Jos hallitus ottaa lainaa holtittomasti ja joutuu vaikeuksiin, niin kenen on vastuu.
Miten kummassa se on pankkien vastuu. Pankit ovat vastuussa jos lainan perute on väärä. Mutta Demareitten uskottavuutta pankin vastuissa heikentää kun Demarit teki Uffet.
Eli Ulf Sundqvist otti lainaa pankistaan pörssikeinotteluun ja sai satojen miljoonien velat. Oli pakottanut alaisensa myöntämään lainan ja kaik meni eikä piisannutkaan.
Ja kun tuomioistuin jo sovitteli velkoja Uffe pakoili maksujaan tilikikkailulla. Ja lopulta Arja Alho Pääministeri Lipposen painostuksesta kuittasi kymmenien miljoonien velat yhdellä miljoonalla.
Eli Suomen valtio kuittasi velat ja peitti velallisen epärehellisyys syytteet.
Pitäsikö siis tehdä Uffet myös Kreikalle ja Irlannille. Ja mahdollisesti myös Porttugalille ja Espanjalle.
Luulen, että EUn takaus tulisi sittenkin halvemmaksi.
Vai onko Demarien velka ja pankkipolitiikka aina kiinni vainn jäsenkirjasta.
NINEL

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei lainan ottajalla mitään vastuuta ole! Vaan lainan takaajalla! Sen on saanut kokea moni takaaja.
Ensin otetaan velalliselta, loput takaajalta.
On se niin jos valtio ei maksa, mahdoton on periä.
Siksi Saksan, Ranskan, Hollannin ja Britannian pankit niin kovasti haluavat
takuita. Nyt pankkibusiness on hyvä 7-8% korko ja takuukelpoiset maat
hoitavat vastuut.
Kysympä vaan miksi minä olen vastuussa Islannin Kreikan ja Portugalin veloista. Minun ne on veroina maksettava.
re: pellava, no siksi, kun edustajamme EU:ssa eivät uskalla ajaa suomalaisten asiaa, pelkäävät kättelykieltoa jne
Onhan Väyrynenkin jo ilmoittanut vastustavansa, Nalle Wahlroos sanoi jokainen maa hoitakoon omat pankkinsa.
Europankkiirit käärivät mielettömiä optiotuloja koko ajan.
Katainen ja Kiviniemi ovat ulkoa opetelleet värssyn lama tulee Suomeen, jos ei tueta. Asia on kuitenkin päinvastoin, kun vakuudet realisoituvat, sitten lama tulee Suomeen. EN NÄE MUUTA RATKAISUA KUIN ÄÄNESTÄ PERSUJA.
Itse en ole persu, mutta silti äänestän persuja.
Puhalletaan peli poikki!
PerSut ei vastusta halituksessa jos ovat? EU-kriisirahastoja ,kuin propakanta mielessä! Soini totesi asian olevan näin . Tänä aamuna! Luihu perSut äänestävät asiassa tyhjää! Tyhjällä päällä!
Törmätään taas käsityskykysi puutteeseen!
Olen huolissani toveritemari Varman Koston pehmeästä teestä.