Minulla on diagnosoitu toistuva masennus, johon lääkityksenä Zeldox 40mgx2, Cymbalta 90mg ja Lamictal 150mg. Tarvittaessa rauhoittavana Alprox 1mgx2 ja nukahtamista helpottamaan Stella ja Ketipinor 1-4 25mg.
Viime kesä meni hyvin. En tarvinnut useinkaan lääkkeitä nukkumiseen. Syksyllä sitten alkoi uuvuttaa. Ostimme talon ja remontoimme sen osittain alle 2kk:ssa. Juuri ennen joulua muutto ja sukulaiset tulivat joulun viettoon meille.
Sen jälkeen olen ollut hyvin ahdistunut. Välillä on päiviä, jolloin on parempi. Yleensä ahdistus ja alakulo iskee iltapäivästä, mutta nyt se alkaa toisinaan jo aamusta.
Ahdistus/paniikkikohtaukset ovat voimakkaita. Monesti se alkaa, kun olemme asioilla. Tulee tunne, että kävelee kuin sumussa kaupan hyllyjen välissä ja että kaikki tuijottavat. Ärsyttää, kun joku tulee eteen niin, etten voi heti ottaa haluamaani tavaraa hyllystä. Ajattelen vain kaupasta mahdollisimman nopeasti poispääsyä. Kassa on pahin paikka. Yritän lukea lehtien lööppejä, että en menettäisi kontrollia itseeni. Tuntuu, että alan vapista. En voi siitä syystä katsoa kassatyöntekijää silmiin.
Olo jatkuu vielä senkin jälkeen ja pahenee vain. Tulee palan tunne kurkkuun, rintakehää ja kaulaa puristaa. Saatan myös vapista. Kotonahan ei pitäisi olla mitään hätää, mutta en saa itseäni rauhoittumaan. Kohtauksen, joka kestää useita tunteja, aikana en pysty keskittymään mihinkään. Aina rauhoittava lääkekään ei auta. Yleensä menen nukkumaan, koska siten saan rauhan ja muutenkin olen "kohtauksen" väsyttämä. Unen saan tuolloin ottamalla Ketipinoria ja rauhoittavaa.
Tässä viimeaikoina mielialani on alkanut sahaamaan. Päivän aikana tulee tosi kurjia oloja ja sitten välillä taasen hyviä. Esim. aamulla 3h on hyvä olo, sitten alkaa masentaa ja muutun passiiviseksi. Kohta taas ahdistuneisuuden jälkeen mieliala nousee. Tätä voi tapahtua päivän aikana useita kertoja. Masennusolon tullessa en jaksa tehdä mitään, tekisi mieli vain nukkua. Ahdistaa kaikenmaailman asiat Japanista Libyaan, omat velat, terveys ja tulevaisuus. Pelottaa suoraansanoen, että jotain kauheaa tapahtuu minulle ja perheelleni. Itseluottamukseni on lähes nolla. Tuntuu, että en osaa mitään ja muistikin tökkii.
Olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeaan. Silloin hakulomaketta täyttäessä tuntui, että kyllä minä opiskelupaikan vielä saan. Nyt taas on vallannut sellainen tunne, että ei kukaan minua mihinkään huoli. Yksi hakutoiveeni on muotoilija. Tällä hetkellä ei ole luova olo ollenkaan ja tuntuu, että jos pääsen sinne pääsykokeisiin, en saa mitään kunnollista aikaiseksi.
Olisin onnellinen, jos voisin olla tervejärkisempi, pelottomampi ja luottaisin itseeni enemmän. Olen hyvin herkkä luonteeltani, mutta ilmeisesti lääkityksen takia en ole kyennyt itkemään piiiiiitkiin aikoihin. Viimeisen vuoden aikana en muista itkeneeni. Sekin varmaan helpottaisi oloa.
Onko teillä muilla masentuneilla mielialanvaihteluja? Miten pärjäätte niiden kanssa? Oletteko saaneet lääkityksestä apua ongelmaanne?
Viime kesä meni hyvin. En tarvinnut useinkaan lääkkeitä nukkumiseen. Syksyllä sitten alkoi uuvuttaa. Ostimme talon ja remontoimme sen osittain alle 2kk:ssa. Juuri ennen joulua muutto ja sukulaiset tulivat joulun viettoon meille.
Sen jälkeen olen ollut hyvin ahdistunut. Välillä on päiviä, jolloin on parempi. Yleensä ahdistus ja alakulo iskee iltapäivästä, mutta nyt se alkaa toisinaan jo aamusta.
Ahdistus/paniikkikohtaukset ovat voimakkaita. Monesti se alkaa, kun olemme asioilla. Tulee tunne, että kävelee kuin sumussa kaupan hyllyjen välissä ja että kaikki tuijottavat. Ärsyttää, kun joku tulee eteen niin, etten voi heti ottaa haluamaani tavaraa hyllystä. Ajattelen vain kaupasta mahdollisimman nopeasti poispääsyä. Kassa on pahin paikka. Yritän lukea lehtien lööppejä, että en menettäisi kontrollia itseeni. Tuntuu, että alan vapista. En voi siitä syystä katsoa kassatyöntekijää silmiin.
Olo jatkuu vielä senkin jälkeen ja pahenee vain. Tulee palan tunne kurkkuun, rintakehää ja kaulaa puristaa. Saatan myös vapista. Kotonahan ei pitäisi olla mitään hätää, mutta en saa itseäni rauhoittumaan. Kohtauksen, joka kestää useita tunteja, aikana en pysty keskittymään mihinkään. Aina rauhoittava lääkekään ei auta. Yleensä menen nukkumaan, koska siten saan rauhan ja muutenkin olen "kohtauksen" väsyttämä. Unen saan tuolloin ottamalla Ketipinoria ja rauhoittavaa.
Tässä viimeaikoina mielialani on alkanut sahaamaan. Päivän aikana tulee tosi kurjia oloja ja sitten välillä taasen hyviä. Esim. aamulla 3h on hyvä olo, sitten alkaa masentaa ja muutun passiiviseksi. Kohta taas ahdistuneisuuden jälkeen mieliala nousee. Tätä voi tapahtua päivän aikana useita kertoja. Masennusolon tullessa en jaksa tehdä mitään, tekisi mieli vain nukkua. Ahdistaa kaikenmaailman asiat Japanista Libyaan, omat velat, terveys ja tulevaisuus. Pelottaa suoraansanoen, että jotain kauheaa tapahtuu minulle ja perheelleni. Itseluottamukseni on lähes nolla. Tuntuu, että en osaa mitään ja muistikin tökkii.
Olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeaan. Silloin hakulomaketta täyttäessä tuntui, että kyllä minä opiskelupaikan vielä saan. Nyt taas on vallannut sellainen tunne, että ei kukaan minua mihinkään huoli. Yksi hakutoiveeni on muotoilija. Tällä hetkellä ei ole luova olo ollenkaan ja tuntuu, että jos pääsen sinne pääsykokeisiin, en saa mitään kunnollista aikaiseksi.
Olisin onnellinen, jos voisin olla tervejärkisempi, pelottomampi ja luottaisin itseeni enemmän. Olen hyvin herkkä luonteeltani, mutta ilmeisesti lääkityksen takia en ole kyennyt itkemään piiiiiitkiin aikoihin. Viimeisen vuoden aikana en muista itkeneeni. Sekin varmaan helpottaisi oloa.
Onko teillä muilla masentuneilla mielialanvaihteluja? Miten pärjäätte niiden kanssa? Oletteko saaneet lääkityksestä apua ongelmaanne?
Vastaukset 8
Vanhimmat
...jatkoa.
Osaako kukaan sanoa omasta kokemuksestaan, voiko joku nuista käyttämistäni lääkkeistä aiheuttaa ahdistuneisuutta? Ennen lääkityksen alkua oli vain masentunut ja itsetuhoinen välillä. Ahdistustakin oli, mutta se ei ollut lähelläkään nykyisenlaista. Ennen ei ollut fyysisiä oireita, joita nyt on.
Ystäväni ja mieheni ovat huomanneet, että vapisen jatkuvasti. Lisäksi suupieleni nykii ajoittain. En ole huomannut itse asiaa. Suupielen nykiminen on tahatonta, kuten vapinakin. Onko nämä lääkityksestä johtuvia oireita? Tarvitseeko niistä huolestua?
En ole ollut tyytyväinen nykyiseen lääkitykseeni. Ahdistus paheni aloitettuani sen aloitettuani ja se oli niin voimakasta, että en enää kuukausien piinan jälkeen kestänyt. Yritin itsemurhaa ja olin sairaalassa teholla sekä sisätautiosastolla. Silti lääkitystä jatkettiin. En ymmärrä miksi. Mikä vaste lääkkeillä on, jos niitä käyttäessä yrittää heittää lusikan nurkkaan?! Lääkäri ei ota kuuleviin korviinsa lääkityksen muuttamisesta. Kuulemma minun lääkeannoksiani pitäisi nostaa. Lohduttavaa....
Niin ja ahdistuskohtauksen aikana olen hyvin pelokas. Saatan säpsähtää, jos joku vain hipaisee minua ohikulkiessaan. Olen myös niin ajatuksissani tai missä lie, kun en pysty seuraamaan esim. liikennettä kaupungilla. Kerrankin kävelin punaisia päin ahdistuksen ollessa kovimmillaan. En tajunnut sitä ollenkaan ennen kuin ystäväni juoksi perääni ja kysyi hädissään, mitä minä oikein teen.
Työkokeiluakin pitäisi tässä suunnitella... Milloinkohan sekin onnistuu?!
Alpratsolaami ei sovi kaikille. Ainakaan lyhytvaikutteinen josta tulee jo parin tunnin päästä laskut, "viekkari", eli voi tuntua oireilta jota tarvii lääkitä mutta onkin viekkareita.
Voi aiheuttaa jopa paniikkikohtauksia.
No jaa, enpä tunne noita muita lääkkeitä juurikaan ; ihan hurjalta kuulostaa lääkemäärät mutta kait ne on tarpeen. En siis kritisoi vaan hämmästelen tietämättömyyttäni ja kuulun niitä "pelkääviin".
Toivottavasti asiasi selviää.
Kiitos viestistäsi!
En usko, että ahdistus ja paniikki johtuisivat Alproxista, koska nykyisen lääkityksen alussa minulla ei ollut ko. lääke laisinkaan käytössä. Se määrättiin, koska minulla alkoivat nämä kummat ahdistus/paniikkikohtaukset. Yhdistän niiden alkamisen nykyiseen lääkitykseeni, koska koskaan aiemmin en ole tarvinnut rauhoittavia ahdistuksen hallitsemiseksi.
Käytän Alproxia harvoin ja yritän pinnistellä ilman sitä päivisin, koska se saa minut väsyneeksi ja väsyneenä tunnen oloni entistäkin saamattomammaksi. Yleensä otan sitä iltaisin ennen nukkumaan menoa, jotta pystyisin rauhoittumaan. Mieluummin olen kuitenkin käyttämättä ko. lääkettä.
Nämä minun pitkäkestoiset kohtaukseni ovat todella voimakkaita. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ahdistunut olen silloin. Tuntuu, että jokainen lihas on jännitynyt ja stressitaso korkealla. Kohtauksen aikana en kestä mitään ylimääräisiä paineita, ne vain saavat oloni tukalammaksi ja vointi huononee. Verenpaineeni myös nousee kohtauksen aikana. Se on todettu osastolla ollessani. Alapaine huitelee melkein sadassa.
En muuta elämältä toivo kuin että olisin terve ja jaksaisin opiskella/käydä töissä. Perheenikin voisi varmasti paremmin ilman jatkuvaa huolta minusta.
Moikka,
olisiko lääkitystäsi aika todellakin tarkistaa ? Sanoit etteivät kuuntele mutta... noh, toisaalta en yhtään ihmettele etteivät kuuntele koska minulta ainakin on elämän aikana lyöty apua hakiessa joka kerta ovi kiinni noka edestä. Joten enpäs sanokaan sitä mitä meinasin =)
Osaisiko joku neuvoa missä voisi jutella aktiivisemmin muiden vastaavien lääkkeiden käyttäjien kanssa ?
Oletko kertonut omalääkärille tästä ?
Itse ainakin pelästyisin näitä lisäoireita, mainitsit myös suupielen nykimistä yms. Toisaalta taas miksi lisäoireet tulevat nyt... ?
Tuon jatkuvan ja raastavan ahdistuksen tunnen kyllä.... =(
Itse sorruin aikanaan sen kanssa "omahoitoon" ja sitä kautta hieman pulaan jouduinkin. Nyt asiat taas selkeämmät.
Pistää taas niin raivoksi kun miettii miten huonosti ihmisiä hoidetaan. Kele!
Vaikka en mielialalääkkeitä ole itse syönyt, voin kuvitella kuinka paniikissa olisin jo noista oireista. Jaksamista !
Eikö täällä todellakaan ole ketään joka omaisi kokemusta noista lääkkeistä/oireista ?
Minua ei koskaan kuunnella lääkeasioissa. Jouduin käyttämään Seroquelia 2v ennen kuin tajusivat, että sillä ei ole vastetta. Tuolloin oli kauheat sivuoireet. Lääkkeen otettuani, en pystynyt seisomaan, oli pakko käydä maaten ja nukkua. Lapsi oli vielä todella pieni, mutta en kyennyt hoitamaan häntä, koska olin niin lääketokkurassa. Mies joutui hoitamaan nukuttamisen ja yölheräilyt. Minä olin ihan kanttuvei. Päivisinkin olin todella uupunut. Tuolloin meni 300mg Seroquelia. Ja sitten tuli niitä itsetuhoyrityksiä.
Olin 6kk sairaalahoidossa. Minulle kokeiltiin mm. Zoloftia. Maha meni aivan sekaisin. Laihduin 54kg:loon, vaikka pituuteni on 176cm. Sitten aloitettiin Zyprexa. Sanoivat, että ei haittaa vaikka kiloja tulisi vähän lisää. No, lihoin neljässä kk:ssa 12kg, koska ruokahalu oli aivan mieletön. Siis ei mikään normaali. Ahdoin ja ahdoin kaikkea naamaan ja mikään ei tehnyt kylläiseksi. Mahassa vain kurni häiritsevä nälkä. Muuten oli toimiva lääke, mutta en halunnut syödä itseäni hengiltä. Lääkärikin katsoi, että painonnousu ei ollut mitenkään hyvä sivuoire, varsinkaan niin lyhyellä aikavälillä. Loppuvaiheessa liikuin ja jumppasin paljon, mutta se ei hillinnyt painonnousua.
Tuo suun nykiminen ja tärinä ovat olleet pitkän aikaa. Kukaan ei ole vain kehdannut sanoa minulle niistä mitään.
Laitoin tänään viestiä hoitajalleni siitä, että en ole tyytyväinen lääkitykseni suhteen. Toivottavasti viesti menee lääkärille asti.
Aika voimaton olo tämän kaiken keskellä. En usko, että lääkkeet tuovat onnea, mutta oloa ne voisivat hiukan kohentaa. Tämän hetkinen lääkitys ei minulle ole sitä tunnetta antanut.
Toivottavasti täällä olisi muitakin, joilla olisi kokemusta ko. lääkkeiden käytöstä ja sivuvaikutuksista.
Kiitos sinulle lynett! :)
"Laitoin tänään viestiä hoitajalleni siitä, että en ole tyytyväinen lääkitykseni suhteen. Toivottavasti viesti menee lääkärille asti."
Jos et jaksa tuulimyllyjä vastaan taistella yksin, voisitko saada tukea joltakulta ?
Nyt asiasi pitäisi todellakin selvittää. Kuulostaa t-o-d-e-l-l-a hurjalta.
Olet vielä nuori ihminen, tuo ei voi olla ainoa tie...
Minulla on ollut mieheni äiti mukana hoitoneuvotteluissa. Eikä siitä ole ollut mitään apua, vaikka hän on lääkehoitoa vastaan. Ylilääkärin mielestä lääkitystä on pakko jatkaa, se on ns. estolääkitys. Suoraan sanoen paskan marjat "estolääkityksestä", jos itseltään yrittää hengen viedä.
Luulenpa vain, että olen niin vaikea tapaus, että he eivät enää jaksa panostaa minuun. Lääkkeitä on kokeiltu jos jonkinlaista. Cipralex, Zoloft, Zyprexa, Seroquel, Remeron ja nyt nämä mömmöt.
Olen luonteeltani kiltti ihminen. Vasta viimeaikoina olen oppinut, että minullakin on oikeus sanoa mielipiteeni. Sekin saksanpaimenkoiran kasvatuksen ansiota. Lääkärit tuntuvat olevan niin täynnä tietämystään. Minulle sanoi viimeksi, että lääkkeesihän lähinnä piristävät sinua, eivät väsytä. Minä taasen luin, että esim. Cymbalta voi aiheuttaa väsymystä.
Minulla ei ole pakkausselosteita, koska olen lääkejakelussa juuri itsetuhoyritysten vuoksi. Olen noukkinut tietoja netistä. Pitäisi varmaan tulostaa lääkärille tuoteselosteet, että uskoisivat minun olevan 1/1000, jolla on väsymys/ahdistusoireita.
Sanoin juuri ystävälleni, että lopetan lääkityksen, jos lääkäri ei suostu muuten tekemään siihen muutoksia. Luulisi, että silloin alkaa sielläkin päässä kellot soimaan.
Että voi ottaa päähän tämä tilanne. Varmaan osastolle laittavat pakkohoitoon, jos uhkaan lopettaa lääkityksen. En ihmettelisi yhtään........ :(
Sitäkin olen miettinyt, millainen ihminen olisin ilman lääkkeittä?! Olen käyttänyt lääkitystä vuodesta 2005 lähtien ja mielialani ei ole juurikaan muuttunut. Positiivista on, että olen saanut ystäviä vertaistuen ansiosta. Olen kasvanut iän ja vertaistuen myötä kestämään kovempaakin painetta ja tietty terapia on ollut keskeisessä roolissa. En tiedä onko se "paineensietokyky" nyt sitä ahdistus/paniikkioloa?! En pura enää sitä itsetuhoyrityksiin, vaikka kyllä välillä mielessä käy, että olisihan se helppo olla poissa...
Terapiassa hoitaja kysyi, onko minulla ollut itsetuhoajatuksia. Sanoin, että jos olisin yksin, en istuisi tässä. Olen siis kai läheisriippuvainenkin.
Mielialan sahaaminen on todella raskasta. Yhdessä hetkessä tuntuu, että pystyn mihin vaan, haluan soitella kaikille jne. Sitten iskee alakulo. Tunnen olevani nolla, mitäänsaamaton, arvoton...Ja taas siitä ylös ja sitten alas. Ja illasta ahdistus/paniikki. Lääkkeillä nukkumaan ja aamusta taas nassuun kolmea eri lääkettä. Lääkkeet pyörittävät elämääni, siltä se tuntuu.
Haluaisin niin kovasti opiskelemaan, mutta en tiedä kestänkö sitä henkisesti...edes pääsykokeita. :(