Persu-Suomi olisi katastrofi

Miettikää sitä

Vuonna 1994 tuhannet suomalaiset sanoivat lähtevänsä maasta, mikäli Paavo Väyrynen valittaisiin presidentiksi. Kuinka moni lähtisi maanpakoon, mikäli Suomeen tulee persuvalta? Kuka korkeasti koulutettu, hyvin toimeen tuleva, arvoiltaan vapaamielinen, monipuolisesti sivistynyt tai muuten vain persunormeista poikkeava haluaisi elää persu-Suomessa, jonka talouspolitiikasta päättäisi Timo Soini, sosiaalipolitiikasta Hommafoorumi, kulttuuripolitiikasta Suomen Sisu ja kielipolitiikasta Heikki Tala? Persuvalta merkitsisi Suomelle henkistä lobotomiaa, Suomen aivokuolemaa - taloudellisesta kaaoksesta puhumattakaan. Persu-Suomi olisi katastrofi.

250

1783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pSS konkurssiherrat

      Soinin kauhukabinetti ajaisi Suomen perikatoon, kuten Soini teki SMP:lle aikoinaan.

      • ajassa mukana..

        Kookoomus on jo ajanut ja loppua ei näy...jos homma saa jatkua..


      • ahneille korville

        NYKY NYLKYRIT on jo tehneet tuon.ajaneet suomen peri katoon.missä hyvin voitti valtiossa köyhyys lisääntyy koko ajan.leipä jonot kasvaa ?.onhan suomessa ahneilla hyvät olot...kieltämättä..mutta ei se mitään demokratiaa ole.SOININ MALLI PARAS KAIKISTA.SVEITSIN TYYLI.KANSA ÄÄNESTÄÄ KAIKKI SUURET PÄÄTÖKSET.paras ratkaisu.Nämä ahneethan vaan ottaa itseleen.lapsilisäkin poistettiin köyhimmiltä.hullua mutta totta....ahneilta pois se lapsilisä.


      • RAATOKÄRPÄSET

        LÄHIVIIKKOINA ENNEN VAALEJA MEDIAN HYÖKKÄYKSET PERSUEHDOKKAITA VASTAAN TULEVAT LISÄÄNTYMÄÄN... KISSANRAADOTKIN TULLAAN KAIVAMAAN KOMEROISTA JA TEKAISTUJA VÄITTEITÄ TULLAAN ESITTÄMÄÄN

        DEMOKRATIA TODELLA TOIMII ALHAISIMMASSA MUODOSSAAN


        MUTTA PYSYMME LUJANA JA TORJUMME LOKAKAMPANJAN


        6.4 ENNAKKOUURNILLE JA YSTÄVÄ MUKAAN


      • toinen kyllästynyt

        Kyllä se näyttää nykyinenkin hallitus hyvin osaavan tuon perikatoon ajon.
        Firmat laittaa osaavat työntekijät ulos ja pakkaavat tehtaat pussiin ja hal van työvoiman maihin. Ne kun jäävät, palkkaavat halpaa ulkolaista työvoimaa. Kuka maksaa verot tulevaisuudessa. Tämä koulutettu on jo alkanut katsoa muille maille.

        toinen kyllästynyt


      • hahahahahaaaa
        toinen kyllästynyt kirjoitti:

        Kyllä se näyttää nykyinenkin hallitus hyvin osaavan tuon perikatoon ajon.
        Firmat laittaa osaavat työntekijät ulos ja pakkaavat tehtaat pussiin ja hal van työvoiman maihin. Ne kun jäävät, palkkaavat halpaa ulkolaista työvoimaa. Kuka maksaa verot tulevaisuudessa. Tämä koulutettu on jo alkanut katsoa muille maille.

        toinen kyllästynyt

        johan toi nokia on yhdysvalloissa ja aasian maissa mailman huonoimman puhelimen maineessa, kun teollisuus oli suomessa pääosin, oli nokia ylivoimaisesti mailman paras ja kestävin puhelin, mutta raha ratkasee, ei laatu, siksi nokia meneekin pikku hiljaa nurin.


      • Kauan elänyt

        Älä unta näe! Eivät muutkaan puolueet ole sitä tehneet, vaikka ovat kovasti viimeisen 20 vuoden ajan yrittäneet. Tuntemattomia suuruuksia on viimeisten hallitusten ministeritkin olleet - eikä katastrofia ole tullut.

        Lakaiskoon uusi luuta nyt ja kovaa. Kyllä hallitusvallan "siperia" opettaa. Ja on se kumma, jos vihdooinkin löytyisi paljon uusia edustajia, jotka eivät heti alkaisi kahmia itselleen ja hyvä veli -akselille pelkkiä etuuksia.


      • luttakuono1
        ajassa mukana.. kirjoitti:

        Kookoomus on jo ajanut ja loppua ei näy...jos homma saa jatkua..

        TUO ON OIKEETA PUHETTA, HENGESSÄ MUKANA !


      • luttakuono1
        RAATOKÄRPÄSET kirjoitti:

        LÄHIVIIKKOINA ENNEN VAALEJA MEDIAN HYÖKKÄYKSET PERSUEHDOKKAITA VASTAAN TULEVAT LISÄÄNTYMÄÄN... KISSANRAADOTKIN TULLAAN KAIVAMAAN KOMEROISTA JA TEKAISTUJA VÄITTEITÄ TULLAAN ESITTÄMÄÄN

        DEMOKRATIA TODELLA TOIMII ALHAISIMMASSA MUODOSSAAN


        MUTTA PYSYMME LUJANA JA TORJUMME LOKAKAMPANJAN


        6.4 ENNAKKOUURNILLE JA YSTÄVÄ MUKAAN

        SOINI ON PARAS. JA UURNILLE MENNÄÄN KYLLÄ....!


      • 22
        ajassa mukana.. kirjoitti:

        Kookoomus on jo ajanut ja loppua ei näy...jos homma saa jatkua..

        Perussuomalaiset – suomalaiselle sopivin!


        Perussuomalaisten aateperusta

        Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys,
        tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.
        Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna:
        Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti,
        sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.

        Kulttuuripiirin korostaminen takaa suojan myös heikoimmille kansalaisille,
        sillä kansallismielisyyteen kuuluu yksilön ainutkertaisuuden tunnustaminen toisin kuin ylikansallisuutta korostavassa politiikassa,
        jossa yksilöt käytännössä pakotetaan liikkumaan valtioiden rajojen yli.
        Ylikansallisessa politiikassa valtiot eivät ole olemassa omia kansalaisiaan varten,
        vaan vahvimpia, viime kädessä pääomapiirejä, varten. Tällaista politiikkaa,
        jossa isännät joutuvat talossaan rengeiksi, me Perussuomalaiset emme hyväksy.
        Ihmisen puolella,
        Kansan asialla,

        http://www.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit2011/helsinginvaalipiiri

        http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme

        ÄÄNESTÄ PS :

        http://www.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit2011


      • Porvarihallitus
        ajassa mukana.. kirjoitti:

        Kookoomus on jo ajanut ja loppua ei näy...jos homma saa jatkua..

        Olen sitä mieltä, että kokoomusta on väärin mustamaalattu. Katsokaa vaikka tätäkin sivustoa:

        http://sites.google.com/site/oikeisto

        Nykyaikainen dynaaminen talousjärjestelmä vaatii, että tietty pieni joukko tuloksentekijöitä saa myös nauttia ahkeruudestaan. Tuollainen provosoiva jako A- ja B-luokan kansalaisiin, mitä tuolla sivustolla on, on tarpeetonta. Ne maksakoot mummojen lonkkaleikkaukset, jotka julkisia sairaaloita käyttävät.


      • OPM POLITIKOI
        luttakuono1 kirjoitti:

        TUO ON OIKEETA PUHETTA, HENGESSÄ MUKANA !

        Työryhmä pohtimaan ruotsin kielen opetuksen kehittämistä
        tiedote / pressmeddelande
        31-03-2011

        Opetusministeri Henna Virkkunen asetti torstaina 31.3. työryhmän pohtimaan ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen kehittämistä perusopetuksessa ja muilla koulutusasteilla. Työryhmän tehtävänä on lisäksi tehdä ehdotuksia kielellisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

        - Kansalliskielten osaamista on vahvistettava. Peruskoulussa tehtävät kieliratkaisut heijastuvat edelleen lukioon, korkea-asteelle ja työelämään. Työryhmän yhteydessä tarkastellaan myös ruotsin kielen opiskelun asemaa perusopetuksessa, Virkkunen sanoi.

        Valtioneuvoston vuoden 2009 kielikertomuksen mukaan kielten oppiminen on vähentynyt kouluissa. Riittämättömät ruotsin kielen opinnot eri koulutusasteilla voivat johtaa siihen, että kielilainsäädännön tavoitteet eivät toteudu. Suomenkieliset oppilaat kirjoittavat yhä harvemmin ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Motivaatio ruotsin kielen oppimiseen näyttää kokonaisuudessaan vähentyneen. Riittämättömät ruotsin kielen opinnot perus- ja lukio-opetuksessa heijastuvat korkeakoulujen kieliopintoihin, joissa joudutaan paikkaamaan kielenopetuksen puutteita opiskelijoiden ammattisanaston kehittämisen sijaan.

        Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan kielikertomus osoittaa, että tarvitaan pitkän tähtäimen toimenpiteitä turvaamaan, että viranomaiset kykenevät myös käytännössä tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä. Valiokunnan mukaan mahdollinen toimenpide voisi olla ruotsin kielen opetuksen resurssien lisääminen kaikilla koulutusasteilla.

        Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Sakari Karjalainen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja varapuheenjohtajana johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä. Jäseniä ovat: (31.12.2011 saakka) puheenjohtaja Valtteri Aine ja (ajalla 1.1.2012-31.5.2012) tiedottaja Kaisu Suopanki (Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki ry), erityisasiantuntija Olavi Arra (Opetusalan Ammattijärjestö OAJ), johtaja Johan Aura (Opetushallitus), vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet (Vähemmistövaltuutetun toimisto), puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (Folktinget), koulutuspoliittinen sihteeri Jarmo Kallunki (SYL:n ja Samokin yhteinen edustaja), kehittämispäällikkö Juha Karvonen (Suomen Kuntaliitto), vararehtori Christina Nygren-Landgärds (Suomen yliopistot UNIFI ry), rehtori Anneli Pirttilä (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry) ja maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman (sisäasiainministeriö, maahanmuutto-osasto). Opetus- ja kulttuuriministeriöstä jäseniä ovat johtaja Eeva-Riitta Pirhonen, johtaja Anita Lehikoinen ja johtaja Mika Tammilehto.

        Työryhmän pysyvänä asiantuntijana toimii erikoistutkija Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta.

        Työryhmän toimikausi päättyy 31.5.2012.


      • harvainvalta

        Tuo äsken yhdentoista uutisista kuulemamme Valtiosihteeri Tiitisen (ex supo) ilmoitus siitä, että Hallituksen voi muodostaa muukin kuin vaalit voittanut puolue. Nyt tuo Timo Soinin nousu pelottaa näitä Suomen valtapuolueita.

        Miksi muuten juuri nyt piti Tiitisen tulla tuollaista "Potaskaa" ilmoittamaan, pelko Persujen voitosta on tosi kova Suomen valtapuolueilla. Tämä ilmoitus lisää Soinin kannatusta ainakin sadallatuhannella äänellä, kyllä näin on näreet.


      • Kiel
        OPM POLITIKOI kirjoitti:

        Työryhmä pohtimaan ruotsin kielen opetuksen kehittämistä
        tiedote / pressmeddelande
        31-03-2011

        Opetusministeri Henna Virkkunen asetti torstaina 31.3. työryhmän pohtimaan ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen kehittämistä perusopetuksessa ja muilla koulutusasteilla. Työryhmän tehtävänä on lisäksi tehdä ehdotuksia kielellisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

        - Kansalliskielten osaamista on vahvistettava. Peruskoulussa tehtävät kieliratkaisut heijastuvat edelleen lukioon, korkea-asteelle ja työelämään. Työryhmän yhteydessä tarkastellaan myös ruotsin kielen opiskelun asemaa perusopetuksessa, Virkkunen sanoi.

        Valtioneuvoston vuoden 2009 kielikertomuksen mukaan kielten oppiminen on vähentynyt kouluissa. Riittämättömät ruotsin kielen opinnot eri koulutusasteilla voivat johtaa siihen, että kielilainsäädännön tavoitteet eivät toteudu. Suomenkieliset oppilaat kirjoittavat yhä harvemmin ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Motivaatio ruotsin kielen oppimiseen näyttää kokonaisuudessaan vähentyneen. Riittämättömät ruotsin kielen opinnot perus- ja lukio-opetuksessa heijastuvat korkeakoulujen kieliopintoihin, joissa joudutaan paikkaamaan kielenopetuksen puutteita opiskelijoiden ammattisanaston kehittämisen sijaan.

        Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan kielikertomus osoittaa, että tarvitaan pitkän tähtäimen toimenpiteitä turvaamaan, että viranomaiset kykenevät myös käytännössä tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä. Valiokunnan mukaan mahdollinen toimenpide voisi olla ruotsin kielen opetuksen resurssien lisääminen kaikilla koulutusasteilla.

        Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Sakari Karjalainen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja varapuheenjohtajana johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä. Jäseniä ovat: (31.12.2011 saakka) puheenjohtaja Valtteri Aine ja (ajalla 1.1.2012-31.5.2012) tiedottaja Kaisu Suopanki (Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki ry), erityisasiantuntija Olavi Arra (Opetusalan Ammattijärjestö OAJ), johtaja Johan Aura (Opetushallitus), vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet (Vähemmistövaltuutetun toimisto), puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (Folktinget), koulutuspoliittinen sihteeri Jarmo Kallunki (SYL:n ja Samokin yhteinen edustaja), kehittämispäällikkö Juha Karvonen (Suomen Kuntaliitto), vararehtori Christina Nygren-Landgärds (Suomen yliopistot UNIFI ry), rehtori Anneli Pirttilä (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry) ja maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman (sisäasiainministeriö, maahanmuutto-osasto). Opetus- ja kulttuuriministeriöstä jäseniä ovat johtaja Eeva-Riitta Pirhonen, johtaja Anita Lehikoinen ja johtaja Mika Tammilehto.

        Työryhmän pysyvänä asiantuntijana toimii erikoistutkija Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta.

        Työryhmän toimikausi päättyy 31.5.2012.

        "..tarvitaan pitkän tähtäimen toimenpiteitä turvaamaan, että viranomaiset kykenevät myös käytännössä tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä. Valiokunnan mukaan mahdollinen toimenpide voisi olla ruotsin kielen opetuksen resurssien lisääminen kaikilla koulutusasteilla."

        Näin se asenne jyrää järjen mennen tullen. Valiokunnassa se jokin tiivistyy:

        Tarvitaan siis korkealuokkaista täsmäpalvelua vieraalla kielellä.
        Ratkaisu: Uhrataan koulutusresurssit koko kansaan. Luodaan kevyt yleispätevyys.

        Ettei olisi valiokunnan keskittyminen ollut kahvissa ja pullassa sekä kokouspalkkion nostamiseen?

        Ilmeisesti se vaihtoehto, että tehokoulutetaan virkamiehet ja -naiset, ei tule kyseeseen? Tällöin ollaan täsmätasolla, eli kunkin alan omassa ammattisanastossa.


      • ulkosuomalainen43254
        RAATOKÄRPÄSET kirjoitti:

        LÄHIVIIKKOINA ENNEN VAALEJA MEDIAN HYÖKKÄYKSET PERSUEHDOKKAITA VASTAAN TULEVAT LISÄÄNTYMÄÄN... KISSANRAADOTKIN TULLAAN KAIVAMAAN KOMEROISTA JA TEKAISTUJA VÄITTEITÄ TULLAAN ESITTÄMÄÄN

        DEMOKRATIA TODELLA TOIMII ALHAISIMMASSA MUODOSSAAN


        MUTTA PYSYMME LUJANA JA TORJUMME LOKAKAMPANJAN


        6.4 ENNAKKOUURNILLE JA YSTÄVÄ MUKAAN

        Viime lauantaina Barcelonan konsulaatissa kävi aika kuhina kun oli viimeinen äänestyspäivä menossa. Ääneni annoin PerSuille.


      • kylmää faktaa,,,

        Soinin pölvästit ovat eduskunnassakin tyhjänpanttina.


    • Kyllä kansa tietää

      En oikein jaksa uskoa, että perussuomalaisetkaan enää jaksavat kannattaa puoluetta, jonka puheenjohtaja on lihottanut itsensä Brysselin ravintoloissa herkuttelemalla ja välillä EU:n asioita ajamalla.
      Kuka nyt uskoisi, että hän olisi oikeasti valmis kritisoimaan EU:ta, sillä sehän hänen palkkojaan, päivärahojaan, kulukorvauksiaan, matkakorvauksiaan ja muita rahallisia korvauksiaan maksaa, mutta maksaako Soini edes veroja minnekään? Soinihan on vain varmistanut omaa taloudellista menestystään Brysselissä.

      Eivät tavalliset äänestäjä ole niin tyhmiä kuin usein kuvitellaan.

      • raja tuli vastaan

        Timoa v...ttaa se kaikkein eniten, ettei hän pysty enää nauttimaan ja törsäämään nykyistä enemmän, vaikka tienaisi miljoonaeuroa kuukaudessa. Ähky alkaa jo nyt käydä terveydenpäälle.


      • luttakuono1

        No ei varmaan, sillä äänestämme Soinia ! Muutosta pitää saada, muuten hukumme velkoihin ja takuisiin. Kuka sitten Suomen pelastaa, kun kakat on housuissa?


    • Rautanyrkki

      Suomi ei tarvitse mädättäjiä eikä nakertajia. Suomi ei tarvitse loisia eikä vapaamatkustajia. Suomi ei tarvitse niitä jotka vihaavat ja halveksivat suomalaisuutta. Suomi ei tarvitse niitä jotka eivät osaa tai halua puhua suomea. Suomi on suomalaisten maa. Täällä ollaan suomalaisia. Täällä puhutaan suomea. Täällä arvostetaan ja vaalitaan suomalaisuutta.

      Näiden vaalien jälkeen Suomi tervehtyy ja puhdistuu. Sitä vaatii maahanmuuttokriittisten nuiva vaalimanifesti. Sitä vaatii tavallisten suomalaisten enemmistö. Ihmiset töihin, rattaat pyörimään, maahanmuutto kuriin, pakkoruotsi pois, kaksikielisyys historian roskakoriin. Suurten kansallisten reformien aika on koittanut. Niiden ja vain niiden kautta Suomi pelastuu, isänmaalla on tulevaisuus.

      • brastubb

        Juuri näin! Ja siihen pyrimme!


      • muutosta kehiin

        Ensin työtä Suomalaisille, sitten vasta muille, jos ei omat riitä
        .
        Tälläkin hetkellä on irtisanottuina ja lomautettuina tuhansia ammattilaisia sillä aikaa, kun ulkomaalaiset paiskivat töitä rakennuksilla ja telakoilla. Työelämän säännöistä ja velvollisuuksista ei näköjään kukaan pysty huolehtimaan.
        Kumma, että ovat keksineet keinon kerätä verot suomalaisilta työntekijöiltä. Tuhannet nuoret ovat vailla työ- tai koulutuspaikkaa. Se johtaa siiten, ettei voi rakentaa tulevaisuutta ja perustaa perhettä, kun ei ole toivoa paremmasta.

        Nykyhallituksen suurin huoli on halpatyövoiman riittäminen kapitalisteille. Itse seilaavat verorahoillamme ympäri maailmaa velkarahoja jakamassa eteläeuroopan lepsusti hoidetuille talouksille ja samaan aikaan hokevat mantraa "eläkeikää on korotettava, eläkeikää on korotettava".

        muutosta kehiin


      • luttakuono1

        isänmaalla on tulevaisuus.

        Se on tavoitteemme ! Isänmaalla pitää olla tulevaisuus. Nyt on VIELÄ mahdollisuus vaikuttaa siihen - ÄÄNESTÄKÄÄ harkiten ketä ! Ei mielellään kok ja kepu.


    • kylmää faktaa,,,

      Soinin vaaliojelma on perseestä!

    • Persu-Suomea ei tulisi vaikka persuista tulisi suurin puolue, muut puolueet estäisivät ainakin rankimmat ylilyönnit. Tai jos persut saisivat enemmistön eduskuntaan niin sittenhän he voisivat kai tehdä melkein mitä vaan...
      Mutta pientä EU-kritiikkiä hallitukseen tarvittaisiin, olemattomille miljardeille olisi käyttöä kotimaassakin ilman elintasopakolaisiakin.

      • luttakuono1

        Mutta pientä EU-kritiikkiä hallitukseen tarvittaisiin, olemattomille miljardeille olisi käyttöä kotimaassakin ilman elintasopakolaisiakin

        Oikein viisaasti sanottu. Eikä ihan pienellä EU-kritiikillä enää pelasteta yhtään mitään. Loppu porvareiden salamyhkäiselle kierolle toiminnalle, nyt on viimeinen mahdollisuutemme. Äänestäkää vaikka ukko mustalaista, mutta ei kok ja kepua. Kepu oli aikoinaan OK, mutta nyt menee jo överiksi, kun isänmaata ollaan luovuttamassa ahneiden kustannuksella. Ahneus ei lopu siihen, jos jokunen maa pelastetaan holtittomasta menosta, uusia löytyy aina lisää. Suomi on seuraava pelastettava, mutta kuka enää pelastaa, kun ovat rahansa saaneet?


    • Maalaisliitto

      Perussuomalaiset ei ole mitään muuta kun SMP toisella nimellä. Aikoinaan kun SMP vihdoin viimein pääsi hallitukseen, eivät he saaneet siellä mitään aikaan. Paljon melua tyhjästä.

      • näin on totuus

        kerroppa mitä nämä nykyiset on saanut aikaan, velkaa velan päälle.


      • Speeeeedy
        näin on totuus kirjoitti:

        kerroppa mitä nämä nykyiset on saanut aikaan, velkaa velan päälle.

        En ymmärrä mikä täällä on nyt niin h..vetin huonosti???
        Maailman laajuiseen lamaan ei Suomenhallituskaan mitään voi! (Ei edes Soini)
        Ainut mitä hallitus voi tehdä on: menoja leikataan ja kiristetään veroja (tilapäisesti)...
        tämä on karu fakta.

        Ps. Kummasti Suomi pärjää noissa tilastoissa,missä arvioidaan "hyvinvointia"
        Taitaa suunta olla sittenkin oikea!


      • ttupa
        näin on totuus kirjoitti:

        kerroppa mitä nämä nykyiset on saanut aikaan, velkaa velan päälle.

        Kokoomus, keskusta ja vihreät saivat aikaan energiaverot. Ihmisten pitäisi pysyä kodeissaan mahdollisimman pitkään. Näinhän on toitotettu. Mitä tekivät lämmitysöljyt,sähköt ym kaikkiin mahtavat verot. Opposito vastusti loppuun asti mutta eipä auttanut. Nyt eläkeläiset, työttömät ja muuta vähäosaiset ovat kärsimässä. Taloudet ovat todellakin kovilla. Kohta täytyy joko olla syömättä tai lämmittämättä. Ei tämä jo saisi riittää. Kyllä asiat ovat Suomessa hyvin jos kokomuus ja keskusta vielä porkuttavat komeilla kannatusluvuilla. Hävetkää, omaa maata jaatte 2 luokkaan


      • Voivoivoivoviovioiv
        Speeeeedy kirjoitti:

        En ymmärrä mikä täällä on nyt niin h..vetin huonosti???
        Maailman laajuiseen lamaan ei Suomenhallituskaan mitään voi! (Ei edes Soini)
        Ainut mitä hallitus voi tehdä on: menoja leikataan ja kiristetään veroja (tilapäisesti)...
        tämä on karu fakta.

        Ps. Kummasti Suomi pärjää noissa tilastoissa,missä arvioidaan "hyvinvointia"
        Taitaa suunta olla sittenkin oikea!

        Mietitäänpä sitä hyvinvointia. RAHARAHARAHARAHARAHA...Työtätyötätyötä...Ja miksi, no siksi että pieni prosentti saa lisää rahaa. Miten ihmeessä KUKAAN voi olla niin tyhmä että katsoo jotain helvetin hyvinvointivaltiomittatuloksia, voi jumalauta. Suomi takas itsenäiseksi, humaaniksi ja inhimilliseksi, omavaraiseksi valtioksi. Avoimuus ja vapaus ovat avainjuttuja. Näitä arvoja ei löydy nykyisiltä hallituspuolueilta eikä perSSuilta. Niin ja kaikki edellä mainittu mahdollista vain ilman EU:ta sekä ydinvoimaa, koska kohta sitä viedään muualle ja silloin ollaan hihnassa. Työt pitää muuntaa palvelemaan kansaa ja kansan tarpeita, eikä se tarkoita rahaa. Rakennetaan itse omilla käsillämme toimiva valtio. Suora kansanäänestys (sitova) kehiin ja ruvetaan vaikka aluksi rakentamaan tuulivoimaa..Ei menis duunit vaikkapa Puolalaisille...(olkiluot)..


      • luttakuono1
        Speeeeedy kirjoitti:

        En ymmärrä mikä täällä on nyt niin h..vetin huonosti???
        Maailman laajuiseen lamaan ei Suomenhallituskaan mitään voi! (Ei edes Soini)
        Ainut mitä hallitus voi tehdä on: menoja leikataan ja kiristetään veroja (tilapäisesti)...
        tämä on karu fakta.

        Ps. Kummasti Suomi pärjää noissa tilastoissa,missä arvioidaan "hyvinvointia"
        Taitaa suunta olla sittenkin oikea!

        Ainut mitä hallitus voi tehdä on: menoja leikataan ja kiristetään veroja (tilapäisesti)...
        tämä on karu fakta.

        En sanoisi noin. Jätetään holtittomasti mässäilleet EU-maat valitsemaan itse vaihtoehtonsa kuinka aikovat selvitä. Mikä pieni Suomi on maksamaan ja takaamaan muiden holtitonta menoa.
        Omassa maassakin on aivan riittämiin parantamisen varaa ja miksi meidän pitäisi pitää pystyssä koko EU:ta. Olemmehan saaneet sieltä VAIN lisää maksuja ja direktiivejä vailla vertaa.
        Pärjäämme paremmin ilman isojen EU-maiden painostusta Mikään muu maa kuin Suomi, ei tee työtä kuin omien etujensa vaalimiseen. Jyrki poika on heti hattu kourassa tyrkyttämässä velkarahoilla apuja muille. Veli on velka otettaessa, veljen poika maksettaessa. laskenta numero 6 ?


      • luttakuono1
        ttupa kirjoitti:

        Kokoomus, keskusta ja vihreät saivat aikaan energiaverot. Ihmisten pitäisi pysyä kodeissaan mahdollisimman pitkään. Näinhän on toitotettu. Mitä tekivät lämmitysöljyt,sähköt ym kaikkiin mahtavat verot. Opposito vastusti loppuun asti mutta eipä auttanut. Nyt eläkeläiset, työttömät ja muuta vähäosaiset ovat kärsimässä. Taloudet ovat todellakin kovilla. Kohta täytyy joko olla syömättä tai lämmittämättä. Ei tämä jo saisi riittää. Kyllä asiat ovat Suomessa hyvin jos kokomuus ja keskusta vielä porkuttavat komeilla kannatusluvuilla. Hävetkää, omaa maata jaatte 2 luokkaan

        Se on oikeeta puhetta se !
        MUTTA, mikä on koiralle kunniaksi, on ihmisille häpeäksi. Kokoomus, keskusta ja vihreät - ihmeellinen arvomaailma heillä. Eikä loppua näy?


      • facdad
        Voivoivoivoviovioiv kirjoitti:

        Mietitäänpä sitä hyvinvointia. RAHARAHARAHARAHARAHA...Työtätyötätyötä...Ja miksi, no siksi että pieni prosentti saa lisää rahaa. Miten ihmeessä KUKAAN voi olla niin tyhmä että katsoo jotain helvetin hyvinvointivaltiomittatuloksia, voi jumalauta. Suomi takas itsenäiseksi, humaaniksi ja inhimilliseksi, omavaraiseksi valtioksi. Avoimuus ja vapaus ovat avainjuttuja. Näitä arvoja ei löydy nykyisiltä hallituspuolueilta eikä perSSuilta. Niin ja kaikki edellä mainittu mahdollista vain ilman EU:ta sekä ydinvoimaa, koska kohta sitä viedään muualle ja silloin ollaan hihnassa. Työt pitää muuntaa palvelemaan kansaa ja kansan tarpeita, eikä se tarkoita rahaa. Rakennetaan itse omilla käsillämme toimiva valtio. Suora kansanäänestys (sitova) kehiin ja ruvetaan vaikka aluksi rakentamaan tuulivoimaa..Ei menis duunit vaikkapa Puolalaisille...(olkiluot)..

        Kannattaa ottaa selvää esim. tästä sun Olkiluoto asiassa. Mikään Suomalainen suur-rakennuttaja ei lähtenyt edes mukaan olkiluoto tarjouskilpaan, vaikka tarjouksia pyydettiin. Silloin vaan sattui olemaan raksoilla hyvä työllisyys ja Suomalaiset ammattilaiset töissä. Tajua nyt ettei siitä laudankantajasta ole timpuriksi ja sitä ammattitaitoa oli silloin pakko tuoda maista, jossa sitä oli vapaana. Tarkista faktat ennenkuin täällä muriset.


    • Odottavalla mielellä

      Perussuomalainen Suomi pelottaa nykyisiä vallanpitäjiä. Perussuomalaisten Suuri vaalimanifesti lupaa tuoda julki kaikki politikkojen ja virkamiesten tekemät laittomuudet ja asettaa syytteeseen kaikki laittomasti toimineet.
      Mtv:n hastattelussa, jossa toimittaja tiukkasi ministeri Thorsilta harjoitetusta holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, ministeri Thors peloissaan siirsi tekojensa vastuun edelliselle hallitukselle ja nykyiselle hallitukselle.
      Persu-Suomi tulee olemaan todellakin katastrofi nykyisille vallanpitäjille. Ja niin tulee ollakin.

      • ruustukki2

        Persu-Suomi tulee olemaan katastrofi myös muille kuin nykyisille päättäjille. Perussuomalaisilta puuttuvat poliittiset ratkaisut sekä kokenut poliittinen eliitti, joka olisi pystyvä esimerkiksi ministeritehtäviin.

        Onneksi Timo Soinin todellinen tavoite ei ole hallituksessa, vaan se, että PS on suurin oppositiopuolue. Oppositiosta käsin on huomattavasti helpompaa varmistella seuraavien vaalien kannatusta ja huudella hallituspuolueille kuin ottaa itse hallitusvastuu, munata vaalikauden aikana ja menettää pätemättömyyttään kannatus. Oppositiossa voi jatkaa samaa populismia kuin tähänkin saakka.


      • Juuuuunou

        Eiköhän ne "rötösherrat" löydy aikanaa sieltä Persujen raunioista...vertaa SMP ; )


      • Eläkeläinen 2
        ruustukki2 kirjoitti:

        Persu-Suomi tulee olemaan katastrofi myös muille kuin nykyisille päättäjille. Perussuomalaisilta puuttuvat poliittiset ratkaisut sekä kokenut poliittinen eliitti, joka olisi pystyvä esimerkiksi ministeritehtäviin.

        Onneksi Timo Soinin todellinen tavoite ei ole hallituksessa, vaan se, että PS on suurin oppositiopuolue. Oppositiosta käsin on huomattavasti helpompaa varmistella seuraavien vaalien kannatusta ja huudella hallituspuolueille kuin ottaa itse hallitusvastuu, munata vaalikauden aikana ja menettää pätemättömyyttään kannatus. Oppositiossa voi jatkaa samaa populismia kuin tähänkin saakka.

        Siellä on esimerkiksi ministeriksi sopiva valt,tieteen maisteri Pietari Jääskeläinen. Tai Pirkko Ruohonen Lehner ja monta muuta.


      • ajassa mukana
        Juuuuunou kirjoitti:

        Eiköhän ne "rötösherrat" löydy aikanaa sieltä Persujen raunioista...vertaa SMP ; )

        VOI VOI RÖTÖSHERRAT PITÄÄ VALTAA..ja mikä on tulos höynäytettävä Suomi,käsi ojolla tarjoomassa ottamaansa velkaa,,,joka puolelle...katastrofin partaalla ollaan,jos meno saa jatkua...Herätys umpisilmäiset..!!!!


      • cgvh
        ajassa mukana kirjoitti:

        VOI VOI RÖTÖSHERRAT PITÄÄ VALTAA..ja mikä on tulos höynäytettävä Suomi,käsi ojolla tarjoomassa ottamaansa velkaa,,,joka puolelle...katastrofin partaalla ollaan,jos meno saa jatkua...Herätys umpisilmäiset..!!!!

        Tuon perusteella menen vielä hieman pidemmälle ja sanon sinulle että herätys umpisilmäinen. Ajattele ja ota selvää vielä pidemmälle!


      • kanervalle kenkää.
        Eläkeläinen 2 kirjoitti:

        Siellä on esimerkiksi ministeriksi sopiva valt,tieteen maisteri Pietari Jääskeläinen. Tai Pirkko Ruohonen Lehner ja monta muuta.

        TURKULAISILLE KIKE ELOMAA.persu.Kanerva tykittää pois ahmimasta suomen köyhien rahat.


      • dgdsgsdfgsfdhdhdf
        Juuuuunou kirjoitti:

        Eiköhän ne "rötösherrat" löydy aikanaa sieltä Persujen raunioista...vertaa SMP ; )

        Soinin ystävänä jo SMP:n ajoilta seurannut ja perussuomalaisten ryhmän pääsihteeriksi nostettu Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa eduskuntaryhmältä veronmaksajien rahoja. Bärlund sai lievän ehdollisen tuomion. Puolustuksen mukaan lieventävä asianhaara oli perussuomalaisten valvonnan lepsuus.


      • Bärre eduskuntaan
        dgdsgsdfgsfdhdhdf kirjoitti:

        Soinin ystävänä jo SMP:n ajoilta seurannut ja perussuomalaisten ryhmän pääsihteeriksi nostettu Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa eduskuntaryhmältä veronmaksajien rahoja. Bärlund sai lievän ehdollisen tuomion. Puolustuksen mukaan lieventävä asianhaara oli perussuomalaisten valvonnan lepsuus.

        No mutta Bärrestähän voi sitten tulla ihan mitä vaan. Kyllä poliitikot vastuusta vapautetaan ja ovat taas valmiita palvelemaan maata ensistä puhtoisempina. Näin esim. Esko, Anneli, Sirpa, Ilkka, Matti,Antti, Sampsa. Rötökset on unohdettu ja matka jatkuu ja kansa äänestää. Ihan kiva. Sitä saadaan, mitä tilataan.


      • farcud

        ..ja Kekkosen ja Vennamon aikana ei tyhmälle kansalle kerrottu mitään. Nyt pöljä kansa herää ja luulee, että tämä kansalaisten kusetus on jotenkin uusi ilmiö. Hävetkää hyväuskoiset.


      • luttakuono1
        ruustukki2 kirjoitti:

        Persu-Suomi tulee olemaan katastrofi myös muille kuin nykyisille päättäjille. Perussuomalaisilta puuttuvat poliittiset ratkaisut sekä kokenut poliittinen eliitti, joka olisi pystyvä esimerkiksi ministeritehtäviin.

        Onneksi Timo Soinin todellinen tavoite ei ole hallituksessa, vaan se, että PS on suurin oppositiopuolue. Oppositiosta käsin on huomattavasti helpompaa varmistella seuraavien vaalien kannatusta ja huudella hallituspuolueille kuin ottaa itse hallitusvastuu, munata vaalikauden aikana ja menettää pätemättömyyttään kannatus. Oppositiossa voi jatkaa samaa populismia kuin tähänkin saakka.

        Soini itse valtiotieteen maisteri ! Kaikilla nykyisilläkin "oppineilla" edustajilla on avustajia 3-10 ja virkamiehet valmistelee heille asiat, he laittavat vain nimensä alle. Eiköhän siihen pysty persutkin. Heillä ehkä on moraali työnsä ääressä parempi kuin nykyisillä, jotka nukkuu torkkuhuovissaan ja lähettelee tekstareita naisilleen!! Luulisi kansanedustajilla muutenkin olevan hyvät mahikset naisten suhteen, ettei tarvitse tyrkylle mennä - ukkomiehetkin !!


      • luttakuono1
        Juuuuunou kirjoitti:

        Eiköhän ne "rötösherrat" löydy aikanaa sieltä Persujen raunioista...vertaa SMP ; )

        SMP on ollut ja mennyt ja nimet vaihtunneet. Perusajatus on sama:

        Perussuomalainen toiminta-ajatus tiivistettynä:

        Perussuomalainen aatemaailma edellyttää, että yhteiskuntamme jäsenillä tulee olla oikeus ihmisarvoiseen elämään. Jokainen kansalainen on yhtä ainutlaatuinen ja arvokas. Kukaan ei ole syntynyt tänne turhaan, kaikkia tarvitaan. Mahdollisuus työntekoon sekä sosiaaliseen turvallisuuteen on taattava jokaiselle Suomen kansalaiselle.

        Kyllä tämä kelpaa nykyisten maamme pettureiden ( kok, kepu, vihr, rkp ) tilalle!! oikein hyvin


      • luttakuono1
        farcud kirjoitti:

        ..ja Kekkosen ja Vennamon aikana ei tyhmälle kansalle kerrottu mitään. Nyt pöljä kansa herää ja luulee, että tämä kansalaisten kusetus on jotenkin uusi ilmiö. Hävetkää hyväuskoiset.

        Lue läksysi ensin, puhu sitten. Kekkosen aika oli Suomen parasta aikaa! Silloin eivät pöyhistelleet porvarit, eikä muutkaan. Hoidettiin yhdessä Suomi nousuun. Maksettiin sotakorvaukset, tehtiin teitä ja tehtaita, kaikki oli menoa ylöspäin ja kaikki oman maan hyväksi. Suhteet Neuvostoliittoon olivat OK ja vain ja ainoastaan kekkosen taitavan johtamisen ansioista.

        Entäs nyt ?? Pieni Suomi ei pysty euroopan ahneita pelastamaan konkurssistaan ja jos yrittää, niin samaan lopputulokseen ajautuu, kun joutuu takauksensa ja lainansa heille maksamaan - kannattaa miettiä uudelleen.

        Niin, että häpeä vaan ihan kaikessa rauhassa.


    • Paavo puu

      Kauheaa POPULISMIA!
      Taidat kuulua joko hyväosaisiin&vaiko aivopestyihin, Suomi pitää palauttaa entiseen malliin, silloin tavallinenkin kansa, eikä vain Eliitti voisi elää.
      Tarvitsemme EU:n perseeseen viedyt rahat, sekä suunnitteilla olevat miljardivarat, omiin oloihin!

      • luttakuono1

        Tarvitsemme EU:n perseeseen viedyt rahat, sekä suunnitteilla olevat miljardivarat, omiin oloihin!

        Näinhän sen pitää mennä - aika näyttää meneekö? Ymmärtääkö äänestäjät koko totuuden, koska monikaan ei tiedä mitä politikot tekevät salaa, ohi äänestäjien. Teki pahaa katsella kuinka kokoomuksen edustajat ohjailivat mummoja rollaattoreiden varassa kulkien omille teltoilleen kahville.
        Hävettävän iljettävää toimintaa paremminvoivien hyväksi - ja tämä mummeliko on se paremmin voiva? Kaikkea leikataan, että saadaan holtittomat pankkirit ja sijoittajat pelastamaan sijoitetun omaisuutensa. Kuka tulee pelastamaan, jos tavallinen kansalainen tekee vääränlaisia sijoituksia?
        Hyvä esimerkki tanssinopettaja/Nordea. Sampo ja Nordea ulkomaisten omistuksessa ovat kasvottomia. Suomalaiset pankit sentään ajattelevat asiakaansa parasta. Enää on jäljellä vain Koivunlehti osuuspankia - jokunen Säästöpankki ja Tapiola ja Op Pohjola.


    • Ehkä oikotie

      Persujen menestys voi olla oikotie nopeampaan demokratisoitumiseen, eräänlainen madonreikä siis.
      Persuja aikovat äänestää Työväenliikkeen unohdetuin massa, lupauksiin pettyneet alemman- ja keskikategorian luottamushenkilöt ja virkamiehet,
      tukien EU-sidonnaisuuteen pottuuntuneet pienviljelijät, 200 itsetarkoituskunnan virka- ja toimihenkilöistä suuri osa, kaupunkilähiöiden halmeelaiset ja halla-aholaiset, stalinistijämät, jopa liikennesäännöttömät jne.
      Oikeastaan kaikki, jotka ovat aiheellisesti, asenteellisesti tai sopeutumattomuuttaan tyytymättömiä tilaansa yhteiskunnassa. Soini tarjoaa mahdollisuuden vapaaehtoiseen tyytymättömyyteen entisen pakkotyytymättömyyden sijasta. Soini on talutetuille vapaampi valinta!

      Soini ei ihan tajunnut kohderyhmänsä nykyisten puolueiden joukkopakotarvetta ja joutui nyt isomman vastuun eteen. Se näkyy vitsien ja sutkausten vaihtumisessa ehdottomuuksien lieventämiseen mahdollisen hallitusvastuun uhatessa. Opportunistina Soini tietää hallitusvastuun vaarat yhdessä nykyisten äänestäjiensä entisten puolueiden kanssa.
      Soinista näkyy jo todellisuuden tajuaminen, rehvakkuus on vaihtunut pyöristelyksi.

      Silti Soini on useille pakotie ja vaikutusmahdollisuus demokratiaan, se on tärkeää. Soinille se voi maksaa MEPin paikan menetystä ministerivastuuseen, sumealla tulevaisuudella, ilman palkkiovirkapaikkaa.

      • TP

        Älkää hyvä ihme. Ottakaa selvää ensin alueenne ehdokkaista. Ei yksi mies tee kesää Suomeen. Energia verot pois ja Demareille äänet.


      • Vaalivalvoja
        TP kirjoitti:

        Älkää hyvä ihme. Ottakaa selvää ensin alueenne ehdokkaista. Ei yksi mies tee kesää Suomeen. Energia verot pois ja Demareille äänet.

        Sähkön hinta käyttäjälle kohtuulliseksi ja äänet vasemmistopuolueille.
        Perussuomalaiset eivät meitä pelasta.Soinin tempoilu tässä EU:n tukirahastoasiassa osoitti selvästi sen, että perussuomalaiset hakevat opportunistisesti ääniä.


      • Identity Politics
        Vaalivalvoja kirjoitti:

        Sähkön hinta käyttäjälle kohtuulliseksi ja äänet vasemmistopuolueille.
        Perussuomalaiset eivät meitä pelasta.Soinin tempoilu tässä EU:n tukirahastoasiassa osoitti selvästi sen, että perussuomalaiset hakevat opportunistisesti ääniä.

        Perussuomalaisia äänestetään paljolti ns. identiteettipoliittisista syistä: uskotaan, että PS on valkoisten lihaa syövien heteromiesten puolue, niin kuin se tietysti tavallaan onkin. On merkitsevää että Jussi Halla-aho porukoineen on korottanut "nuivuuden" omaksi tunnuksekseen. Pääasia on, että ollaan joka asiassa nuivia, niin pirun nuivia. Nuivuuden kohteena ovat monet asiat, kuten maahanmuuttajat, islam, kasvissyönti, homous, ruotsinkieli, EU, luonto, ympäristönsuojelu, uusiutuvat energiamuodot, ylipäänsä kaikki uusi ja erilainen, vaikka sille ei muuta yhteistä nimittäjää olekaan. Ja kaikkea, mitä vasemmisto, vihreät sun muut kannattaa, pitää johdonmukaisesti vastustaa, vaikka siitä ei syntyisi mitään johdonmukaista kokonaisuutta. Pääasia on, että ollaan nuivia. Tavallaan tällöin on kyse on eräänlaisesta käänteisestä vihervasemmistolaisuudesta, jostakin yhtä lapsellisesta.

        Tohtori Halla-ahon tähän mennessä tärkein puhe Helsingin valtuustossa muuten koski... kouluihin ehdotettua pakollista kasvisruokapäivää. Totta kai se sai Halla-ahon hereille! Piti olla nuiva. Piti taistella "mädätystä" vastaan. Natoakin Halla-aho kannattaa, koska vasemmisto vastustaa sitä. Ydinvoimaa Halla-aho kannattaa, koska vihreät vastustavat sitä. Logiikka toimii.


    • matalaottademu

      Matalaottademut taistelee soopallaan varmaa suurtappiotaan vastaan.
      Tunustakaa eds värinne ja sanokaa, että taas tyhmä demu kirjoittaa soopa tänne.

    • 30v

      Olisi sitä EU-kriittisyyttä tarjolla vaikka vasemmistolaisillakin. Että siinäkin olisi parempi vaihtoehto kuin perussuomalaiset.

      Kannattaisi nyt persu-intoilijoiden edes vilkaista vaikka vasureiden vaaliohjelmaa ennenkuin tämä lähtee ihan käsistä. Itse en ole vielä varma muusta kuin että Käteinen kokoomuksineen on saatava pois ja persuja en voi äänestää. Katsotaan mihin tämä etenee.

      • 30v

        No okei, mutta jotkut (melko monetkin) perussuomalaisten ehdokkaiden ajatukset ovat silti vähän ylilyötyjä. En tahdo tässä varsinaisesti mollata ketään, vaan yritän ottaa selvää tosissaan asioista. No olet kyllä oikeassa ettei vasuritkaan mitään täydellisiä ole. "Vihreästä kiimasta" (nyt kyllä naurattaa) en ole edes tietoinen, jos jaksat kerro lisää.

        Ei nimittäin ole helppoa tämä ehdokkaan päättäminen, kuitenkaan. Tiedän vain olevani pettynyt nykymeininkiin sekä Kataisen älyttömyyksiin.


      • Suomi on pulassa

        "Olisi sitä EU-kriittisyyttä tarjolla vaikka vasemmistolaisillakin."

        Ei taida olla enää muuten kuin kommunisteilla. Vasemmistoliiton Esko Seppänen luovutti jo ajat sitten.

        "Että siinäkin olisi parempi vaihtoehto kuin perussuomalaiset."

        Ei ole, koska vasemmisto ei halua kyykyttää maahanmuuttajia, mikä tuntuu olevan perussuomalaisten äänestäjille tärkeä asia, joillekin jopa se tärkein asia.

        "Itse en ole vielä varma muusta kuin että Käteinen kokoomuksineen on saatava pois ja persuja en voi äänestää."

        Kumpi tuhoaa Suomen nopeammin, Katainen vai Soini, kokkarit vai persut? Aika näyttää. Ja aika huonolta näyttää.


    • Perus Suomalainen

      Kreikan kohtali olisi edessä.

      • Timo hyrrätakki

        Soini on Suomen Zorbas. Kohta on koko maa kanttuvei, kuten SMP aikoinaan Soinin "johdolla". Tervetuloa painajaiseen josta ei voi herätä!


      • Timppa nauraa...
        Timo hyrrätakki kirjoitti:

        Soini on Suomen Zorbas. Kohta on koko maa kanttuvei, kuten SMP aikoinaan Soinin "johdolla". Tervetuloa painajaiseen josta ei voi herätä!

        Keksin sopivan vertauskohdan: Soini on Suomen Hugo Chavez:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Chávez

        Populismi on historian saatossa tuhonnut jo monta maata. Onko nyt Suomen vuoro?


    • Ihan ite

      Ketjun avaaja "Miettikää sitä" ja te muut hysteerikot ette jostain syystä vain halua nähdä totuutta. Pelkäätte itsekkäästi oman jälkeen jääneenne maailmankuvan rikkoutumista.

      Vaikka "muutos" tapahtuisikin ja PeruS -puolue saisi jopa 40 paikkaa, uskotteko aikuisten oikeasti, että musta muuttuu valkoiseksi? Haukutte PeruS -puoluetta vanhasta aatteesta, mutta mitä te "libet" sitten edustatte? Vanhaa politiikkaa, joka ei enää vain toimi. Muistakaa miten kävi Neukkulandialle ja sen maita yhdistävälle politiikalle.

      "Kuka korkeasti koulutettu, hyvin toimeen tuleva, arvoiltaan vapaamielinen, monipuolisesti sivistynyt tai muuten vain persunormeista poikkeava haluaisi elää persu-Suomessa?"

      Vastaus kysymykseesi: MINÄ!

    • Minä haluan asua!

      Minä haluan myös asua Suomessa. Olen johtavassa asemassa ja korkeasti koulutettu. Ennen äänestin kokoomusta, koska luulin kuuluvani heihin. Todellinen herätys on tapahtunut ja silmäni ovat avautuneet. Korruptio ja hyvä veli järjestelmä suojelee isoja puolueita. Ne ovat nyt täydellisessä kaaoksessa koska sinne on menossa tavallisia Suomalaisia ja vielä jopa "köyhiäkin". Tulkoon muutos !

      • Timon hedelmäpeli

        Huomenna Soini lainaa omenalta ja melonilta lakkia sekä arpoo sieltä uusimman päivityksen: ollako pääministeriehdokas vai ei?


      • meloninenä
        Timon hedelmäpeli kirjoitti:

        Huomenna Soini lainaa omenalta ja melonilta lakkia sekä arpoo sieltä uusimman päivityksen: ollako pääministeriehdokas vai ei?

        Muistakaa; espoon iso vauva vastaa vain mukaviin kysymyksiin. Isoa vauvaa ei saa hermostuttaa.


      • Rexi 1234
        meloninenä kirjoitti:

        Muistakaa; espoon iso vauva vastaa vain mukaviin kysymyksiin. Isoa vauvaa ei saa hermostuttaa.

        Katstrofi on jo Suomessa. Timo Soinia ja perussuomalaisia vallassa kannattaa kokeilla. Ei ole mitään hävittävää, ainoastaan voitettavaa.


      • korkeasti

        Korkeasti koulutetun luulisi osaavan myös oikeinkirjoitusta...


    • Oletko lapsellinen?

      Ei se homma noinkaan menisi. Muutokset tapahtuvat hitaasti. Suomi on nykyäänkin osaltaan katastrofi! Jos nykyiset päättäjät olisivat kuunnelleet ihmisiä, niin tällaista ei olisi koskaan tapahtunut. toimimalla ihmisten tahdon vastaisesti, menettää kannatuksensa. Aivan kuten kuuluukin! Jos maahanmuutolle olisi asetettu rajat ajoissa, jos ghettoutumiseen olisi puututtu ajoissa, jos Suomi olisi saksalaisia pankkeja tärkeämpi, jos hallitus kuuntelisi muitakin kuin EK:ta ja MTK:ta, jos korruptoituneet poliitikot saisivat ansionsa mukaan jne. Tässä muutama asia, jotka ovat johtaneet Persujen menestykseen

    • peruspainajainen

      Persut ajattelevat: Pistetäänpä tulipalopaikalla hulinaksi. Tärkeää ei ole kertoa mistä sammutusvettä, vaan tärkeää on hulinoida. Tulee kauheaa jälkeä kun vanha ja väsynyt, huonokuntoinen Soini alkaa hyrrätakkinsa pyörityksen ministeripaikalta. Seuraukset voivat olla vain katastrofaaliset. Ja kansa maksaa.

    • duunari 41

      tervetuloa vaan persu suomi,pitäähän köyhänkin elää ei tämä maa ole pelkästään hyvin toimeen tulevia varten,jääpähän sinunkin työpaikkasi jollekin työttömälle,et hei hei

      • Realistinenkin,,,

        Soini ei arvosta köyhiä tippaakaan. Vaalikarjaksi he toki kelpaavat, ei muuhun.


      • Timppa nauraa...
        Realistinenkin,,, kirjoitti:

        Soini ei arvosta köyhiä tippaakaan. Vaalikarjaksi he toki kelpaavat, ei muuhun.

