LIBYAN POMMITUS

Samalla periaatteella kuin Libyää pommitetaan, pitäisi pommittaa myös Venäjää ja Kiinaa, näissäkin on armeija tappanut oman maan kansalaisia.
757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja juuri siksi Kiina ja Venäjä vastustaa Libyan siviilien suojaamista.

Venäjän Federaation ja Kiinan kansantasavallan olemassaolon perusteen voisi kiistää. Venäjän Federaatio on keskusvalta, joka riistää osatasavaltojen ja muiden hallonta-alueiden luonnonvaroja ja kansantaloutta.

Neuvostoliiton hajottua itsenäistyneet maat tekivät laskelmia siitä kuinka paljon Moskova riisti tasavaltojen omaisuutta. Laskelmista jätettiin inhimilliset kärsimykset, kuten murhat ja muut rikokset pois. Siis pelkkä taloudellinen riisto, tekee miljardien velan, jonka Venäjän Federaatio on ainakin moraalisesti velkaa nykynaapureilleen.

Sama riisto jatkuu edelleen; venäläiset hyödyntävät vähemmistökansojen kustannuksella luonnonvaroja ja teollista tuotantoa.

Eli ei ole ihme, jos moni tasavalta haluaisi irrottautua Federaatiosta. Ei vain kaukasuksella vaan myös muualla. Esimerkiksi Karjalan tasavallassa enemmistö toivoo itsenäisyyttä tai liittymistä Suomeen.

Kiinan Kansantasavallan tai Kiinan tasavallan kapinalliset maakunnat on itseasiassa laiton valtio. Kiinan tasavalta eli Taiwan on tosiasiallisesti Kiinan laillinen valtio. Eli jos kommunistien valta kukistettaisiin vaikkapa kansannousun avulla, niin Kiina Tasavalta voisi palauttaa laillisen valtansa myös manneralueella.

Ei siis ihme, jos Kiina ja Venäjä pelkäävät.


Maailma on yllätyksiä täynnä.
NINEL

Äänestä

Ja kusipäitä! Sodassa ei ole sääntöjä!

Äänestä

Suomi voisi pommittaa myös USA:ta, jossa käytetään sähkötuolia rikosten teille erhetyneitten tappamiseen.

Äänestä

Oletko muuten koskaan ajatellut, että tuomion täytäntöön panon jälkeen kuoleman tuomion saaneet uusivat rikoksiaan aika harvoin.

Kuoleman tuomiossakin on hyvät puolensa jotka huomaa kun lakkaa vouhottamasta.

NINEL

Äänestä
  • Joo, kait. Ja jos väärän tuomitsee? Voi tappa sen okean perään?

    Äänestä

Siksihän nämä maat vastustavatkin pommituksia, koska omissa maissaan samat ihmisoikeusongelmat ja pelkäävät, että länsivallat tulevat puuttumaan samalla tavoin.

Nämä pari maata ovat kaukana demokratiasta. Länsimaiden sivistys ja ihmisoikeudet eivät kuulu näihin maihin.

Äänestä

Mediassa on kerrottu liittouman joukkojen hyökänneen Libyaan siivilien takia.
Täyttä soopaa koko mediauutinen,liittouma hyökkää libyaan pelkästään öljyn takia,ei liittoumaa mitkään siviilit kiinnosta,jos kerran siivileitäkin sattuu kuolemaan pommituksissa.Öljy on se tärkein asia,joka kiinnostaa liittoumaa.Hyökkäyksellä pyritään turvaamaan öljylähteet länsimaiden hyödyksi.
Jälleen kerran hyvä esimerkki siitä,miten medialla pystytään manipuolimaan ihmisiä harhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muhammed kirjoitti:

Samalla periaatteella kuin Libyää pommitetaan, pitäisi pommittaa myös Venäjää ja Kiinaa, näissäkin on armeija tappanut oman maan kansalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu