Demarien vaalikampanjan suunnitteli eduskunnasta onnettoman vaaliliiton pudottaman Jouni Backmanin työryhmä.
Vähän ääntä on pidetty osasta tämän ajatushautomon tuotoksista. Mm kiinteistöveron ulottaminen metsämaahan on haudattu ainakin näin vaalien alla.
Mutta Backmanin ideaa “vanhojen demarien kaivamisesta” ei ole luovuttu.
Vanhat puheenjohtajat ovat jo esiintyneet Wikileaksia myöten. Koivistollekin järjestyi aikaa lyhyellä varoitusajalla Tv1:n Nybergin ohjelmaan. Halonenn tyrmäsi Soinin pääministerinä ja Arajärvi pantiin kiertämään maata. Muuta hommaa hänellähän ei sitten olekaan.
Mutta jos kaivamista aiotaan jatkaa niin SDP:n on jaettava lapiot sillä enempää vaalinakkureiksi sopivia demareita ei enää ole. En usko että Ahtisaari tai Lehtinen (Lasse) viitsivät lähteä unelmahöttöä edistämään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.