Miksi homoseksuaalisuus on juuri sellainen synti jota vastaan täytyy erityisesti kampanjoida?
Eikö olisi tärkeämpiäkin asioita? Jos samalla intensiivisyydellä käytäisiin todellisia yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan se voisi olla jopa rakentavaa ja hyödyllistä.
Homoseksuaalisuudesta on tehty synti jonka takaa ei sitten mitään muuta nähdäkään.
Mitä jos nämä fundamentalistit kohdistaisivat huomionsa vaihteeksi vaikkapa yhteiskunnassa vallitsevaan välinpitämättömyyteen ja ahneuteen?
Näiden vaikutukset ovat kertaluokkia merkittävämmät kuin homoseksuaalisuuden kuvitellut kauhuskenaariot ja myös Raamatun mukaan syntiä.
Jos he kampanjoisivat vaikkapa näitä syntejä vastaan samalla paatoksella kuin nyt homoseksuaaleja vastaan viesti olisi positiivinen eikä negatiivinen kuten nyt ja sillä voisi olla todellista merkitystä ihmisten arvomaailmaa muokkaavana tekijänä.
Tämä homoseksuaalien jahtaaminen vain ja ainoastaan saa ihmiset katsomaan fundamentalistisia piirejä alta kulmain ja lyö negatiivisen leiman koko kristillisyyteen romuttaen vieläpä sen tärkeimmän: rakkauden kaksoiskäskyn.
Uusi kampanja
22
83
Vastaukset
Niin no, täällä kävi juuri kristinuskon omat talebanit kertomassa että valkoinen valhe on ihan yhtä suuri synti kuin homous. Järjestäisivät itselleen eheytyskursseja valehtelusta sitten, varsinkin kun heidän valheensa eivät ole edes valkoisia vaan pikimustia.
- Uskossa ollen
"Niin no, täällä kävi juuri kristinuskon omat talebanit kertomassa että valkoinen valhe on ihan yhtä suuri synti kuin homous."
Kaikki synnit ovat Jumalan silmissä samanarvoisia - valkoinen valhe ja murhaaminen ovat yhtä suuria syntejä. Tästä oli vain kyse :)) Uskossa ollen kirjoitti:
"Niin no, täällä kävi juuri kristinuskon omat talebanit kertomassa että valkoinen valhe on ihan yhtä suuri synti kuin homous."
Kaikki synnit ovat Jumalan silmissä samanarvoisia - valkoinen valhe ja murhaaminen ovat yhtä suuria syntejä. Tästä oli vain kyse :))MIksi te uskonnollisesti älykkyysrajoitteiset sitten riekutte ympäri palstoja huutelemassa "Homo, homo, paha SETA, homo, homo, SETA yäk, homo, homo, luonnoton homo." Käyttäisitte senkin energian "eheyttääksenne" ihmiset valkoisista valheista. Jokainen ihminen päästää valkoisia valheita, homoja on muutama prosentti väestöstä.
- Rami Bar-Amin
Uskossa ollen kirjoitti:
"Niin no, täällä kävi juuri kristinuskon omat talebanit kertomassa että valkoinen valhe on ihan yhtä suuri synti kuin homous."
Kaikki synnit ovat Jumalan silmissä samanarvoisia - valkoinen valhe ja murhaaminen ovat yhtä suuria syntejä. Tästä oli vain kyse :))"Kaikki synnit ovat Jumalan silmissä samanarvoisia - valkoinen valhe ja murhaaminen ovat yhtä suuria syntejä. Tästä oli vain kyse :)) "
Miksi sitten Jeesus sanoo Pilatukselle: "Suurempi syyllinen oli se henkilö, joka minut sinulle luovutti" (Joh. 19:jotain)
Selvästi on olemassa eri arvoisia pahantekoja, Jeesuksen silmissä, ja sehän ratkaisee: "Isä ei tuomitse ketään, vaan Hän on antanut KAIKEN tuomiovallan Pojalle"
(Joh 5:jotain) - pertsa2010
Rami Bar-Amin kirjoitti:
"Kaikki synnit ovat Jumalan silmissä samanarvoisia - valkoinen valhe ja murhaaminen ovat yhtä suuria syntejä. Tästä oli vain kyse :)) "
Miksi sitten Jeesus sanoo Pilatukselle: "Suurempi syyllinen oli se henkilö, joka minut sinulle luovutti" (Joh. 19:jotain)
Selvästi on olemassa eri arvoisia pahantekoja, Jeesuksen silmissä, ja sehän ratkaisee: "Isä ei tuomitse ketään, vaan Hän on antanut KAIKEN tuomiovallan Pojalle"
(Joh 5:jotain)Rami Bar-Amin sanoi :

(Joh 5:jotain)
____________________________________________________________
Johanneksen evankeliumi :
19:10 Niin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö puhu minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?"
19:11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi."
____________________________________________________________
Jumala oli antanut Jeesuksen mukaan Pilatukselle vallan Jeesuksen yli ,mutta ei niille,jotka hänet luovuttivat ja Pilatushan
edusti esivaltaa tuolla alueella.(Esivalta ei turhaan miekkaa kanna)
Suuri neuvosto eli Sanhedrin luovutti Jeesuksen Pilatukselle.
Eli kyllä tuossa oli tuonkaltainen aste-ero syntien suhteen.
On sitten eräs muukin synti joka on eri asemassa kuin kaikki muut :
Hebrealaiskirje :
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus.
Ja sitten on tuo Pyhän Hengen pilkka.Se voi tietysti liittyä myös tuohon tahalliseen synnin tekemiseen.
Muuta en löytänyt!
- Uskossa ollen
Uskon että kyse ei kuitenkaan ole homojen jahtaamisesta. SETA on vaan propagoinut asiat tähän suuntaan tarkoituksena saada kirkko puolelleen.
Kyse on edelleen Jeesuksen lähetyskäskystä jossa meidän kristittyjen tulee julistaa evankeliumia sillai kuin Jumala sen näkee kaikille - homoille ja heteroille - tasapuolisesti. Jokainen on syntinen ja tarvii näin ollen pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Ei homoja saa "suvaita" kadotukseen - heille kuuluu pelastus myös kuten heteroillekin. Jos homoille annetaan erityislupa toteuttaa miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolista himojen toteuttamista niin siinä vaan tuomitaan jo heti kättelyssä nämä homot kadotukseen. Ja tähän ei ole kelläkään uskovalla kristityllä oikeutta. Jeesus suhtautui tosi jyrkästi himoon ja sen toteuttamiseen. Homoudessa on viime kädessä kyse agape- rakkaudesta vaan kyse on eros- rakkaudesta eli himon toteuttamisesta ja tämä on kauhistus Jumalan silmissä.- ..........
Kyllä tässä on kyse ihan muusta kuin SETAn propagandasta. Tässä on kyse ihmisten arvoista joita he ovat valmiit puolustamaan.
Ei jokin SETA kykene ihmisten mielipiteitä tuosta vaan muokkaamaan vaan kyse on laajemminkin siitä, että suurin osa ihmisistä ei hyväksy minkään ihmisryhmän sortamista Raamattuun vedoten enää nykyisin.
Etsit SETAsta syntipukkia sille, että ihmiset ovatkin yleisesti ottaen suvaitsevaisia myös seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tarvitsen jonkun joka osoittaa syylliseksi siihen, että ihmisten arvot sellaiset jotka eivät kohtaa omia arvojasi. Tästähän tässä on kyse, eikö?
- 4444#
Ai fundamentalistitko ne nyt syyllisiä ovatkin!
Kuule kyllä ne oli liberaalit jotka homokampanjoinnin aloitti. Fundamentalistit ovat nyt vain vastanneet siihen julkisesti.
Liberaaleissa tympi se, että miksi nostaa tikun nokkaan homouden pitäminen syntinä, kun yhteiskunnassa on paljon suurempia ongelmia.
Kun tällä palstalla kysyttiin liberaalipapeilta, miksi kirkko ei toimi aktiivisesti eriarvoistumista vastaan, he vastasivat ettei kirkko voi tehdä sille asialle mitään, se voi vain yrittää auttaa uhreja. Niin että revi siitä.- tapahtumain kulku
Aloitti homokampanjoinnin kuka sitten tahansa niin se ei ole merkityksellistä.
Kirkon suvaitsevaiset kannanotot seksuaalivähemmistöjä kohtaan enemmistö kansasta hyväksyi ja piti niitä tervetulleena ilmiönä. Se mikä ihmisiä nyppii on teidän fundamentalistien takapajuiset näkemykset. Ja tässä vaiheessa vasta ihmiset nousivat takajaloilleen.
Kirkon seksuaalisia vähemmistöjä koskevat kommentit eivät nostaneet suurempia reaktioita kansan parissa, älämölön nostivat fundamentalistit. Ja tämän jälkeen tavalliset ihmiset ilmaisivat kantansa tätä tuomitsevaa linjaa kohtaan.
Näin asiat ovat menneet. - 444#
tapahtumain kulku kirjoitti:
Aloitti homokampanjoinnin kuka sitten tahansa niin se ei ole merkityksellistä.
Kirkon suvaitsevaiset kannanotot seksuaalivähemmistöjä kohtaan enemmistö kansasta hyväksyi ja piti niitä tervetulleena ilmiönä. Se mikä ihmisiä nyppii on teidän fundamentalistien takapajuiset näkemykset. Ja tässä vaiheessa vasta ihmiset nousivat takajaloilleen.
Kirkon seksuaalisia vähemmistöjä koskevat kommentit eivät nostaneet suurempia reaktioita kansan parissa, älämölön nostivat fundamentalistit. Ja tämän jälkeen tavalliset ihmiset ilmaisivat kantansa tätä tuomitsevaa linjaa kohtaan.
Näin asiat ovat menneet.Jos fundamentalistit olisivat aloittaneet kampanjan, sillä olisi mielestäsi suuri merkitys. Nyt kun syyllisiä ovatkin liberaalit, vähättelet asiaa.
Jos joku tyrkkää tiettensä vuoristossa liikkeelle tuhoisan lumivyöryn, hän on vastuussa siitä tyrkkäämisestä.
Liberaalit aloittivat homokampanjoinnin ottamatta huomioon tosiasioita.
Niitä tosiasioita on, että kirkossa on paljon ihmisiä, jotka uskovat homouden harjoittamisen olevan synti. Miten liberaalit eivät ottaneet huomioon sitä, etteivät nämä ihmiset pidä suutaan kiinni vakaumuksestaan?
Toinen tosiasia on, että kirkkoon kuuluu laumoittain ihmisiä vain muodon vuoksi. Kun heitä siinä jokin asia tarpeeksi paljon ärsyttää, he eroavat. Se, etteivät fundikset ole pitäneet suutaan kiinni, on ylittänyt heillä ärsytyskynnyksen ja he ovat eronneet.
Liberaalit alkoivat touhuta, mutteivät ajatelleet seurauksia. Nyt he ovat sitten huolissaan palkoistaan ja eläkkeistään.
Äläpä muuten nimittele ihmisiä joiden vakaumusta et tiedä. En ole fundamentalisti enkä homoliittojen vastustaja.
- pertsa2010
hmmm.... sanoi :
Eikö olisi tärkeämpiäkin asioita? Jos samalla intensiivisyydellä käytäisiin todellisia yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan se voisi olla jopa rakentavaa ja hyödyllistä.
______________
Vaikkeivat institutionaaliset kirkkolaitokset merkitsekään uskovalle yhtään mitään tässä kohden historiaa, niin kirkon kertakaikkinen luopumus Jumalan Sanasta vaikuttaa niin pöyristyttävän uskomattomalta.Heidän homoteologiansa on suoraa Jumalanpilkkaa ja myös siksi me puutumme asioihin ja siksi että edes joku pelastuisi Mäkisen enkelien käsistä.
____________________________________________________________
hmmm.... sanoi :
Mitä jos nämä fundamentalistit kohdistaisivat huomionsa vaihteeksi vaikkapa yhteiskunnassa vallitsevaan välinpitämättömyyteen ja ahneuteen?
__________________
Olet tietysti tuossa asiassa oikeassa ,mutta kaikkeen muuhun voit puuttua ,mutta älä koske ihmisen rahoihin äläkä sano itseäsi älykkäämmäksi kuin hän, perustellustakaan syystä.Siksi on parempi pysyä asioissa ,joihin voisi ehkä vaikuttaa vähänkin.
____________________________________________________________
hmmm.... sanoi :
Tämä homoseksuaalien jahtaaminen vain ja ainoastaan saa ihmiset katsomaan fundamentalistisia piirejä alta kulmain ja lyö negatiivisen leiman koko kristillisyyteen romuttaen vieläpä sen tärkeimmän: rakkauden kaksoiskäskyn.
__________________
Rakkauden kaksoiskäskyn ovat Mäkilän enkelit täällä YMMÄRTÄNEET aivan VÄÄRIN,mutta jotta emme olisi sydämettömiä, niin kai se täytyisi
antaa heille anteeksi(?) koska jos kirkon jäsenmäärä romahtaa tarpeeksi niin Mäkinenkin joutuisi hakemaan raksalta töitä.
Fundamentalistit eivät aloittaneet mitään ajojahteja,vaan homot tungeksivat paikkaan jonka normistot eivät hyväksy heitä.
Turha heidän sitä parkua!- 18
Hyvä pertsa että jaksat.jos yhdenkin saa pelastettua niin työ ei ole ollut turhaa.
- hmmm....
Kirkon kannanotot ovat kyllä sen suuntaisia, että kirkon normisto hyväksyy homoseksuaalit jo lähes tasaveroisina kristittyinä. Sitten on se pieni vähemmistö johon sinäkin kuulut ja joka ei näitä normeja hyväksy. Normeja jotka eivät ole vain kirkon piirissä vaikuttavia vaan laajasti yhteiskunnan arvoja heijastavia.
Ihmisten arvoihin ahneuden ja välinpitämättömyyden suhteenkin voidaan vaikuttaa.
Sanoisin, että pinnan alla kytee, ihmiset ovat kyllästyneet niihin arvoihin joita ne tuovat mukanaan. Tämä näkyy hyvin erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa.
Ihmiset tarvitsivat vain jonkin katalyytin jonka kautta purkaa tyytymättömyys toiminnaksi.
Näyttäisikin vahvasti siltä, että ihmisten arvot ovat humaanimmat tai kristillisemmät katsantokannasta riippuen kuin mitä arvoja poliittinen valtiokoneisto toteuttaa. - pertsa2010
hmmm.... kirjoitti:
Kirkon kannanotot ovat kyllä sen suuntaisia, että kirkon normisto hyväksyy homoseksuaalit jo lähes tasaveroisina kristittyinä. Sitten on se pieni vähemmistö johon sinäkin kuulut ja joka ei näitä normeja hyväksy. Normeja jotka eivät ole vain kirkon piirissä vaikuttavia vaan laajasti yhteiskunnan arvoja heijastavia.
Ihmisten arvoihin ahneuden ja välinpitämättömyyden suhteenkin voidaan vaikuttaa.
Sanoisin, että pinnan alla kytee, ihmiset ovat kyllästyneet niihin arvoihin joita ne tuovat mukanaan. Tämä näkyy hyvin erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa.
Ihmiset tarvitsivat vain jonkin katalyytin jonka kautta purkaa tyytymättömyys toiminnaksi.
Näyttäisikin vahvasti siltä, että ihmisten arvot ovat humaanimmat tai kristillisemmät katsantokannasta riippuen kuin mitä arvoja poliittinen valtiokoneisto toteuttaa.hmmm.... sanoi :
Kirkon kannanotot ovat kyllä sen suuntaisia, että kirkon normisto hyväksyy homoseksuaalit jo lähes tasaveroisina kristittyinä. Sitten on se pieni vähemmistö johon sinäkin kuulut ja joka ei näitä normeja hyväksy. Normeja jotka eivät ole vain kirkon piirissä vaikuttavia vaan laajasti yhteiskunnan arvoja heijastavia.
________________________
Minä en kuulu enää kirkkoon vaan seurakuntaan.Se tarkoittaa sitä seurakuntaa jolla ei ole jäsenrekistereitä.
Kaikkien meidän on tehtävä valintoja elämässämme ja minä olen omani tehnyt.Sekin on valinta ,kun ei valitse mitään.
____________________________________________________________
hmmm.... sanoi :
Ihmisten arvoihin ahneuden ja välinpitämättömyyden suhteenkin voidaan vaikuttaa.
________________________
Noissa asioissa pyrin parantamaan pääasiassa itseäni.
____________________________________________________________
hmmm.... sanoi :
Sanoisin, että pinnan alla kytee, ihmiset ovat kyllästyneet niihin arvoihin joita ne tuovat mukanaan. Tämä näkyy hyvin erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa.
____________________
Sanoisin ,että niitä pelottaa se oma mahdollinen kohtalo noilta tiimoin.Tarkoitan samaa periaatetta ,kuin sodassakin oli - se kaveria ei jätetä
systeemi.Minulla ei ole kovin ruusuinen kuva yhteiskuntayksilön toimintojen motiiveista.Tutkin paljolti tuota tietynlaista käyttäytymistä armeijassa.Siellä sai melko hyvän läpileikkauksen suomen kansasta.Ihmiset ovat esimerkiksi saaneet poliitikkojen monipuoluediktatuurista tarpeekseen ja siitä ,että suomalaiset rahoittavat kreikkalaisten zorbaksen tanssimista.Siksi persut tulevat saamaan äänivyöryn vaikkei heillä ehkä mitään järkevää ohjelmaa olekkaan.Sillä tavoin se kytee.
____________________________________________________________
hmmm.... sanoi :
Näyttäisikin vahvasti siltä, että ihmisten arvot ovat humaanimmat tai kristillisemmät katsantokannasta riippuen kuin mitä arvoja poliittinen valtiokoneisto toteuttaa.
_______________________
Tuommoinen vaihesiirto on kai luonnollistakin.Humaaninen on parempi sana kuin kristillinen valtiokoneistosta puhuttaessa.
____________________________________________________________ - pertsa2010
18 kirjoitti:
Hyvä pertsa että jaksat.jos yhdenkin saa pelastettua niin työ ei ole ollut turhaa.
18 sanoi
Hyvä pertsa että jaksat.jos yhdenkin saa pelastettua niin työ ei ole ollut turhaa.
_____________________________________________________________
Tuota mieltä minäkin olen ja on hyvä saada välillä myönteistäkin palautetta
niin silloin jaksaa taas eteenpäin.
Kiitoksia!
Hei hmmm....
Kiitos kirjoituksestasi.
Ymmärrän täysin sen lähtökohdan josta kirjoitat.
Minun on sanottava että tämä koko keskustelu on saanut minut monessa kohtaa itkemään. Itkettää meidän ihmisten armottomuus, kovuus, oikeassa olemisen tarve, hengellisen lyömisen tarve, ihmisyyden maahanpolkeminen, mutta toisaalta taas olen kokenut suunnatonta iloa siitä kannustuksen ja ymmärryksen valtavasta määrästä, joka näkyy myös tällä palstalla.
Ajattelen että kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä homoseksuaaleista ilman tuomitsemista. Kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä myös kirkosta ja uskosta. Mielestäni avainkysymys on siinä, miten keskeisenä asiana ihmisen seksuaalista suuntautumista pidetään suhteessa kirkkoon ja ylipäänsä uskoon. Olen siinäkin mielessä hmm....:n kanssa samoilla linjoilla että jos nuorille suunnatut kampanjat kohdistettaisiin homojen sijaan johonkin uskoon liittyvään asiaan, se saisi aikaan varmasti enemmän positiivista liikettä kirkon sisällä ja sen ulkopuolellakin.
Armahdetaan, niin meitä armahdetaan.
