Kekkonen vai Jeesus?

Loka-päästö

"Kekkosen kaksospoikien polkuautoissa oli 30-luvun puolivälissä näkyvät tekstit: ”Kaikki ryssät maasta pois” ja ”Kaikki hurrit maasta pois”. "

Pitääköhän tuo paikkansa? Nyt on Lokalla rajua tekstiä suoraan KePuleiden messiaaseen kohdistuvana...

Kekkonen vai Jeesus?

Kirjoittanut Aarno Laitinen
1 Tam 2011

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2011/01/01/kekkonen-vai-jeesus/

Viime viikot olemme saaneet yliannoksen kulttuurimme satuhahmoista jumalasta, Jeesuksesta ja joulupukista.
Viime vuosina he ovat saaneet vakavan kilpailijan Urho Kekkosesta. Häntä palvotaan televisiossa ja lehdissä, hänestä tehdään jumaloivia kirjoja, joita minunkin hyllyyni on siunaantunut kolme metriä.
Urho Kekkosen palvonnassa korostetaan, että hän pelasti Suomen itsenäisyyden, loi kukoistavan Neuvostoliiton kaupan, sai sodan jälkeen rauhan, ylläpiti erinomaisia Neuvostoliiton suhteita ja loi Etykin avulla maailmanrauhan.
Palvontamenoja johtaa Urho Kekkosen perinneseura, eräänlainen UKK-papisto, joka valvoo, että Kekkosen ihmetekoja keksitään lisää. Kekkoselle on annettu Jeesuksen rooli näissä palvontamenoissa.
Televisiossa oli ohjelma, jossa nuoret keskustelivat Kekkosesta. Hyvin ovat perinneseuran riitit ja Juhani Suomen & co:n tarinat eläneet heidän mielessään.
Myös toisenlainen Kekkonen löytyy historiasta. Tämä Kekkonen osallistui kansanmurhaan jo 17-vuotiaana Haminan valleilla teloittamalla punikkeja.
Pari vuotta myöhemmin Kekkonen oli opiskelukaveriensa kanssa tervaamassa Uspenskin katedraalin kappelia, joka oli rakennettu Haminan rauhan kunniaksi. Tervasudilla hän veteli myös ruotsinkielisiä katukylttejä.
Urho Kekkosen muukalaiskauna kohdistui erityisesti venäläisiin ja ruotsalaisiin. Hän katkaisi urheiluliiton johtajana suhteet ruotsalaisiin, kun nämä järjestivät kilpailukiellon Paavo Nurmelle.
Kekkosen kaksospoikien polkuautoissa oli 30-luvun puolivälissä näkyvät tekstit: ”Kaikki ryssät maasta pois” ja ”Kaikki hurrit maasta pois”. Kampinkadulla oli kaikille selvää, että vanha kirkontervaaja oli ne tehnyt.
Palvontamenoissa ei koskaan muisteta, että Urho Kekkonen äänesti talvisodan rauhaa vastaan. Jos Suomi olisi jatkanut sotaa, muutaman kuukauden kuluttua ei olisi ollut maata, jonka presidentiksi Kekkonen tuli.
Kekkosta palvovissa kirjoissa ei koskaan siteerata hänen sodanaikaisia kirjoituksiaan Suomen Kuvalehdessä Pekka Peitsenä. Kekkosen usko Hitlerin aseiden voittoon oli vahva vielä silloinkin, kun pääministeri Edvin Linkomiehen hallitus suunnitteli rauhaa.
Vanhasta sotakiihkoilijasta tuli rauhanaktivisti, joka alkoi aktiivisesti etsiä sotasyyllisiä. Heidän joukkoonsa Kekkonen sijoitti myös kilpailijoitaan ja sai heidät häkkiin.
Kekkosen presidenttitien päällysti Neuvostoliiton salainen poliisi KGB lahjuksilla, sillä Neuvostoliitto halusi oman miehensä Suomen presidentiksi. Seuraavatkin vaalit pidettiin pelottelun ja noottikriisin ilmapiirissä, ja kerran niitä ei pidetty ollenkaan. Tulevat perinneseuran jäsenet valitsivat hänet poikkeuslailla.
Presidentin adjutantti mylvi minullekin kerran, ettei toimittajilla ole oikeutta arvostella presidenttiä. Eversti piti myös sopimattomana kertoa presidentin sairastumisesta.
Kun perinneseuran kokouksessa epäilin, ettei yksikään hänen nimiinsä pantu kirja ole itse kirjoitettu, kenraali Lauri Sutela nousi ylös ja marssi mielenosoituksena ulos eikä ole koskaan palannut.
Kekkosen aikana Suomi taantui Euroopan kehityksestä ja suomettui. Sen sijaan Kekkosta seuranneet presidentit eivät ole aiheuttaneet noottikriisejä tai yöpakkasia. Olisimmekin välttyneet monelta pahalta ilman Urho Kekkosta.

