Onko ketään kaksosten abortoineita?

Nyt on vähän puurot ja vellit menneet sekaisin: keskenmenossa sikiö menehtyy tahattomasti äitinsä kohtuun, ilman että äiti pystyy siihen mitenkään vaikuttamaan. Abortissa taas sikiö tapetaan tahallisesti äitinsä kohtuun, eli se on äidin päätös johon hän pystyy vaikuttamaan.

Miten nämä kaksi asiaa ovat siis mitenkään verrattavissa toisiinsa?? En ymmärrä.

Clarissa kirjoitti:

Nyt on vähän puurot ja vellit menneet sekaisin: keskenmenossa sikiö menehtyy tahattomasti äitinsä kohtuun, ilman että äiti pystyy siihen mitenkään vaikuttamaan. Abortissa taas sikiö tapetaan tahallisesti äitinsä kohtuun, eli se on äidin päätös johon hän pystyy vaikuttamaan.

Miten nämä kaksi asiaa ovat siis mitenkään verrattavissa toisiinsa?? En ymmärrä.

Mä olen kyllä erehtynyt pohtimaan aborttiin liittyviä asioita oman keskenmenoni myötä. Aluksi ihan teknisistä puitteista, sikiöni kuoli kohtuun ja edessä oli kaavinta tai sikiön poistaminen lääkkeiden avulla. Toimenpiteen jokatapauksessa samat kuin abortissa, ja operaatiota jännittäessäni olin kiinnostunut kuulemaan/lukemaan muiden kokemuksia kyseisistä asioista.

Keskenmenon tultua ilmi ja operaation aikoihin olivat tunteet aika sekaisin. Tuli vaan mieleen, mahtaako jollain abortiin päätyvällä olla yhtä kaaosmainen olo. Tarkoitan sellaista ihmistä jolle abortti ei ole "tosta vaan" juttu, mutta olosuhteiden vuoksi ainoa/paras ratkaisu. Kai abortin tekijäkin voi "lastansa" (ei tarvitse korjata että kyse on vain solumöykystä) surra, vaikka tietääkin tehneensä oikean ratkaisun? Näin ainakin hyvä ystäväni tilanteensa koki muutama vuosi takaperin.

uskoisin, että abortti voi olla myös helpotus. eivätkä kaikki ole surullisia siitä. tällä palstalla ei ainakaan moni sure menetettyä lasta. itselläni oli keskenmeno ja surin menetystä. koin hetken katkeruutta siitä, että muilla on lapsi ja minulla ei. oli vaikeaa nähdä äitejä lastensa kanssa. enpä usko, että moni vapaaehtoisesti abortin tehnyt suree menetettyä lastansa. jos suree, niin ehkä abortti ei ollut oikea ratkaisu. on kuitenkin eri asia haluta alkion/sikiön kuolemaa kuin joutua kokemaan se tahtomattaan. abortti on naisen valinta(toivottavasti ainakin) kun taas keskenmeno ei.

pienen pojan äiti kirjoitti:

uskoisin, että abortti voi olla myös helpotus. eivätkä kaikki ole surullisia siitä. tällä palstalla ei ainakaan moni sure menetettyä lasta. itselläni oli keskenmeno ja surin menetystä. koin hetken katkeruutta siitä, että muilla on lapsi ja minulla ei. oli vaikeaa nähdä äitejä lastensa kanssa. enpä usko, että moni vapaaehtoisesti abortin tehnyt suree menetettyä lastansa. jos suree, niin ehkä abortti ei ollut oikea ratkaisu. on kuitenkin eri asia haluta alkion/sikiön kuolemaa kuin joutua kokemaan se tahtomattaan. abortti on naisen valinta(toivottavasti ainakin) kun taas keskenmeno ei.

takerrutaan...yritin lähinnä lohduttaa alkuperäistä kirjoittajaa,enkä osoittaa kommenttiani muille.Tuli vain mieleeni,että kaavinta oli sama kuin abortissakin.Ei minulle tarvitse kertoa,että abortti on tietoinen valinta ja keskenmeno ei.Kyllä minä sen tiedän.Mutta surutyö käydään varmaan läpi sekä abortissa,että keskenmenossakin.Halusin sanoa jotain lohduttavaa tälle avauksen tehneelle.En usko,että syyllistäminenkään auttaa.Ja teen tätä surutyötä itse edelleen,vaikka minulla on 9 kk:n ikäinen vauva.

hmm kirjoitti:

Mä olen kyllä erehtynyt pohtimaan aborttiin liittyviä asioita oman keskenmenoni myötä. Aluksi ihan teknisistä puitteista, sikiöni kuoli kohtuun ja edessä oli kaavinta tai sikiön poistaminen lääkkeiden avulla. Toimenpiteen jokatapauksessa samat kuin abortissa, ja operaatiota jännittäessäni olin kiinnostunut kuulemaan/lukemaan muiden kokemuksia kyseisistä asioista.