Riina
teologi- 444#
Riina:
"Ajattelen että kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä homoseksuaaleista ilman tuomitsemista."
No mikset sitten salli heille sitä oikeutta, vaan syytät heitä armottomuudesta, kovuudesta, oikeassa olemisen ja hengellisen lyömisen tarpeesta, ihmisyyden maahanpolkemisesta??
Suomen laki takaa ihmisille oikeuden julistaa uskonnollista vakaumustaan. Miksi TE ette heille sitä sallisi?
Minulla ei ole mitään homoliittoja vastaan, mutta minulla on teidän toimintaanne vastaan. Se on liian vallanhaluista ja armotonta. - pertsa2010
Riina sanoi :
Minun on sanottava että tämä koko keskustelu on saanut minut monessa kohtaa itkemään.
____________________________________________________________
Sinua itkettää se ,kun et ole enää aivan varma asenteittesi oikeellisuudesta,ja siksi sinun on syytäkin itkeä.
Ei täällä homoseksuaaleista itsestään puhuta vaan siitä synnistä mitä he tekevät.Eikä heitä kukaan tuomitse
,mutta heidän tekonsa punnitsee Raamattu - muistatkos sen kirjan.
Älä vain armahda ketään kadotukseen Riina!
- Uskossa olen
"Itkettää meidän ihmisten armottomuus, kovuus, oikeassa olemisen tarve, hengellisen lyömisen tarve, ihmisyyden maahanpolkeminen, mutta toisaalta taas olen kokenut suunnatonta iloa siitä kannustuksen ja ymmärryksen valtavasta määrästä, joka näkyy myös tällä palstalla. "
Älä nyt tällaista itke. Itse heitä jotka mukasuvaitsevaisuuden takia "suvaitaan" katotukseen ilman minkäänlaista mahdollisuutta parannuksen tekoon synneistään. - esther
Kirkko ja me muut uskovat jotka emme ole kiihkouskovii saamme taas kärsiä, joo.
Ihmetyttää että on tsunameita, maanjäristyksiä ja sotia, mut ei ne hihhuleita kiinnosta! - agnus Dei
Lopulta käy niin että tällaiset kampanjat tehdään laittomiksi ja niiden tekijät joutuvat maksamaan sakkoja.
ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Ilmapiiri näissä piireissä on sellainen, että ihminen ikään kuin kasvaa siihen, että homous on se synti johon on puututtava erityisen tomerasti.
Ei se, että synti-kampanjoinnin kohteena ovat nimenomaan homot ole sattuman kautta valikoitunut vaan sen eteen on tehty maailmassa paljon töitä.
Jos katsoo mitä uskovat tahot puuhaavat joissakin entisen Itä-Euroopan maissa niin näkee kuinka vakavasta asiasta voi olla kyse.
Puolassa esimerkiksi valtiokoneistoa syytettiin ihan EU-tasolla homovihan lietsomisesta. Kristillinen, lähellä hallintoa oleva sanomalehti kehoitti kansaa etusivullaan kadulle hakkaamaan homoja gay-pride tapahtuman yhteydessä.
Entäpä Amerikkalaisten evankelisten lahkojen toiminta Afrikassa?
Tässä huomaa mistä pahimmillaan voi olla kyse. Kyse on pyrkimyksestä kerta kaikkiaan kitkeä homous ihmiskunnasta. Tuolla on ollut pyrkimys muokata mielipiteitä siihen suuntaan, että jokainen homo tulee yksinkertaisesti vain tappaa ei ole liioiteltua vaan totisinta totta.
Tätä on harrastettu mm. Ugandassa jossa se oli jopa onnistua. Ihmisoikeusjärjestöt ja uhka raha hanojen sulkemisesta esti kuitenkin tämän, lakiesitys jota edellä mainitut tosi uskovat olivat kovasti lobanneet kuolemantuomiosta vedettiin takaisin.
Tätä todella pimeää puolta kristittyjen harrastamasta homoterrorista tuskin monet uskovat edes tuntevat. Jos haluaa oppia tuntemaan Google palvelee mielellään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855