        Soini on milloin oikeistolainen, milloin vasemmistolainen, milloin minkäkin puolueen kaveri. Soini on tuuliviiri. Äänestäjä ei voi luottaa perussuomalaisiin. Vaalien jälkeen seuraa valtava krapula, kun suuri kusetus paljastuu pettyneille ihmisille.


    • aptullah

      "Jos nykyiset päättäjät olisivat kuunnelleet ihmisiä, niin tällaista ei olisi koskaan tapahtunut." Kuka nuo nykyiset päättäjät on tuonne valinnut?

    • Hidas puhuja

      Vuonna 2012 minä sanon lähteväni maasta, mikäli Olli Rehn valittaisiin presidentiksi.

    • Pitraaki

      Kyllä tämä KokoomusDiktatuuri saapi nyt loppua välillä.

      Onhan ne saanutkin paljon aikaiseksi.

      Yli 700.000 köyhää Suomessa jne........

      Persuvalta tervehdyttämään Suomi jaloilleen.

    • JJ

      Persujen vaaliohjelma on sekalaista, oksettavan nationalistista unelmahöttöä vailla vakavasti otettavia ratkaisuehdotuksia. Haluaisi palata jonnekin 50-luvun yhteiskuntaan. Se ei nyt ikävä kyllä ole enää mahdollista.

      Muillakaan ei tosin tunnu löytyvän suurta näkemystä. Mitä nyt uusliberalismia ja sen myötäilyä: http://aikalainen.uta.fi/2011/03/18/vaaliohjelmien-aatteet-hukassa/

    • Töihin ulkomaille

      Soinin Suomessa töitä joutuisi kyselemään lähinnä (uraani...)kaivoksien pölystä. Elämä valuisi muualle.

    • ihmiselle hyvä

      Tosiaankin, toisinajattelijat joutuisivat uraanikaivoksiin töihin, pois "puhdasrotuisten karvaperseäijien tieltä". Soinismi on painajainen.

    • amerikan ämmä

      Lobotomia, tapahtui silloin, kun kansaa narratiin äänestämään Eurooppaan meno!
      Olimme euroopassa elimme olimme aina olleet "tietääkseni" täällä samassa paikassa!
      Tuo pelottelu kaooksella, tarkoittanee, kai rikkaiden eliitin sijoittajien pelkoa, siitä, ettei kansa maksakkaan enää herrojen metkuja!
      Ameriikassa, samanlainen tahti, köyhä kansa maksaa herrojen telmimisen pankkisektorilla!
      Amerikka on täysin alasajettu, köyhät köyhtyy entisestään!
      Suomi takaisin, Euroopan valtioksi, ilman kahleita!

    • tntne

      Perussuomalaiset = Pikkunazit

      • Hätätilahallitus

        Nationalismi ei ole natsismia. Kansallismielisyys ei ole kansalliskiihkoa vaan tervettä isänmaallisuutta. Maahanmuuttokriittityys ei ole rasismia vaan huolta lastemme tulevaisuudesta. Uskalla ajatella, äänestä perussuomalaisia.


    • tyylin on muututtava

      Kannataskohan sinunku miettiä suuressa viisaudessasi mitä kirjoitat?

      Nyt on aika kansan näyttää vanhoille puolueille,että kansaa on kuunneltava muulloinkin kun vaalien aikaan.Tämä Suomi on meidän Suomalaisten maa ja
      esisijaisesti Suomalaisten on hulehdittava Suomalaisista ,kansalaistemme toimeentulosta..Mitään velvollisuuksia Suomalaisilla ei ole huolehtia koko maailman huonosti pärjäävistä.Pidetään Suomi Suomalaisilla,sillä muuta maata meillä ei ole.

      Olen jonkunaikaa tiennyt mitä puoluetta äänestän kevään vaaleissa.
      Nyt on ehdokaskin selvillä. ( Kansalaisten oikeuksien puolesta yli 10 v
      eri oikeusasteissa taistellut Liisa Mariapori Lappi.) EU hun saakka oli mentävä ennen kun oikeus voitti.En luota Suomen nykyiseen oikeuslaitokseen.Siellä on hyvävelijärjestö ,joka ei aina toimi oikeuden puolella.

    • trjartjrtj

      Persut=Suomen aivokuolema

      • politiikka on syvält

        KATSOIKO eilen kukaan hollannin tieköhän se dokumentti??olipa asiaa ja suomeakin siinnä verrattiin aikamoneen asiaan.. tanskakin oli.Katsokaa nettitv.
        Me ollaan ojassa jo ja kohti aallokkoa mennään porvarit syö leivän meiltä.Mutta ollaan!en tiedä omaa ehdokastani enää..parasta äänestää nolla kirkkovene systeemi.Pääasia että äänioikeus ja velvollisuus suoritettu.Politiikka on syvältä sanon vaan!!!!kurjistuu olot entisestään!oli siellä kuka tahaan!


    • syntikaatti

      Äänestän korkeasti kouluutettua, monipuolisesti sivistynyttä entistä verovirkailijaa
      Liisa Mariaporia joka on perus-suomalaisten ehdokkaana lapissa.

      Hän taisteli yli 10v vääriä yritysverotarkastuksia vastaa,jotka aiheuttivat kymmeniä
      aiheettomia konkursseja. Hän voitti asiansa viimein, mutta piti valittaa Suomen oikeusasteiden päätöksistä EU tuomioistuimeen.

      "Sinä korkeasti kouluutettu,hyviin toimeentuleva,arvoiltasi vapaamielinen ja
      monipuolisesti sivistynyt" - On siinä sinulla vaikuttava määrä laatusanoja.
      Mutta ei ne mitään merkitse meille tavallisella järjellä varustetuille Suomalaisille.

      Oletpa kouluutettu mitenkä vaan / ei se suurta sivistystä osoita ,että tulet tänne väheksymään niitä jotka eivät halua äänestää sinun tavallasi.

    • ala jo pakata

      Suomi on täynä korkeasti kouluutettuja ! Älä yhtään epäile että eikö sinun paikallesi korvaajaa löytyis.Yhtään ei pelota vaikka lähtisit jo ennen vaaleja.

      Nuita korvaamattomia sikeää jostakin ?

    • Soini on huijari

      Persut oikeasti ovat uusnatseja ideologialtaan.

      Soini seurustelee EU-ssa Euroopan äärioikeistolaisten kanssa. Persuista puhutaan populistipuolueena, mutta todellisuudessa se edustaa äärioikeistoa kammottavimmilaan.

      Persujen ideologia perustuu vihalle, mikä ei ole koskaan ollut kantava käyttövoima.

      • willeri

        höpö höpö,natsit eivät äänestä perussuomalaisia.


    • Maksajiksi vaan

      Hyvä että persujen kampanja ajaa sitä, että asuntovelallisilta otetaan pois lainanverovähennysoikeudet! Se on ihan oikein niille jotka luulevat pääsevänsä helpolla kiinni omistusasumiseen. Ja ihan oikein että tulevan hallituksen aikana saadaan pois myös verovapaa asuntojen myyntivoitto kahden vuoden jälkeen. Kaikki työntekijät vaan maksajiksi ja lisää rahaa niille köyhille ja syrjäytyneille yhteiskunnassamme jotka eivät tee töitä muutenkaan!. Paitsi hyvä se myös että kaikki ulkomaalaiset saadaan ulos, varsinkin kaikki asiantuntijat. Kiva nähdä kuinka työpaikat lisääntyvät yhtäkkiä kun niitä on menetetty -80 luvulta jo radikaalisti. Joo, yhtäkkiä vaan kaikki muuttuukin tosi hyväksi. Kyllä kannattaa tavallisen ihmisen yrittää tulevaisuuden suomessa. Eläkeikä nostettavaksi 80:neen ikävuoteen niinkuin kiinassa! Ja veropohjaa laajennettava huomattavasti. Se on oikein sillä se ei koske köyhiä tai syrjäytyneitä.

    • Suck my kok

      Terkkuja kaikille kokkareille taantuvien maakuntien Suomesta, ootte saatanan ihania!

    • kjkjjkjjkjkjkjkjkjkj

      Haluanpa nähdä kun perussuomalainen ulkoministeri tankeroi kansainvälisillä kentillä. Siinä kalpenee Ahti Karjalaisenkin tankerointi.
      Suomi tarvitsee kielitaitoisia kansainvälisen politiikan osaajia!!! Ei persuministereitä maailmalle, siinähän saa hävetä silmät päästään!
      Persuissa ei ole yhtään kansainväliset vaatimukset täyttävää ministeriehdokasta.

    • Olkaa hyvä.

      Tätä nykyista kaaosta ei pysty auttamaan edes Perussuomalaiset, se on menoa nyt, kiitos Kokoomukselle, Vihreille, Ja Kepulle. Kyllä juttu on näin. Mutta kansahan saa sellaiset päättäjät, kuin haluaa.

    • jupsjups

      En varmaan pois muuttais, mutta harkitsisin kyllä barrikaadeille lähtöä, ja toivoisin parasta.

    • Tammisaari 1918

      Toinen porvarikausi heti perään tekisi maasta elinkelvottoman.

    • pois pötkinyt

      Kauheaa menoa!!!

    • vaaliville

      Enpä itsekään välitä Soinista, mutta se on onnistunut masinoimaan jenginsä parhaiten osoitteessa http://vaa.li. Käykää nyt äänestämässä omia suosikkeja ja antakaa Soinille huonot tähdet!

    • Peruskansa vain vaat

      Soini on jo määritellyt niin tarkat ehdot hallitusyhteistyölle, että hän on jo käytännössä rajannut puolueensa oppositioon. Tietenkin se on Soinille kaikkein käytännöllisin ja kunniallisin tapa toimia. Ei kai kukaan järkevä uskoisi, että hän haluaisi luopua Brysselin antamista mahdollisuuksista lokoisaan ja leppoisaan elämään vaikka mitään maallisia huolia. Olusilla voi poiketa, jos olut sattuu maistumaan ja suurkaupunki antaa muitakin mahdollisuuksia varakkaalle herralle hyvään elämään, jossa toimittajat eivät ole häiritsemässä.
      Oppositiosta perussuomalaisten puheenjohtaja voi sitten aina tarvittaessa antaa päättömiä lausuntojaan, sillä eihän hänellä ole niistä mitään poliittista vastuuta. Uskollinen vallikarja odottaakin kaikenlaisia päättömiä ja perustelemattomia välihuutoja ja äänestää sen mukaan suurta johtajaansa. Niin yksinkertaista on yksinkertainen peruskansa.

    • Roskaväkeä....?

      Ahtisaari ei ole löytänyt persujen listoilta Älykkönaisia , minä lienen tomppeli
      kun en ole huomannut yhtään Älykkönaista edes entisessä eduskunnassa .
      Yksikään menestyvä nainen ei hakeudu politiikkaa sillä se sopii enemmän
      teatterilaisen alaan .

    • Vastarannan kiiski

      Tällainen se Suomi sitten olisi!


      SOININ SUOMI

      Raiskatulle abortti: EI

      Ehkäisyä: EI

      Euro: EI

      Tukea kriisimaille: EI

      Synnit anteeksi rippituolissa: KYLLÄ

      Ruotsin kieli: EI

      Italian kieli: KYLLÄ

      Luterilaisuus: EI

      Katolilaisuus: KYLLÄ

      Sunnuntaiostoksille: EI

      Sunnuntaikirkkoon: KYLLÄ

      Samaasukupuolta avioliitto: EI

      Homo/hetero avioliitto: KYLLÄ

      Nepotismi: KYLLÄ

      Suomelle lisää velkaa: KYLLÄ

      Naispappeus: EI

      Naisten äänioikeus: EI

      Taantumuksellisuus: KYLLÄ

      Edistys: EI

      Kansalaisten vapaudet: EI

      Paavi: KYLLÄ

      Arkkipiispa Mäkinen: EI

      Seksi ennen avioliittoa: EI

      Taiteiden vapaus: EI

      Musiikin vapaus: EI

      jne....

      TÄLLAISENKO SUOMEN ME HALUAMME?

      • Tauno Kaiko

        Vastarannan kiiski!
        Oletpa pessimisti!
        Ei tahrata uskontoa/politiikkaa, kaksi eri asiaa..itse olen jihhis!


      • Olen myös täällä

        Äänestäkää perussuomalaiset !

        pelastakaa suomi !!! eduskunnassa herrat jakavat meidän vero rahoja ympäri Eurooppaan, vaikka kuinka mädässä vanhushoidot köyhät ja lapset ja nuoret maksavat tappiot!!! pörssi kurssien voitot vaan herroille!!! ymmärtäkää hyvät suomalaiset, ja pelastakaa suomi! ja äänestäkää perus suomalaiset!!! itse olen ulkomaalainen , tähän asti päättäjien kaikki mököttelyt tullut ulkolaisten pussiin, vaikka ei se ollutkaan todellinen syy! ONGELMA ON KAPITALISMI, RIKKAAT RIKASTU !


    • ei kiitos!!!!!!

      Ei haluta! Jokaisella pitäisi olla yksi kyllä ääni ja yksi EI ääni niin PerusS saataisiin torjuttua. Vaikka 20% kannattaa loput 80% kansasta inhoaa. Ihan least wanted porukka - toivottavasti muut puolueet tajuaa tän.

      • kyllä kiitos

        ajatuksesi ei ole kansan demokratiaa. parasta vaan tottua muutkseen,vaihtoehtoa ei sinulla ole.

        tuo edellinen on luki-käsityshäiriöisen luettelo ja koskee vain häntä itseään.
        ei mitään asiaa,jolla käytännön merkitystä,ne on ihmisten henkilökohtaisia ja ne kaikille sallittu omantunnon mukaan.


    • Talouspolitiikka

      Nyt on korot nousussa ja inflaatio kasvaa,EU maiden elvytyksestä /tukemisista huolimatta.Vaikutukset ovat siis kaksinkertaisesti ei toivotut.Kuka siis on oikeassa ja mitä hyötyö tuosta rahansyytämisestä on ollut?Ollaanko siis menosaa oikeaan suuntaan,otamalla riski oman maan talouden romuttumisesta ,muiden maiden huonosti asioiiden hoitamisen vuoksi ja Eurooppalaisten pankkien tappioiden takaamiseksi,sekä voittojen kasvattamiseksi?

    • Niin ja ainkin

      Olisi hyvä,että Ne jotka näitä avustuksia ja säästöohjelmia ,avuntarpeessa oleville valtioille tyrkyttävät,varmistuisivat siitä ,että kyseiset maat ja sen kansalaiset ovat halukkaita toteuttamaan vaadittuja säästöohjelmia ja näin ollen myös halukkaita ottamaan avustukset vaadituion ehdoin vastaan.Nyt saa sen kuvan ,että kyseisissä maissa otetaan avustus ,maiden hallitusten päätöksellä jakansalaiset eivät halua suostua taloudellisiin toimiin.On esiintynyt avoiinta kapinointia ja tämä ristiriita,josta olen saanut käsityksen menee yli oman ymmärryksen.Pakkotoiminko ,kansakuntia alistetaan vai mistä on kyse?Onko ehkä itsellä jäänyt jotain ymmärtämättä?

      • huijaus saa loppua

        ei asenteita ja tottumuksia päivässä muuteta. niihin voi mennä vuosikymmeniä,kun
        eri kansoista puhutaan. pakolla tehty purkautuu aina ja varmasti eri muodoissaan.

        näin se elämä menee,eikä kansoja voi määräillä vain muutamat kahelit pelkän rahanahneuden vuoksi ja siitä käytännössä on nyt kysymys.

        tilisiirrot ei mene kansojen sisällä,kuten pankeissa,jotka ovat suurimpia syyllisiä nykytilaan huijaripoliitikkojen kanssa.


    • suomessa

      suomi voishyvin ois töitä suomalaisilla.mutta sinua ei suomessa ois oisit mennyt lautalla pois.suvaitsevaisuuden lautalla.

    • Jättikatastrofi

      Persuton Suomi se vasta katastrofi olisi.

    • Uudet tuulet

      Se on jo nähty mitä SDP, Kepu ja Kokoomus ovat saaneet aikaan. Ja moni asia Suomessa ei ole enää hyvin.

      Annetaa välillä muidenkin yrittää.

      Muuten kehitysapu muslimimaihin tulisi kokonaan lopettaa, koska muslimit tappavat auttajat.

      Miksi autta, jos apua he eivät halua, ja säästyy nekin suomalaisten veronmaksajien rahat.

    • Tilanneanalyysi

      STADISSA KILPAILU PAIKOISTA KÄYDÄÄN KOKOOMUKSEN JA PERSUJEN VÄLILLÄ. JOS PERSUT SAAVAT MUUTAMAN ÄÄNEN LISÄÄ JA KOKOOMUS MUUTAMAN ÄÄNEN LISÄTAPPION, PERSUT SAAVAT KOLME PAIKKAA JA KOKOOMUS MENETTÄÄ KAKSI PAIKKAA STADISSA (tämä kolmas paikka persuille tulee SDP:ltä, jonka KANNATUS STADISSA ON VAKIINTUNUT, tappiota SDP:lle tulee yksi paikka tekivät he "melkein mitä tahansa" eli
      tähän tappioon tulisi muutos vain äärimmäisissä oloissa siis myöskään tappio ei lisäänny helposti suuremmaksi).

      Kun persut saavat muutaman
      kymmenen ääntä lisää, jolloin tohtori Halla-ahon vetämä joukko nousee kolmeen paikkaan ja Katainen-Stubbin arrogantti eurokiimainen suomenvastainen politiikka saa tuomion: Kataisen kokoomus ulos
      hallituksesta oppositioon miettimään.

      Kokoomuksessa alkaa tällöin TAKUUVARMASTI PESÄSELVITYS SAULI NIINISTÖN VIITOITTAMALLA TIELLÄ, huomaatteko että Niinistö jää työttömäksi vaalien jälkeen koska Niinistö ei kiusallakaan osallistu Katainen-Stubbin kokoomuskarkeloihin, jossa EU:n perustuslain Maastrichtin sopimuksen vastaisesti ja sitä rikkoen jaetaan suomalaisten rahoja Kreikalle, Irlannille ja Portugalille (kaatuu takuuvarmasti, perässä menee Espanja
      ja sitten se, mistä Suomessa ei ole paljon puhuttu, BELGIA MYÖS)

      Suomalainen, vastusta eläkeikän rajua Katais-nostoa, vastusta pelleilyä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella, jaa äänesi ja äänestä Stadissa persuja, muutama ääni lisää ja kolmas paikka persuille,
      jolloin Katainen-Stubb menettävä kaksi paikkaa Stadissa ja oppositio
      näyttää entistä varmemmalta Kataisen kokoomukselle.


      Tohtori Halla-aho HELSINKI NUMERO 127 vetää mukanaan itsensä lisäksi kaksi muuta ehdokasta
      http://www.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit2011/helsinginvaalipiiri

      SITTEN LUKUIHIN EXCEL-ANALYYSI.
      Helsingin sanomat (johtaa otsikoinnissa 2.4. harhaan)
      on 2.4. julkaissut gallupin sivulla A6 sen mukaan puolueiden kannatus on seuraava (prosentti paikkoja muutos)
      KOK 27,6 paikkoja 7 menetys -1
      VIH 19,7 paikkoja 5 menetys 0
      SDP 17,5 paikkoja 4 menetys -1
      PS 11,6 paikkoja 2 lisäys 2
      VAS 7,4 paikkoja 1 menetys 0
      RKP 5,9 paikkoja 1 menetys 0
      Kesk 5,4 paikkoja 1 menetys 0

      KRISTILLISET JA YKÄ (Hakanen) eivät saa yhtään paikkaa lähellekään. Vasemmistoliiton Arhinmäki saa VARMAN paikan Helsingistä mutta vasliitto ei millään saa kahta paikkaa. TULOS: kristillisten ja Yrjö Hakasen äänet menevät KOKONAAN HUKKAAN ja Arhinmäen äänistä melkoinen osa
      koska toista paikkaa ei tule.


      Persujen kannatus on Hesarin selvityksen mukaan 11,6 prosenttia. JOS SE NOUSEE ARVOON 11,82 PROSENTTIA PERSUT SAAVAT KOLMANNEN PAIKAN. Keneltä se tulee. Tällä hetkellä kaksi paikkaa tulee yksi kokoomukselta ja yksi SDP:ltä. SDP ei saa lisää eikä menetä lisää ns. missään oloissa.

      Mikäli KOKOOMUKSEN KANNATUS LASKEE EHKÄ MUUTAMALLA KYMMENELLÄ ÄÄNELLÄ SE MENETTÄÄ SEITSEMÄNNEN PAIKKANSA PERSUILLE TAI VIHREILLE. Mahdollisuuksia

      Persut saavat 11,82 prosenttia äänistä (kun nyt Hesarin on arvio 11,6 prosenttia) Tällöin
      Persut 3 paikkaa
      Vihreät -1 paikkaa eli yhteensä 4 paikkaa
      Kokoomus -1 paikka eli yhteensä 7 paikkaa

      Persut saavat 11,82 prosenttia äänistä (kun nyt Hesarin on arvio 11,6 prosenttia)
      Lisäksi kokoomus menettää muutaman kymmentä ääntä tulos 27,58 prosenttia (Hesarin arvio 27,6 prosenttia) TÄLLÖIN

      Persut 3 paikkaa
      Vihreät muutos 0 paikkaa eli yhteensä 5 paikkaa
      Kokoomus -2 paikka eli yhteensä 6 paikkaa

      ÄLÄ ANNA NYT TILAISUUDEN VALUA KÄSISTÄSI HEITTÄ STUBB-KATAISEN JOUKKIO OPPOSITIOON JAKAMASTA SUOMALAISTEN RAHOJA HURLUMHEI-MAILLE TAKUINA eurokiimassaan. Tee vaalityötä
      jotta kokoomus menettäisi 2 paikkaa stadissa. Tee vaalityötä nyt.

      Ylläolevat luvut perustuvat Hesarin uutiseen
      http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soininvaara edelleen Helsingin suosituin ehdokas/1135265092457

      • ----

        STUBB-KATAINEN- tuhlaaja pojat sais kyl lähtee menee. Jakavat Suomalaisten rahat pitkin maailmaa, ottavat lisää velkaa suomelle ja vievät loputkin verorahoilla ylläpidetyt palvelut vanhuksilta ja lapsilta.

        Jos mä antaisin ensin omat rahat naapurille ja sitten hakisin ruokarahat pankista lainaksi...niin kuulostaisiko järkevältä?

        Siat saatanat


    • 15+1
    • make533
    • tervemenoa konnat

      tervemenoa vaan ulkomaille,eikä tarvitse palata koulutetunkaan koskaan takaisin. näin suomi säästyy todella suurilta ongelmilta,kun nykyisten ongelmien tuottajat häipyvät maasta.
      kirjoituksesi on kuin suoraan jyrkin uhkailua,jota ei enää kuunnella.
      hyvästi vaan lähtijät ja onnea mukaan. älkää turhaan ikävöikö takasin suomeen.

      • onnea teille

        Maasta voi lähteä kaikkiaan tuhansia tai kymmeniä tuhansia veronmaksajia jos persut voittavat vaaleissa rajusti. Käytännössä koko koulutettu, itse ajatteleva punaniskapölöjä parempi kansalaisluokka lähtee. Tyttöjen perheet lähtevät Soinin raiskauskommenttien takia. Siinä käy Suomelle äkkiä hyvin huonosti kun kansan parhaiten koulutettu osa häviää pois. Emme me lähtijät varmasti ikävöi Suomeen takaisin niin kauan kuin persut ovat maassa vallassa. Itse asiassa siinä vaiheessa kun te idiootit kyllästytte persuihin niin meillä maasta poistuneilla on jo uusi kansalaisuus jossakin muussa EU-maassa tai Euroopan ulkopuolella.

        Helsinki-Vantaalla voi tulla mielenkiintoiset jonot kun kansa pakenee maasta pois persujen alta. Finnair ei saa edes tarpeeksi koneita mistään lentämään yksisuuntaisia lentoja ulkomaille siinä vaiheessa. No Ryanair ja Air Baltic ottavat tilanteesta kaiken edun irti taatusti.

        Minulla ja perheelläni ei ole pienintäkään syytä jäädä ahdasmieliseen Suomeen sen jälkeen jos Soinin punaniskajunttipoppoo nousee valtaan. Tämä maa ei tarvitse Timo Soinia (vrt. George W. Bush), vaan tämä maa tarvitsee älykkään ja itse ajattelevan vastineen Obamalle. Timo Soini on typerys, uskonnollinen fanaatikko ja kerta kaikkien kyvytön johtaja jolla on takanaan lauma Suomen alhaisinta plösakkia vailla koulutusta ja kokemusta ulkomaalaisista. Te olette kaikki yksinkertaisesti typeriä rasisteja.

        On varmaan helvetin hyödyllistä ajaa korkeasti koulutettu väki pois maasta. Tänne jää vain idiootteja vailla tulevaisuutta. Ei tässä mitään. Hankimme lentoliput hyvin äkkiä. Maasta lähtö on kuule hyvin yksinkertainen asia, eikä tässä maassa ole mitään sellaista jota ainakaan minä jäisin kaipaamaan erityisesti.

        Elämä täällä oli siedettävää aikana ennen Timo Soinia ja perussuomalaisia. Nyt on aika vaihtaa maata ja aloittaa alusta se normaali, ateistinen siviilielämä ilman kristinuskoa ja sen moraalisääntöjä.


      • Good riddance
        onnea teille kirjoitti:

        Maasta voi lähteä kaikkiaan tuhansia tai kymmeniä tuhansia veronmaksajia jos persut voittavat vaaleissa rajusti. Käytännössä koko koulutettu, itse ajatteleva punaniskapölöjä parempi kansalaisluokka lähtee. Tyttöjen perheet lähtevät Soinin raiskauskommenttien takia. Siinä käy Suomelle äkkiä hyvin huonosti kun kansan parhaiten koulutettu osa häviää pois. Emme me lähtijät varmasti ikävöi Suomeen takaisin niin kauan kuin persut ovat maassa vallassa. Itse asiassa siinä vaiheessa kun te idiootit kyllästytte persuihin niin meillä maasta poistuneilla on jo uusi kansalaisuus jossakin muussa EU-maassa tai Euroopan ulkopuolella.

        Helsinki-Vantaalla voi tulla mielenkiintoiset jonot kun kansa pakenee maasta pois persujen alta. Finnair ei saa edes tarpeeksi koneita mistään lentämään yksisuuntaisia lentoja ulkomaille siinä vaiheessa. No Ryanair ja Air Baltic ottavat tilanteesta kaiken edun irti taatusti.

        Minulla ja perheelläni ei ole pienintäkään syytä jäädä ahdasmieliseen Suomeen sen jälkeen jos Soinin punaniskajunttipoppoo nousee valtaan. Tämä maa ei tarvitse Timo Soinia (vrt. George W. Bush), vaan tämä maa tarvitsee älykkään ja itse ajattelevan vastineen Obamalle. Timo Soini on typerys, uskonnollinen fanaatikko ja kerta kaikkien kyvytön johtaja jolla on takanaan lauma Suomen alhaisinta plösakkia vailla koulutusta ja kokemusta ulkomaalaisista. Te olette kaikki yksinkertaisesti typeriä rasisteja.

        On varmaan helvetin hyödyllistä ajaa korkeasti koulutettu väki pois maasta. Tänne jää vain idiootteja vailla tulevaisuutta. Ei tässä mitään. Hankimme lentoliput hyvin äkkiä. Maasta lähtö on kuule hyvin yksinkertainen asia, eikä tässä maassa ole mitään sellaista jota ainakaan minä jäisin kaipaamaan erityisesti.

        Elämä täällä oli siedettävää aikana ennen Timo Soinia ja perussuomalaisia. Nyt on aika vaihtaa maata ja aloittaa alusta se normaali, ateistinen siviilielämä ilman kristinuskoa ja sen moraalisääntöjä.

        Tervemenoa.


      • pSS:tä pelastunut
        Good riddance kirjoitti:

        Tervemenoa.

        Nuoriso lähtee. Soini tahtoo irrottaa Suomen lansivaltojen yhteistyöstä ja heittää maamme 1970-luvun malliin venäjän armoille. Miksi tästä faktasta ei puhuta julkisesti?


      • ainakin aikuinen
        onnea teille kirjoitti:

        Maasta voi lähteä kaikkiaan tuhansia tai kymmeniä tuhansia veronmaksajia jos persut voittavat vaaleissa rajusti. Käytännössä koko koulutettu, itse ajatteleva punaniskapölöjä parempi kansalaisluokka lähtee. Tyttöjen perheet lähtevät Soinin raiskauskommenttien takia. Siinä käy Suomelle äkkiä hyvin huonosti kun kansan parhaiten koulutettu osa häviää pois. Emme me lähtijät varmasti ikävöi Suomeen takaisin niin kauan kuin persut ovat maassa vallassa. Itse asiassa siinä vaiheessa kun te idiootit kyllästytte persuihin niin meillä maasta poistuneilla on jo uusi kansalaisuus jossakin muussa EU-maassa tai Euroopan ulkopuolella.

        Helsinki-Vantaalla voi tulla mielenkiintoiset jonot kun kansa pakenee maasta pois persujen alta. Finnair ei saa edes tarpeeksi koneita mistään lentämään yksisuuntaisia lentoja ulkomaille siinä vaiheessa. No Ryanair ja Air Baltic ottavat tilanteesta kaiken edun irti taatusti.

        Minulla ja perheelläni ei ole pienintäkään syytä jäädä ahdasmieliseen Suomeen sen jälkeen jos Soinin punaniskajunttipoppoo nousee valtaan. Tämä maa ei tarvitse Timo Soinia (vrt. George W. Bush), vaan tämä maa tarvitsee älykkään ja itse ajattelevan vastineen Obamalle. Timo Soini on typerys, uskonnollinen fanaatikko ja kerta kaikkien kyvytön johtaja jolla on takanaan lauma Suomen alhaisinta plösakkia vailla koulutusta ja kokemusta ulkomaalaisista. Te olette kaikki yksinkertaisesti typeriä rasisteja.

        On varmaan helvetin hyödyllistä ajaa korkeasti koulutettu väki pois maasta. Tänne jää vain idiootteja vailla tulevaisuutta. Ei tässä mitään. Hankimme lentoliput hyvin äkkiä. Maasta lähtö on kuule hyvin yksinkertainen asia, eikä tässä maassa ole mitään sellaista jota ainakaan minä jäisin kaipaamaan erityisesti.

        Elämä täällä oli siedettävää aikana ennen Timo Soinia ja perussuomalaisia. Nyt on aika vaihtaa maata ja aloittaa alusta se normaali, ateistinen siviilielämä ilman kristinuskoa ja sen moraalisääntöjä.

        Minnekähän teidänkin perheenne menee. Thaimaaseen pariksi viikoksi kuten pari kuukautta sitten? Lapsiako te kaikki kirjoittajat olette, ainakin kirjoitukset ovat kovin lapsellisia. 'Minä ja perheeni lähdetään, jos persut voittaa' . Kyllä teitä sitten kaduttaa, siis ihan totta, tosi lapsellista.


    • EU:n köyhä uuno

      Kun meidät narratiin ja kusetettiin rahaliitossa, kansa ei saanut äänestää????
      Niin tulkoon oikeus ja kohtuus, ääni SOINILLE!

      • ---

        SOINI on äärikonservatiivi. Vastustaa aborttia ja kannattaa ydinvoimaa


        olen samaa mieltä hänen kanssaan vaan EU kritiikistä.


    • äänestä oikein

      Suomi ottaa tänä vuonna miljardin euron edestä velkaa maksaakseen maahanmuuton ja pakolaisten aiheuttamia kuluja. Sitä velkaa maksetaan vielä itku kurkussa kasvavan muukalaisjoukon vaatiessa yhä lisää etuuksia itselleen. Muista tämä äänestäessäsi.

    • Timo Hyrratakki

      Mistä tuon Soini takista tietää, mihinpäin se huomenna näyttää? Hyrratakilla saattaa olla taas aivan päinvastainen kanta kaikkeen kuin tänään.

    • ---

      Soini on äärivanhoillinen katolinen. Vastustaa aborttia ja kannattaa ydinvoimaa. Mitä uudistusta se muka on?

      Kuunnelkaa ny sitä. Vaikenee oikeissa kohdissa, jottei se kaikki paljastu vielä

    • kysyjä.

      Saanko anteeksi vaidoin leiriä? PS voittaa!

    • Mieti tätä!!!

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/30/nain-suomikin-voi-upota-euroopan-velkasuohon/20114402/12?offset=0#comments

      Jos edes 50 % tuosta toteutuu, niin kaikki mitä ajattelet suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, niin on mennyttä sukupolvien ajaksi.

      Ei olisi enää vaalilupauksia, ei eläkkeitä, ei perusturvaa.

      Lue vielä artikkelin kommentit. Alle 2 % vastaajista on toista mieltä artikkelin sävystä. Kommentteja on 20 sivua.

      Se mitä Perussuomalaiset edustaa, on pieni uhkakuva kokonaisuuden kannalta.

      Kädet ristiin, että Perussuomalaiset saa selvän vaalivoiton.

      T: Kauppatieteiden maisteri

      • Kuohujuoma maistuu

        Perussuomalaiset SAA todella mahtavan ja mittavan vaalivoiton. Puolueen kannatusprosentti realisoituu vaaleissa numeroiksi, joista ensimmäinen on 2... ja perässä tulee jotain lisää.
        Edustajia Persupuolueelle tulee valtiopäiville myös kaksi numeroinen luku.
        Itseasiassa kristallipalloni näyttää niin suurta lukemaa Persuedustajien määrässä, että minuakin melkein epäilyttää. Mutta, toisaalta Kristallipalloni on yleensä ollut oikeilla jäljillä. NIin taitaa olla nyttekin.......odotan siis suurella mielenkiinnolla su-iltaan 17.4.
        Persuja kannattavien on syytä varata kuohujuomaa kotiin (minulla on kylmässä). Sille on nimittäin käyttöä !


      • Hyvillä mielin persu
        Kuohujuoma maistuu kirjoitti:

        Perussuomalaiset SAA todella mahtavan ja mittavan vaalivoiton. Puolueen kannatusprosentti realisoituu vaaleissa numeroiksi, joista ensimmäinen on 2... ja perässä tulee jotain lisää.
        Edustajia Persupuolueelle tulee valtiopäiville myös kaksi numeroinen luku.
        Itseasiassa kristallipalloni näyttää niin suurta lukemaa Persuedustajien määrässä, että minuakin melkein epäilyttää. Mutta, toisaalta Kristallipalloni on yleensä ollut oikeilla jäljillä. NIin taitaa olla nyttekin.......odotan siis suurella mielenkiinnolla su-iltaan 17.4.
        Persuja kannattavien on syytä varata kuohujuomaa kotiin (minulla on kylmässä). Sille on nimittäin käyttöä !

        Minulla ei vielä ole, mutta viikonloppuna pistäydyn ostoskierroksella Tallinnassa ja kuohuvaa tulee taatusti vaalivalvojaisiin; nimittäin jännittää jo nyt, miten paljon verkkosukkamannekiini Jutan sakki menettää ääniään soinilaisille.
        Ihhahhaa ihhahhaa persut hirnahtaa....


    • A. R. K

      Toivottavasti!

    • ansusuomalainen

      jos perussuomalaiset voittaa ja soini johtoon, poistun maasta 4 good. meitä on jo yli 100 ihmisen porukka lähdössä eri puolilta suomea. vapautamme tilaa maahanmuuttajille.

      • Mieti tätä!!!

        Jos Kokoomus voittaa, sinun on pakko muuttaa maasta. Perussuomalaisten voitolla valintasi on sinun. Kuulut siihen etuoikeutettuun joukkoon, jolla on mahdollisuus tehdä valinta. Monella ei ole.

        Isoisäni kolmen sodan veteraani kääntyy haudassaan hallituksen nykyisen politiikan johdosta. Hän edusti 40 vuotta kokoomuksen edustajana kunnanvaltuustossa. Veren perintönä olen ollut aina oikeistolainen näihin päiviin asti.

        Ajattele asia talouden kannalta. Mihin edes muuttaisit? Kiinaan?


      • Persumania

        Muuttakaa Thaimaahan: siellä liha liikkuu ja käy pyydykseen.


      • Maastamuuttovirasto

        Joo... lähtekää vaan...kyllä tuollainen 1000000 olisi sopiva määrä sun kaltaisia.


    • Idiootit Suomalaiset

      Toivon että uppoatte syvälle suohon Mamujenne kanssa. Olen jo muuttanut 7 vuotta sitten pois Suomesta Norjaan, koska Suomen Eurooppa politiikka on yhtä helvetin nöyristelyä! Olette kaikki saatana LAMPAITA! Hävetkää edes ja miten ihmeessä voitte kutsua itseänne Suomalaisiksi. Olette huoranneet pilkka hinnalla kaikki yritykset valtion omistukset ulkomaille! KUKA MUISTAA SONERAA JA MUITA KUSETUKSIA??? MITEN FORTUM??

      Terve menoa Suomen huippuälykkäät mamusuohon!

    • Pois pelottelu !

      Älä kuule pelottele siellä. Kansa saa juuri sellaisen Eduskunnan kuin kansa äänestää.
      Minä en ainakaan anna ääntäni millekään valehtelevalle Demarille tai ruotsinkieltä kannattavalle Kokoomuslaiselle. Ja kaupunkilaisena Kepu on poistettu minun pelikuvioistani alunperin kokonaan.
      Kepu vei Suomen perikatoon tukiaisineen. Rehellinen työ on hyvinvoinnin perusta.

    • niin olisi

      katastrofi suomalaisten kusettajille kun persut lopettaisivat näiden saataanan roistojen touhut

    • TotuusRealisoituu

      RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN!

    • pois soinikusetus!

      Miksi persujen omaa rötösväkeä suojellaan ja heitä koskevat uutiset poistatetaan jopa tältä sivustolta pikavauhtia? Jopa Pohjois-Koreassa on suurempi sananvapaus kuin persuissa.

      • brasstubb

        Sananvapaudesta ei oo tietoakaan kun eliitin käskystä A-tuubin keskusteluoalsta poistettiin. Kyllä siinä oli joillain muilla kuin persuilla pelko perseessä. tiedon jakamisenhan eräs B haluaa kriminalisoida! Ja eräs S marginalisoida pakkoruotsin vastustajat!!!


    • Tiesitkö, että 15.2.

      Tiesitkö, että 15.2.2011 eduskunnassa äänestettiin Suomen perustuslakimuutoksesta? Lakiehdotuksessa perustuslakiin kirjataan Suomen kuuluminen EU:iin ja tärkeimpänä kohtana TOIMIVALLAN SIIRTO EU:lle .

      KOKOOMUS, KEPU, VIHREÄT, SDP ja RKP äänestivät toimivallan siirtämisen puolesta, ts. he ovat MAANPETTUREITA. Päätäntävallan tulee säilyä Suomessa, ei EUvostoliitossa.

    • punasoinimi

      Markka takaisin ja evakkoreet valmiiksi. Soinistit tahtovat sitoa Suomen pysyvästi yksin Venäjään. Kekkonenhan oli oikeistolainen tähän punaiseen soiniin verrattuna?

    • muutosta kehiin

      Hyvä korkeasti (suomalaisilla verovaroilla) koulutettu, hyvin toimeentuleva (taitavasti nyky hallituksen avustuksella veroja kiertävä), arvoiltaan vapaamielinen (=jakaa mielellään suomalaisten verovaroja ympäri maailmaa) epäilen, että lobotomia on jo alkanut vaikuttaa, jos luulet että maa pysyy pystyssä nykymenoa jatkamalla.

      muutosta kehiin

    • No hätä

      Ei noi kokkarit ole koskaan yhtä kautta pidempään hallituksessa mellastaneet, kun rahatkin loppuu valtion kassasta.

    • Tampereen Jamppa

      MIETTIKÄÄ KETÄ ÄÄNESTÄTTE!
      1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin. Varallisuutta heikensi varsinkin kannatuksen laskusta johtunut puoluetuen väheneminen. Puolueen lehtiyhtiö Pientalonpoika haettiin konkurssiin huhtikuussa 1995, kun SMP ei pystynyt maksamaan sille velkojaan.[40] Tästä seurasi myös itse puolueen vararikko. Puoluehallitus päätti hakea järjestön konkurssiin 17. toukokuuta 1995. SMP oli tuolloin noin neljä miljoonaa markkaa velkaa Pientalonpojalle.[41] Taloustilanteen selvittämistä hankaloittivat puolueen monimutkaiset talousjärjestelyt. Eri tahojen velkoja oli taattu ristiin. Yksi velkojista oli Veikko Vennamon johtama SMP:n tukisäätiö. Säätiö perustettiin vuonna 1989, kun puolueen kiinteistöomistukset siirrettiin sen haltuun. Konkurssin tapahtuessa Vennamo ja SMP:n johto olivat pahoissa riidoissa keskenään.[40] SMP:n johto syytti konkurssista etenkin Hannu Suhosta, joka toimi 1990-luvun alussa puolueen hallinto- ja talouspäällikkönä sekä Pientalonpojan toimitusjohtajana.[40] Vennamo piti syyllisenä Vistbackaa.[42]

      Konkurssin varmistuttua SMP:n johto päätti perustaa tilalle uuden Perussuomalaiset-puolueen.[43] Perussuomalaiset merkittiin puoluerekisteriin lokakuussa 1995. SMP säilyi rekisterissä muodollisesti vuoteen 2003,[44] vaikka sillä ei ollut toimintaa enää vuosikausiin. Oikeudenkäynnit konkurssin ympärillä jatkuivat vielä 2000-luvun alussa.[45]

    • Persuille äänet

      Vapaasti saa mennä ja tulla eli tervemenoa!

    • akat litsS lätsS
    • joni.haapasalo

      Porvareiden DIKTATURIMAINEN tapa hallita kansalaisia saa riittää. Ainoa keino demokratian paluttamiseksi, eli kansan äänen palauttamiseksi on äänestää PERSUJA.

      Kapitalistit katsovat olevansa viisaampia, koska heillä on enemmän rahaa ja siksi kokevat olevansa oikeutettuja päättämään kaikkien vähempiosaisten eli enemmistän puolesta.

      ELI MEIDÄN HALLITUKSESSA ISTUU IHAN SAMANLAISIA "GADDAFEITA" JA "MUBARAKKEJA" . ERO ON VAIN SIINÄ ETTÄ RAHAN VOIMALLA KUN SORTAA NIIN EI SOTKE KÄSIÄÄN!

      PERUSSUOMALAISET VOITTOON JA KANSANVALTA TAKAISIN!!!!

    • pääministeriTimo

      Jokainen kataisen miljonäärikavereiden,ja Kiviniemen maalaisserkkujen,lähettämä,persujen parjausviesti, nostaa kannatusta prosentin,nyt ollaan jo lähellä 35%.

    • heiheiheiwaitaminute

      Eikö "pääministeriTimo" ole ajantasalla. prosentit lilluu jo 41 %:ssa!!!

      Ei vaan toi 35 % alkaa olla taulussa ja se on täysmuutosta se. Ja mitä se meinaa, se meinaa sitä, että kyllä meinaa sitä mitä se meinaa. Meinaan vaan sitä, että meinaa alkaa olla meininki päällä.
      Keskiviikkona lyön lyijyä korttiin äänestyskopin ilmestysmajassa ja piirrän numerot 249, Timo Ropelle, siihen pahvilettuun. Suutelen jokaista kopin kolmea seinää sisäpuolelta ja sitten poistun areenalta.
      Se on siinä, you know.

    • sakke324

      Se olisi tuplavoitto persuille jos vastustajat vielä suostuisivat vapaaehtoisesti jättämään tämän maan. Oikeastaan näille voisi vielä kustantaa matkaliputkin minun puolestani! :D

    • säästäisivät rkp:os

      Suomen valtio käyttää rahaa...2011........n. 54- miljardia
      Suomen valtio velkaa nyt........2011........n. 75-miljardia
      Suomen valtio ottaa lainaa......2011........n.8- 10-miljardia
      Suomen valtio korot lainoista..2011.......yli 2-miljardia
      Suomi maksaa EU:lle enemmän
      kuin saa takaisin...................................n.0,75-miljardia
      Suomi maksaa Englannin EU-maks. ..n.1.7-miljardia
      Suomi ostaa päästöoikeuksia...............n.0,5-miljardia
      _______________________________________________

      Nyt Ruotsittaja Tasaveroministeri Jyrki Katainen hallituksen tuella
      on lähtenyt rahoittamaan Kreikkaa,Irlantia ja mahdollisesti Portugalia
      ja Espanjaa.

      Kaiken kaikkiaan rahaa / vakuuksia n. 12-miljardia
      Rahaa Kreikka 1,5-miljardia ja Irlanti 0,7-miljardia

      TÄMÄ TARKOITTAA VAPAITA KÄSIÄ SIJOITTAJILLE
      LAINATA RAHAA RISKITTÖMÄSTI KO. MAILLE 5-7 %
      KOROLLA ja tietenkin sitä että saadaan aikaisemmin
      tehdyt sijoitukset pois
      ______________________________________________

      Mistä Suomi lainaa rahaa ??

      Suomesta: Eläkeyhtiöiltä, Säätiöiltä,Pankeilta,Sijoittajilta ja Kansalta
      Ulkomailta: Eläkeyhtiöiltä, Pankeilta,Säätiöiltä,Sijoittajilta


      Valtio ei voi antaa vakuuksia lainanotolleen vai voiko ??
      Mistä Suomen lainat ovat peräisin....siis jyvitettynä ??
      Kreikka, Irlanti ja ehkä Portugali , keiltä lainanneet......siis jyvitettynä ??

      Pahaa pelkään että kyseessä on liikesalaisuus....eli ...
      _____________________________________________

      Työttömiä Suomessa..........................430 000 henkeä
      Köyhiä Suomessa...............................800 000 henkeä
      Kouluissa pakkoruotsia opiskelee nyt.900 000 henkeä
      _____________________________________________

      Menoja

      - Virkamiesruotsiin / Pakkoruotsiin......................2-miljardia

      - Maataloustukeen....EU.....................................5-miljardia
      - Maataloustukeen....Suomesta..........................3-miljardia

      - Yritystukiin,myös pörssiyhtiöille........................2-miljardia
      eli Valtio rahoittaa yhtiöiden ylisuuria palkkoja

      - Lähialueyhteistyöhön......................................0,5-miljardia
      - Ulkomaanapuun.............................................1,5-miljardia
      - Pakolaispolitiikan kuskannuksia ei tiedetä.......0,5-miljardia ___________________________________________________

      Jää saamatta

      - Harmaasta taloudesta jää saamatta veroina......5-miljardia
      - Osinkoveroja verovapaata 90 000 € asti..........n.2-miljardia
      listaamattomat yhtiöt

      - Kelamaksu poistettiin....................................1,5-miljardia
      - Varallisuutta ei haluta verottaa........................0,5-miljardia
      __________________________________________________

      Näistä ei haluta keskustella

      Eläkekatosta Suomessa.Ruotsissa eläkekatto on n. 3200 €
      Ruotsinkielen opiskelusta vapaaehtoisesti
      Hallitsematon maahanmuutto
      Korruptiosta
      Säätiöiden verottaminen
      Sijoittajien vastuu
      Asumisen kalleus

    • faktis

      Soini ei osaa vastata edes 15-vuotiaan tytön kysymykseen? Soini pääministeriainesta silti? Ei todellakaan.

    • PeRsUjEnPeRsU

      Puhukaa mitä puhutte mutta persut jyrää!
      Pelko on suuri kuten em. kommenteista voi päätellä!

    • Zantsi Cat

      ÄÄni persuille!
      Ainut oikea vaihtoehto, parasta mitä SUOMI ansaitsee, jos herrat, eivät olisi kusettaneet, meitä näin paljon, olisin äänestänyt ehkä KOK!
      Nyt en voi en millään, ei mitään tolkkua, siksi pitää olla nyt tolkun paikka!

      • perswäkee

        Suomen sutkein autokauppias päämisinisteriksi. Riittää, kun on hyvä suustaan.


    • Funtsaan ja funtsaan

      Funtsailen tässä, että olisi mielenkiintoista tietää, minkä osan esimerkiksi Vanhanen, Katainen tai nyt tuore untuvikko (EU-tasolla) Kiviniemi, laittavat omaa politiikkaa kehiin sen jälkeen kun ovat kerta toisensa jälkeen pyörähtäneet noissa huippukokouksissa.
      Senhän jokainen ymmärtää, että todellisiin maailmaa ohjaaviin rahaytimiin, G7-maiden rahaytimiin ja Kiinan rahaytimiin, voitaisiin lisätä vielä Venäjä tähän, ei Suomen poliitikoilla ole mitään asiaa, jotenka heillä ei voi olla myöskään sitä tietoa mitä näissä ytimissä on aj mitä tietoa tai päätöksiä siellä neuvotellaan tai lyödään lukkoon toteutuksia varten.
      Vasta näiden toteutuksien "hyökyjä" olivatpa ne sitten onnistuneita tai epäonnistuneita, niihin joutuvat ottamaan kantaa ja niiden kanssa taistelemaan ja elämään joutuvat poliitikot eri maissa ja maidensa hallituksissa.
      Pieniä poikia ja tyttöjä ovat Suomalaiset poliitikot jokainen näiden asioiden edessä.
      Nämä suuret voimat, jotka liikuttavat maailmantaloutta, tietysti sitten vaikuttavat myös pienen Suomen elämään.
      Pienet tyrskytkin maailmalta voivat olla melko vaikuttavia Suomen sisäisiin rahamarkkinoihin ja Suomen sisäisiin erilaisiin asioihin ja voidaankin sanoa, että jokainen puolue, joka joutuu hallitusvastuuseen, voi jo joutua tekemään sellaisia päätöksiä, joita ei ikipäivinä olisi voinut kuvitella joutuneensa hallituskautenaan tekemään.
      Voidaankin ajatella, että kyllä on myös toisinaan tuuria, jos kaikki menee hyvin 4-8 vuoden aikana nykytodellisuudessa jollakin puolueella jos istuu hallituspuolueena tuon ajan. Niin paljon voi tapahtua.
      Pienessä Suomessa, yhtenä pienenä osana maailmantalouden valtameressä, sisäpoliittiset ratkaisut ovatkin varsin tärkeitä, koska maailmalta Suomeen rantautuvat suuretmmat vaikuttavat tyrskyt, saavat helposti aikaan ei-toivottuja tapahtumia ja tapahtumaketjuja. Nykyhallituksen aikana on tapahtunut ennaltaodottamattomia asioita, mutta ei ole osattu toimia niin, vaikka yritystä on ollut kovastikin, että tärkeitä sisäpoliittisia asioita ei ole osattu riittävästi ja riittävän nopeasti sopeuttaa nykytilanteeseen.
      On lähdetty ottamaan suunta, joka on arveluttava.
      Riski mikä nyt on otettu ja poliittinen suunta on ehkä sittenkin väärä ja tulisi muuttaa suuntaa. Nykyinen Kokoomuksen ja Keskustan suunta voi olla virhe, joka tuo hankalat ajat Suomeen.
      Saattaa hyvinkin olla niin, että Perussuomalaisten linja syvimmiltään, jota linjaa on myös joissakin toisissa puolueissa havaittavissa, olisi turvallisempi Suomelle. Suurista asioista on kyse ja tehtävä hoitaa Suomen taloutta oikein tulee olemaan mille tahansa tulevalle hallitukselle erittäin haastava.
      Olkoon tuleva hallituskokoonpano mikä tahansa, niin onnea sille.
      Itse toivon että Perussuomalaiset olisi hallituksessa, voisi olla oikea ja tärkeä hetki juuri nyt muuttaa suuntaa politiikassa ja uudistaa useita tärkeitä asioita maassamme.
      Elämme vakavia mutta mielenkiintoisia aikoja. Maailma elää ja me siinä mukana.

      • 8+12

        Se tuossa ihmetyttääkin, kun näitä pankkitukia ym. mainostetaan kiveenhakattuna totuutena, vaikka mitään todellista tietoa ei ole. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.


    • Katainen out

      Etköhän itse ole aivokuollut, minä ainakin äänestä persuja. Olen täysin kyllästynyt kokoomuksen aikaansaamiin verojen ja maksujen nousuun.
      Maa ja metsätilatkin laittaisivat kiinteistöverolle.

      • Yrkki Yllikki

        Eipähän tarvinut Soinin MTV:n tentissä prinsessamaisesti kiukutella, kun ei kysytty hänen abortti-linjoistaan mitään.


      • Kok out

        Jep,tarkoitin kylläkin hallituksen julistamaa ainoata totuutta aiheesta.


      • luttakuono1
        Yrkki Yllikki kirjoitti:

        Eipähän tarvinut Soinin MTV:n tentissä prinsessamaisesti kiukutella, kun ei kysytty hänen abortti-linjoistaan mitään.

        Aborttilakiko tämän maailman pelastaa? Soini ei halua lisää maahanmuuttajia ( raiskaajia, joiden maissa raiskaus on jopa sallittua) maahamme. Hän tekee tekoja, eikä keskustele tyhjästä ! Nythän on sentään eduskuntavaalit, missä ei näperrellä pikkuasioilla, vain ne haluaa näperrellä, joilla pöksyt tutisee Soinin menestyksen takia, yrittävät viedä sanat suusta tärkeimmiltä asioilla näillä abortti keskusteluillaan

        Tyttöjen oma vika, jos kulkevat yksin öisillä kaduilla minihameissa ja jokaisessa ulkkeessa navasta alkaen jonkin sortin lävistys. Oma vika osittain ja tämän hullun maailman menon, joka vie nuorilta harkintakyvyn käyttäytymisestään.


    • perseenemäntä

      Ei sitä prinsessan kiukuttelua kukaan selvinpäin viitsi katsoa. Toimittajatkin lähtevät varmasti heti kaljoille ja hermosavuille, kun Isä-Timosta eroon pääsevät?

    • Ei hyvä näin Kataine

      Nyky hallitus jos jatkaa niin tässä tulos:
      Vanhukset saa hapantuu rauhassa..
      Maahanmuuttajia tulee lisää koko ajan..ja niiden sosiaaliturva on suomalaisiin verrattuna kaksin kertainen kanta väestöön verrattuna!! esim: kato tämä..
      http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=470347

      Köyhyys lisääntyy koko ajan..Ja sitä mukaa rikollisuus..Polisin määrärahoja koko ajan leikataan ja näin turvallisuus heikkenee..
      Pitääkö Suomen maksaa muiden maiden velat.. Ja katso jo nyt paljon olet velkaa suomelle tietämättäsi !!!

      http://www.velkakello.fi/

    • Silakkafile uusimaa.

      taas oli gallubbi tehty 1000lle pääkaupunki seudun porvarille!siis ja TE USKOTTE?! noin ne gallubit aina menee..Kyllähän tän maan äänestäjät tietää että kurjuus jatkuu ja pahenee..eli äänestäkää edelleen porvareita ne taitaa johtaakkin nyt olevinaan onko se vaalipropakandaa?voi olla sillä korppi ei korpin silmää töki!!!
      Kyllä suomi ajautuu kohti samaa mitä tuolla arabimaailmassakin..eka ehkä euroopanmaata näyttää mallia.Tvssäkin oli asiaa.Pahalta näyttää ja tämä läävämaa pitäs nostaa suosta.Vaikee tehtävä menee korjaamiseen vuosikymmenet.. Oliko valehdeltu taas taloudestakin?mistä meidän upeet tuotanto , KASVU,luvut tulee?kun ei meillä ole mitään omaa suomessa?työpaikkoja ei mitään.Ulkomaiset omistaa yritykset korkeintaan pakolliset veromarkat jää tänne.Tuottaako ne herrat nyt luomujätettä että tuotanto nousee kohisten jätekkin kun rahallistettiin 90-luvulta alkaen..kuka keksi, tietää, osaa ,kertoa.Mikä täällä tuottaa???tietysti veroja nostettu mutta samalla lainaa ulkomailta otettu tuplaten.Eihän kukaan kun ympärilleen katselee nää mitään toimivaa työtä enää ainostaan kuntien palvelut..ja nekin laahaa.Toimivia tehtaita mitään ei ole.Teollisuuskylät autioina meilläkään ei ole kuin yksi yritys koko alueella joka toimii ja rakennettu.

    • Perussuomalaisten äänisaalis jää odotettua pienemmäksi, koska Timo Soineja on vain yksi.

      Panen hetkeäkään epäröimättä kymppini likoon sen vaihtoehdon puolesta, että vaalien jälkeen mikään ei muutu.

    • pSS:täpelastunut

      Totta, Soinia ei voi kloonata. Anoppi on "pätevä" siksi, että on anoppi ja Sisulaiset siksi, että ovat Sisulaisia. Sitten tuleekin jo ihan umpipöhköjä utameja loppuliuta. Ei vakuuta. Äänestän mieluummin Vihreitä.

    • Nyt äänestämään!

      Ennakkoon äänensä antavilla on nyt erivapaus äänestää Timo Soinia, asuvatpa sitten missä päin Suomea tahansa ja keitä perussuomalaisia sitten oman lähialueen listalta muuten löytyisikään. Älä käytä Soinin numeroa KIRJOITA lappuusi Timo Soini, siihen ympyrän sisälle. Näin äänesi menee perille eikä tarvitse äänestää mitälie jurpoja. Tehdään Timosta ääniharava!

    • Kemukep
    • BILDERBERG2

      Varjovaalit.fi -palvelun tulos ei imartele SDP:tä ja keskustaa.

      Perussuomalaiset saivat valtavan äänivyöryn internetissä järjestetyissä varjovaaleissa.

      Varjovaalit-fi -palvelussa oli mahdollista antaa kannatusääni eduskuntavaaliehdokkaalle. Äänestys alkoi sunnuntai-iltana 27.3. ja päättyi tänään tiistaiaamuna. Äänestyksessä annettiin yhteensä 22230 ääntä ja palvelussa oli mahdollista antaa vain yksi ääni per IP-osoite.

      Varjovaalien tulos on karu perinteisille suurille puolueille. Jos internetäänestyksen tulos olisi virallinen, kokoomus menettäisi 14 paikkaa, SDP 39 paikkaa ja keskusta peräti 40 paikkaa.

      Perussuomalaiset taas saisivat yhteensä 84 paikkaa, 78 enemmän kuin viime eduskuntavaaleissa.

      • aika kone

        per IP-osoite on "rajallinen" määrä äänestäjiä ja hieman huono tapa erotella äänestäjät. Mulla ainakin IP vaihtuu tarpeen vaatiessa.


    • Porvarit kyykkyyn!

      Bye bye! *vilkuttaa*

    • kupla sihisee jo...

      Joo, joo soinismi on uskonto. Kaikki spämmäykset pitäisi uskoa todeksi, kun niillä on Isä-Timon siunaus? Älytöntä.

    • Kelle lobotomia?

      Soini kertoi Portugali tulevan Irlannin ja Kreikan perässä ja näin kävi.Portugali on nyt esittänyt avun pyynnön.Soini oli myös ensimmäisenä ,kitisoimassa,kun näitä maita aloitattiin tukemaan.T'llöin muut volivat vielä setelituppu kourassa työntämässä rahaa ulkomaisille pankeille ja tätäkään ei tahdottu myöntää.Nyt tilanne on muuttunut ja asioita jo myönnetään ,sekä uskalletaan kritisoida.Kokoomus on edelleen ,sekä Keskusta työntämässä ja tukemassa näitä Eu:n kautta.Soini on asian suhteen ollut erittäin kaukonäköinen.Tällaisia ,maan asioita, ajavia poliitikkoja maa tarvitsee.

      • PORVARIT KYYKKYYN!

        HYVIN SANOTTU!!


      • kyssäriperse pSS
        PORVARIT KYYKKYYN! kirjoitti:

        HYVIN SANOTTU!!

        Soini pillupoliisina. Ei abortteja raiskatuille. Tällaisillako linjauksilla köyhiltä nälkä lähtee?


      • 257
        kyssäriperse pSS kirjoitti:

        Soini pillupoliisina. Ei abortteja raiskatuille. Tällaisillako linjauksilla köyhiltä nälkä lähtee?

        Sillä lähtee että raiskaajalle jää ruokaan fyrkkaa,ei tarvitse juosta kylillä raiskaamassa,vaan voi tarjota tytölle illallisen ja saada pillua ihan hyvällä!

        Sitäpaitsi vihreiden hyysäämät tummat tekee suomen raiskauksista yli puolet,muista se kettutyttö!


      • luttakuono1
        kyssäriperse pSS kirjoitti:

        Soini pillupoliisina. Ei abortteja raiskatuille. Tällaisillako linjauksilla köyhiltä nälkä lähtee?

        Ja ainoako asia on abortti kysymys ja mitä se maksaa veronmaksajille ? Jaksan maksaa jokaisen abortin, joka todistettavasti on raiskauksen tulos ja ilman tytön omaa syytä.

        Jokaisen henkilökohtainen asia meneekö silti aborttiin ja tytöillä osittain oman käyttäytymisen syytä, jos joutuu kohteeksi !!


    • Mahdoton yhtälö

      Tiedätkö sää, että arvoiltaan vapaamielinen ja monipuolisesti sivistynyt eivät kuulu samaan joukkoon.

    • sinnemeni

      nykyhallituksen ajamana Suomi menee perikatoon

      • Jahdoll

        Soiniko tän maan pelastaa populistisilla puheilla? Mies joka kertoo vain osatotuuden ja siinä valossa, jossa se häntä palvelee. Ja kansa uskoo rajojen kiinniilaittamiseen. Niinkuin se olisi joku autuaaksi tekevä asia. Onko tää porukka jäänyt ihan lennätinlaitos aikaan? Maailma ja eurooppa on hippasen muuttunut viimeisen 20 vuoden ajalla. Juu; otetaan takaisin se vahva markka ja myydään sellua itään, jotta saa Itellan miehet ajaa taas Ladalla postia. Yrittäkää edes vähän tutkia asioita ja ottaa selvää Soinin väitteistä. Koittakaa vähän pureksia näitä faktoja itsekin, vai veikö persut teidän tekarit?


    • hgkfhg

      Minusta ulkomaille voisi karkottaa kaikki "maahanmuuttokriittiset", Persut, skinit, vapauspuolueen kusipäät ja muut fasistit. Hyvä vaihtosuhde voisi olla se, että yhdeksällä persulla saisi kaksi egyptiläistä mummoa. Kaupat pitäisi kuitenkin tehdä nopsaan, ennen kuin muu maailma tajuaa tulleensa kusetetuiksi kaupassa ja saavansa vaihdossa pelkkää ongelmajätettä.

    • oppositio hallitukse

      No on jo nämä hallituspuolueen teot nähneet mitä' ne saa aikaan - Suomen velkaantumisen yhä enenemässä määrin

      Ulkomaanvelkaa tällä hetkellä 13154 euroa / asukas ja 5 vuoden päästä sitten lainaa onkin 20 000 euroa /asukas. Ei tämmöisellä menolla Suomenn taloutta mitenkään voi pelastaa.

      Rahaa laitetaan sitten niin väljäperäisesti Etelä-Eurooppaan ja keski-euroopan pankkitukien maksuun. Ei siinä mitään paluuta olla tekemässä ajassa taaksepäin. On vain hyvä antaa arkadianmäen nykyiselle poliiitikoille luudalla huutia ja antaa uusille tekijöille mahdollisuus vaikuttaa. Ei persuissa mitään vikaa ole. Ei nykyhallituksenkaan ministereistä Kataisela tai aitiyslomalla olevalla Lehtomäelläkään ollut aikaisempaa ministerikokemusta,mutta nyt on vain aika antaa persuille ja muille oppositiopuolueille mahdollisuus vaikutta maan asioiden hoitamiseen.

      • luttakuono1

        Nämäkin Suomen eläkelaitostaen 17 miljr. on paremmin pelastettavissa kun maksaa ne suoraan eläkelaitokselle, eikä EU:n kautta, koska sinne ne jää jokatapauksessa. Ja miksi eläkelaitokset sijoittaa ulkomaille, kotimaassakin on kohteita ??

        Mitä me ollaan jo menetetty EU:lle, jos ne kaikki varat olisivat hyödyntäneen koti Suomea, paremmin menisi. ( Britaniankin EU_maksut jo 1995 alkaen ollaan maksettu, vasta nyt Timon kautta sain senkin tietää !!

        Tämä kaikki on vain ja ainoastaa koko Euroopan rikkaiden yhteen liittymistä ja keskiluokan alas ajamista köyhälistöön Suomessa - kuten Eu:ssa jo on. Ja mitä esim. Turkki tekee EU:ssa, me vääräuskoiset jäädään islamilaisten pommiuhkien kohteeksi. Sitähän hekin koko ajan etsivät, elikkä levittäytymistä koko Eurooppaan.

        Ruotsi on jo saanut tarpeekseen heistä ja muista maahanmuuttajisat; pelkkää rikostelua ja toisten kustannuksella elämistä. Omat kansalaiset ovat vaarassa, sitten puhutaan rasisimista.
        Pitäs muuttajien sopeutua uuteen kotimaahan ja lakeihin ei toisinpäin, että heille tehdään uudet lait heidän mieltymysten mukaan. Mitä sekin maksaa.
        Kokoomus RKP vihreät SDP haluaa ajaa mieluimmin muiden kuin suomlaisten etuja ja asioita. Vasemmistokin ajaa vain toisten kustannuksella elävien etuja, mutta eivät tiedä mistä rahat kaikkeen-

        Soini on mahdollisuutemme, jos muutosta halutaan. Perussuomalaiset ovat nyt niin lähellä suurten tuntumassa, ei kun heille äänet !!!
        Onnitumme nyt tai ei koskaan....


    • olisi se

      Eikös se aivokuolema ole jo tapahtunut ,jos persut pääsee valtaan?

      • faktaperse pSS

        Persuissa vain soinilla saa olla kasvot ja aivot. Ei haittaa, vaikka kaikki muut persut kuin ikoni olisivat aivokuolleita. Sellainen systeemi sopii soinismiin oikein hyvin.


    • Pitkät jalat

      No olisiko hallituspuolueiden kannattanut ehkä ajaa maata paremmin ja hoitaa tehtävänsä niin että kansa luottaisi heihin?

      Minusta se on ihan OK jos maa menee kontilleen idioottien johdossa, koska se osoittaisi etteivät ne edellisetkään tyytyväisyyttä aikaansaaneet vallankahvassa. Turha sitä paskaa on pelätä.

      Sitten viisastutaan ja äänestetään taas toisin. Kun ei Kepulikeskusta saati Soinilaisuus ollut maalle hyväksi niin jäljelle alkaa jäädä Vasurit ja Kommunistit edustamaan JOTAIN poliittista selkeää suuntaa. Ehkä viimeinen on sitten viisain...

    • KEN ELÄÄ,NÄKEE

      Ja taas rahaa jaossa.Portugali vuorossa,jess. Toivottavasti persut pistää tuollehommalle stopin.ÄÄNESTÄN PERSUJA.

    • Sinunkin puolesta

      Onhan Sinullakin mieli- ja uhkakuvat. Tänään radiosta saimme kuulla valtiovarainministeri Kataisen lausunnon, jossa ykskantaan totesi, että ellei Suomi ole tukemassa Portugalia, niin koko Euro-prosessi kaatuu.
      On siis yhdestä prosentista kiinni. Johan on helvetillinen tilanne.
      Toisaalta, että yksikään puolue aiheuttaisi kuvailemaasi uhkaa, pitäisi jo ennen vaaleja olla varmuus, että koko tätä maata vuosikymmenet virkamiehet saisivat tietylaisen vaalituloksen jälkeen järjestelmällisesti " kenkää ".
      Kaikkea sitä mahtuukin ahneenkapitalistin korvien väliin !?
      Tule mukaan ja tee turvallinen vaihtoehto perussuomalaisuudelle.

      • talousuhkan peittely

        Tätä samaa olla kuultu jo syksyn ajan,ensin oli Kreikka,sitten Irlanti ja nyt Portugali. Aina laitettiin perusteluksi se miten se on suomen edun mukaista. Ja katsottiin jo pelkkien lainatakauksien olevan riittävän varotoimen. No nämä vakuuttelut osoittautuivat vääräksi. Maat eivät kyenneet hoitamaan maksujaan edes lainatakauksilla.

        Tämä on selvää asioiden kiertelyä. Kataisienen ja Kiviniemi välttelevät vastuutaan tässä asiassa. Rahaa laitetaan menemään vaikka mikä olisi.


    • vastuunkantaja

      Tarkennuksena keskusteluun:

      Suomi ei ole myöntänyt yhdellekään maalle ilmaista rahaa, vaan lainaa ja lainojen takuita. Ne on tarkoitus saada takaisin. Ja se tehdään oman etumme vuoksi.

      • menetettyärahaa

        Niitä takaisin saada,kun eivät kyenneet lainojaan maksamaan. Hyvä sijoitus tosiaan


      • luttakuono1

        Kuka on VARMA, että ne saadaan takaisin ?? Eipä Katainenkaan uskalla sanoa yhtään mitään varmaksi.

        Yleensä se on niin; jos minä otan lainaa minä ne myös maksan tai menen konkkaan. Ei riennä porvarit nippu eruroja kädessä auttamaan, vaan ovat pakkotilanteessani halvalla ostamassa minulta, jos minulla sattuisi jotain myytävää olemaan.

        Näinhän he järjestävät kaiken kiinteän omaisuuden halvalla itselleen ja järjestävät näitä lama tilanteita.

