Kaikenmaailman ruotsinkielisten järjestöjen massiivinen ja kallis suomenkielisten nuorten aivopesu on käynissä. Kun pakkoruotsitus ei mene enää aikuisiin suomalaisiin, niin on otettu lapset ja nuoret kohteeksi, sen vahvisti tänäkin aamuna eräs suru nainen jostain Hanasaaren kulttuurikeskuksesta.
Mitä näitä nyt on: Svenska.nu. kohdistettu nuoriin, riemuruotsia kouluihin, mitä se sitten onkaan? Kasillinen ilmaista materiaalia, ruotsinkielisineen pinneineen kaikkineen. Sitten oli joku ruotsinkielinen musiikkiteatteri Hype tai jotain. Joku kokki kiertää ympäri Suomea kokkaamassa ruotsiksi. Kimppalehti , rakastu ruotsalaiseen. Koululaiset ja opettajat saavat ilmaiseksi tilata Höblän joksikin aikaa. Sitten tulee vielä joku levy suomenruotsinkielellä. Ahtisaarikin on valjastettu jättimäiseen aivopesuun. Joka kanavalta tuupataan ruotsalaisia sarjoja, jne. jne. Ja kaiken tämän tarkoitus on saada suomenkieliset positiivisemmiksi pakkoruotsille ja pakkoruotsitukselle. Mutta on käynyt päinvastoin, kaikki em. vain ärsyttää suomenkielisiä yhä enemmän ja enenmmän, internet on avannut väylän tuomaan esille nämä kaikenlaisen aivopesuyritykset, ja sitä on mahdoton tukkia. Ja on muistettava että lapset imevät pakkoruotsivastaisuuden jo äidinmaidossa. Nuoret tietävät että nyky maailmassa tarvitaan englanninkielen rinnalle suuria mailmankieliä eikä jotain pientä murteellista suomenruotsia.
Mutta annetaan suru järjestöjen polttaa vain rahaa, aikaa ja voimia täyteen järjettömyyteen ja täysin tuloksettomaan kampanjointiin, vaikka he saisivat täysin ilmaiseksi hyviä ja ruotsin kielestä tosi kiinnostuneita nuoria, yksinkertaisella keinolla,
POISTAMALLA PAKKORUOTSIN!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Gunvor Gronman valehtelee törkeästi uutislähetyksen Hanasaari -osuudessa sanoen pakkoruotsin poistamisen vaativan "PERUSLAIN" -MUUTOKSEN!
Suomen ruotsalainen ihminen, joka ei itse edes osaa kunnolla suomea, on väärä pakottamaan enemmistöä 4% palvelijoiksi!
Hanasaaren historiasta voisi myöskin kertoa sanasen. Sehän on rahoitettu ja sitä ylläpidetään Suomen sotavelkojen ikuisilla loppuerillä Ruotsiin!
Suomen Perustuslakia ei taatusti muutettu kun Naatti-Virolainen, alias Vihannes Jorolainen toi opetusministerinä pakkoruotsin Suomeen 1970 -luvun peruskoulu-uudistuksessa RKP:n kanssa tekemiensä lehmänkauppojen seurauksena.
Näissä vaaleissa Suomi taistelee itsenäisyyden ja vapautuu siirtomaa-ajan jäänteistä! Svekomaanit ovat ylittäneet punaisen viivan.
Kaiken muun törttöilyn lisäksi nettifennot ovat vielä vainoharhaisia.
Melkein sääliksi käy.
Mutta vain melkein.
Juurti nyt -kello 9.45- tulee radiosta Tuomas Enbusken ohjelma.
H.Virkkunen päästi suustaan juuri äsken, kysyttäessä ruotsinkielestä: Jokaisella suomalaisella koululaisella pitää olla mahdollisuus saava kosketus ruotsinkieleen!
Enbuske: Kun juuri kolmetoista vuotiaat pojat sanovat, ettei vähempää voisi kiinnostaa!
Virkkunen yritti sitä aikaistettua pakkoa tarjota.
On se jääräpäistä touhua!!
Koulussa on kiire oppia aineita, joukossa pyörii ihan ventovieras kieli ruotsi esim. savolaisille! Sen tarve on minimaalline. Ruotsin kieli ei ole rikkautta täällä.
Sitä kun ei kuule missään, ehkä torilla kesällä.
Senkö vuoksi kannattaa jokainen "kohortti" ruotsittaa? Helvetin kalliiksi tulee!
Ruotsinkielen puolustajissa löytyy iso kasa Ruotsiin muuttaneita ent. suomenkielisiä - nyt kaksikielisiä homoja. Ovat katkeria silloiseen Suomeen, jossa eivät halunneet/uskaltaneet elää. Nyt kostavat kaikille ja puolustavat liberaalipuoluetta RKP.
http://areena.yle.fi/video/1300944134481
Grunvor Kronmanin vale kohdassa 6,37 ja toimittajan jatkoa " Ja tämän tietävät myöskin nykyisten eduskuntapuolueiden nykyiset puheenjohtajat..." .
Toimittaja antaa sen vaikutelman, että puoluejohtajat olisivat samaa mieltä tästä Grunvor Kronmanin valheesta. Härskiä tiedon vääristelyä.