Keskenmenon tultua ilmi ja operaation aikoihin olivat tunteet aika sekaisin. Tuli vaan mieleen, mahtaako jollain abortiin päätyvällä olla yhtä kaaosmainen olo. Tarkoitan sellaista ihmistä jolle abortti ei ole "tosta vaan" juttu, mutta olosuhteiden vuoksi ainoa/paras ratkaisu. Kai abortin tekijäkin voi "lastansa" (ei tarvitse korjata että kyse on vain solumöykystä) surra, vaikka tietääkin tehneensä oikean ratkaisun? Näin ainakin hyvä ystäväni tilanteensa koki muutama vuosi takaperin.

nämä ajatukset minullakin oli päällä pari vuotta sitten...tutulta kuulostaa.Siksi vastasinkin tälle alkuperäiselle kirjoittajalle.

Piija -73 kirjoitti:

takerrutaan...yritin lähinnä lohduttaa alkuperäistä kirjoittajaa,enkä osoittaa kommenttiani muille.Tuli vain mieleeni,että kaavinta oli sama kuin abortissakin.Ei minulle tarvitse kertoa,että abortti on tietoinen valinta ja keskenmeno ei.Kyllä minä sen tiedän.Mutta surutyö käydään varmaan läpi sekä abortissa,että keskenmenossakin.Halusin sanoa jotain lohduttavaa tälle avauksen tehneelle.En usko,että syyllistäminenkään auttaa.Ja teen tätä surutyötä itse edelleen,vaikka minulla on 9 kk:n ikäinen vauva.

Aina löytyy näitä jotka tietää parhaiten... He tietävät, mitä asioita abortin tehnyt käy läpi, mitä saa tuntea ja mitä ei. Jättäisin nämä ihan omaan arvoonsa.

juup kirjoitti:

Aina löytyy näitä jotka tietää parhaiten... He tietävät, mitä asioita abortin tehnyt käy läpi, mitä saa tuntea ja mitä ei. Jättäisin nämä ihan omaan arvoonsa.

No eihän hän nyt sitä tarkoittanut... Miksi näillä palstoilla ajattelu menee aina näin mustavalkoiseksi?

Piija -73 kirjoitti:

takerrutaan...yritin lähinnä lohduttaa alkuperäistä kirjoittajaa,enkä osoittaa kommenttiani muille.Tuli vain mieleeni,että kaavinta oli sama kuin abortissakin.Ei minulle tarvitse kertoa,että abortti on tietoinen valinta ja keskenmeno ei.Kyllä minä sen tiedän.Mutta surutyö käydään varmaan läpi sekä abortissa,että keskenmenossakin.Halusin sanoa jotain lohduttavaa tälle avauksen tehneelle.En usko,että syyllistäminenkään auttaa.Ja teen tätä surutyötä itse edelleen,vaikka minulla on 9 kk:n ikäinen vauva.

Kiitos kommentistasi mikä helpotti jo mieltä!Minulla oli terveydelliset perusteet tälle abortille vaikka nyt kaduttaa että en uskaltanut kokeilla miten olisi mennyt vaikka alkukin oli jo todellla hankalaa kun olen muutenki nyt sairastellut.Keskenmenoa yritti koko ajan tehdä ja lääkärin mielestä vähintään toinen olisi kuollut.Mutta suru on kauhea ja muuhun ei pysty keskittymään.Aikaa tästä on mennyt nyt 2kk. Ehkä se aurinko ja äidin onni paistaa vielä minullekin.

kuutyttö kirjoitti:

Kiitos kommentistasi mikä helpotti jo mieltä!Minulla oli terveydelliset perusteet tälle abortille vaikka nyt kaduttaa että en uskaltanut kokeilla miten olisi mennyt vaikka alkukin oli jo todellla hankalaa kun olen muutenki nyt sairastellut.Keskenmenoa yritti koko ajan tehdä ja lääkärin mielestä vähintään toinen olisi kuollut.Mutta suru on kauhea ja muuhun ei pysty keskittymään.Aikaa tästä on mennyt nyt 2kk. Ehkä se aurinko ja äidin onni paistaa vielä minullekin.

aikaa on kulunut niin vähän...suru hallitsee elämää vielä pitkään,mutta elämä kuitenkin jatkuu.Itsekin ajattelin keskenmenon jälkeen,että ei koskaan enää äitiyttä,mutta nyt olen onnellinen tästä yhdestäkin lapsesta.Yritystä liki kaksi vuotta...älä lannistu,uskon,että asiat vielä selkenevät.Kaikkea hyvää sinulle.

kuutyttö kirjoitti:

