Miten yksinäisyydestä voi päästä pois, jollei välitä uusien ihmisten kanssa keskustelemisesta? Kaikki puhuminen tuntuu nykyään niin väkinäiseltä. Muiden toisilleen tuntemattomien keskustelut on täynnä iloa ja naurua, mikä lähentää heitä ja he tutustuvat nopeasti ja minä vain seuraan sivusta kateellisena ja haikein mielin ja koitan opetella siitä jotain, kun en hallitse tuollaista iloista rupattelua.
Minä kun lähestyn jotakin uutta ihmistä, niin vain heitän jonkun tylsän kysymyksen ja jos siitä sattuu kehittymään yhtään pidempää keskustelua, niin hämmennyn ja se keskustelu loppuu heti alkuunsa, ellei se toinen sitten yritä sitä tosissaan jatkaa tai itse keksi uutta tylsää kysymystä.
En tosissaan osaa muuttaa tätä käyttäymistapaa! Olen varmasti erittäin tylsää keskusteluseuraa ja vaikutan siltä, ettei minua kiinnosta tutustua tai jutella. Uusien ihmisten kanssa juttelu on kyllä yleensä tylsää, ei voi puhua oikein mitään mitä haluaisi, kun ei tunne toista. Itselläni nuo tuttavuudet jää pyörimään samaan vaiheeseen, että molemmat ehtii kyllästyä, ennenkuin se kerkeää siitä kehittyä kaveruudeksi. Yhtäkkiä huomaa, ettei tuon kanssa enää kiinnostakaan jutella, kun kaveruus ei kehity, eikä lähenny sen kanssa siitä yhtään, kyllästyy vain toiseen joka juttelukerta enemmän ja enemmän.
Tämä seurankipeys meinaa ajaa koko elämäni jo ojaan. Välillä kun tekisikin mieli yhtäkkiä keskustella, ei olekaan ketään kenelle jutella. Harmi, elämäni on vielä kovin nuori...
Minä kun lähestyn jotakin uutta ihmistä, niin vain heitän jonkun tylsän kysymyksen ja jos siitä sattuu kehittymään yhtään pidempää keskustelua, niin hämmennyn ja se keskustelu loppuu heti alkuunsa, ellei se toinen sitten yritä sitä tosissaan jatkaa tai itse keksi uutta tylsää kysymystä.
En tosissaan osaa muuttaa tätä käyttäymistapaa! Olen varmasti erittäin tylsää keskusteluseuraa ja vaikutan siltä, ettei minua kiinnosta tutustua tai jutella. Uusien ihmisten kanssa juttelu on kyllä yleensä tylsää, ei voi puhua oikein mitään mitä haluaisi, kun ei tunne toista. Itselläni nuo tuttavuudet jää pyörimään samaan vaiheeseen, että molemmat ehtii kyllästyä, ennenkuin se kerkeää siitä kehittyä kaveruudeksi. Yhtäkkiä huomaa, ettei tuon kanssa enää kiinnostakaan jutella, kun kaveruus ei kehity, eikä lähenny sen kanssa siitä yhtään, kyllästyy vain toiseen joka juttelukerta enemmän ja enemmän.
Tämä seurankipeys meinaa ajaa koko elämäni jo ojaan. Välillä kun tekisikin mieli yhtäkkiä keskustella, ei olekaan ketään kenelle jutella. Harmi, elämäni on vielä kovin nuori...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.