        Mikähän meidän oma etu on? Lisää 2 % alvia juuri näiden takuiden ja velkojen vuoksi. Alvi on jo nyt liian korkea, emme pysty työllistämään, koska palkka kulut ovat niin korkeat. Lopetinn juuri oman yrityksemme tämän vuoksi. Miksi tehdä tyhjäntyötä ja työllistää - koska sadon korjaa rikkaat - sijjoittajat - pankit - pitkin euroopaa !!


    • Jon1234567

      Katsokaa seuraava dokumentti niin aukeaa silmät siitä mitä porvaristo, kokoomuksen edustajat tekevät maallemme:

      www.ajanhenki.com

    • Antivaalit
    • TODELLA PAHASTI PETT

      Kyllä maasta voi tämän hallituksenkin takia lähteä,on siis niin törkeen huonosti ajanu meidän tavallisten ihmisten asioita, ettei mitään rajaa.Kaikki hinnat todella karkaa käsistä, palkat jääneet todella pahasti jälkeen meillä ,mutta kyllä herrat porskuttaa!!!!RIITTÄÄ MUIDEN VELKOJEN MAKSU ,OMAT VELAT HOIDETTAVA ENSIN,EIKÄ SYÖTETÄ MEILLE PASKAA.kATAINEN JA KIVINIEMI PELLOLLE
      TÄRKEILEMÄSTÄ, TYHJIÄ LUPAIKSIA ANTAMASTA.OVAT MUKA TYÖLÄISTEN PUOLIA PITÄMÄSSÄ, ANTAKAA MINUN KAIKKI KESTÄÄ ,ETTÄ ILKEEVÄTKIN MOISTA SUUSTAAN LASKEA.!!!EI HYVIN KOULUTETUT AJA DUUNARIEN ETUA
      USKOKAA LOPULTAKIN!!!

    • Sivistynyt

      Höpö höpö!

    • Paavo puu

      Ääni Soinille, siitä syystä, ettei hän on raskaan sarjan poliitiikkalainen, tuota älykkyysosamäärää suosittelen muillekkin puoluejohtajille!
      Tymyyttä ei ole se, että näkee kauemmas, tyhmyyttä onse, ettei uskalla nähdä hahmottaa tulevaisuutta, näin tekee VALTAAPITÄVÄT puolueet, puoluejohtajat!

      • Yrkki Yllikki

        Ei ole Soini Mensan jäsen, eikä koskaan pääsekkään. Reputtanut liian monta kertaa???


    • Ei tule ikävä

      "Kuka korkeasti koulutettu, hyvin toimeen tuleva, arvoiltaan vapaamielinen, monipuolisesti sivistynyt tai muuten vain persunormeista poikkeava"

      Siis tähän ryhmäänhän kuuluvat

      itseään täynnä olevat paskiaiset kunnanjohtajista lääkäreihin, jotka katsovat oikeudekseen vetää moninkertaista palkkaa muihin nähden aikana, jolloin mm. kunnat ovat lähes konkurssin partaalla ja terveyspalvelut rapaantuneet

      hyvin toimeen tulevat ihmiset, jotka etsivät vaikka mitä keinoja, etteivät joutuisi maksamaan veroja niinkuin pienipalkkaiset kiltisti makselevat, tätähän tekevät mm. lääkärit maksamalla osinkotuloina normaalia palkkaa

      "arvoiltaan vapaamieliset", siis toisin sanoen ne, joilla ei ole minkäänlaisia arvoja ja jotka muuttavat mielipiteitään sen mukaan, mikä heille on edullista "Voi tänään minä olen ehdottomasti tätä mieltä, huomenna hieman toista mieltä ja ylihuomenna - katsotaan nyt sitten, mitä mieltä minä olenkaan."


      JOTENKA, TERVEMENOA POIS SUOMESTA LIBERAALIEN ROSKASAKKI, MENKÄÄ MUNIMAAN KÄENMUNANNE JONNEKIN MUUALLE!

      • demokratia vaje

        Tuo äsken yhdentoista uutisista kuulemamme Valtiosihteeri Tiitisen ilmoitus siitä, että Hallituksen voi muodostaa muukin kuin vaalit voittanut puolue. Nyt tuo Timo Soinin nousu pelottaa näitä Suomen valtapuolueita.

        Miksi muuten juuri nyt piti Tiitisen tulla tuollaista "Potaskaa" ilmoittamaan, pelko Persujen voitosta on tosi kova Suomen valtapuolueilla. Tämä ilmoitus lisää Soinin kannatusta ainakin sadallatuhannella äänellä, kyllä näin on näreet.


      • Kansa voittaa vaalit
        demokratia vaje kirjoitti:

        Tuo äsken yhdentoista uutisista kuulemamme Valtiosihteeri Tiitisen ilmoitus siitä, että Hallituksen voi muodostaa muukin kuin vaalit voittanut puolue. Nyt tuo Timo Soinin nousu pelottaa näitä Suomen valtapuolueita.

        Miksi muuten juuri nyt piti Tiitisen tulla tuollaista "Potaskaa" ilmoittamaan, pelko Persujen voitosta on tosi kova Suomen valtapuolueilla. Tämä ilmoitus lisää Soinin kannatusta ainakin sadallatuhannella äänellä, kyllä näin on näreet.

        Koko ajan näkyy satavan Sonin laajaan laariin. Niin tai näin - jonkun asian kanssa - aina sataa Soinin laariin.
        Toivottavasti tietokoneet kestävät vaali-iltana sen valtaisan äänimäärän ja ääntenlaskun, kun Soinin (Uusimaa) ja puolueensa ehdokkaiden ääniä lasketaan....

        Yleensä Uusimaa maan suurimpana vaalipiirinä saa ääntenlaskun valmiiksi kaikkein viimeisimpäna. Ja se Uusimaa on se kaikkein jännittävin vaalipiiri tällä kertaa...

        Veikkaan Timo Soinille koko maan vaalikuninkuutta. Voi myös mennä Sauli Niinistön viimekertainen (ek-vaalit 2007) ennätystulos, vähän yli 60 000 ääntä - komeasti rikki. Persuille siis tulossa huima vaalitulos ja todella paljon kansanedustajia. Nythän heillä on viisi edsutaja ja kuudentana hyppäsi mukaan puolueloikkari Uusipaavalniemi.
        Mutta, uudessa Eduskunnassa.... Enpä arvaa tähän kirjoittaa, mitä Kristallipalloni nyt näyttää.... Paljon, paljon joka tapauksessa.
        Persuille on tulossa suoranainen maanvyörymävoitto !


    • Kala123123

      Paskat poliittisesta korrektiudesta, pitkällä tähtäimellä valinta on kahden pahan väliltä: Persut vs. http://aikapommi.wordpress.com/
      Ateistina valitsen ensimmäisenä mainitun pahan.

    • PORTUGALI OPETTAA
    • Markka takaisin

      Jos persut pääsevät valtaan, Suomi alkaa taas pärjätä Ruotsille.
      Nyt on hävitty lähes koko metsäteollisuus. Tehtaat Ruotsissa käy
      täysillä ja Suomen tehtaita puretaan Intian vientiä varten romuraudan
      hinnalla.

      • Nyt on tosi kyseessä

        Kaikki todellinen tuotanto siirtyy kuplatalous-Suomesta merten taakse, mikäli Suomi ei ajoissa irtaudu eurokatastrofin kuristusotteesta.


    • Onhan se hyvä

      Suomestakin on yllätäen tullut Suurvalta,joka taloudellisena mahtivaltiona on kykenevä vaikuittamaan ja jonka taloudelliset päätökset ovat vaikuttavia,jopa siinä määrin ,että ratkaisumme taloutemme hoitamisesta vaikuittavat koko Eurooppaan.Olemme sii todellinen talous mahti,jonka talouden hoidosta,koko Eurooppa on riippuvainen.Lisäksi onollut puhetta ,että julistaudumme Suurvallaksi,kiisien hallinnoissa.Onkohan kaikki nyt ihantotta vai onko ,jollakulla kihahtanut jotain huppuun?

    • Viel ihmetyttäpi

      Nuo puheet ,että Venäjä ei ole talousmahti,vuo Suomi onpi.

    • ukko uuninpäältä

      Soini ajaa Suomen venäjän syliin. Outoa.

      • Totuus tässä

        Soinihan on piilokommunisti, joka ihailee Pohjois-Koreaa, entistä Neuvostoliittoa ja Itä-Saksaa. Kuvottava tyyppi! Ja mitä helvetin perussuomalaista on katolilaisuudessa ja paavissa? Olen yrittänyt ottaa selvää Soinin mielipiteistä, mutta ovat järjestään perin outoja, joilla ei ole mitään tekemistä rehdin suomalaisuuden kanssa. Soinilla ei ole mitään oikeita ratkaisuja asioihin. Pelkkä populisti. Ajatelkaa Soinin kannattajat saatana omilla aivoillanne.


      • Tuontitavaraa
        Totuus tässä kirjoitti:

        Soinihan on piilokommunisti, joka ihailee Pohjois-Koreaa, entistä Neuvostoliittoa ja Itä-Saksaa. Kuvottava tyyppi! Ja mitä helvetin perussuomalaista on katolilaisuudessa ja paavissa? Olen yrittänyt ottaa selvää Soinin mielipiteistä, mutta ovat järjestään perin outoja, joilla ei ole mitään tekemistä rehdin suomalaisuuden kanssa. Soinilla ei ole mitään oikeita ratkaisuja asioihin. Pelkkä populisti. Ajatelkaa Soinin kannattajat saatana omilla aivoillanne.

        Timo Soini on omaksunut katolisen uskon ja sen vanhentuneet käsitykset Irlannissa käydessään. Jussi Halla-ahon ideologia on kopioitu amerikkalaisen ja ruotsalaisen äärioikeiston julkaisuista. Teemu Lahtinen haki oppinsa Ranskan Front Nationalilta. Sampo Terho kannattaa anglosaksista neokonservatismia. Ainakaan näiden tyyppien hengenlaadussa ei ole mitään erityisen suomalaista.


    • suomi pitä pelastua!

      JÄRUTTOMAT POLITIKKOT PAKKO PITÄÄ JARUTTA, ÄÄNESTAKAA PERUSSUOMALAISIÄ ! JONKUNVERRAN VOIT VAIKUTTAA!!! PELASTAKAA SUOMI!!! SINUN ÄÄNI ON TÄRKEÄ SUMINEITOLLE!!! ÄÄNESTAKAA PERUSSUOMALAISET!!! KIITOS!

    • ei LOL!

      wauu mitä propagandaa =) syötetään tämä kaikille viattomille!

    • Harjalle töitä

      "On herännyt epäily, että lahkoon kuuluva opettaja suosii lahkoon kuuluvia oppilaita, kun taas lahkoon kuulumattomien oppilaiden arvosanoja lasketaan. Tämä on vuosien varrella mahdollistanut sen, että lahkoon kuuluvia henkilöitä joilla ei ole pätevyyttä ammattiinsa, on tänään virkamiespaikoilla - mikä on mahdollistanut lähestukoot täydellisen korruption." (IL)

      "Virkamiespaikoilla joissa lain noudattaminen on edhottoman tärkeää, istuu tänään lahkoon kuuluvia henkilöitä joiden vakaumus on, että ihminen ei voi täyttää ihmiselle säädettyä lakia." (IL)

      • Harjalle töitä

        "Vain kasvit ja eläimet eivät voi täyttää ihmisille säädettyä lakia."


      • niimpäniinpäniin

        ihmimillisten kärsimysten lisäksi miljoonia euroja ylimääräistä kirkollisveroa lestoille/vuosi suoraan veronmaksajien kukkarosta


    • kyssäriperse pSS

      Missä on soinilahkoon kuuluva puoluesihteeri?

    • pitkitetään vaan
    • tulevaisuus!

      Suomessa EU:n kriisirahastojen puolestapuhujiksi ovat asettuneet, tai hallitusvuoron johdosta joutuneet, ns. porvarilliset puolueet. Saksassa porvareiden sääty näyttää olevan asiassa eri linjoilla. Siellä PK-yritysten liitto BVMW julkaisi eilen EU:n suunnittelemaa pysyvää rahoitusvakausmekanismia (ESM) vastustavan kannanoton otsikolla "Katkaiskaa EU:n tie kohti siirtounionia!". Kannanotto on ponnekas, sillä "siirtounioni" on saksalaisille kryptoniittia.

      Saksalaisyrittäjät pelkäävät ESM:n olevan peitelty keino muuttaa EU siirtounioniksi, jossa saksalaisten säästöt päätyvät tulonsiirtoina Etelä-Euroopan "tuhlarimaihin". Tästä syystä BVMW vaatii Saksan hallitusta estämään pysyvän vakausmekanismin perustamisen.

      Meillä kriisirahastojen puolustajat ovat saaneet voimia uskosta, että niillä estetään finanssikriisi ja Euroopan ajatuminen syvään lamaan. Tämä "uuden Lehmanin" pelko näyttää viime päivinä esitettyjen kommentien valossa olevan väistymässä. Der Spiegelin mukaan Saksan valtiovarainministeri Schäuble pitää finanssikriisin uhkaa liioiteltuna ja epäuskottavana.

      Ehkä Suomessakin olisi aiheellista pohtia yhteisvastuullisten vakaus- ja takausmekanismien muita pitemmän aikavälin vaikutuksia, kuten sitä, onko siirtounioni juuri Kreikan ja Portugalin kanssa Suomelle hyväksi. Saksan yrittäjät pelkäävät, että sen jälkeen kun oman johtokuntansa määräysvallassa toimiva ESM on perustettu, sitä on vaikea demokraattisesti kontrolloida. Sopimusten noudattaminen ei ole EU:ssa ollut tapana, joten "tiukan ehdollisesta" vakausmekanismistakin voi vielä kehittyä vaikka mitä.


      http://euroetana.blogspot.com/

    • faktis

      Soini tuntee paremmin Portugalin kuin Suomen asiat. Ja sehän riittää?

      • ihmiselle duudeli

        Mutta missä on Ossi? Ennen eivät persujen puoluesihteeri saaneet piileskellä. No, silloinhan he tekivätkin töitä talkoilla, nämä rahaherrat joutavat näköjään olemaan vaikka kiivaimpaan vaaliaikaan pottukuopassa rahoja laskemassa?


    • Muutan korpeen

      Populismi on jees, valehteleminen ei. Perussuomalaiset 'syyllistyvät' molempiin. Jos ulkomaalaisille menee rahaa, niin sieltä sitä rahaa tuleekin: tilauksia tehtaille, töitä vaateketjujen myyjille. Vaan tuleeko enää kun perussuomalaiset on hallituksessa?

      • eufhfvuhträouh3

        Kyllä sun on todella parasta muuttaa korpeen. Ja hei, älä sitten käy äänestämässä ketään.


    • kyspers

      Soini vaatii, että Portugal jättäisi velat maksamatta. Siitä tuleekin sitten vasta suuri lasku suomalaisille. Sitäkö persut todella haluavat?

      • Takuulaitos

        Luuletko tosiaan, että Portugal maksaisi velkansa, älä unta nää. Miksi maksaisi, kun ei ole pakko, eikä siihen ole edes mahdollisuuksia.


    • jyrki jorisee

      soini sitä vaadi vaan heti pikimmistä vekasaneerausta,turhien eurojen syytämisen lopettamista EU:n pankkiirien voittojen maksimoimiseksi ja pankkien omien tappioiden sysäämisetä veronmaksajien kontolle

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9770037

    • PS

      Suomi on jo katastrofi,ja syy on Kokoomus Keskusta ja SDP.EU:n ytimes
      Voi kilin V

    • kyssäriperse pSS

      Kertokaahan persut; mitä se teidän paljon höpöttämänne velkasaneeraus käytännössä tarkoittaa?

    • Velkasaneeraaja

      Osa veloista annetaan anteeksi, käytännössä 60-80% ja lopulle 10 vuoden maksuaika kiinteällä korolla...

    • tarkkailija hämeesä.

      Otetaan rauhallisesti demokratia ei ole ihan sellainen miten sen näet, kyllä nämä korkeasti koulutetut pärjäävät ei siitä kannata huolta kantaa.
      Mietippä vaikka sitä että miten tämä 85 miljardin velka hoidetaan, siis maksetaan pois, tämä jonka nämä korkeasti koulutetut ovat saaneent aikaan.
      Lyön vaikka vetoa ei mitenkään, tänä vuonna 8 miljar. lisää kuka tietää mikä on vielä edessä. Pistäppä vaikka poliitikot vastaamaan monta miljaardia 2013 velkaa lyhennetään.

    • p*llynPosketOpositos

      jaahas.

      Nepotismin kannattajat ja bensanhinnnan nostajat eli posrtugalin apupaketin eli euron arvon alentajat jäikhin ophpsithioon! buaHHAHAHHAHAHAa


      Onnekshi, koska pienin pinjahainen olsi ollu 2e bensan litrahinta, koska kallistunut energhian hintha olsi vajaassa kaharessa kkuukauressa näkyny kaikessa niin elintarvike kuinh vaatteereen ja koulukyythien hinnoossa.

      Ja pahiin kolahuus olsi käyby suomen viennin verisuonistossa, elikkä logistiikassa varsinki kko suomi on vienniltään kuin saari (rekat kuljettaa raskaat vienti kamat satamihin)

    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3904
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2081
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      230
      1370
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      136
      1289
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      114
      1169
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      112
      1168
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      71
      1067
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      1015
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      984
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      906
    Aihe