lupaa Jutta Urpilainen!
" Me emme ole mukana hallituksessa, joka koskee työeläkkeisiin. "
lupaa Urpilainen, mikä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä
että tuloerot jatkavat kasvamistaan maassamme!
Tutkimus osoittaa, että tuloerot ovat suurimpia eläkeläisten
keskuudessa.
Ja työeläkettä nauttivat eivät ole niitä pienituloisimpia.
" Me emme ole mukana hallituksessa, joka koskee työeläkkeisiin. "
lupaa Urpilainen, mikä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä
että tuloerot jatkavat kasvamistaan maassamme!
Tutkimus osoittaa, että tuloerot ovat suurimpia eläkeläisten
keskuudessa.
Ja työeläkettä nauttivat eivät ole niitä pienituloisimpia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
EIKÖHÄN KAIKKI JO SAA TYÖELÄKETTÄ, ALKAA OLLA AIKA VÄHISSÄ NE JOTKA EI SAA. JAkepu on hoitanut omiensa eli 'emäntien' pikkueläkkeet suuremmiksi sillä TAKUUELÄKKEELLÄ mitä ei saa kukaan muu kuin KEPULAISTEN 'emännät',sen saavat koska eivät saa mitään köyhänavustusta, josta voidaan vähentää vastaava summa. KÖYHILTÄ OTETAAN POIS SAMANVERRAN KUIN ANNETAAN, KEPUJEN 'EMÄNNÄT' SAA TÄYSIMÄÄRÄISENÄ. Niitten eläke on jäänyt pieneksi kun ovat olleet kotona 'emäntänä' eivät palkkatöissä. Vaikkakin palkka on tullut isännän ohella.
Jutta Urpilainen kannustaa suojaamaan työeläkkeet leikkauksilta
MTV3 Internet 1.5.2010
Urpilainen kertoi haluavansa vahvistaa palkansaajien luottamusta eläketurvaan. Mekaaninen eläkeiän nostaminen ja eläketason heikennykset ovat hänen mukaansa vääriä keinoja työurien pidentämiseksi.
Urpilainen haluaa estä palkansaajien eläke-etujen leikkaukset. Elinaikakerroin vähentää työeläkettä ellei työssäoloaika pitene. Työssäoloaika on heti kasvanut elinaikakertoimen vaikutuksen vuoksi. Näin yli 60-vuotiaat sinnittelevät työelämässä - ellei heitä irtisanota kortistoon - ja nuorisotyöttömyys kasvaa.
Palkansaajien saavuttamien etujen leikkaukset eivät ole koskaan kuuluneet SDP:n tavoitteisiin - eivät myöskään eläke-edut.
Urpilainen ei puhu mitään johtajien ylisuurista eläkkeistä. Palkansaajien ansiosidonnaiset eläkkeet eivät ole ylisuuria kuten yritysten johtajien eläkkeet.
Palkansaajien ansiosidonnaiset työeläkkeet ovat vain noin 60 % palkasta ja lisäksi veroprogressio tasaa palkansaajien eläkkeitä.
Suomeen on luotu johtoryhmän ja yritysjohtajien ylisuuret palkat, bonukset ja eläkejärjestelmät. Näitä johtajien palkka- ja eläke-etuja suunnittelee Suomessa Alexander Corp. yhtiö, joka on kokoomuslaisen Sauli Niinistön vaalirahoittaja.
Yritykset ostavat eläkkeitä johtajilleen yksityisiltä eläkeyhtiöiltä, joten eläkepalkkakatto tai eläkekatto ei johtajien ylisuuria eläkkeitä leikkaa, mutta siitä huolimatta myös Suomeen on saatava eläkepalkkakatto ja/tai eläkekatto, kuten muissa EU-maissa on. Kuten USA:ssa on.
Työeläkkeet ovat ansiosidannaisia eivätkä läheskään niin suuria tavallisilla palkansaajilla - kuten mitä luulet. Moni pätkätyöläinen ei saa eläkkeelle päästyään edes takuueläkkeen verran eläkettä, joten hän saa ansiosidannaisen eläkkeen sijasta takuueläkkeen = 685 €/kk.
Kun takuueläke ei riitä vanhuspalveluihin, jotka on yksityistetty ja ulkoistettu, niin Katainen ja Kiviniemi keksivät ehdottaa, jotta eläkeläiset voivat ostaa yksityisen eläkkeen ja näin turvata vanhuutensa. Siinä sitten eläkeyhtiöt suunnittelivatkin yksityisiä eläkkeitä, jotka osoittautuisivat niin kalliiksi, että eläkeläisen olisi myytävä kotinsa, jotta voisi eläkkeen ostaa. Eläke tosin tulisi maksuun vasta kuoleman lähestyessä - kuolema kohtaa työntekijäportaan keskimäärin noin 7 vuotta aikaisemmin kuin "kirjanoppineet".
Takuueläke ei ole riippuvainen omaisuustuloista, kuten pääomatuloista mutta takuueläke vähnetää asumistukea ja muita mahdollisia sosiaalietuja.
Sijoittajat ja omaisuustuloillaan elävät saavat "takuueläkkeen" takuulla "karkkirahakseen".
Vuonna 2008 Katainen alensi tuloveroa 800 miljoona euroa siten, että veroprogressiota vähennettiin, eli että suurituloisimmat saivat kolminkertaiset verohuojennukset. Kataisen mukaan verohuojennus oli pienituloisia suosiva. Oliko?
* Työssä käyvät saivat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 216 euroa
35.000 euron vuosituloilla 540 euroa
50.000 euron vuosituloilla 744 euroa
* Eläkeläiset saavat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 219 euroa
35.000 euron vuosituloilla 662 euroa
Jotta 800 miljoonaa euron vaje verokertymässä saadaan korvattua
on korotettu energiaveroa ja arvonlisäveroa.
Teollisuus ja maatalous on ennen sähköveron korotuksia siirretty alempaan sähköveroluokkaan.
Lisäksi nykyinen hallitus poisti työnantajien kela-maksut kokonaan ja näin saatiin 1,1 miljardin vaje verokertymään.
Ja taas on korotettava lisää välillisiä veroja eli kulutusveroja.
Niinpä korotetaan uudelleen energiaveroa ja korotetaan arvonlisäveroa, ajoneuvoveroa, autoveroa, tupakkaveroa, makeisveroa, jäätelöveroa, virvoitusjuomaveroa ja ryhdytään perimään jäteveroa.
Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavia veroja ei koroteta valtion budjetin mukaan vuonna 2011. Sehän olisi rikkailta pois ja Kataisen mukaan "rikkaita on liian vähän verotettavaksi".
Aina vuodenvaihteessa demarien indeksileikkuri leikkaa eläkettä.
Palkat nuosu puolela eläkeet vain karvan. Taas tänä vuonnakin eläkkeiden ostovoima rommaa. Kiitos siitä demuille!
Sdp vastustaa myös ökyeläkkeiden eläkekattoa, joten tuloerot eivät tosiaankaan tule pienenemään. Ihan järjetön juttu tämän eläkekatonkin vastustaminen. Miksi verotuloista pitää kerätä rahaa muutamien tuhansien ihmisten ökyeläkkeisiin.
kyllä ne 'karkkirahat' menee niille kepulaisten ns, emännille jotka ei ole työllään eläkettä ansainneet, eikä niiltä pois mitään leikata kun eivät saa avustuksia, mutta oikea köyhä saa avustusta, niin tältä sitten takuueläke leikkaa saatavaa rahaa. Siinä taas kepulaisten rahan siirto omaan taskuun. HYVIN HARVA MUU IHMINEN SIITÄ HYÖTYY, PAISI KEPUJEN MUIJAT.