pienenee

Vasemmistoliitto pienenee kuin pyy ennen maailmanloppua.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kai se pienenee kun persut korjaa niitten äänet ?

Äänestä

Meiltä lienee valuminen persuihin pienintä ja sitä ei kyllä tarvitse ihmetellä.
Toisaalta tiedetään että se mikä menee ylös tulee auttamatta alas.
Ikävä vain että tästä typeryydestä saa koko suomi kärsiä.

Äänestä

Minulta meni jo maku perussuomalaisiin. Äkkiseltään vaikutti että heissä olisi muutoksen mahdollisuus, mutta nyt epäilyttää että mihin se muutos oikein veisikään. Tutustuttuani vasemmiston linjaan alkaa tuntua siltä että heillä pysyisi paremmin tuo homma hanskassa. En ehkä kaikkea vasemmistolaisten ajatuksia allekirjoita (eikä sellaista puoluetta olekaan), mutta kaikkinensa ihan hyvä linja.

Äänestä

Voi ihmispoloinen kuinka hukassa oletkaaan ? Näitä politiikassa eksyneitä lampaita harhailee Suomeessa paljon mutta eipä hätää Soinin opetuslapset vievät eksyneen lampaaan omiensa luokse .Vasemmiston kutsua ei kannata kuunnella villat keritään ja lihat vasemmimston susihukka syö suihinsa.

Äänestä
  • Siinä olet oikeassa, että vain lampaat äänestävät persuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minimikro100 kirjoitti:

Vasemmistoliitto pienenee kuin pyy ennen maailmanloppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu