heippa,
en oikein tiedä miten alottisin tämän, tulee varmaan pitkä viesti.. Olen n.16 vuotias tyttö jolla ei ole melkein mitään elämää esim. koulun jälkeen ja viikkonloppuisin. Koulussa minulla on oma kaveriporukkani mutta tuntuu kun kaikki vaan puhuisivat paskaa selän takana, kaikki ystäväni asuvat kaukana poissa eikä minulla heitä paljon ole, yksi ainut ystävä jonka tapaan joskus viikonloppuisin mutta välillä tuntuu ettei hänkään tajua minua, ja ettenkä voi purkaa sydäntäni hänelle.
Häpeän itseäni heti kun astun ihmisten ilmoille. En ole koskaan kännännyt, bilettänyt, käynyt kotibileissä, omistanut poikaystävää, tiedättekö? kaikenlaista tällaista mitä minun ikäiseni puuhavat ja kertovat. Minua ahdistaa, masentaa ja pelottaa että tulen jäämään yksin, kaikki viittaa siihen jopa horoskooppi merkkini! Tuntuu ettei kukaan oikeasti välitä, perheeni ehkä, mutta nekään välit eivät ole niin lämpimät että voisin kertoa tämän kaiken heille. Välillä olen ihan maassa, itken koko ajan jne. Välillä menee paremmin, välillä huonommin, en kuitenkaan jaksa tätä enää. Kun muut puhuvat omista kokemuksistaan ja kuinka hauskaa oli, minua todella ahdistaa olla ainoa joka ei pysty kertomaan mitään.
Nyt varmasti ajattelette että olen ruma&läski mutta mielestäni en ole mitenkään Hirrveän näköinen (tai, kuten jo sanoin, niin kauan kun en astu ihmisten ilmoille) Itsetuntoni on nollassa, olen ujo ja herkkä, en kovin puhelias varsinkaan tuntemattomien seurassaenkä uskalla heittäytyä koska pelkään liikaa mitä muut ajattelevat ja sanovat. Uskottelen kokoajan itselleni että kyllä jostain nurkantakaa joku pomppaa, en jää yksin ja elämä hymyilee mutta niin tuskin tulee koskaan käymään.
Joten miten on, olenko luuseri koko lopun elämääni? kokemuksia?
en oikein tiedä miten alottisin tämän, tulee varmaan pitkä viesti.. Olen n.16 vuotias tyttö jolla ei ole melkein mitään elämää esim. koulun jälkeen ja viikkonloppuisin. Koulussa minulla on oma kaveriporukkani mutta tuntuu kun kaikki vaan puhuisivat paskaa selän takana, kaikki ystäväni asuvat kaukana poissa eikä minulla heitä paljon ole, yksi ainut ystävä jonka tapaan joskus viikonloppuisin mutta välillä tuntuu ettei hänkään tajua minua, ja ettenkä voi purkaa sydäntäni hänelle.
Häpeän itseäni heti kun astun ihmisten ilmoille. En ole koskaan kännännyt, bilettänyt, käynyt kotibileissä, omistanut poikaystävää, tiedättekö? kaikenlaista tällaista mitä minun ikäiseni puuhavat ja kertovat. Minua ahdistaa, masentaa ja pelottaa että tulen jäämään yksin, kaikki viittaa siihen jopa horoskooppi merkkini! Tuntuu ettei kukaan oikeasti välitä, perheeni ehkä, mutta nekään välit eivät ole niin lämpimät että voisin kertoa tämän kaiken heille. Välillä olen ihan maassa, itken koko ajan jne. Välillä menee paremmin, välillä huonommin, en kuitenkaan jaksa tätä enää. Kun muut puhuvat omista kokemuksistaan ja kuinka hauskaa oli, minua todella ahdistaa olla ainoa joka ei pysty kertomaan mitään.
Nyt varmasti ajattelette että olen ruma&läski mutta mielestäni en ole mitenkään Hirrveän näköinen (tai, kuten jo sanoin, niin kauan kun en astu ihmisten ilmoille) Itsetuntoni on nollassa, olen ujo ja herkkä, en kovin puhelias varsinkaan tuntemattomien seurassaenkä uskalla heittäytyä koska pelkään liikaa mitä muut ajattelevat ja sanovat. Uskottelen kokoajan itselleni että kyllä jostain nurkantakaa joku pomppaa, en jää yksin ja elämä hymyilee mutta niin tuskin tulee koskaan käymään.
Joten miten on, olenko luuseri koko lopun elämääni? kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei pikkuinen,
älä usko mihinkään horoskooppeihin vaan lääkäriin. Käy koululääkärillä tai muulla, niin saat apua masennukseen. Netissä voit tehdä masennustestin (googlaa masennustesti). Masiksen voi hoitaa ja toivut taas iloiseksi!
Ja muista että kotiväkesi RAKASTAA sinua! Älä murehdi niitä bileitä. Ei niissä niin kivaa ole mitä muut leuhkivat =)
Kun olin sun iässä kävin täsmälleen samoja fiiliksiä läpi. usko tai älä,just tuo vahvistaa sinua,ja kun olet vanhempi pystyt näkemään asioita erilailla.
Itse olen hyvin ujo,olen aina ollut,en ymmärrä miksi se leimataan negatiiviseksi asiaksi. Vittu mä vihaan ylikaiken älyttömiä suupaltteja jotka ei anna toiselle tilaa puhua. Pikemminkin mieti niin että,kun jotain sanot,niin se onkin asiaa eikä mitään turhaa jauhamista. Ei kannata olla niin julma ittelleen.. herkkyys on lahja,hehheh,mulle sanottiin sitä sun ikäsenä,vasta nyt 21v pystyn sen käsittämään. :) mutta käsitä sinä se nyt. Ja koita keskittyä positiivisiin asioihin,ei siinä ole mitään väärää jos et ravaa bileissä yms yms,ei sitä ole mitenkään pakko tehdä. kaikki aikanaan. ihan totta,ja kyllä joku pomppaakin :))
Ujoudesta pääsee eroon sen verran että osaa käsitellä sen,mutta se vaatii hommaa. Ihan oikeasti tietosta hommaa,pieniä askeleita..
Elämä voi olla ihan mahtavaa,jos sen itselleen sallii. tsemppiä : )
Et ole yksin. Oon 17-vuotias tyttö ja tunnen melkolailla samoin. Elämää ei ole, koulun jälkeen istun koneella tai tv:n edessä ja viikonloppuna sama meno jatkuu. Kavereita on, mutta ei ystäviä, sellaisia joiden kanssa voisi viettää aikaa ja purkaa tarvittaessa sydäntä. Olen pitkään ollu masentunut ja olen menettämässä uskoni tulevaisuuteen. Toisinaan vielä jaksan ajatella että entä jos joskus jotain tapahtuu ja elämästä tulee elettävää. Mieliala heittelee laidasta laitaan, välillä tuntuu että nyt ryhdistäydyn ja teen sitä ja tätä, välillä taas että ei tästä tule mitään, en ole mitään.
"Kun muut puhuvat omista kokemuksistaan ja kuinka hauskaa oli, minua todella ahdistaa olla ainoa joka ei pysty kertomaan mitään." Tuo on niin totta. Mulla on sama ongelma. Koulussa ja harrastuksissa kaikki kertovat aina viikonlopun seikkailuista ja mitä he olivat tehneet kavereiden kanssa ja itse saa olla aina siinä että no kivat sulle, itse itkin eilen pahaa oloani huoneen lattialla.
Olen myös ujo ja itsetunto täys nolla. Pidän itseäni rumana ja epämuodostuneena enkä ikinä ole tyytyväinen. Pienissäkin vastoinkäymisissä haukun itseni lyttyyn. En osaa puhua vieraille tai tuntemattomille, vaan kestää todella kauan ennenkuin pystyn olemaan oma itseni uuden ihmisen kanssa.
No tulipa avauduttua, mutta halusin vain kertoa että et ole yksin. Kysymykseesi en osaa vastata sillä pohdin samaa kysymystä itsekin.