12

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loka-Laitiselle...

      ..Kekkonen on Ilmestyskirjan peto. Pokerikaverinsa Lasse Lehtisen kanssa vannottu vala Kekkosen maineen pilaamisesta on yhä voimassa. Jos Lehtisen ja Laitisen Kekkosta vähättelevät ja ivaavat kirjoitukset koottaisiin yhteen, ne hakkaisivat kevyesti Juhani Suomen hyllymetrit.

      Järjestipä Lasse Lehtinen kerran Paavo Lipposen kanssa seminaarinkin Kekkosen häpäisemiseksi. Siinä kävi sitten niin, että paikalle kutsutut akateemiset historiantuntijat Max Jacokbsonista lähtien kehuivat Kekkosen entistä paremmaksi. Lehtinen ja Lipponen kuuntelivat ylistystä naama harmista punoittaen mutta minkäs voivat.

      Ei loka-Laitinenkaan ole vielä oppinut, että vapaassa maassa (mielipideilmastossa) historian vääntäminen tosiasioista poiketen mieleisekseen ei onnistu - ei sitten millään (vaikka itksi).

      • Homo-Taneli

        "Ei loka-Laitinenkaan ole vielä oppinut, että vapaassa maassa (mielipideilmastossa) historian vääntäminen tosiasioista poiketen mieleisekseen ei onnistu - ei sitten millään "

        .

        Missä kohtaa Laitinen vääntää historiaa tosiasioista poikkeavaksi tuossa kirjoituksessaan?

      • Kajavan arvio..
        Homo-Taneli kirjoitti:

        "Ei loka-Laitinenkaan ole vielä oppinut, että vapaassa maassa (mielipideilmastossa) historian vääntäminen tosiasioista poiketen mieleisekseen ei onnistu - ei sitten millään "

        .

        Missä kohtaa Laitinen vääntää historiaa tosiasioista poikkeavaksi tuossa kirjoituksessaan?

        Tuohan on kaikki halpamaista (samalla hyvin lapsellista) pilkkaa. Eipä tuollainen aivonsa pilalle juonut jätkä parempaan pysty.

      • Kakka Juvaja
        Kajavan arvio.. kirjoitti:

        Tuohan on kaikki halpamaista (samalla hyvin lapsellista) pilkkaa. Eipä tuollainen aivonsa pilalle juonut jätkä parempaan pysty.

        Niin. Kyllähän Keskoselle häppä maistui. Hänen vaimonsa Sylvi oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa huolestunut Urhon alkoholin käytöstä oman kertomansa (kirjoittamansa) mukaan. Kyllä Urho varmaan aivonsa pehmeiksi joi?

      • Sylvi Kekkosen sanat

        "Mielettömämmin kuin viinan villitsemä käyttäytyy valtansa sokaisema. "

      • Tosiasiaa
        Kajavan arvio.. kirjoitti:

        Tuohan on kaikki halpamaista (samalla hyvin lapsellista) pilkkaa. Eipä tuollainen aivonsa pilalle juonut jätkä parempaan pysty.

        Lainaus:

        Kekkosen presidenttitien päällysti Neuvostoliiton salainen poliisi KGB lahjuksilla, sillä Neuvostoliitto halusi oman miehensä Suomen presidentiksi. Seuraavatkin vaalit pidettiin pelottelun ja noottikriisin ilmapiirissä, ja kerran niitä ei pidetty ollenkaan. Tulevat perinneseuran jäsenet valitsivat hänet poikkeuslailla.
        ---

        Aika hyvin referoitua totuutta kekkosajasta?

    • Laitinentykittitaas!

      Sitä ihmettelen suuresti, kuinka palstalla miten milloinkin esiintyvä Seppo Hietanen (kesk) "syytti" Seppo Tiitistä demariksi? Kuinka Seppo Hietanen politiikkaa seuranneena ei tiennyt Tiitisen olevan kekkosen Supon johtajaksi nostama täysaito kepuloinen? Lisäksi Tiitinen on kekkosen perinneseuran puheenjohtaja. Seppo Sarlund, toinen kepuli on se, jolle voi ilmoittaa halukkuutensa liittyä tuohon maalaisliitto/neuvostoliitto-kekkosseuraan palvomaan kekkosta ja keksimään hänestä lisää tarunhohtoisia kepuvaleita.

      • Oli se hurja,

        jos palstahärkösiin on uskominen.

        Silloin tällöin täälläkin esitetään, että 1975 järjestetty ETYK oli Kekkosen junailema neukkulan (rahoittajansa) kaatotemppu. Kyllä Kekkonen ilman muuta kuuluu noiden muiden satuhahmojen seuraan, joiden teot ovat mitä ihmeellisimpiä. Kekkonen on jumalasta seuraava, ylöspäin, joulupukit, jeesukset ja muut pienemmät kihot ovat hierarkiassa jumalasta alespäin..

      • pol.salapoliisi
        Oli se hurja, kirjoitti:

        jos palstahärkösiin on uskominen.

        Silloin tällöin täälläkin esitetään, että 1975 järjestetty ETYK oli Kekkosen junailema neukkulan (rahoittajansa) kaatotemppu. Kyllä Kekkonen ilman muuta kuuluu noiden muiden satuhahmojen seuraan, joiden teot ovat mitä ihmeellisimpiä. Kekkonen on jumalasta seuraava, ylöspäin, joulupukit, jeesukset ja muut pienemmät kihot ovat hierarkiassa jumalasta alespäin..

        "...Silloin tällöin täälläkin esitetään, että 1975 järjestetty ETYK oli Kekkosen junailema neukkulan kaatotemppu..."

        Tuo muuten pitää paikkansa. Yhdysvallat oli ensin täysin kielteinen ETYKiä kohtaan. Täyskäännös tapahtui erään Yhdysvaltain edustajien ja Kekkosen tapaamisen jälkeen - Kekkonen sai amerikkalaiset ymmärtämään ETYKin luoman tilanteen tarjoamat mahdollisuudet.

      • Tiätysti
        pol.salapoliisi kirjoitti:

        Selvähän se. Ei kekkonen muuten olisikaan jumalasta seuraava ylöspäin, jos ei hänestä olisi olemassa tuollaisia tarinoita. Raamattu jää satukirjana jumalan ihmetekojen kuvaajana toiseksi, kun verrataan kekkusen ihmeteoista kertoviin satukirjoihin.

    • kapu-vaari

      Erinomainen kirjoitus Laitiselta! Totta kaikki, ja nautittavan hyvin kirjoitettu, kuten hänen kirjoituksensa aina.

    • ?

      Kun perinneseuran kokouksessa epäilin, ettei yksikään hänen nimiinsä pantu kirja ole itse kirjoitettu, kenraali Lauri Sutela nousi ylös ja marssi mielenosoituksena ulos eikä ole koskaan palannut.
      ---

      Miksi? Eikö Sutela ollut se, jota Kekkonen jossain yhteydessä nöyryytti piruilullaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5326
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1987
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1866
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1298
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe