Jo heti ensimmäisenä päivänä katsoin narsistia kuin hän olisi ollut joku maailman kaunein nainen. Ei hän ollut, mutta en ole ainoa, joka asiaa ajattelee niin. Hän saa ihmiset uskomaan omaan kauneuteensa. Hänen eleensä ja ilmeensä ilmentävät koko ajan, että tämä on kuningatar. Silti kummastelen, että näin naisen (jollaisia kävelee vastaan samannäköisiä kopioita päivittäin vastaan) jonakin taivaallisen kauniina olentona. Tottakai ihmiset näkevät rakkaimman ihmisen yleensä sinä kauneimpana, mutta tämä oli erilaista. Kun olisin oikeasti ollut lumoutunut paskakasasta niin, että kuvittelin sen olevan kultaa (ja koko suhdehan oli yhtä paskakasaa, jota kullaksi kuvittelin).
Ja tietysti hän pukeutui ja meikkasikin näyttävämmin kuin muut naiset. Silti luulen, että eleillä oli suurempi vaikutus. Niistä huokui jokin sellainen ylemmyyden tunne. Vähän kuin "se joka minut saa, on todella onnekas."
Ja tietysti hän pukeutui ja meikkasikin näyttävämmin kuin muut naiset. Silti luulen, että eleillä oli suurempi vaikutus. Niistä huokui jokin sellainen ylemmyyden tunne. Vähän kuin "se joka minut saa, on todella onnekas."
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkä se sinun paskakasasi osasi vain tuntea oman arvonsa, olla tietonen omasta viehättävyydestään ja olla rehellisesti oma itsevarma itsensä, jota sinä et kestänyt. Pettymyksesi on kai saanut sinut näkemään hänet nyt vain paskakasana, koska hän halusi itselleen enemmän kuin sinä pystyi antamaan. Sori julmat sanani, mutta totuus...se sattuu ja tekee kipeää joskus kohtuuttoman paljon. Kannattaa hyväksyä sekin, että toisinaan ei vaan riitä jollekin.
Kysy puolestasi peilin edessä itseltäsi, että mitä hän minussa näki? Olenko kopio, joita vastaan kävelee päivittäin? Olenko parempi tai huonompi kuin hän? Miksi hän halusi juuri minut? Olenko arvokas itselleni tälläisenä vai näenkö ja koenko itseni toisenlaisena kuin olen? Annoinko itsestäni valheellisen kuvan, johon hän ihastui ja rakastui? Enkö ollut oma itseni, teeskentelinkö olevani jotain muuta kuin mitä olin? Miksi hän pettyi minuun?
Olet ilmeisesti ymmärtänyt että olet mennyt omaan ansaasi. Olet kuvitellut asioita joita ei ollut tai ole. Jotkut uskoo herkästi toiset ei.
Kannttaa varmasti miettiuä oletko muutenkin "helppo nakki" ja syytä siihen.
ooooh... en voi tietenkään tietää juuri tämän stoorin taustoja, mutta olen monesti kuullut tuollaista :
"en riitä sinulle..."
"et voi oikeasti muka valita minua kaikkien joukosta..."
"saisit kenet haluat..."
Tai että kusetan jotenkin, hyväksikäytän, koska valitsin juuri hänet.
Huono itsetunto ei ole minun ongelmani. Minun huono itsetuntoni ei ole heidän ongelmansa tai parannettavissa.
Olen sitten koettanut eleillä ja teoilla osoittaa oikeasti välittäväni, mutta ei sitä ruikutusta koko ajan jaksa. Yleensä päättyvät nopeasti eroon joka vahvistaa vastapuolen käsitystä "ylemmyydestäni". Pyh...
Tämä ei siis osoitettu ap:lle vaan yleisesti tällaisiin tilanteisiin.
kusetan jotenkin, hyväksikäytän, olen liian hyvä sinulle, et saa ketään toista, sulla on huono itsetunto.... kuuluu minun listaani, että mitä olen saanut kuulla. Tosin tuollaista kun saa kuulla, rupeaa ajattelemaan jo kohta samoin. Ainakin m inulla kävi niin. Jos toinen ei usko, että en hyväksikäytä - hyväksikäyttää hän itse minua. Jos minua epäiltiin kusettamisesta - heräsi oma epäilykseni minun kusettamisestani jne..
MB : tiän mitä sanot.
Tuo lista oli myös muihin seurustelukumppaneihin liittyvä. Satunnaisempiinkin tapauksiin kohdistuva. Mikä helkutti siinä on, että lähestytään seurueen näkyvintä ilopilleriä ja sitten aletaan kitisemään etten kuitenkaan riitä sinulle ?
No ei, tulipa sanottua kärkkäästi...
Sitten siinä suoraan sanoen menee maku tai syntyy halu tallata alleen. Ei sekään kovin fiksua taida olla.
Mitä tulee narsistiseen kumppaniini... tuo kertomasi oli kovin tuttua. Ensinnäkin hän kertoi minun olevan niin perustavanlaatuisesti huono ja "vino" ettei voi itsekään ymmärtää miten voi rakastaa minunlaistani....kertoen tietenkin samalla että minun pitäisi osata arvostaa että edes JOKU kykenee siihen...hän tietenkin. Muuta en saisikaan.
Tässä taitaa olla sellainen lyttäysmeininki, eli laitetaan meikäläisen itsetuntoa alas jotta pysyisin hänen luonaan.
Itse opin myös tulkitsemaan asioita kertomallasi tavalla : se mistä eniten minua syytteli - sitä teki lähes tulkoon varmasti itse. Petti, valehteli, huijasi jne.
Tässä on taas tullut liuta hienoja viestejä häneltä. Hän kertoo kaikkea todella kaunista minusta. Tämä kaikki lähti siitä, että hänen "anteeksipyyntönsä" väkivallasta ja totaalisesta haukkumisesta, ulosajamisesta ja jättämisestä oli pelkkä hymiönaama viestissä (tiedän sen kokemuksesta vuosien ajalta...).
Kun en vastannut siihen mitään, hän aloitti järjettömän hyökkäyksen "en olis halunnutkaan tuollaista..."-tyyliin.
Miten ihanan lapsellista !
Onneksi on itsetunto paremmin ainakin juuri nyt kohdillaan, siitä kiitos myös teille kaikille juttukumppaneille. On taas saanut perspektiiviä sen sijaan että antaa hänen olla ainoa peili tässä asiassa. Toisessa tilassa hän hermostuttaisi minua kertomallaan enempi.
Puhelin taitaa olla parempi jälleen sulkea =)
Minua on imarreltu vahvana ja itsenäisenä, mielipiteitä omaavana ja ne hyvin ilmaisevana ihmisenä. Aina vaan ne samat piirteet sitten tosiaankin ovat olleet niitä, jotka ovat nostattaneet sitä vihaa..
Itse olen huono olemaan hiljaa ja reagoimatta. Jos räjähdyttää, räjähdän. Mikä on taas tietenkin osoitus siitä, kuinka hullu olen. Sillä ei ole merkitystä, mitä minulle on sanottu tai sanomalla annettu ymmärtää, koska tosiasia on se, että terveet eivät räjähtele!! Jos jokin sanomani siitä, miten olen kokenut hänen sanomansa, on mennyt perille, on vastaus ollut lyhyen ytimekäs: Sitä saa mitä tilaa.. :)
Logiikkaa en ymmärrä tuossa lyttäyksessä... Se ei jotenkin mielestäni palvele käyttötarkoitusta, mikäli ei halua toisen lähtevän. Ellei sitten sitä kautta saa taas jotenkin kasattua syyllisyyttä, mikäli toinen lähtee.. Itse pyrin lyttäämisvaiheeseen päästyäni todellakin tekemään selväksi, että kannattaa pysyä kaukana. Ja siinä toiminnassa puhuu sitten se "järjen ääni", vaikka järjettömyyksiä suoltaisinkin loukkaamistarkotuksessa ja tunteet olisivat mitkä.
Edelleen jatkan omia kivenäolo-harjoituksiani. Ehkä joku päivä sammaloidun kauniisti :D
HAH !
Niin tuttua.
Minulle kerrottiin kuinka kaltaiseni vuoksi yhteiskunta pysyy pystyssä. Kuinka kaltaisteni vuoksi inhimillisyys säilyy. Kuinka onnellinen hän on kun saa olla vierelläni. Kuinka ei voi uskoa tuuriaan.
Muistan eräänkin illan... hän jankutti aamusta alkaen syytöksiään. Sitä tapahtui päivittäin muutenkin mutta sinä päivänä varsinkin koska tämä mustasukkaisuuden kohde oli tullut meitä vastaan. Moikannutkin =)
Noh, sain sitten puolen yön aikaan totaalisen hermoromahduksen.
Huutamalla, aikuismaisesti =), penäsin mikä helkutti häntä vaivaa ja loppuuko se rankuttaminen koskaan...
Hän nosti kädet sivuilleen, hymyili ja katsoi muita tuttujaan ravintolassa. "Mikä ihme tuolle tuli ? " Jotkut pyörittelivät huutamiselleni päätään. Hän silmiään...ja hymyili. Arrrhggghhh....
Toinen kerta päättyi eri tavalla... sama juttu taas meneillään. Sanoin suoraan heti etten edes suostu puhumaan koko asiasta enää. Jos puhuin, hän kertoi että syylliset selittää, se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Jos en puhunut, hän kertoi että salasin jotain enkä koskaan suostu puhumaan rehellisesti....arrgghhh....
Yhtäkkiä hän nousi pöydästä ja huusi niin että ravintola pysähtyi paikoilleen "mitä hel****vettä saa****nan H***A siinä vielä istut, mene jakamaan sitä *** sinne takaisin!!!"
Ja lähti menemään. Myötätuntoiset katseen seurasivat häntä kun jäin sinne pöytään yksin istumaan. Puolustaudu sitten siinä.... =)
Loistava suoritus.
Aikasmoinen näytös.. :)
Minulta on taasen tingattu vastausta siihen, mikä minua vaivaa.. Ja kun ei just sillä hetkellä ole vaivannut mikään, niin muutamaan kertaan sama kysymys kuulutuna, alkaa jo tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ei voi vastata mitään. Ja onhan niitä aiheita sitten kertynyt, että mikä vaivaa.. No menepä sellaiseen sitten vastaamaan, kun olisi pitänyt vastata jo ensimmäisellä kertaa kysyttäessä ja kun en niin tehnyt, olin valehtelija. No joo. Oma suhtautumiseni asioihin kun kuitenkin on ollut, ja olen tietoisesti pyrkinyt pitämäänkin sen sellaisena, että se pieninkin kivi kengässä muuttu kyllä jättiläismäiseksi järkäleeksi, jos sitä lähtee miettimällä miettimään ja vatvomaan. Pienen kiven kun voi antaa olla ihan rauhassa siellä kengässä, kunnes tuntuu siltä, että se vain pitää ottaa pois, koska haittaa kävelyä... Mutta sellainen asenne asioihin ja ongelmiin taas on ihan p.....stä, kuulemma. No, ehkä erilainen kuin Hänellä..
Tosin, olen myös saanut kuulla, että en osaa tuntea syyllisyyttä ja että en tunnista omia tunteita, niin, voinhan nyt vain miettiä, että ehkä asia onkin niin. Että olen kuvitellut kaiken miltä asiat tuntuvat, minkälaisia tunteita asiat herättävät, miten olen reagoinut johonkin sanottuun/tehtyyn...
Ja selittänyt olen itseäni. Jälkiviisasta selitystä ja tekopyhää p....kaa. Arvaapa montako kertaa olen saanut yhtään mitään selitystä yhteenkään asiaan mikä on minua ikinä vaivannut.. Tai olenko oikeasti saanut edes kysyä mitään...??
Julkiset yhteenotot olivat meidän suhteessamme ilmeisesti ylisuuren häpeäntunteen takia vähemmässä. Tosin, enpä olisi saanut hänestä mitään kavereilleni kertoillakaan..Meni sitten itse ja rikkoi sen rajan. Kun muka viattomasti kyseli kaveriltani henkisen terveydentilani tosiasiallista laitaa.. Unohti vain mainita itse räjäyttäneensä potin. Eli minut. No terveet tasapainoiset ihmisyksilöthän eivät siis raivoile eikä räjähtele ärsytettynäkään... Eli hullua ollaan :) Yhä. Vaikka en toista ihan samanlaista olekaan vielä tavannut, joka saa minut reagoimaan niin suuren turhautuneen raivon ja vihan vallassa, mutta eivätpä muut olekaan samassa määrin aiheuttaneet samanlaista sietämätöntä oloa.. Sanoilla ja ilmeillä ja eleillä ja murjotuksella ja ylimielisyydellä ja kaiken minuun liittyvän vähättelemisellä..
Hyviä hetkiä olivat hiljaiset hetket, joissa ilmeni hetkittäin jopa aitoa läsnäoloa. Ja yhteinen huumorintaju, joka sekin oli aidoimmillaan aitoa ja täysin kreisiä.
"Kun olisin oikeasti ollut lumoutunut paskakasasta niin, että kuvittelin sen olevan kultaa (ja koko suhdehan oli yhtä paskakasaa, jota kullaksi kuvittelin)."
Kultakasa vai paska.
Eron jälkeisessä viha-vaiheessa moni kieltää menneen suhteen hyvät asiat ja onnelliset hetket. ' Elämä oli yhtä helvettiä.'
Uskon että sun rakkaasi oli sekä kulta että paska..ja muutakin.
Katkeruus on erikoinen suodatin, sen läpi kun katsoo, on vaikea nähdä toisessa mitään hyvää. Niin kävi minulle, kävin koko tunnekirjon läpi omassa tapauksessani. Sinä saatat olla realistisempi :)