Etsitään isoja perheitä koekuvauksiin

Hei!

Olemme tuottamassa dokumentaarista tositelevisiosarjaa isojen perheiden
arjesta. Isoksi määrittelemme perheen, jossa on vähintään seitsemän
kotona asuvaa lasta. Perhemuodolla ei ole merkitystä, eli perhe voi olla
yh-perhe, uusperhe tai sitten ihan tavallinen ydinperhe.

Nyt etsimme sarjaan perheitä, jotka olisivat halukkaita osallistumaan
koekuvauksiin.

Sarja on otteeltaan lämminhenkinen ja positiivisen utelias. Kun voimat ja
aika tuntuvat joskus loppuvan yhdenkin lapsen kanssa, miten pärjäävät
vanhemmat, joilla on hoidettavanaan moninkertainen määrä lapsia?

Oletuksemme on, että arjen pienimmistäkin rutiineista kasvaa isoja haasteita ison lapsimäärän kanssa: kuinka perhe matkustaa? Kuinka paljon sisarukset
tappelevat keskenään? Kuinka perhe pärjää taloudellisesti? Millaisia
ovat ympäristön reaktiot? Onko vanhemmilla lainkaan omaa aikaa? Kasvaako
suurperheessä tasaisempia lapsia kuin pikkuperheissä, kun lauma kantaa
yhteistä kasvatusvastuuta toisistaan?

Toivoisimme mukaan myös yhtä lestadiolaisperhettä erityisesti siksi,
että liikkeeseen liittyy paljon ennakkoluuloja ja oletuksia. Oma
veikkauksemme on, että arki on kuitenkin aika lailla samanlaista kuin
muissakin isoissa perheissä, ja se olisi kiva näyttää katsojillekin.

Valitsemme hakemusten perusteella perheet, joiden kanssa teemme pienen
koekuvauksen. Käytännössä se tarkoittaa muutaman tunnin mittaista
kuvaussessiota, jonka aikana taltioimme 1-3 perheen arkeen kuuluvaa
tapahtumaa sekä teemme lyhyet haastattelut vanhempien kanssa.

Koekuvattua materiaalia ei esitetä missään julkisesti ilman erillistä
kirjallista sopimusta. Koekuvauksista ei makseta palkkiota, eivätkä ne
sido perheitä mihinkään.

Jos kiinnostuit, meilaa meille. Vastaamme mielellään lisäkysymyksiin.
aito at aitomedia fi
24334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vl:t eivät osallistu syntisen TV:n tekemiseen.

Äänestä
  • Sinä et sitten tiedä yhtään mistään.

    Äänestä

Kaikki liikkuva kuva on ittestään perkeleestä!

Äänestä
  • Virallinen kantaa televisioon on, että koska ohjelmatarjontaan kuuluu paljon kristitylle sopimattomia ohjelmia ja ihminen on lankeilevainen, ei hankita televisioita lainkaan kristittyjen kotien huonekaluiksi. Internetiä pidetään nyky-yhteiskunnassa välttämättömänä pahana, josta neuvotaan poimimaan vain ne tarpeelliset ja hyvät puolet.

    Äänestä

  • Ei ole virallinen. kirjoitti:

    Virallinen kantaa televisioon on, että koska ohjelmatarjontaan kuuluu paljon kristitylle sopimattomia ohjelmia ja ihminen on lankeilevainen, ei hankita televisioita lainkaan kristittyjen kotien huonekaluiksi. Internetiä pidetään nyky-yhteiskunnassa välttämättömänä pahana, josta neuvotaan poimimaan vain ne tarpeelliset ja hyvät puolet.

    SRK:n edustajiakin on toisinaan ollut mukana vanhoillislestadiolaisuudesta kertovissa dokumenteissa. Aika nihkeitä vl:t silti ovat lähtemään mihinkään TV-dokumentteihin. Pelätään - usein aiheesta - tuottajien asenteellisuutta ja leimautumista loppuiäksi.

    Vl:t pitävät usein matalaa profiilia uskostaan. Keskivertosuomalaisella on pahempi lestafobia kuin homofobia.

    "Internetiä pidetään nyky-yhteiskunnassa välttämättömänä pahana, josta neuvotaan poimimaan vain ne tarpeelliset ja hyvät puolet."

    Miksi vanhoillislestadiolaiset eivät osaa poimia TV:stä vain tarpeelliset ja hyvät puolet?
    TV-ohjelmat löytyvät Kalevasta, lähes kaikista muista sanomalehdistä, netistä jne.

    Miksi vl:t ovat niin typertyneitä, että eivät osaa toimia samalla tavalla TV:n kanssa kuin internetin kanssa?

    PS. Olisiko syy internetin sallimiseen ja TV-kieltoon se, että internetistä jokainen halukas vl-mies löytää pilvin pimein pornoa, mutta TV:n kohdalla se ei onnistu?

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Olet varmaan asiantuntija tässä pornonlöytämisasiassa. En osaa ottaa tuohon kantaa.

    Äänestä

  • Edellinen. kirjoitti:

    SRK:n edustajiakin on toisinaan ollut mukana vanhoillislestadiolaisuudesta kertovissa dokumenteissa. Aika nihkeitä vl:t silti ovat lähtemään mihinkään TV-dokumentteihin. Pelätään - usein aiheesta - tuottajien asenteellisuutta ja leimautumista loppuiäksi.

    Vl:t pitävät usein matalaa profiilia uskostaan. Keskivertosuomalaisella on pahempi lestafobia kuin homofobia.

    Homofobiaan oon törmännyt, mutta mikä onkaan lestafobia?

    Äänestä

  • Extense. kirjoitti:

    Homofobiaan oon törmännyt, mutta mikä onkaan lestafobia?

    Lestafobia on esimerkiksi sitä, että lestadiolaispoika hakataan koulussa lestoitteluiden kera.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    "Internetiä pidetään nyky-yhteiskunnassa välttämättömänä pahana, josta neuvotaan poimimaan vain ne tarpeelliset ja hyvät puolet."

    Miksi vanhoillislestadiolaiset eivät osaa poimia TV:stä vain tarpeelliset ja hyvät puolet?
    TV-ohjelmat löytyvät Kalevasta, lähes kaikista muista sanomalehdistä, netistä jne.

    Miksi vl:t ovat niin typertyneitä, että eivät osaa toimia samalla tavalla TV:n kanssa kuin internetin kanssa?

    PS. Olisiko syy internetin sallimiseen ja TV-kieltoon se, että internetistä jokainen halukas vl-mies löytää pilvin pimein pornoa, mutta TV:n kohdalla se ei onnistu?

    Aivan varmasti internetistäkin tulee katsottua sellaista, josta ei jää hyvä mieli. Yhden huonon asian pitäminen sen välttämättömyyden vuoksi ei ole peruste hankkia toista huonoa, mutta tarpeetonta asiaa.

    Äänestä

Hei! Yllä näet pari provoa, jotka päivystävät palstalla yötä päivää päästäkseen esittämään ensimmäisinä tuollaiset kommentit.

Toivotaan että saatte kuvauksiin jonkun mukavan vl-perheen. Uskoisin että joku kiinnostunutkin on, vaiikka onhan se tietysti kenelle tahansa iso kynnys lähteä "tosi-tv:hen". Kun lähestymistapanne on positiivisen utelias, niin se on hyvä lähtökohta onnistumiselle niin että myös kuvauksiin lähtevä perhe on tyytyväinen lopputulokseen.

Muistattehan, että vl-perheetkään eivät ole samasta muotista.

Toivottavasti projektinne onnistuu ja se tulee näkyviin Areenaan tai muuhun netti-tv:hen, jotta me televisiottomatkin pääsemme näkemään.

Äänestä
  • Miksi kumoat vl-opetuksen TV:n synnillisyydestä?
    Oletko korottanut itsesi seurakunnan yli, vai luopunut uskosta?
    Kyllä vl-liikkeessä on aina opetettu, ettei TV sovi uskovaiseen kotiin, miksi sitten lähdettäisiin tekemään ohjelmaa, joita ei vl-liikkeessä hyväksytä.

    Äänestä

  • 7 + 7 kirjoitti:

    Miksi kumoat vl-opetuksen TV:n synnillisyydestä?
    Oletko korottanut itsesi seurakunnan yli, vai luopunut uskosta?
    Kyllä vl-liikkeessä on aina opetettu, ettei TV sovi uskovaiseen kotiin, miksi sitten lähdettäisiin tekemään ohjelmaa, joita ei vl-liikkeessä hyväksytä.

    Totta puhut!
    Miksi se TV ei enää ole synti, mutta aikaisemmin se oli jopa syy erottaa uskonyhteisöstä, vaikka ei edes itse omistanut ko laitetta? Ry:llä kyllä kailotetaan vieläkin, että vain tämä meidän oppi on muuttumatonta ja oikeaa?
    Millon saamme tähän konttuurilta vastauksen?

