Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Harmittaa

Kirjoitin tämän toisellekkin palstalle, mutta ajattelin sen kuuluvan osittain myös tänne.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kolme ja puoli vuotta. Meillä on kaukosuhde ja aina silloin kun näemme, jätkä on todella kultainen, niin huomioiva, hellä ja suloinen. Mutta silloin kun emme näe, hän muuttuu kylmäksi ja etäiseksi, kuukausia sitten päätti ettei hän halua enää sanoa rakastavansa minua vaan haluaa mieluummin näyttää sen. Ongelma vain on, että näemme keskimäärin kahdesti kuussa viikonloppuisin. Vaikkei pitäisi, minulla on se tunne, ettei hän rakasta minua.
Toinen ongelma on nyt alkanut ilmestyä. Ensinnäkään hän ei ole kuin kahdesti antanut minulle suuseksiä (Minä taas tykkään antaa sitä hänelle, koska tiedän hänen nauttivan siitä) sillä hänen mielestään naisen värkki ei ole mitenkään kaunis, eikä hän pidä luonnollisen liukasteen hajusta, vaikka pidän hyvää huolta hygieniastani. Seksikin tuntuu siltä, kuin kyse olisi vain hänestä. Esileikkiä on tasan siihen asti, että kostun tarpeeksi. Minä en yleensä saa orgasmia seksin aikana ja hänen saamisensa jälkeen, häneltä kuulemma katoavat fiilikset niin täysin, ettei hän voi auttaa minua loppuun. Siitä jää tosi turhautunut olo, koska minäkin tottakai haluaisin sen viimeisen tyydytyksen minkä hänkin saa. Olemme aika nuoria, minä olen 18 ja hän on 20. Minulla oli juuri yo-kirjoitukset ja olisin halunnut sen stressiä lievittävän ihanan tunteen, mutta sainkin pelkkää ärsytystä ja pahaa mieltä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Minussako vika? kirjoitti:

Kirjoitin tämän toisellekkin palstalle, mutta ajattelin sen kuuluvan osittain myös tänne.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kolme ja puoli vuotta. Meillä on kaukosuhde ja aina silloin kun näemme, jätkä on todella kultainen, niin huomioiva, hellä ja suloinen. Mutta silloin kun emme näe, hän muuttuu kylmäksi ja etäiseksi, kuukausia sitten päätti ettei hän halua enää sanoa rakastavansa minua vaan haluaa mieluummin näyttää sen. Ongelma vain on, että näemme keskimäärin kahdesti kuussa viikonloppuisin. Vaikkei pitäisi, minulla on se tunne, ettei hän rakasta minua.
Toinen ongelma on nyt alkanut ilmestyä. Ensinnäkään hän ei ole kuin kahdesti antanut minulle suuseksiä (Minä taas tykkään antaa sitä hänelle, koska tiedän hänen nauttivan siitä) sillä hänen mielestään naisen värkki ei ole mitenkään kaunis, eikä hän pidä luonnollisen liukasteen hajusta, vaikka pidän hyvää huolta hygieniastani. Seksikin tuntuu siltä, kuin kyse olisi vain hänestä. Esileikkiä on tasan siihen asti, että kostun tarpeeksi. Minä en yleensä saa orgasmia seksin aikana ja hänen saamisensa jälkeen, häneltä kuulemma katoavat fiilikset niin täysin, ettei hän voi auttaa minua loppuun. Siitä jää tosi turhautunut olo, koska minäkin tottakai haluaisin sen viimeisen tyydytyksen minkä hänkin saa. Olemme aika nuoria, minä olen 18 ja hän on 20. Minulla oli juuri yo-kirjoitukset ja olisin halunnut sen stressiä lievittävän ihanan tunteen, mutta sainkin pelkkää ärsytystä ja pahaa mieltä.
Mitä minun pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu