Lapset uskovat luonnostaan?

Tämä väite toistuu usein jumalharhaisten puheissa. Mm. eräs tekologian tohtori Soili Tiimonen, joka kirjoittaa aivopesukirjoja peruskoulun plusmerkinpalvontatunneille, väitti niin Hesarissa viime toukokuussa. Tarkalleen ottaen hän päästi tämmöisen aivopierun (valehdeltuaan ensin Oxfordin yliopiston aiheesta julkaisemasta tutkimuksesta): "Lapsi uskoisi Jumalaan, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella."

Kerronpa vastaesimerkin lähipiiristäni. 4-vuotias veljentyttäreni kysyi äskettäin vanhemmiltaan, mikä se Jumala oikein on. He selittivät, että se on näkymätön ja kaikkialla vaikuttava olento, jonka monet aikuiset uskovat pystyvän tekemään mitä tahansa haluaa. Tähän veljentyttäreni totesi, että höh, eihän sellaista voi olla olemassa ja ihmetteli, kuinka aikuiset voivat uskoa semmoiseen.

Niin asiaan suhtautuu luonnostaan pikkulapsi, jonka päähän ei ole tungettu uskontosatuja.

19

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gagarin

      Aino mikä on oikein Tiimosen väitteessä on se, että lapsi uskoo mitä vain. Lapsi uskoo kaiken, mitä aikuinen hänelle totena syöttää. Aikuisen ihmisen lapsenkaltaista uskoa kutsutaan naiiviudeksi.

      Esimerkkinä voitanee mainita ns. susilapset Aveyronin Victor, Kaspar Hauser, Oksana Malaja, Sujit Kumar ja Genie jotka olivat susien kasvattamia. Ko. lapset eivät koskaan löytämisensä jälkeen täydellisesti sopeutuneet ihmisten elinympäristöön.

      Susilapset jotka oppivat puhumaan muutamia sanoja sanavarastoon tuskin on kuulunut sodanjumala Mars, vaikka Romuluksen ja Remuksen äiti susi olikin.

      • Lapset uskovat vaikka puhuviin eläimiin. Siskon tenavalle väitin joskus, että kissamme osaa puhua. Aikansa siinä sitten yritti nyhtää kissalta edes yhtä ainoaa sanaa.

        Hetken päästä tuli sitten itse siihen johtopäätökseen, ettei se kissa osaa mitään puhua. Yritin vielä huijata kerran lapsi rukkaa mutta ei hän enää vakuuttelujani uskonut.

        Ja jos hänelle olisi opetettu Raamatun tarinoita puhuvista eläimistä ehdottomana totuutena niin olisiko yritys ollut sitkeämpi?


    • nicander

      No minunkaan päähäni ei kukaan tunkenut yhtään mitään.
      Silti minusta tähän mennessä on tullut melkein fundis.
      Teidän teoriat ei pidä vettä.

      • Voit jättää sen melkein-sanan pois.

        P.S. Mitenkäs kreationismisi jakselee? Vieläkö kiellät tosiasiat, koska ne ovat ristiriidassa lammaspaimenten naurettavien uskomusten kanssa?


      • Katsos kun on myös olemassa ihmisiä, jotka uskovat olevansa Napoléon Bonaparte. Tarkoittaako se sitä, että lapsi uskoisi olevansa Napoleon, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella?


      • Rami Bar-Amin

        "Teidän teoriat ei pidä vettä. "

        Sinun pääsi näyttää pitävän. Siis tässä asiassa :) Sori, oli pakko lohkaista puujalka, kun tilaisuutta väkisin tarjottiin.


    • Gagarin

      Meidän teoriat? Tässä on kyse Soili Tiimosen esittämästä väitteestä, että lapsi uskoo luonnostaan Zeukseen ja TÄMÄ väite ei pidä vettä.

      Olisi yhtä naurettava väite, että lapsi uskoisi luonnostan Maon Punaiseen Kirjaan, vaikka Kiinan Kommunistinen Puolue niin propagandassaan väittäisikin.

      Uskovaisia lapsia ei ole, on uskovien aikuisten lapsia. Kommunistilapsiakaan ei ole. On vain kommunistien lapsia.

      Jokainen lapsi on syntyjään tabula rasa. Tosin, lapsi ei sitä itse tiedä.

    • chris_hitchens

      Niin mutta kun meissä kaikissa on se jumalakaipuu...

      Täähän näiden ajatusrajoitteisten normiväite on. Sitten kun vähän alkaa kaivelemaan niin mitään perusteita väitteelle ei ylläri ylläri löydykään.

      Surullista että kaikki aikuiset eivät ole Aatamin sukulaistytön kaltaisia.

    • readmorethanonebook

      Lapsilla on taipumus inhimillistää kaikki luonnonvoimista esineisiin. Luin joskus tuon tutkimuksen ja siitä käsittääkseni oli kyse.

      Minäkään en ole koskaan uskonut jumaliin.

    • Rompix

      ""Lapsi uskoisi Jumalaan, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella.""

      Minusta olisi johdonmukaista antaa lasten sitten olla rauhassa eikä kiusata heitä uskonnon opetuksella tai indoktrinaatiolla.

      • Kyllähän se hiukan ihmetyttää, mihin sitä indoktrinointia tarvitaan, kun Saharan erämaassakin Islamin alueella kerran lapset uskovat luonnostaan juutalaisten vuorijumala Jahveen.


      • Rami Bar-Amin
        Aatami9 kirjoitti:

        Kyllähän se hiukan ihmetyttää, mihin sitä indoktrinointia tarvitaan, kun Saharan erämaassakin Islamin alueella kerran lapset uskovat luonnostaan juutalaisten vuorijumala Jahveen.

        Niin, ja kovissa jumala-niksoissaan (tiedoksi tupakoimattomille: nikotiinin vieroitusoireet) väsäsivät kaikista kullistaan sonnin jota palvoa. Hirveä on ihmisen jumalkaipuu, joskus sonnia.


      • Rami Bar-Amin
        Rami Bar-Amin kirjoitti:

        Niin, ja kovissa jumala-niksoissaan (tiedoksi tupakoimattomille: nikotiinin vieroitusoireet) väsäsivät kaikista kullistaan sonnin jota palvoa. Hirveä on ihmisen jumalkaipuu, joskus sonnia.

        Vielä piti lisätä sen verran, että tuollainen temppu että kullista tehdään sonni, olisi Puppetry of the Penis -ryhmällekin varmaan mustan vyön haaste.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Puppetry_of_the_Penis



    • Mitä mieltä kuuleva kirkko muuten on, onko se hyvä vai huono asia, että teille veronmaksajia indoktrinoivat tekologit valehtelevat lehtikirjoituksissa psykologien sanomisista? Eli pyhittääkö hyvä tarkoitus hiukan likaisemmatkin keinot evankelis-byrokraattis-luterilaisen kirkon pönkittämiseksi? Toisaalta se on kielletty erään listan 8. pykälässä.

      • Haloo! Aikooko kuuleva kirkko vastata tähän?


      • Täällä on viime aikoina valitettu, että homoseksuaalisuutta koskevat asiat ovat ylikorostuneet ekskustelussa. No tämä aihe ei mitenkään liity homouteen, rohkeasti vastaamaan vaan.


      • Aatami9 kirjoitti:

        Täällä on viime aikoina valitettu, että homoseksuaalisuutta koskevat asiat ovat ylikorostuneet ekskustelussa. No tämä aihe ei mitenkään liity homouteen, rohkeasti vastaamaan vaan.

        Sitä vastausta odotellen...


    • Mirka ...

      Uskontojen paikkakohtaisuus kumoaa väitteen että lapset uskovat luonnostaan.

      Lapset uskoo siihen mitä heille opetetaan ja siksi uskonnoilla pitäisi olla vähintään 21v ikäraja ettei lasten mieltä taiskattaisi uskonnoilla.

      Herkkäuskoisuus
      Ihmiset ovat erittäin herkkiä uskomaan ensimmäisen selityksen tai tarinan, jonka he kuulevat asiasta. Tämä ensimmäinen versio asiasta ikään kuin syöpyy lähes lähtemättömästi heidän aivoihinsa, ja he omaksuvat sen täysin. Myöhemmin kun oikea selitys tai tapahtumien kuvaus selitetään heille, he eivät millään halua uskoa sitä, vaikka asiaa kuinka hyvin perustelisi. Useimmiten vaatii erittäin pitkällistä ja perusteellista asian opettamista, ennen kuin tämä ihminen suostuu epäilemään sitä ensimmäistä versiota. Jotkut ihmiset eivät suostu siihen milloinkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      225
      5250
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5080
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      206
      2797
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      138
      2391
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2012
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1814
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    9. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      315
      1162
    10. Talokauppoja

      Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj
      Suomussalmi
      8
      946
    Aihe