Nuoret eivät ole rikollisia

Kaikki sen tietää että nuoret lataavat netistä musiikkia. Silti se on rikollista. Miten voi olla että asia jota kaikki tekevät on rikollista? Se ei ole muuta kuin vallanpitäjien tapa alistaa kansalaisia. Rikollisia voidaan pelotetella rangaistuksilla ja rikollisilta voidaan evätä kansalaisoikeudet.

On täysin moraalitonta syyllistää nuoria lataajia. Heillä tulee olla aivan samat oikeudet kuin muillakin, eikä heitä tule uhkailla vahingonkorvausrangaistuksilla eikä rikosrekistereillä. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan, sanovat tuomarin ohjeet. Tekijänoikeus lait on poistettava heti.
11343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onhan heillä samat oikeudet kuin muilla, mutta näihin oikeuksiin ei pitäisi kuulua toisilta varastaminen.

rangaistusten ja korvausten pitää olla kohtuullisempia, mutta muuten tekijänoikeksiin ei pidä tehdä poistoja.

Äänestä

Sitä on vaan pirun vaikea ymmärtää että netistä lataaminen on rikos mutta kaverin/kirjaston levyn kopioiminen on sallittua.

Äänestä
  • Olet erehtynyt. Kirjaston/kaverin levyn kopioiminen on samalla tavalla rikollista puuhaa. Otappa selvää asioista.

    Äänestä

  • Tässä onkin epäkohta jonka me rkp:ssä aijomma korjata ensi vaaleissa.

    Äänestä

Nyt olet siiri34xx itse hakoteillä, kirjaston/kaverin levystä saa ottaa laillisesti kopion.

Äänestä

Onnittelen! Logiikkasi on hiekkalaatikkotasoa. Ensinnäkin, vaikka kaikki kaveripiiriisi kuuluvat teinit lataisivatkin musiikkia netistä tämä ei tarkoita että KAIKKI teinit näin tekisivät. Toiseksi vaikka näin olisikin, että kaikki lataisivat musiikkia netistä, tämä ei pois sulje, etteivätkö kaikki syllistyisi tässä tapauksessa rikokseen. Suomen laissa ei ole missään kohtaan mainintaa, että kun kaikki ihmiset tekevät tietyn rikoksen, asia ei oli enää rangastavaa.

Ja millä perusteella on moraalitonta syyllistää nuoria lataajia? Heillä on tdellakin samat oikeudet kuin muillakin ja myöskin samat velvollisuudet. Ei siis mitään erivapauksia olla noudattamatta lakia.

Äänestä

Miksi säätää lakeja joita ei valvota / pystytä valvomaan?

Äänestä
  • Myös ylinopeuksien, rattijuopumuksien, pahoinpitelyjen, tappojen jne jne tapahtumista ei pystytä kaikilta osin valvomaan, vaikka ne ovat laissa kielletty. Piraattilogiikalla nämäkin rikoset tulisi siis sallia.

    Äänestä

  • dfcölgzfö kirjoitti:

    Myös ylinopeuksien, rattijuopumuksien, pahoinpitelyjen, tappojen jne jne tapahtumista ei pystytä kaikilta osin valvomaan, vaikka ne ovat laissa kielletty. Piraattilogiikalla nämäkin rikoset tulisi siis sallia.

    Aika huono yritys, kaikkia mainitsemiasi rikoksia valvotaan ja niistä rangaistaan.
    Myöskään rikoksina ne eivät ole verrattavissa nettilataamisiin joka muistuttaa rikoksista eniten ehkä näpistystä.
    Myöskään lataajan mahdolliset uhrit eivät joudu sairaalaan/ruumishuoneelle kuten ehdottamiesi rikosten uhreille on vaarana käydä.

    Äänestä

  • ihmettelenkö yksin? kirjoitti:

    Aika huono yritys, kaikkia mainitsemiasi rikoksia valvotaan ja niistä rangaistaan.
    Myöskään rikoksina ne eivät ole verrattavissa nettilataamisiin joka muistuttaa rikoksista eniten ehkä näpistystä.
    Myöskään lataajan mahdolliset uhrit eivät joudu sairaalaan/ruumishuoneelle kuten ehdottamiesi rikosten uhreille on vaarana käydä.

    Kyllähän piratismiakin valvotaan siinä määrin kuin resurssit riittävät - aivan kuten muidenkin rikosten kohdalla. Resursseja pitäisikin lisätä digitaalisessa muodossa olevien tuotteiden varastamisen ehkäisemiseksi.

    Pointti, arvon piraattispede, on se, että edellä mainittuja rikoksia tapahtuu, vaikka valvontaa on olemassa - sama asia laittoman kopioinnin kohdalla.

    Summa summarum: onneton argumenttisi on naurettavan helposti kumottavissa.

    Seuraava yritys.

    Äänestä

Toivottavasti Piraaattipuolue jaksaa jatkaa hidasta nousuaan äänestäjien tietoisuuteen.

Mielestäni näistä seuraavista erittäin merkittävistä asioista valtapuolueet ja kaikki valtamediat ovat vaienneet:

1. Sisäsiisti vallankaappaus EU:lle käynnissä perustuslain kautta
2. Todellinen Euroopan velkojen verkosto läpivalaistuna
3. Kaikki Nuorisosäätiöltä vaalirahaa saaneet keskustatahot
4. Nelikantainanen vahinkovakuutus- ja työeläkejärjestelmämme perustuslain vastaisia, perustuslain 88§:n mukainen korvausvelvoite

"Katsausta Suomen cosa nostraroitumiseen" | Rauhanomaisin tapa kostaa on äänestää 17.4.2011: http://bit.ly/hlPWok

Kannustan etenkin kaikkia nuoria kaikesta huolimatta äänestämään.

Sillä sellaista tarjoilua vaaleilla valituilta päättäjiltämme tulemme jatkossakin saamaan, mitä kaikkea olemme valmiita nielemään.

Mitä enemmän yli 80 prosentin äänestäneiden määrä äänioikeutetuista nousee, niin sitä lähempänä olemme todellisten parannusten alkamista.

Toivottavasti Suomen suurimman puolueen eli nukkuvien puolueen 2 miljoonaa jäsentä näyttävät näissä vaaleissa kaapin paikkaa kokovartalokorruptoituneelle eliitillemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin se on kirjoitti:

Kaikki sen tietää että nuoret lataavat netistä musiikkia. Silti se on rikollista. Miten voi olla että asia jota kaikki tekevät on rikollista? Se ei ole muuta kuin vallanpitäjien tapa alistaa kansalaisia. Rikollisia voidaan pelotetella rangaistuksilla ja rikollisilta voidaan evätä kansalaisoikeudet.

On täysin moraalitonta syyllistää nuoria lataajia. Heillä tulee olla aivan samat oikeudet kuin muillakin, eikä heitä tule uhkailla vahingonkorvausrangaistuksilla eikä rikosrekistereillä. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan, sanovat tuomarin ohjeet. Tekijänoikeus lait on poistettava heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu