Väärä suunta!

Suomalaisilla päättäjillä on pallo vahvasti hukassa. Suomi kumartaa velkaiseen Eurooppaan päin ja pyllistää itänaapurille ja tämän syynä on vanha kauna ja muistot Neukkulasta.
Pitäisi jo järjenkin sanoa jotain. Suomalaisia on vaivaiset isohkon kaupungin verran. Maa on kansaansa näden iso. Meillä on luonnonrikkautta ja puhdas ympäristö. Meillä on osaamista, mutta miksi helvetissä niitä tyrkytetään sinne, missä ei ole pennin vertaa hyötyä? Vierellä on ISO maa ja sen suuret mahdollisuudet elättää yksinään tämä pieni kansa, kun vain saadaan myyntimiehet asialle. Vähän nöyryyttä, kuten teki Kekkonen ja Neukkulaiset kunnioittivat häntä.
On järjen köyhyyttä niiltä, joiden käsien (ja aivojen?) varassa Suomi lepää. Venäjän isot arot ja kansa, jolla on varakkuutta vaikka muille jakaa. Valitettavasti siellä ei ole samaa tietämystä kuin on suomella, mutta viekäämme sitä tietoutta sinne. Luokaamme suhteita ja antakaamme ymmärtää, että olemme ystäviä, muutoinkin kuin pyssyn piippua myöden katsomalla.

Tuskin tämä toiveeni toteutuu, Suomi on sokeutunut Euroopan suuntaan, ei nähdä missä mennään. Tämä tie jota nyt kuljemme, ei tiedä hyvää. Sen aika tulee varmasti näyttämään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


M.H. kirjoitti:

Suomalaisilla päättäjillä on pallo vahvasti hukassa. Suomi kumartaa velkaiseen Eurooppaan päin ja pyllistää itänaapurille ja tämän syynä on vanha kauna ja muistot Neukkulasta.
Pitäisi jo järjenkin sanoa jotain. Suomalaisia on vaivaiset isohkon kaupungin verran. Maa on kansaansa näden iso. Meillä on luonnonrikkautta ja puhdas ympäristö. Meillä on osaamista, mutta miksi helvetissä niitä tyrkytetään sinne, missä ei ole pennin vertaa hyötyä? Vierellä on ISO maa ja sen suuret mahdollisuudet elättää yksinään tämä pieni kansa, kun vain saadaan myyntimiehet asialle. Vähän nöyryyttä, kuten teki Kekkonen ja Neukkulaiset kunnioittivat häntä.
On järjen köyhyyttä niiltä, joiden käsien (ja aivojen?) varassa Suomi lepää. Venäjän isot arot ja kansa, jolla on varakkuutta vaikka muille jakaa. Valitettavasti siellä ei ole samaa tietämystä kuin on suomella, mutta viekäämme sitä tietoutta sinne. Luokaamme suhteita ja antakaamme ymmärtää, että olemme ystäviä, muutoinkin kuin pyssyn piippua myöden katsomalla.

Tuskin tämä toiveeni toteutuu, Suomi on sokeutunut Euroopan suuntaan, ei nähdä missä mennään. Tämä tie jota nyt kuljemme, ei tiedä hyvää. Sen aika tulee varmasti näyttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu