Meitä sirutetaan

joka päivä

Kerron tämän nyt ihan oman henkeni uhallakin, mutta meitä on sirutettu jo nyt. Tämä tapahtuu kelle tahansa esim. hammaslääkärillä käynnin yhteydessä. Minut sirutettiin peräti kaksi kertaa koska olen "niiden" hallitus tai mitä ne ovatkaan jotka seuraavat ja siruttavat meitä tarkassa seurannassa.

Tuolla sirulla he voivat vain seurata minua ja minua on testattu vain 1. prototyypin sirulla joten he voivat vain seurata minua ja tekemisiäni. Joillekin on laitettu uudempi siru joka saa sirutetun tekemään mitä ne haluavat kuten erilaisia murhia jne. Itse huomasin nämä ongelmat hammaslääkäri käynnin jälkeen alkoivat oireet ja kivut, mutta tarkastuksessa ei muka löydetä koskaan mitään. Myös toisella kertaa siruttivat ja kipu alkoi eikä taaskaan löydetty vikaa kun menin valittamaan.

En ymmärrä miksi yleensä jouduin näihin ihmeellisiin hammasoperaatioihin kun alunperin menin pelkästään tavalliseen vuosittaiseen hammastarkistukseen ja yhtäkkiä minulle oli laadittu useamman kerran hammaslääkäri käynnit muka hammaskiven poistoa varten, minulla ei tuntunut mitään kipua ennen näitä hammaslääkeräillä käyntejä ja hampaani olivat täydelliset joten syy näihin useamman kerran hammaslääkärillä käyntisarjaan olivat todella oudot.

Tiesin heti, että jotain outoa oli kun hammaslääkärin piti poistaa pelkästään hammaskiveä, mutta tuo operaatio ei ollut lainkaan normaali vaan tunsin selvästi kuinka lääkäri teki jotain outoa ja todella kivuliasta eli laittoi varmasti juuri silloin sen sirun hampaaseeni. Sen jälkeen olen ollut jatkuvissa kivuissa ja tästä on jo useampi vuosi. Hammaslääkärit ovat täysin mukana tässä salajuonessa ja siruttavat joka päivä ihmisiä kaikkialla maailmassa. Tietenkin muutkin kuin hammaslääkärit tekevät sitä ihan minkä tahansa alan lääkäri tekee operaationsa yhteydessä tämän.

12

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuperStalin

      Siis meillä on tämä rajallinen eliitti, joka siruttaa kansalaiset kytätäkseen heitä ja aiheuttaakseen heille kipuja. Oletetaan eliitin lukumääräksi Suomessa vaikkapa 3000. Heillä on siis kytättävänään 5,2 miljoonaa ihmistä 24/7. Pientä ovat tämän maailman bigbrotherit...

      Aloittajaa suosittelen ottamaan yhteyttä psykiatriin, jos kuvatut oireet ovat todellisia. Eikä tämä ole vitsi tai vittuilua.

    • Sinua höpsöttää

      "Kerron tämän nyt ihan oman henkeni uhallakin, "

      Ei sinun henkeäsi mikään uhkaa, senkin höpsö. Senkus jätät menemättä hammaslääkärille, jos noin ahdistaa. Ei sinne ole pakko mennä.

    • okkigaam

      Sinuna minä olisin vaihtanut h-lääkäriä jo aikoinaan. Et puhunut taksasta mitään joten puppua koko juttu.

      • Aloittaja vastaa

        Molemmilla kerroilla oli eri hammslääkärit joten siitä tietää, että kaikki hammaslääkärit ovat mukana tässä juonessa. Rahaahan hammaslääkärille aina menee ja paljon sen tietää jokainen.


    • Supoko ?

      Poista kaikki hampaasi TROLLI !

    • 3245435

      Tuo kuulostaa paranoidi skitsofrenialta aika aljon..että jos varaat lääkärille ihan ajan..

    • Uskovainen Mies

      Raamattu kertoo meille, että viimeisinä aikoina antikristus astuu valtaan ja laitetaan pedon merkki joko käteen tai otsaan ja ilman sitä ei voi myydä eikä ostaa mitään. Kehitys on menossa juuri tähän suuntaan ja marketeissa ovat sirulukijatkin. Jos kumartaa antikristusta ja ottaa sen pedon merkin otsaansa tai käteensä joutuu iankaikkisesti tuomituksi Jumalan edessä ja helvettiin yhdessä perkeleen kanssa. Googleta :"Jumalallinen ilmestys helvetistä Mary K Baxter" tuolta sivulta on löydettävissä lisää tietoa tuosta pedon merkistä.

    • HAHAHAHAHHAAAAAA

      Varo vaan sulla saattaa olla hampaissasi pedon merrki ja siruja oot voinut saada ruoasta.Nyt äkkiä hampaat pois kaikki.
      Varo raamatussakin saattaa olla siruja ja sun autossa ja vaikka missä.Varo ja valvo.Älä nuku olleenkaan.

    • Minun peräaukkoni.

      Kävin leikkauttamassa peräpukamani, ja epäilen, että peräaukkooni on samalla istutettu pieni radiovastaanotin ja kaiutin, sillä aina, kun käyn ulosteella, aukosta kuuluu Aki W. Yrjänän äänellä lausuttuna: "Viiltävä tuska perseessäsi on sen hullun miehen seiväs", mikä lause esiintyy eräällä CMX:n levyllä.

    • bubble bobble

      ostin kerran karkkia kaupasta ja sit kun söin niitä kotona aloin näkeen punasia pisteitä ja ja kaiken laisia silmiä ja ne kehotti antaan kaikki rahat hallitukselle ja että minun täytyisi lopettaa elämä tähän hetkeen olenko bubble bobble :O !!!!

    • Meidän koira on sirutettu. Nyt meitä seurataan sen sirun avulla. Eläinlääkärin tiloissa on pakko olla kellarissa tarkkailuhuone monin vempaimin. Sirun tiedot lähetetään sinne.

    • allicapina

      Nanon-teknologian myötä mikään ei ole mahdotonta! Minä en lähtisi ainakaan mollaamaan kovin kärkkäästi. Kestävän kehityksen nimissä voidaan tehdä milteipä mitä vain. Ja yhteisen hyvän ja edun nimissä kaikki on tietenkin salaista! Ja jos jostain vuotaa tietoa, meidät on koulutettu leimaamaan tiedonlevittäjät heti kättelyssä hulluiksi. Hyvin toimii! Paremmin kuin niskalaukaus!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18514
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5428
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5047
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4944
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4781
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4665
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4243
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3897
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3164
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2869
    Aihe