Kummilahja

Minulla ei ole aikaisempia kummilapsia, muutama päivä sitten minut kuitenkin pyydettiin tätini lapsen kummiksi. Olen menossa viikonloppuna tapaamaan heitä, ja uutta kummpipoikaani. Olen hyvin innoissani ensimmäisestä kummilapsesta ja halusin ostaa heti hänelle ensimmäisen lahjan, ostin kauniin tinaisen nalle pankin. Ajattelin, että tulevaisuudessa syntymäpäivinä ja muina voin sitten kerätä pankkiin rahaa. Kaverini huomauttu, että tuollaisia lahjoja ihmiset yleensä ostavat vasta kastejuhlaan..
Pitäisikö minun sittenkin säästää pankki kastetilaisuuteen, ja ostaa jotain muuta ensinäkemiselle??
1394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, nallepankki taitaa olla kummilahja, mutta ei kai tuo nyt niin tarkkaa ole. Voithan sanoa että olit niin innoissasi että halusit ostaa heti jotain, tuskin vanhemmat siitä pahastuvat kun heidän lastaan muistat, en minä ainakaan. Sanoisin vaan että emme odottaneet tai olettaneet että mitään tuodaan, mutta kiitos kovasti. :o)

Ja tosiaan, kunhan tuot lapselle kastetilaisuuteen uuden lahjan (ja näin ajattelit varmasti tehdä) niin ei tuossa varmaan mitään ongelmaa ole.

Mutta jos tuo nyt sinua mietityttää, niin voithan tosiaan säästää sen nallepankin juhlapäivään ja viedä vkl:na jonkun "arkisemman" lahjan; vauvan vaatteen, jotkut söpöt töppöset, jonkun vauvalelun tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ENsikummi kirjoitti:

Minulla ei ole aikaisempia kummilapsia, muutama päivä sitten minut kuitenkin pyydettiin tätini lapsen kummiksi. Olen menossa viikonloppuna tapaamaan heitä, ja uutta kummpipoikaani. Olen hyvin innoissani ensimmäisestä kummilapsesta ja halusin ostaa heti hänelle ensimmäisen lahjan, ostin kauniin tinaisen nalle pankin. Ajattelin, että tulevaisuudessa syntymäpäivinä ja muina voin sitten kerätä pankkiin rahaa. Kaverini huomauttu, että tuollaisia lahjoja ihmiset yleensä ostavat vasta kastejuhlaan..
Pitäisikö minun sittenkin säästää pankki kastetilaisuuteen, ja ostaa jotain muuta ensinäkemiselle??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu