Mazdan avainhenkilö löi hanskat tiskiin

6447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En ihmettele minäkään. Voiko olla epätoivoisempaa ammattia kuin mazda-myyjä?
Ei liene paljoa tehtävissä kun autot ovat mitä ovat.

Äänestä

Eiköhän myynnin laskun osasyynä ole kutosen järkyttävät ruostevauriot, tämä on kuitenkin ollut se volyymimalli jolla tulos tehdään. Kolmosen kohdalla taas hinnoittelu on ollut yläkanttiin kilpailijoihin verrattuna, vaikka varustelu on ollut aavistuksen parempi. Tuossa kokoluokassa ja pienemmissä enemmän ostopäätökseen vaikuttaa kuitenkin hinta. Yhtenä tekijänä merkin kiinnostuksen hiipumiseen voi olla myös jutussa mainittu uusiin malleihin liittyvät saatavuus ongelmat tietynlaisella tekniikalla. Heillä kun on ollut tapana tuoda markkinoille esim. dieselit puoli vuotta sen jälkeen kun muut ovat sen jo tehneet ja sitten ihmetellään kun ei ole enää kysyntää.

Äänestä
  • Mielenkiintoista, kun tuosta ruostevammaisuudesta niin kauhiasti kohistu on ja edelleen tunnutaan kohisevan, niin katsastustilastoja kun katsoo, mazda6 on kuitenkin aina siellä parhaassa päässä eli vähävikaisimpia. Ja vaikkapa 7 vuotta vanhoissa (eli vanhimmat kuutoset mitä onkaan), niin on edelleen siellä kärkipäässä, ja vähäisten hylkäämisten syytkin ovat ihan jotain muuta kuin ruoste...
    http://app.iltasanomat.fi/static/vikatilasto2010.pdf.
    Taitaa olla edelleen se ruoste suurin ongelma niille, joilla ei koskaan kyseistä autoa ole edes ollutkaan.

    Äänestä

  • Outoa on. kirjoitti:

    Mielenkiintoista, kun tuosta ruostevammaisuudesta niin kauhiasti kohistu on ja edelleen tunnutaan kohisevan, niin katsastustilastoja kun katsoo, mazda6 on kuitenkin aina siellä parhaassa päässä eli vähävikaisimpia. Ja vaikkapa 7 vuotta vanhoissa (eli vanhimmat kuutoset mitä onkaan), niin on edelleen siellä kärkipäässä, ja vähäisten hylkäämisten syytkin ovat ihan jotain muuta kuin ruoste...
    http://app.iltasanomat.fi/static/vikatilasto2010.pdf.
    Taitaa olla edelleen se ruoste suurin ongelma niille, joilla ei koskaan kyseistä autoa ole edes ollutkaan.

    Mazda 6:n ruostuminen ei näy katsastustilastoissa - vielä.
    Minulle Mazda 6:n ruostuminen on ongelma ja todellakin omistan ko. auton.
    Tämä ruostuminen on myös aiheuttanut sen, että olen vaihtamassa merkkiä.

    Olen pettynyt maahantuojan toimintaa (aion siis testata nyt toista maahantuojaa).
    Minua henkilökohtaisesti mättää etenkin seuraavat asiat:
    - myyjä suhtautui ylimielisesti kun menin valittamaan autoni puoltamisesta
    (myyjä piti minua tyhmänä, mutta unohti sen vanhan tosiasian että asiakas on
    aina oikeassa). Kiitos kuitenkin siitä, että Kaivokselan huolto sai puoltovian korjattua)

    -auton ovien alareunat ja takaluukun reuna ruostuivat. VIka korjattiin takuuna mutta kuitenkin niin huonosti että ruostui kohta uudelleen (siis maali tippui
    ovien sisäreunasta kun vähän sormella kosketti)

    - melkein koko auto maalattin taas uudelleen, mutta maahantuoja säästi taas väärässä paikassa. Näitä jo kertaalleen korjattuja ovia korjailtiin uudelleen. Ja taas korjaus epäonnistui. Meni hetki, ja ovet olivat taas ruosteessa.
    Ovet ovat edelleen ruosteessa kokska en enää jaksa valittaa; maahantuoja ei yksinkertaisesti saa ruostetta pysäytettyä; näin olen asian tulkinnut.
    Tulen vierailemaan mazdalla vielä kerran. Käyn ostamassa spray-purkin maalia ja ruuttaan maalia ruosteen päälle ja pistän auton kiertoon...

    Enpä todellakaan ihmettele miksi Mazda ei myy (ainakaan entisille omistajillle)...
    Miksi korjauksia ei tehty kunnolla ????????????????????????????
    Miksi maahantuoja, miksi ????
    Korjausten laatu ei todellakaan ollut sitä mitä maahantuojalta odotin !!!

    ps. Pitäisi kuvata nuo ruostuneet kohdat ja pistää nettiin kuvat niin ei kenenkään tarvi epäillä ruostuuko Mazda (auto on massattu heti uutena että siitä se ei ole kiinni). Kunhan innostun...

    Äänestä

  • ex-laatu-mazda kirjoitti:

    [Lainaus:]Minulle Mazda 6:n ruostuminen on ongelma ja todellakin omistan ko. auton.
    Tämä ruostuminen on myös aiheuttanut sen, että olen vaihtamassa merkkiä.

    Olen pettynyt maahantuojan toimintaa [/Lainaus]

    Itsellä samankaltaiset kokemukset. Mazda -06 ruostuu käsiin vaikka tehty mm. ylimääräinen ruostesuojaus. Lisäksi henkkoht mielipiteeni on, että maahantuojan toiminta on todella syvältä.

    Äänestä

En minäkään. Minusta ei ole yhtään ihmeellistä, että yritysmaailmassa joku vaihtaa firmaa ja tehtävää, harva kehityskelpoinen päällikkö tai johtaja on niin tiukasti sidottu johonkin yhtiöön, ettei voisi sopivan tilaisuuden tullen vaihtaakin. Syyt voi olla mitä moninaisimmat. Tätä tapahtuu joka päivä jokapuolella maailmaa, eikä niistä kaikista haloota nosteta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En yhtään ihmettele kirjoitti:

http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/mazdan-avainhenkilo-loi-hanskat-tiskiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu