Jos kerran yrittäjällä on oikeus ansiosidonnaiseen tukeen jos liittyy liittoon ja tämä tuki lasketaan yel tulojen mukaan niin eikö kannata sitten nostaa yel tulonsa melko korkeaksi jos tietää että esim. vuoden kuluttua aikoo pistää pillit pussiin ja lopettaa yritystoimintansa. Eikö silloinkin ole mahdollista saada ansiosidonnaista vaikka itse päättää lopettaa yritystoiminnan?
Yrittäjän
työttömyysturva?
6125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnäkin se on kassa ei liitto sekä tuki ei irtoa ihan noin vain.
http://www.syt.fi/
Juu no kassa sitten mutta nopeasti lukastuna jos siis lopetat yritystoiminnan kokonaan niin ansiosidonnaista pitäisi irrota jos työssäoloehto täyttyy eli on ollut tarpeeksi kauan yrittäjänä. Jos myyntivoittoa ei ole niin ansiosidonnainen alkaa 7 päivän karenssin jälkeen. Näin ymmärsin? Ei kai siinä muita kiemuroita ollut?
Noin se menee.
Yllättävän monikin on maksanut itselleen paperilla yllättävänkin hyvää palkkaa.
Tietysti joudut maksamaan niitä sivukuluja ihan oikealla rahalla verot jne.
Eikös sen kassan jäsenenä pidä olla kaksi vuotta ennen kuin voi ruveta nostamaan korvausta.
Eipä taida yriitäjä päästä ihan helpolla nauttimaan ansisidonnaisia?
Ensin konkka sitten omaisuus vasaranalle...jne
Tollaset ansiosidonnaiset taitaa ollaa vaan palkkatyössä käyville?
Tiedän esim elementtisaumareita jotka JOKA syksy pakkasten tultua jää ansisidonnaisille kevään tullen tääs töihin!!!!! Ihan kiva järjestelmä kun vaan maksajia löytyy!!????
Ei tarvitse mitään "konkkaa" tehdä. Ihan se riittää, että vaikka myy yrityksensä ja lopettaa siis sen.