Milla rohkaistui korjaamaan sukupuolensa

MTV3 Studio 55 kertoo:

Milla Louhi eli vuosia miehen kehossa. Neljä vuotta kestäneen prosessin jälkeen hän elää nyt tasapainoisena kehossa, jonka tuntee omakseen.

Jälkeenpäin ajatellen Milla Louhi on tyytyväinen, ettei hän lähtenyt sukupuolenkorjausprosessiin nuorempana.

– 1980-luvulla tutkimukset olivat hyvin rankkoja ja nöyryyttäviä, en tiedä miten olisin kestänyt sellaista. Nykyään käytännöt ovat inhimillistyneet, ja meitä kohdellaan kuten muitakin ihmisiä.

Louhi on aina tiennyt olevansa nainen miehen kehossa. Parikymppisenä hän yritti etsiä palavasti muita transsukupuolisia, mutta tietoa ei juuri ollut saatavilla. Louhi löysi tiensä SETA:n järjestämiin transkahvi-iltoihin, mutta ei tuntenut kuuluvansa joukkoon rujojen, meikattujen miesten keskellä.

– Muut kahvittelijat olivat transvestiitteja, eli heille riitti pelkkä toiseksi sukupuoleksi pukeutuminen. Itse sen sijaan koin olevani aivan vääränlaisessa kehossa, tuntemukseni olivat paljon kokonaisvaltaisempia. Minua eivät kiinnostaneet hurjat meikit tai muhkeat peruukit, Louhi selittää.

http://www.studio55.fi/tositarina/artikkeli.shtml/1292938
101161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Vaikka edes yksi edustaja olisi parempi kuin ei yhtään, niin on vain tosiasia, että yksittäinen kansanedustaja ei pääse sooloilemaan, vaan hän joutuu toimimaan edustamansa puolueen linjaamien ohjelmien puitteissa.

    Toisihan se näkyvyyttä TS-asialle olla eduskunnassa, mutta on pelko, että yksi TS hautautuu muiden ihmisten massaan.

    Äänestä

Poliitikko tarvitsee näkyvyyttä kaikin keinoin näin vaalien alla.

Äänestä
  • Kyseinen puolue voi olla huono valinta eduskuntaan pääsemiseksi. Samoin eräällä toisellakin transsukupuolisella ehdokkaalla. Kolmannella ehdokkaalla on jo pätevämpi puoluetausta ja eduskuntaan pääsy jopa mahdollinen.

    Taitaa olla ennätys transehdokkaissa ja ainakin nämä kolme ovat julkisesti kertoneet taustansa. Tilastollisesti ehdokkaissa pitäisi olla vielä useita kaapissa olevia.

    Äänestä

  • Äänestämään! kirjoitti:

    Kyseinen puolue voi olla huono valinta eduskuntaan pääsemiseksi. Samoin eräällä toisellakin transsukupuolisella ehdokkaalla. Kolmannella ehdokkaalla on jo pätevämpi puoluetausta ja eduskuntaan pääsy jopa mahdollinen.

    Taitaa olla ennätys transehdokkaissa ja ainakin nämä kolme ovat julkisesti kertoneet taustansa. Tilastollisesti ehdokkaissa pitäisi olla vielä useita kaapissa olevia.

    On siellä ainakin yksi stealthikin noiden kolmen lisäksi, jotka suurimmaksi osaksi varmasti tunnetaan. Ei vain ole näissä piireissä kovin tunnettu. Hyvä hänelle.

    Äänestä

  • stölttihiipijä kirjoitti:

    On siellä ainakin yksi stealthikin noiden kolmen lisäksi, jotka suurimmaksi osaksi varmasti tunnetaan. Ei vain ole näissä piireissä kovin tunnettu. Hyvä hänelle.

    Ainakin yksi on vapauspuolueessa. Jos maata mielestäsi uhkaa Nibiru, lentokoneiden kemikaalivanat ja HAAARP hän voi olla hyvä ehdokas jos vielä lisäksi pelkäät muslimeita ja asut Varsinais-Suomessa.

    Äänestä

Milla rohkaistui julkitransuksi. Upeeta!Q

Äänestä
  • Hän on ollut julkisuudessa jo pitkään. Puhutko kovinkin pitkälle ulottuvassa imperfektissä?

    Äänestä

  • julkisuus hyvästä? Yleensä julkisuuteen menneet haukutaan.

    Äänestä

  • Nytkö onkin kirjoitti:

    julkisuus hyvästä? Yleensä julkisuuteen menneet haukutaan.

    Riippuu haukkujasta ja haukuttavasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 103 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2+10 kirjoitti:

MTV3 Studio 55 kertoo:

Milla Louhi eli vuosia miehen kehossa. Neljä vuotta kestäneen prosessin jälkeen hän elää nyt tasapainoisena kehossa, jonka tuntee omakseen.

Jälkeenpäin ajatellen Milla Louhi on tyytyväinen, ettei hän lähtenyt sukupuolenkorjausprosessiin nuorempana.

– 1980-luvulla tutkimukset olivat hyvin rankkoja ja nöyryyttäviä, en tiedä miten olisin kestänyt sellaista. Nykyään käytännöt ovat inhimillistyneet, ja meitä kohdellaan kuten muitakin ihmisiä.

Louhi on aina tiennyt olevansa nainen miehen kehossa. Parikymppisenä hän yritti etsiä palavasti muita transsukupuolisia, mutta tietoa ei juuri ollut saatavilla. Louhi löysi tiensä SETA:n järjestämiin transkahvi-iltoihin, mutta ei tuntenut kuuluvansa joukkoon rujojen, meikattujen miesten keskellä.

– Muut kahvittelijat olivat transvestiitteja, eli heille riitti pelkkä toiseksi sukupuoleksi pukeutuminen. Itse sen sijaan koin olevani aivan vääränlaisessa kehossa, tuntemukseni olivat paljon kokonaisvaltaisempia. Minua eivät kiinnostaneet hurjat meikit tai muhkeat peruukit, Louhi selittää.

http://www.studio55.fi/tositarina/artikkeli.shtml/1292938

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu