Espanjaan kaatuu koko euroalue!

Espanjalla on tällä hetkellä yhteensä pankkiensa, muun yksityisen sektorinsa ja valtion kautta velkaa 1800 miljardia, 1000000 uutta myymätöntä asuntoa, 4000000 työtöntä, maan nuorisotyöttömyys 40%, ja Andalusiassa 65%! Lisäksi pankeilla on 200-300 miljardin saatavat pers'aukiselta Portugalilta ja päälle kaatuvat vielä työttömien hankkimat asunnot, satojen varattomien vasaran alle joutuvat kodit.
Maa on joutumassa velkasaneeraukseen Kreikan tavoin. Suomen tulee pitää sormensa irti tästä Merkkelin &Kumpp. poliittisesta pelistä. Ei Suomi, 1% eu-kansasta, kykene eikä sen pidä, euroa pitämään pystyssä tai kaatamaan.

Onko tämä fantastista, saa nähdä kaatuuko Espanja ja koko euroalue jo ennen Suomen eduskuntavaaleja! Ja Suomessa mentiin euroon vastoin perustuslakia pelkällä hallituksen tiedonannolla, nämä herrat jotka sen teki joutuvat vielä tuomiolle!
21116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Näin voi oikeasti käydä ja me olemme kusessa näiden takuidemme kanssa. Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat järjestäneet asiat sille mallille. Ei tullut Euroopan pelastajaa tästä Olli Rehnistä, vaan päinvastoin Euron tuhooja. Kyllähän kepulaiset osaavat tehdä tuhopolitiikkaa, tuoreessa muistissa on nämä Esko Ahon tuhotemput. Moni sovitteli hirttoköyttä kaulaan, niin tiukoille joutuivat.

Äänestä
  • Ja päättäjien suista kuullaan, kuinka he kantavat POLIITTISEN VASTUUN!
    Suomeksi sanottuna- ei mitään.

    Äänestä

SDP kannattaa pysyvän vakausrahaston aikaansaamista ja sen pitää kuitenkin olla tiukan ehdollista ja edellyttää sijoittajien vastuun todellista toteutumista sekä mahdollisuutta velkajärjestelyyn ennen rahaston tuen myöntämistä.

Lisäksi puolue haluaa rahaston saataville takaisinmaksusuojan. SDP:n puoluehallitus on käsitellyt tätä tänään torstaina.

SDP vaatii perusteellista remonttia rahoitusjärjestelmän pelisääntöihin ja sijoittajavastuun toteuttamista. Tulevien kriisien estämiseksi se hillitsisi pankkien ylisuurta riskinottoa ja puuttuisi pankkien johdon palkitsemisjärjestelmiin sekä ottaisi käyttöön rahoitusmarkkinaveron.

Äänestä

Espanjassa on hirvittävät määrät työttömiä ja onhan niitä täällä Suomessakin aivan tarpeeksi liki 300 000 työtöntä. Tämä Jyrki Katainen kehtaa koko ajan tolkuttaa, että pelastetaan suomalaisia työpaikkoja ja työtä, kun miljarditolkulla rahatakuita pistetään näille Euroopan kuravaltioille. Kyllähän se fakta on, että eiväthän nämä Kreikkalaisetkaan ala köyhäilemään ja Jyrki Kataisen tulipalokiireellä järjestämät takuut lankeavat maksuun. Hyvähän siellä Kreikassa on lämmössä lekotella, kun varmaa rahaa on tiedossa heidän hyvinvointinsa turvaamiseksi. Meillä täällä Suomessa hyvinvointipalvelut ovat kirosana kokoomuksen ja keskustan politiikoille.

Äänestä

SDP:n puoluehallitus katsoo, että EU:n rahoituskriisissä on tultu johtopäätösten aikaan. Veronmaksajien varojen jatkuva pumppaaminen suuria riskejä ottaneiden pankkien ja muiden sijoittajien pelastamiseksi ei sen mielestä toimi.

Puoluehallituksen kannanoton mukaan on tunnustettava, että Etelä-Euroopan maiden velkojen uudelleenjärjestely näyttää väistämättömältä. Silloin pankit ja muut yksityiset sijoittajat osallistuisivat taakanjakoon.

Rahoituskriiseihin vastaaminen vaatii SDP:n mielestä EU:lle työkaluja, ja siksi puolue kannattaa pysyvän vakausrahaston aikaansaamista. Rahaston tuen tulee kuitenkin olla tiukan ehdollista ja edellyttää sijoittajien vastuun todellista toteutumista sekä mahdollisuutta velkajärjestelyyn ennen rahaston tuen myöntämistä.

Rahaston saataville tarvitaan SDP:n mielestä samanlainen takaisinmaksusuoja kuin on aiemmin hyväksytty Kansainvälisen valuuttarahaston lainoitukselle.

SDP:n puoluehallituksessa arvioitiin, että Portugali joutuu turvautumaan EU:n apuun viikon kahden kuluessa. Se taas voi vaatia eduskunnan kokoontumista vielä ennen vaaleja.

Äänestä

Jämäkkyyttä ei ainakaan SDP:sta löydy. Kanamaista kototusta ja lässytystä sieltä löytyy.

Äänestä
  • Pallo hukasa sillä!

    Äänestä

hieno homma. saadaan markat takaisin.
sen jälkeen ei eurokriisihuijarit vedätä meitä :)
ja, katainen lentää ulos jo ensi kuussa...

Äänestä
  • Tämä on aivan FANTASTISTA! Aivan Fantastista sano jykä!

    Äänestä

”Pääministeri Mari Kiviniemi jäi välikysymyskeskustelussa kiinni valehtelusta vakuusasioissa. Hän uhkaili, että ellei Suomi lisää vakuuksiaan ns. väliaikaiseen vakuusrahastoon, maa jätetään euron ulkopuolelle. Jyrki Katainen toppuutteli julkisuudessa: ei se ehkä sentään niin mene. Suomi kuuluu niihin valtioihin Euroopassa, jonka talous on kohtuullisessa kunnossa. Miksi Kiviniemi uhkaili?

Mari Kiviniemi olisi todellakin pärjännyt paremmin rehellisyydellä eli ottamalla suoraan ja selvästi kantaa EU-kriisivastuisiin.

Kiviniemi joutui kuitenkin vastailemaan ulkomaisten toimittajien kysymyksiin Suomen "häiriköinnistä" euroryhmässä tulevien eduskuntavaalien takia. "Vaalit aiheuttavat tietysti aina tietynlaisia hankaluuksia, mutta kyllä tässä on kyse siitä, että halutaan sopia yhtä aikaa väliaikaisesta ja pysyvästä vakausmekanismista", Kiviniemi sanoi toimittajille.

Suomen hallituksen vastahakoisuus hyväksyä pysyvää kriisirahastoa ja väliaikaisen rahaston vahvistamista voisi Olli Rehnin mukaan johtaa Suomen eristäytymiseen. Taas pikku uhkaus?

Saksa kyseenalaisti alkuviikosta saavutetun yhteisymmärryksen ja ilmoitti, että se haluaa pienemmän sijoituksen rahaston alkupääomaan vuonna 2013 ja venyttää myös loppujen sijoitusten aikataulua.

Kriisirahaston perustamisesta on tarkoitus sopia EU-johtajien kaksipäiväisessä huippukokouksessa, joka alkaa Brysselissä tänään.
Portugalin pääministeri Jose Socrates jätti myöhään eilen eronpyyntönsä, kun maan parlamentti äänestyksessään hylkäsi hallituksen uuden säästöpaketin. Tämä on lisännyt markkinoilla arvioita, että maa joutuu turvautumaan Kreikan ja Irlannin tavoin EU:n tukeen.

Saksan, Ranskan, Britannian ja muiden Euroopan maiden pankit ovat viiden viime vuoden kuluessa rahastaneet velkaisimmista euromaista satojen miljardien eurojen korkotuotot. Riskiluotot ovatkin olleet pankeille erittäin tuottoisia – ja myös pysyvät tuottoisina, kunhan Suomi ja muut euromaat auttavat kriisimaita maksamaan velkansa suurpankeille.

Euromaiden velkakriisi ei ole säikäyttänyt pankkeja, vaan ne ovat päin vastoin viime kevään Kreikka-paniikin ja euromaiden mittavien tukilupausten jälkeen jopa kasvattaneet luotonantoaan euroalueen kriisimaissa.

Pankit luottavat muiden euromaiden, EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varmistavan, etteivät kriisimaiden luottoriskit koidu ainakaan pankkien omiksi tappioiksi – ja että ylivelkaisten euromaiden rahoittaminen pysyy pankeille vastakin tuottoisana liiketoimintana.

Saksan pankeilla on neljässä kriisimaassa ylivoimaisesti suurimmat luottoriskit, ja niinpä ne ovat myös koonneet enemmän korkotuottoja kuin minkään muun ulkomaan pankit.

Viime syyskuussa saksalaispankeilla oli Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa yhteensä 435 miljardin dollarin eli noin 335 miljardin euron lainasaatavat. Ranskan pankeilla on vastaavia lainasaatavia 250 miljardia euroa ja viiden viime vuoden mittaan kertyneitä korkotuottoja noin 60 miljardia euroa. Brittipankkien pääosin irlantilaiset lainasaatavat ovat vähän alle 250 miljardia euroa, mutta viiden vuoden korkotuotot hieman ranskalaispankkeja runsaammat, lähes 65 miljardia euroa.

http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_EuroPankkiKorko.jpg

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan takausten kasvattaminen euromaiden kriisirahastossa eli rahoitusvakausväline ERVV:ssä on yksi vaihtoehto, vaikka muitakin keinoja on yhä pöydällä.

No ,kyllä sitä vakausrahastoa ajetaan vaikka uhkailemalla ja väkipakolla ainakin jos nämä nykyisen hallituksen ministerit jatkavat seuraavat neljä vuotta. Kukaan ei vain ole kertonut miksi EU jäsenmaat ovat päästäneet tällaisen kuplan syntymään!

http://www.tavex.fi/index.php?main=61&newsID=265&sess=a112bb2080f109c22fcc2ef3683794da
Meitä nyt sumutetaan vain hyväksymään nyt lisää rahaa, vakuuksia, takuita...

Äänestä

luvut loppuu ilmeisesti miljoonaan. Ei se reppana tajua, mitä eroa miljoonalla ja miljardilla. Koko jätkä kuulostaa siltä, kuin olisi niuvan hoitoja vailla.

Äänestä

Nuo mainitut valtiot on ajettu tilaan,mistä ei nousta ilman isonpaa kapinaa.
Pankkiherrat lypsää ja lypsää kaiken irtoavan ja saavaat komeita optioita.
Pikkunen Norteakin jakoi 175 miljoonaa viimevuodesta.

Nyt vain lasketaan päiviä,milloin Suomi on samassa jamassa. Eli silloin kun tulee velanlyhennyksen aika. Nythän korkoja on maksettu uudella lainalla jo monta vuotta. Kun rahahanat sulkeutuu, aamen.

Äänestä

Portugali Espanja, puoli vuotta eteenpäin ECU kaatuu, ei pelottelua, vaan tosiasia, kun velkaa otetaan velan päälle, ei tulevaisuutta!
Maa, joka itse täysin sippi? Auttaa sipissä olevaa!
Rikkaiden liihottelu, tuolla jossain, rahavirtojen väärä virtaus, tuhoisiin uomiin!
Vielä poliitikkojen väärä "PROFETOINTI" kansalle, kaikki ainekset KATASROFIIN!
Vielä voisi pelastaa, jotain, YLPEYS&AHNEUS, liian suurta, näinkö kansoja kuritetaan!

Äänestä

Tämä porvarihallitus on ollut työkyvytön hallitus ja monet vaikeat asiat on siirretty suoraan tulevalle uudelle eduskunnalle ja hallitukselle ja tämä Mari Kiviniemi olisi halunnut lykätä euromaiden rahoituskriiseihin liittyvät ratkaisuakin yli Suomen vaalien, aina kesäkuulle asti. Nyt Portugalin tilanne kuitenkin näyttää kriisiytyvän ja sen selvittäminen vaatii välittömiä toimenpiteitä ja tuttu tulipalo on taas nurkissa. Porvarihallituksen kaavailut aikatauluista eivät näytä kaikilta osin onnistuneen. Taisi olla turhaa myös Jyrki Kataisen kutsua tänne Suomeen Euroopan porvarit berluscoineen.

Raaka tosiasia on se, että Suomea ja sen veronmaksajia ollaan nyt sotkemassa pahemman kerran yhteisvastuuseen huonokuntoisten euromaiden ja riskipitoista luotottamista harjoittaneiden pankkien pelastamiseksi. Vaikeuksissa olevien euromaiden niskurointi omien tervehdyttämisohjelmiensa suhteen ei lupaa hyvää. Myös sijoittajavastuun kokonaissisältö on vielä pahasti auki. Suomalaisten intoa osallistua rahoitusmaailman pelastustalkoisiin ei ainakaan lisää se, että Lontoon ja myös Helsingin pankkiireille maksetaan entisenlaisia palkkioita ja kannustimia. Riskien ottoa palkitaan reippaasti enemmän kuin riskien hallintaa.

Tänään päättyvässä EU:n huippukokouksessa on määrä sopia laajasta talousuudistuspaketista. Tarkoitus on muun muassa päättää vuonna 2013 aloittavasta Euroopan pysyvästä vakausmekanismista. Pysyvän EVM-mekanismin puitteissa lainanantokapasiteetti olisi 500 miljardia euroa ja Suomen enimmäisvastuu olisi 12,6 miljardia euroa.

Kuka uskoo Mari Kiviniemen vakuutteluja enää ja sitä, että nyt ei päätetä nykyisen väliaikaisen vakausrahaston takausten kasvattamisesta? Näyttää pahasti siltä, että Portugalin osalta Suomen eduskunta saattaa joutua piankin uuteen päätöksentekoon toisin, kuin Mari Kiviniemi väittää, että Portugali ei tarvitse apua. Veronmaksajan näkökulmasta tilanne näyttää melkoisen kaoottiselta.

Äänestä

Onneksi meillä on Jyrki Katainen , tuo taloustieteiden seuraava nobelisti.

Vaikeakin eurokriisi kääntyy Kataisen johdolla pankkiirien hyväksi ja EU pelastuu.

Onneksi kesä on tulossa niin pääsee laajentamaan perunamaata, on toivoa että ensitalvestakin ehkä selvitään.

Äänestä

Suomessa 90-luvun allussa Esko Ahon ja Iiro Viinasen astuessa vallankahvaan pankit harrastivat samanlaista peliä, kuin nyt tuolla Euroopassa. Esko Aho ja Iiro Viinanen pisti meidät suomalaiset maksamaan nämä rilluttelut pankkitukina ja vielä sysäsivät pankkien roskat kontollemme. Monelle pankille Suomessa kävi köpelösti, mutta yhdistelemällä niitä ja antamalla pankkitukia saimme kuitenkin muutaman niistä pystyyn. Näiden pankkien oli hyvä aloittaa "puhtaalta pöydältä" roskia ei ollut riesana ja pankkien johtajalle keksittiin sitten kaiken kukkuraksi bonusjärjestelmät, että hoitaisivat asioita paremmin. Ovathan nuo hoitaneet, mutta paljon on rahaa uponnut noihin johtajien bonuksiinkin, uppoaa tuolla Euroopassakin, vaikka pankkien toiminta ei kestäisi päivänvaloa.

Nyt meidät on pistetty taas porvaripiirien pakottamana maksamaan näiden Eurooppalaisten pankkien bisnekset koko laajudessaan. Kyllä alkaa väsyttämään tämä ainainen maksajan rooli, miten mukavaa olikaan elellä täällä Suomessa, kun jaksoimme Paavo Lipposen hallituksien ja kolmikantayhteistyön avulla nostaa tämän maamme maailman parhaiden taloudensa hoitaneiden valtioiden joukkoon.

