Mä maalailen niin kauheita tulevaisuudenkuvia, että välillä meinaa järki sumentua. Näen sen vain niin mustana, tyhjänä, mitään tarjoamattomana. Mä pelkään sitä ja se pyörii mun pääs niin pahasti, että välillä tekee mieli pistää peli poikki ja olla kattomatta lopputulosta.
Juu, tässä hetkessä eläminen on mulle hyvin vaikeaa, siis lähes mahdotonta. En vain kykene siihen. Ei pysty! Miten se muka onnistuu?
Voivottelen liikaa menneisyyttä ja miten se pilasi mahdollisuuteni "olla jotain" tulevaisuudessa. Siksi tulevaisuus näyttää vain pohjattomalta kuilulta. Tällä tavalla skippaan täysin tämän hetken.
Enkä ees tiedä onko nää niin suuria ongelmia. On ne vakavia, vai onko ne sittekki mitättömiä, naurettavan olemattomia! Oon jo vainoharhainenkin asioitteni kans. Mistä mä tiedän. Emmä tiedä. Kohta mä en tiedä enää yhtää mitää.
Kaitpa tämä on jonkinlainen avunhuuto, aivan väärään osoitteeseen. Ajattelumallini on niin pinttynyttä, ettei se enää lääkkeillä korjaannu. Kognitiivista terapiaa haluaisin. Mutta millä menen, kun ei ole varaa?
Apua!
On mulla vielä pieniä halunrippeitä jäljellä katsoa, onko se tulevaisuus nyt sitten niin paska kun oletan. Silti oloni on sanomattoman tuskallinen, ahdistunut, ja pelkästään jo tuon kamalan olon vuoksi haluaisin tappaa itseni. Viimeinen avunhuuto menee kuolemalle.
Kiitos kun jaksoit lukea, kuitti.
Juu, tässä hetkessä eläminen on mulle hyvin vaikeaa, siis lähes mahdotonta. En vain kykene siihen. Ei pysty! Miten se muka onnistuu?
Voivottelen liikaa menneisyyttä ja miten se pilasi mahdollisuuteni "olla jotain" tulevaisuudessa. Siksi tulevaisuus näyttää vain pohjattomalta kuilulta. Tällä tavalla skippaan täysin tämän hetken.
Enkä ees tiedä onko nää niin suuria ongelmia. On ne vakavia, vai onko ne sittekki mitättömiä, naurettavan olemattomia! Oon jo vainoharhainenkin asioitteni kans. Mistä mä tiedän. Emmä tiedä. Kohta mä en tiedä enää yhtää mitää.
Kaitpa tämä on jonkinlainen avunhuuto, aivan väärään osoitteeseen. Ajattelumallini on niin pinttynyttä, ettei se enää lääkkeillä korjaannu. Kognitiivista terapiaa haluaisin. Mutta millä menen, kun ei ole varaa?
Apua!
On mulla vielä pieniä halunrippeitä jäljellä katsoa, onko se tulevaisuus nyt sitten niin paska kun oletan. Silti oloni on sanomattoman tuskallinen, ahdistunut, ja pelkästään jo tuon kamalan olon vuoksi haluaisin tappaa itseni. Viimeinen avunhuuto menee kuolemalle.
Kiitos kun jaksoit lukea, kuitti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mullakin on just samanlaisia tuntemuksia. Mä mietin paljon itsemurhaa ja viiltelen. Mun voimat on suoraan sanottuna lopussa. Jos haluat jakaa kokemuksia, voit kirjoittaa sähköpostiini: [email protected]
Mä en pysty enää elämään sillä tavalla kuin ennen. Kun oon menossa, ei tarvitse ajatella näitä, mutta jossain ne ovat ainaja nousevatkin sitten nopeasti pinnalle. Mä en jaksaisi enää yrittää elää.