Kiitos kommentistasi mikä helpotti jo mieltä!Minulla oli terveydelliset perusteet tälle abortille vaikka nyt kaduttaa että en uskaltanut kokeilla miten olisi mennyt vaikka alkukin oli jo todellla hankalaa kun olen muutenki nyt sairastellut.Keskenmenoa yritti koko ajan tehdä ja lääkärin mielestä vähintään toinen olisi kuollut.Mutta suru on kauhea ja muuhun ei pysty keskittymään.Aikaa tästä on mennyt nyt 2kk. Ehkä se aurinko ja äidin onni paistaa vielä minullekin.

voimia ja kaikkea hyvää sinulle! Omasta keskenmenostani on suurinpiirtein samanverran aikaa ja vieläkin tulee "tyhjä olo" kun näkee raskaana olevia naisia. Enää en kuitenkaan itke ihan joka päivä ja pikkuhiljaa alan päästä kiinni arkielämään.

Oman keskenmenoni kanssa oli tavallaan "helpottava" tunne kun mitään ei ollut tehtävissä. Mietin siinä millaista olisi olla esim. kuvailemassasi tilanteessa, jossa täytyisi itse tehdä ratkaisu lapsen ja oman terveyden puitteissa. Olisin varmasti päätynyt kanssasi samaan ratkaisuun, vaikka lasta kovasti kaipasin ja kaipaan yhä...

Toivottavasti pian koittaa meille molemmille parempi päivä!

pienen pojan äiti kirjoitti:

uskoisin, että abortti voi olla myös helpotus. eivätkä kaikki ole surullisia siitä. tällä palstalla ei ainakaan moni sure menetettyä lasta. itselläni oli keskenmeno ja surin menetystä. koin hetken katkeruutta siitä, että muilla on lapsi ja minulla ei. oli vaikeaa nähdä äitejä lastensa kanssa. enpä usko, että moni vapaaehtoisesti abortin tehnyt suree menetettyä lastansa. jos suree, niin ehkä abortti ei ollut oikea ratkaisu. on kuitenkin eri asia haluta alkion/sikiön kuolemaa kuin joutua kokemaan se tahtomattaan. abortti on naisen valinta(toivottavasti ainakin) kun taas keskenmeno ei.

...täällä ei uskalleta kovin avoimesti surra abortissa menetettyä lasta, kun monen asenne on selkeästi juuri "oma valintasi".

Ehkä ratkaisu on sinänsä oma valinta, mutta voisin lyödä vetoa, että useimmat joutuvat tekemään sen aikamoisessa paniikissa, kun aikaa ei ole kovin paljon. Jos itse olisin tiennyt sen surun ja katumuksen, mitä asiasta seurasi, olisin jättänyt abortin tekemättä. Ehkä se sinänsä säästi minut monelta käytännön vaikeudelta (ja lapsen isättömyyden harmilta - biologinen isä tuskin olisi ottanut muuta vastuuta kuin ehkä pakon edessä elatusvelvollisuuden), mutta kai niistäkin olisin selvinnyt.

Siis onhan keskenmeno eri asia kuin abortti, mutta siitä seuranneet tunteet voivat olla hyvinkin samantapaisia.

hmm kirjoitti:

voimia ja kaikkea hyvää sinulle! Omasta keskenmenostani on suurinpiirtein samanverran aikaa ja vieläkin tulee "tyhjä olo" kun näkee raskaana olevia naisia. Enää en kuitenkaan itke ihan joka päivä ja pikkuhiljaa alan päästä kiinni arkielämään.

Oman keskenmenoni kanssa oli tavallaan "helpottava" tunne kun mitään ei ollut tehtävissä. Mietin siinä millaista olisi olla esim. kuvailemassasi tilanteessa, jossa täytyisi itse tehdä ratkaisu lapsen ja oman terveyden puitteissa. Olisin varmasti päätynyt kanssasi samaan ratkaisuun, vaikka lasta kovasti kaipasin ja kaipaan yhä...

Toivottavasti pian koittaa meille molemmille parempi päivä!

Tiedän sen "tyhjän olon" sama olo tavoittaa minutkin jatkuvasti. Mutta on vaan uskottava että se parempi päivä meille koittaa ja kyllä se vielä tuleekin. Voimia myös sinulle ja mukavaa kesää!
Parempaa päivää odottaen.

Piija -73 kirjoitti:

aikaa on kulunut niin vähän...suru hallitsee elämää vielä pitkään,mutta elämä kuitenkin jatkuu.Itsekin ajattelin keskenmenon jälkeen,että ei koskaan enää äitiyttä,mutta nyt olen onnellinen tästä yhdestäkin lapsesta.Yritystä liki kaksi vuotta...älä lannistu,uskon,että asiat vielä selkenevät.Kaikkea hyvää sinulle.

Onnea sinulle ja lapsellesi tulevaisuudessa. Ja kiitos kannustuksesta, aurinkoista ja hyvää kesää teille molemmille.