkä ja hyvällä ruokahalulla) 100-800 kcal päivässä!! Kun vähintään pitäis syödä se 1500 kcal ainakin, ja lisää jonkin verran jos liikkuu enemmän ja tietysti raskaus vaatii himpun verran lisää energiaa...
Tuleeko mun vauvasta ihan minivauva vai selviääkö se edes hengissä?

Havahduin syömisen vähyyteni tässä tällä viikolla kun taas oksetti ja mitään ei tullut ulos, paitsi jtn limaa ja VERTA. Säikäytti aika pahasti :/
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sun pitää oikeesti hakea apua, eihän se lapsi voi kasvaa ja saada tarpeellisia vitamiinia kun itse hädin tuskin pystyt oman kroppasi elintoimintoja pyörittään. Mun mielestä toi tilanne on tosi vakava, se minkä kokoisena lapsi syntyy ja minkälaisia vaurioita sillä on ei kukaan voi ikinä varmaksi täällä sanoa. Jos sä välität siitä vauvasta niiin sun pitää ensitöiksi mennä lääkäriin ja tiputukseen täydentämään vähä varastoja että vauva saa riittävät tarpeet kuntoon.. Se että raksaana ei tee mieli syödä ei oo syy olla syömättä. Vaikka sä oksentaisit puolet syömästäs ruuasta niin ikävä kyllä sun olis pakko tunkee sitä ruokaa vaan naamasta siisääs.. Älä odottele sitä nälkää vaan syö :)

Äänestä

olen normaalipainoinen,mutta hoikka. En ole yhdessäkään raskaudessani ollut kovinkaan ruokahaluinen. Eli jää alle 1500 cal,ei vaan tee mieli,syön kun on nälkä. Eilen meni kahvikuppi,jugurtti,leipä ja 2 lihapullaa pikkusen salaattia. Aina ollut niukka painonnousu ja 3,5-3,8kg vauvat tulleet. Ota puheeksi neuvolassa. Syö sitä mikä maistuu. Mulla ruokahalu on pikkuisen parantunut alun jälkeen,en ole oksentanut koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


josvaantekismieli kirjoitti:

Heips.
Olen 14 viikolla raskaana ja ongelmani on suoraan sanottuna ruoka ja eritoten sen puute. Olen kärsinyt raskauspahoinvoinnista jo muutaman viikon, se ei ole onneksi niin paha (en oksentele kovin usein, korkeintaan muutaman kerran viikossa), mutta se aiheuttaa täydellisen tympääntymisen ruokaa kohtaan. Ruokahaluttomuus alkoi jo kauan ennen pahoinvointien ilmestymistä. Kertakaikkiaan ei tee mieli mitään ruokaa. Joskus on nälkä, mutta sitten kun alan tekemään ruokaa, ruoanlaiton aikana se nälkä mystisesti katoaa jonnekkin ja ei ole enää nälkä. Pystyn syömään hyvin pieniä annoksia, sillä tulen nopeasti täyteen. Olen laihtunut, en tiedä kuinka paljon, mutta sen huomaa siitä että vaatteet ovat löystyneet... ja alunperinkin olin lievästi alipainoinen (168/49), joten laihtuminen ei ole kyllä hyväksi minulle alkuunkaan.
Mitä tässä voi tehdä enää? Istua ja odottaa jos vaikka joskus vielä tekis mieli syödäkin? Entiset lempiruoatkin kyllästyttää, niistäkään ei ole apua. Nesteiden juominenkin on suuren työn takana, tuntuu ettei ole koskaan myöskään edes jano!
Tilanne huolestuttaa siksikin, että arvioin syöneeni tässä muutaman kuukauden ajan (olen ennenkin ollut pieniruokainen mutta silloin kyllä söin varsinkin jos oli nälkä ja hyvällä ruokahalulla) 100-800 kcal päivässä!! Kun vähintään pitäis syödä se 1500 kcal ainakin, ja lisää jonkin verran jos liikkuu enemmän ja tietysti raskaus vaatii himpun verran lisää energiaa...
Tuleeko mun vauvasta ihan minivauva vai selviääkö se edes hengissä?

Havahduin syömisen vähyyteni tässä tällä viikolla kun taas oksetti ja mitään ei tullut ulos, paitsi jtn limaa ja VERTA. Säikäytti aika pahasti :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu