Väyrysen kirja

Sekö, jossa hän kertoo asian, jonka kertomista Kiviniemi piti epäisänmaallisena, kun sen kertoi joku, joka oli lukenut tuon asian Väyrysen kirjasta, jota Kiviniemi ei ollut sattunut lukemaan ja oli niin ollen siinäkin asiassa pihalla kuin linnun pönttö?

Mitä isänmaallisuus muuten ylipäätään on nykyisen EU:n ja globalisaation aikana? Jotain sellaista, jolle nuorimmat sukupolvet jo naureskelevat aivan avoimesti?
Se alkaa olla vaikea hahmottaa, vaikka poliittiset puolueet sillä vielä yrittävät ratsastaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Uniikki Punikki kirjoitti:

Sekö, jossa hän kertoo asian, jonka kertomista Kiviniemi piti epäisänmaallisena, kun sen kertoi joku, joka oli lukenut tuon asian Väyrysen kirjasta, jota Kiviniemi ei ollut sattunut lukemaan ja oli niin ollen siinäkin asiassa pihalla kuin linnun pönttö?

Mitä isänmaallisuus muuten ylipäätään on nykyisen EU:n ja globalisaation aikana? Jotain sellaista, jolle nuorimmat sukupolvet jo naureskelevat aivan avoimesti?
Se alkaa olla vaikea hahmottaa, vaikka poliittiset puolueet sillä vielä yrittävät ratsastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu