tai siltä tuntuu.
Päivästä toiseen sitä miettii; mitä tää rakkaus on?
Kyllä minä pärjään yksin -henkisesti, olenhan niin jo tehnyt
Niin miksi sitten ilmestyy ihminen, joka ei sovi jo hyvin järjestettyyn elämääni, sekoittamaan kuvioita?
Hän ilmestyi kuin häivähdys ja liukeni pois pelästyen, tai luullen antavansa tilaa ns. vapaaseen toimintaan ehkä uhrautuen ja haluten olla jalo. Oi, mitä turhamaisuutta sekoittuen omaan pelätymiseensä no me emme ole täydellisiä.
Kiitollisuus ja kiukku kävelevät yhdessä, minun sisälläni.
Muutoksen haluan ja silti sitä peläten kävelen seiniäni vasten etsien ovea.
Minä ajattelen että olet oven takan, mutta voinko siihenkään luottaa? En luota ihmisten tunteiden vakauteen, sinä voit kyllästyä olemiseen kanssani koska minäkin kyllästyn itseeni.
Minä olen itseni vankila ja olen tottunut olemaan vankinani niin kauan että rakkauden vapautus tuntuu pyörryttävältä ja epätodelta.
Epäilen että jospa sinä et minua rakastakkaan ja jospa minä en sinua rakastakkaan? Jos me vain valehtelemme samanaikaisesti itselemme.
Näemmekö me tosina toiseutemme niin että me olemme yksi.
Romanttisena minä haluan uskoa että olet totta ja että sinä jaksat rakastaa.
Minä olen etsinyt tunnetasolla kaltaistasi kokemusta kokoelämäni ja nyt kun i olen sinut löytänyt, sinä juokset karkuun ja sanattomasti vaadit meidän kasvua.
Halu olla sielullisesti vapaa on kai molempien toive?
Rakas!!
Tämä tänne ajatustani selkiyttämään, näin naisena joka katsoo turhamaisesti peiliin ja miettii: miksi minä?
Päivästä toiseen sitä miettii; mitä tää rakkaus on?
Kyllä minä pärjään yksin -henkisesti, olenhan niin jo tehnyt
Niin miksi sitten ilmestyy ihminen, joka ei sovi jo hyvin järjestettyyn elämääni, sekoittamaan kuvioita?
Hän ilmestyi kuin häivähdys ja liukeni pois pelästyen, tai luullen antavansa tilaa ns. vapaaseen toimintaan ehkä uhrautuen ja haluten olla jalo. Oi, mitä turhamaisuutta sekoittuen omaan pelätymiseensä no me emme ole täydellisiä.
Kiitollisuus ja kiukku kävelevät yhdessä, minun sisälläni.
Muutoksen haluan ja silti sitä peläten kävelen seiniäni vasten etsien ovea.
Minä ajattelen että olet oven takan, mutta voinko siihenkään luottaa? En luota ihmisten tunteiden vakauteen, sinä voit kyllästyä olemiseen kanssani koska minäkin kyllästyn itseeni.
Minä olen itseni vankila ja olen tottunut olemaan vankinani niin kauan että rakkauden vapautus tuntuu pyörryttävältä ja epätodelta.
Epäilen että jospa sinä et minua rakastakkaan ja jospa minä en sinua rakastakkaan? Jos me vain valehtelemme samanaikaisesti itselemme.
Näemmekö me tosina toiseutemme niin että me olemme yksi.
Romanttisena minä haluan uskoa että olet totta ja että sinä jaksat rakastaa.
Minä olen etsinyt tunnetasolla kaltaistasi kokemusta kokoelämäni ja nyt kun i olen sinut löytänyt, sinä juokset karkuun ja sanattomasti vaadit meidän kasvua.
Halu olla sielullisesti vapaa on kai molempien toive?
Rakas!!
Tämä tänne ajatustani selkiyttämään, näin naisena joka katsoo turhamaisesti peiliin ja miettii: miksi minä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mistä kiukku? loukkauksista?
Kysymyksiisi ei ole vastauksia muilla kuin teilla kahdella ja vain toisillenne. Miksi sinua ei jaksaisi rakastaa? Minua huvittaa. Oletko varma, ettei kysymys ole että jaksatko sinä rakastaa? Oikeasti, nauran niin että vesi valuu silmistä.
Tykkäsin hirveän paljon tekstistäsi. Melkein kuin puhuisit minulle. Tosin, "hyvin järjestetty elämä" ei minusta ihan mätsää, tai sitten sanoit aikanaan mitä sattuu. :-)