    Äänestä

lään eli aluillaan hoitokokousten dokumentointi. Siksi toivomme, että sekä saatanalleheitetyt että saatanalleheittäjät ottaisivat yhteyttä.
saatanalle at heitto ja a vot

Äänestä

Tämä on ehkä hieman huono kanava tavoittaa "normaalia" vl-perhettä.
Vaikka joku ilmoituksen huomaisikin, tämä palsta on sen verran huonolla statuksella varustettu, että pelkäänpä ettei kukaan tällä palstalla olevan ilmoituksen vuoksi ilmoittaudu.

Parempaa kontaktointia teet jostain vauva lehden keskusteluforumilta tai vaikka joltain sopivalta FB: n yhteisösivulta joka liittyy lapsiin tai perheeseen.
Jos asialla ei ole akuutti hätä, niin tule suviseuroihin ja bongaa sieltä sopiva perhe. Kannattaa ottaa kamerat mukaan, niin pääsette kuvaamaan heti.

Mielenkiintoinen ohjelman aihe jos saatte siihen hyvän kulman,

Äänestä

luepa kuvauksesi suunnitellusta dokumentista uudelleen ja pohdi onko lähestymistapanne positiivinen ja ennen kaikkea dokumentaristinen vai ennalta määrätty ja ennakkoluuloon perustuva? "Oletamme että pienistäkin asioista tulee haasteita", "kuinka voi selvitä monen kanssa kun yhdenkin kanssa on vaikeaa". Toivottavasti alatte tekemään dokumenttianne avoimin mielin, ettekä anna ennakko käsitystenne näkyä lopputuloksessa.

Äänestä

Kuvia myös roikkuvista riippurinnoista, suonikohjuista ja repaleisesta
venyneestä emättimestä 15 lasta synnyttäneille.

Äänestä
  • Oletko kiinnostuneempi vl-tyttäristä kuin vl-äideistä, kun 10-vuotiailla ei ole "venynyt"?

    Ällötät minua.

    Äänestä

Hyvähän se on jos asenteet "liikkuvaan kuvaan" on muuttuneet pikkuhiljaa terveemmiksi. Ei siinä mitään, erititäin hyvä niin.

Mutta ymmärrän myös noita halveksimiasi "provoja" jotka ehkä itse ovat aikanaan joutuneet jumalattomaan vyörytykseen tv:n katselusta ja jopa ns. saatanalle heitetyksi. Kyllähän sitä tekee mieli vähän heittää tosiasioita silmille nämä totuudet kieltäville omahyväisille ihmisille. Ikävät asiat halutaan painaa villaisella ja syyllistää uhriksi joutuneet.

Äänestä

Toivottavasti kohtelette haastattelemianne niin, ettei heidän tarvitse ripustaa itseään häpeästä hirteen.

Äänestä

Hei, VL-foorumilla on isoja VL-perheitä. Haluamme antaa totuudenmukaisen kuvan perhe-elämästämme. Otapa yhteys kuvaaja VL-foorumille.

Äänestä

Kyllä väännetään aina musta valkoiseksi ja toisinpäin --- tällä palstalla.

Täällä sekoitetaan tahallaan se, että vl;t eivät huonon ohjelmatarjonnan vuoksi hanki tv:tä kotiinsa itselleen kiusaukseksi ja se, että emme suostuisi kuvattaviksi, mikäli se tapahtuu asiallisessa tarkoituksessa.

Eihän suviseuroissa ym. vastaavissa vl:n tilaisuuksissa ole tv- kuvauksia estetty, vaan päinvastoin on tarjottu järjestäjien taholta apua, jos on ollut tarvetta.
Myös Kankaan perhe on ollut dokumentin kohteena, eikä se ole pahennusta herättänyt.

70- luvullahan oli useitakin yrityksiä, myös toteutuneita, jolloin tv- lähetysten avulla pyrittiin esittämään vl:t hyvin negatiivisessa valossa yleisölle.
Tästä johtui aikanaan vl:n kriittinen suhtautuminen ao. median lähestymiseen.
Oli aiheellinen syy olla varovainen, kun oli lyöty "vyön alle" tarkoituksella.

Onhan selvää, että jos ohjelman tekijä haluaa tehdä negatiivissävytteisen ohjelman vaikka suviseuroista, sellaisen saa aivan aidosti aikaan.
Valitaan tarkoituksella kuvauskohteiksi VAIN näitä, jotka käyttäymisellään aiheuttavat pahennusta, niitäkin aina on n.70 000 ihmisen seassa.
Yleensä he ovat oman uskonsa jättäneenä, mutta tottumuksesta suvareille tulleita, kenties näyttämisen halustakin irrotellaan, huudatetaan rokkia kuuluvasti teltoissaan , ym. vastaavaa.
Muutama vuosi sitten oli alueeni sanomalehdessä yksi ainoa pieni yhden palstan juttu suviseuroista, sekin vasta maanantain lehdessä
Se oli lainattu STT:n lähteestä.
Siinä oli kuva, jossa sunnuntaiaamulla klo 6.00 oli kuvattuna muutama poika ja tyttö suviseura-kentällä , alle kakskymppisiä.
Heitä haastateltiin ja lyhyesti jutussa todettiin, kuinka nämä nuoret valvovat kaikki yöt ja päivät nukutaan.Saarnoja ei ehditä ollenkaan kuuntelemaan, heräillään vasta illaksi ja yöksi pörräämään ja niin edelleen .
Siinä oli esimerkki , kuinka vääristynyt kuva annettiin yleisölle suviseuroista , vaikka juttu sinänsä olikin totta. Siinä yleistettiin ko. nuorten käyttäytyminen, että tällaista on meno suviseuroissa.
Kuten sanoin, se oli ko. lehden AINOA juttu suviseuroista.
Oliko tarkoitushakuista ?

Mikäli tämä avauksessa mainittu yht.ottopyyntö on aito ?, toivon asiallista käsittelyä aiheesta. Ei kiiltokuvamaista, muttei myös toisinpäin.

Tiedän vain, että taannoisessa tv:n voimala- ohjelmissa esiintyneet vl- edustajat olivat hämmentyneitä nähtyään ko. ohjelman tulevan ulos.
Ohjelman leikkauksilla oli heidän mukaansa sitä muutettu paljon negatiivissävytteiseksi siitä , mitä se oli ollut ohjelmaa tehtäessä. Olivat olleet hyvin sinisilmäisiä tuottajaa kohtaan..

Äänestä
  • mikä se ohjelma lie oli ja onko se areenalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aito / haastattelu kirjoitti:

Hei!

Olemme tuottamassa dokumentaarista tositelevisiosarjaa isojen perheiden
arjesta. Isoksi määrittelemme perheen, jossa on vähintään seitsemän
kotona asuvaa lasta. Perhemuodolla ei ole merkitystä, eli perhe voi olla
yh-perhe, uusperhe tai sitten ihan tavallinen ydinperhe.

Nyt etsimme sarjaan perheitä, jotka olisivat halukkaita osallistumaan
koekuvauksiin.

Sarja on otteeltaan lämminhenkinen ja positiivisen utelias. Kun voimat ja
aika tuntuvat joskus loppuvan yhdenkin lapsen kanssa, miten pärjäävät
vanhemmat, joilla on hoidettavanaan moninkertainen määrä lapsia?

Oletuksemme on, että arjen pienimmistäkin rutiineista kasvaa isoja haasteita ison lapsimäärän kanssa: kuinka perhe matkustaa? Kuinka paljon sisarukset
tappelevat keskenään? Kuinka perhe pärjää taloudellisesti? Millaisia
ovat ympäristön reaktiot? Onko vanhemmilla lainkaan omaa aikaa? Kasvaako
suurperheessä tasaisempia lapsia kuin pikkuperheissä, kun lauma kantaa
yhteistä kasvatusvastuuta toisistaan?

Toivoisimme mukaan myös yhtä lestadiolaisperhettä erityisesti siksi,
että liikkeeseen liittyy paljon ennakkoluuloja ja oletuksia. Oma
veikkauksemme on, että arki on kuitenkin aika lailla samanlaista kuin
muissakin isoissa perheissä, ja se olisi kiva näyttää katsojillekin.

Valitsemme hakemusten perusteella perheet, joiden kanssa teemme pienen
koekuvauksen. Käytännössä se tarkoittaa muutaman tunnin mittaista
kuvaussessiota, jonka aikana taltioimme 1-3 perheen arkeen kuuluvaa
tapahtumaa sekä teemme lyhyet haastattelut vanhempien kanssa.

Koekuvattua materiaalia ei esitetä missään julkisesti ilman erillistä
kirjallista sopimusta. Koekuvauksista ei makseta palkkiota, eivätkä ne
sido perheitä mihinkään.

Jos kiinnostuit, meilaa meille. Vastaamme mielellään lisäkysymyksiin.
aito at aitomedia fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu