Minun Älä altistu! -kampanjani

Rami Bar-Amin

Älä altistu! -kampanja


Älä altistu! -kampanja on epäkristillisen Suotta-lehden (Suomen totaalitasa-arvoistajat) nuorille suuntaama kampanja. Sillä pyritään ehkäisemään mm. 2000 vuotta raivonneen Jeesus-infektion leviämistä. Kampanjan puuhamies Peter Falk-Columbo kertoo:

- "Tavoittenamme on, että ihmiset antaisivat lapsilleen mahdollisuuden elää ilman Jeesusta. Me siis annamme vain uuden vapauden valita jeesuksettomasta elämästä, ja tämän me aiomme saavuttaa valistamalla aikuisia, jotta he takoisivat lastensa päihin, että uskominen jeesuksiin ja muihin höpöjuttuihin on sisäistä rikkinäisyyttä."

- "Meitä kauhistuttaa tämä nykymaailman meno, jossa lapsilta evätään mahdollisuus ja vapaus elää ilman tätä valitettavaa infektiota." Falk-Columbo jatkaa ääni väristen ja silmät kostuen.


Suotta-lehden riihitontturyhmä on taiteillut aiheesta todistusvideon aitoon "ylä-asteen videokerho" -tyyliin. Videolla aikuinen ja 3-vuotiaan lapsen isä/äiti Raimo Baramini (nimi, ääni ja sukupuoli muutettu) kertoo riipaisevan tarinan henkilökohtaisista vaikeuksistaan ja näkemyksestään hyvän elämän puolesta.

- "Se oli jotain 4 vuotta sitten kun vaimoni/mieheni kanssa alettiin suunnitella lapsen tekemistä. Siinä kesken treenien tuli suunnaton ahdistus, kun rupes miettimään tätä nykymaailmaa. Jeesus-loisesta ei olla vieläkään päästy eroon, ja tautia sairastaa jotain 10 000 - 2,1 miljardia ihmistä, riippuen siitä keltä kysytään. Ei me voida lasta tehdä näin pahaan maailmaan", Raimo sopertaa kaihoisasti, suupielet nytkähdellen.

- "Sit me päätettiin, että suoritetaan treenit loppuun, mutta laajennetaan tulevan lapsen valinnanvapautta. Nähtiin, että paras tapa oli istuttaa lapsen päähän heti ajatus, että uskominen Jeesukseen, Jahveen, Allahiin ja mitä niitä nyt onkaan, altistaa sairaudelle, tekee ihmisestä sisäisesti ristiriitaisen. Nähdäänhän me nytkin sellaisen rikkinäisyyden vaikutukset; ollaan nähty jo pelkästään Lähi-Idässä kymmenien vuosien ajan. Ja onko sattumaa, että ko. loinen sai alkunsa sillä alueella? Enpä usko!", päättää Raimo tilityksensä vakuuttavalla videolla.

Falk-Columbo on saanut jo heti kampanjan alkupäivinä runsaasti vihamielistä palautetta ultraliberaaleilta ja miksei myös superkonservatiiveilta. Heille Falk-Columbolla on vain yksi sanoma:

"Jos haluatte tuottaa lapsillenne ahdistusta, niin olkaa sitten antamatta hänelle mahdollisuus elää ehjää elämää, jossa uskovia medikalisoidaan armotta! Sanon vaan, että kun lapsenne haluaa joskus palata normaaliksi, hän joutuu valtavaan sisäiseen kamppailuun, ja tulee silloin kysymään teiltä: 'Rakas vanhempi, miksi teit silloin väärän ratkaisun?'"

5

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri perustamani TARS ry (Tehdään Aivokuolleista Ristinpalvojista Selväpäisiä) -yhdistys tukee Suotta-lehden kampanjaa.

      • Rami Bar-Amin

        Suotta-lehden Huuhaa-Puuhaajat kiittävät tuesta. On kuitenkin käynyt ilmi, että jonkun laitoksen joku arkkisiippa Mari Käkinen on myös esittänyt syvän paheksuntansa kampanjaa kohtaan.

        - "Täytyy muistaa, että, eikä olisi ollenkaan pahitteeksi. Joskus voi vaikuttaa siltä kuin, mutta jos haluaa, niin kaikkihan me. Ei tässä kannata -etenkin kun ottaa huomioon- paitsi silloin, kun ja jos vaikka siis silloin. Toistemme kunnioitus." , linjasi arkkisiippa Käkinen Suottan toimituksen haltuunsa saaman yleisen uutisen mukaan.

        Näin ponnekas esiintulo voi vielä tuhota vastaavat oikeamielisyyttä edistävät kampanjat tulevaisuudessa. Vaikka moraali on nykymaailmasta tyystin kadonnut, tulemme Suottassa sitkeästi jatkamaan lasten ja nuorten valinnanvapauden kaven ... laventamista, vaikka se vaatisi itsemme martyroimista ja asoiden vetämistä villapiposta!


        Yst. terv.: Videolla esiintynyt, jonka nimi, ääni ja sukupuoli oli muutettu, ja naamakin olisi pitänyt.


      • j.j.j.j.j.j.j.j..jj.

        AIA -kampanja!

        Aloitin juuri AIA -kampanjan (ateistit ilman aivoja) ja työn sarkaa riittää. Tavoitteena on saada ateistit ymmärtämään asioita. Alkuun ihan yksinkertaisia kuten esim. kun ihminen sanoo jotakin niin hän sanoo juuri sen minkä sanoi eikä mitään muuta. Harhaluulojen poistaminen on siis eka tavoitteemme. Siihen menee aikaa. Tervetuloa kaikki jotka olette käyneet OKA -kurssin (osaan käyttää aivojani).

        :)))


    • Patavanhoilliset 1000-luvulta Ry iskee takaisin: Hakkaa Homoja SYYTTÄ-SUOTTA ry:n nimissä. Raamatut kaikille jäsenille liittymisetuna.

    • oooooooh

      Oi kiitos tästä ihanasta kirjoituksesta.

      Me kirkkona haluamme tukea sinun kaltaisiasi ja sulkea teidät suureen ihraiseen syliimme. Kirjoittele vain lisää.

      Yhdessä kykenemme kyllä heittämään pian kirkosta ulos kaikki vastustelevat konservatiiviset funttamettalistit. rakkautta sinulle ja avaruutta. Hali hali

      halaava_kirkko
      Sulo Pulmunen
      patsori

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      19047
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6005
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5618
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5467
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5348
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      94
      5242
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4723
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4387
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3716
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3365
    Aihe