Mulla menee juuri näin samalla tavalla. Ja olen 16v poika voiko alemmas enää vajota. Elämä on ihan paskaa ei yhtään kaveria kenen kanssa lähtis ulos . Huoh
Hei!
olen itse vähä samoilla linjoilla.. tunnen olevani täydellinen katastrofi, paska, sisältä tyhjä. En tiedä mitä hienoa niissä kotibileissäkin on. itse eksyin muutaman kerran, örvelsin viimestä päivää enkä muista juuri mitään. ei jääny käteen muistoja ei hyviä ei huonoja, ei mitään.. hyvä etten muista sitä että tanssin yksin tanssilattialla kun muut nauroivat minulle. Ei mulla oo enää mitään.. illalla ennen ku nukahdan toivon vaan että ei tarvitsisi koskaan herätä.. mulla ei oo mitään, mulla ei oo kokemuksia seurustelusuhteista, ei pussailusta ei mistään. Ainut kokemus baaristakin se kuinka istuskelin yksikseni ja joku tuli kertomaan kuinka paska oon.. täysin tuntematon, humalassa, mutta täysin oikeassa sekin.. paskahan minä, mitäs muutakaan.
kyllä mietin itsekin että jospa huomenna olisi kaikki paremmin, aina vaan huomenna, muttei mitään koskaan tapahdu. mikä pahinta, olin ennen täynnä elämäniloa, huumorintajua, mielikuvitusta, nauratin ystäviä, olin ilopilleri, mitä olen nyt, vain pelkkä kuori täynnä tuskaa.. mitä mulle tapahtu, en tiedä sitä itsekään.. en vaan jaksa enää, tajusin ettei mulla voi olla tulevaisuutta.
Horoskoopit ovat niin suuripiirteisiä sepustuksia että ne saa sopimaan kenen tahansa elämään. Tälle ilmiölle oli nimikin olemassa, meinaa siis että ihminen huomaa paljon helpommin asioita joilla on jotain tekemistä hänen elämänsä kanssa jolloin helposti tuntuu siltä että nyt on tekeillä jotain yliluonnollista kun "kaikki" tuntuu natsaavan. Googlella löytyy varmasti vaikka millä mitalla tekstiä joiden perusteella horoskooppiennustukset voidaan todeta pelkäksi satunnaiseksi arvailuksi.
Muista että mitä tahansa voi tapahtua, eikä kenenkään kohtaloa ole ennalta määrätty. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg aloitti hakkeroimalla yliopistojen kuvatietokantoja ollessaan humalassa ja nykyään hän on maailman nuorin miljardööri. Asiat muuttuvat kaiken aikaa, joko parempaan tai huonompaan, mutta ne muuttuvat.
ihan kun lukisi omaa kirjoitustaan. kaikki täsmää niin, ennen olin täynnä elämän iloa, nyt en tiedä. ei ketään kenen kanssa lähteä ulos tai purkaa sydäntään.
"Koulussa ja harrastuksissa kaikki kertovat aina viikonlopun seikkailuista ja mitä he olivat tehneet kavereiden kanssa ja itse saa olla aina siinä että no kivat sulle, itse itkin eilen pahaa oloani huoneen lattialla" tuokin on niin totta. Viikonloppuisin ajattelen lähteä lenkille kun ei ole paljon muuta tullut tehtyä, ajattelen että ehkä joku tulee vastaan tai jotain tapahtuisi, just joo... ei kukaan pysähdy kysymään "onko jokin vikana" kun tuun meikit valuneena itkusta vastaan.
Ja aina se iankaikkinen vastaus "mene koulun terkkarille". Miten se vois mun yksinäisyyttä auttaa ja kaiken lisäks oon niin ujo että tusskin mitään osaisin sille kertoa.
Olin itsekin nuorempana hiljaisempi, ujompi ja epävarmempi kuin nykyään. Iän myötä (olen nyt 29 v) tulee kuitenkin elämänkokemusta ja ymmärtää asioita paremmin ja omaa käytöstään teini-iässä. Suosittelen positiivista elämänasennetta, ja sitä, että kertoisit tuntemuksistasi vaikka omalle äidillesi. Normaali äiti tekee kaikkensa sinua auttaaksesi. Ehkä vanhempasi ajattelevat että käyt läpi normaalia murrosikäisen angstia, eivätkä tajua että kyse on vakavammasta alakulosta. Kokemuksia yöelämästä jne. ehtii hyvin tehdä päälle parikymppisenäkin, siitä älä huoli. Joillekin tulee menovaihe myöhemmin, jos ollenkaan. SPR:llä on myös ystäväpalvelua, jota ajattelin itse kokeilla. Pääsee auttamaan esim. yksinäisiä vanhuksia. Siitä tulee hyvä mieli.
Misäpäin te nuoremmat asutte? Oon 15v ja turust. Mul on iha samat ajatukset. Olis kiva jutella.