Miten tälle Jyrki Kataiselle hänen edeltäjänsä Eero Heinäluoma luovutti sellaisen valtiontalouden, joka oli ylijäämäinen? Ylijäämäisestä valtiontaloudesta saamme vain unta nähdä kymmenet vuodet, kiitos lankeaa tälle porvarihallitukselle. Suomessa ei osata kiittää sellaisia politiikkoja, jotka ovat hoitaneet valtiontaloutta kuin omaansa, vaan kuninkaiksi ja parhaiksi tituleerataan niitä, jotka silmittömästi ottavat velkaa ja velkaannuttavat Eurooppa-takuilla perillisemmekin.

Äänestä

Nyt on vain kysymys siitä MILLOIN Espanja kaatuu ja menee konkurssiin, on nimittäin niin iso maa ettei ole rahaa sitä pelastaa, saksalaisilta ja ranskalaisilta loppuu huumori ja eurot, ei enää kysytä KAATUUKO Espanja vai ei, se kaatuu, en näe mitään ihmettä joka sen pelastaisi.
Kreikan ja Irlannin kriisitkään ei ole ohi, Kreikka ottaa jatkuvasti lisää lainaa ja korko on 10-12% !!! Ja me taataan koko homma. Irlanti tarvitsee uuden tukipaketin ja kuka maksaa ja takaa??? ARVATKAA !!!
Tämä on seuraus kun pieni Suomineito läksi ISOJEN HERROJEN ja GIGOLOJEN kanssa marjaan!

Äänestä

Vielä Espanjan veloista, oletteko ajatelleet että espanjalaisten vuotuinen velan korko lisää velkaa 100 miljardilla eurolla! Huh, huh!

Äänestä
  • Meillä on kivoja ja luotettavia kumppaneita EUssa! Espanja kun kaatuu, koko EU on ruumis.
    Santander on kohtalaisen hyvä pankin futisjengiksi, mutta Santander-pankkiin en rahojani veisi.

    Äänestä

Alunperin tämä tukitouhu olisi pitänyt lyödä poikki. Nyt on pelattu vain aikaa
ja saadaan julmasti pahempi romahtus aikaiseksi.

Espanjan tilanteen tajuaa normi ihmiset ylläolevasta vastauksesta. Katainen elää fanttasiamaailmoissa eikä tajua viileitä tosiasioita.

Suomen velka on kasvatettu yli 100 miljardin. Kun korot rupeaa syömään
10 miljartia pois valtiontaloudesta, niin kaikki palvelut romahtaa. Eiköhän
tuo eläkerajakin nouse 90 v Siihen asti nyyhötetään 400 e työttömyyspäivärahalla ja väistellään karessiuhkaa.

Äänestä

Näyttää tosi pahalta. Hallitusherrat hehkuu onnesta ja kehuu tuloksia.

Kansan pettäminen on normaalia etenkin kun tavoite on roikkua vallankahvassa
vielä seuraava jakso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ken elää, se näkee.. kirjoitti:

Espanjalla on tällä hetkellä yhteensä pankkiensa, muun yksityisen sektorinsa ja valtion kautta velkaa 1800 miljardia, 1000000 uutta myymätöntä asuntoa, 4000000 työtöntä, maan nuorisotyöttömyys 40%, ja Andalusiassa 65%! Lisäksi pankeilla on 200-300 miljardin saatavat pers'aukiselta Portugalilta ja päälle kaatuvat vielä työttömien hankkimat asunnot, satojen varattomien vasaran alle joutuvat kodit.
Maa on joutumassa velkasaneeraukseen Kreikan tavoin. Suomen tulee pitää sormensa irti tästä Merkkelin &Kumpp. poliittisesta pelistä. Ei Suomi, 1% eu-kansasta, kykene eikä sen pidä, euroa pitämään pystyssä tai kaatamaan.

Onko tämä fantastista, saa nähdä kaatuuko Espanja ja koko euroalue jo ennen Suomen eduskuntavaaleja! Ja Suomessa mentiin euroon vastoin perustuslakia pelkällä hallituksen tiedonannolla, nämä herrat jotka sen teki joutuvat vielä tuomiolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu