Mitä mieltä olet luterilaisena

Tiesitkö tämän?

Siitä että Matti Luther vaati Kristuksen vereen vedoten, Saksan kansaa toteuttamaan niitä toimia joita hän vaati, joita ryhdyttiin totetuttamaan kirjaimellisesti Martinpäivänä 9-10.11.1938:n, Kristalliyönä, jollain synagogat paloivat ympäri Saksanmaata.

14

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristalliyö järjestettiin Lutheria kunnioittaen hänen syntymäpäivänään. Luther koki juutalaisten syyllistyneen mm. Vapahtajamme kuolemaan ja kristittyjen pakkokäännytysyrityksiin juutalaisiksi. Häntä oli myös loukannut se, että juutalaiset olivat kutsuneet Mariaa huoraksi ja Jeesusta äpäräksi.

      Muun muassa näistä asioista tulistuneena hän kirjoitti hyvinkin julmaa tekstiä juutalaisista. Se ei ollut oikein eikä viisasta. Luther ei kuitenkaan järjestänyt kristalliyötä. Hän oli temperamenttinen sanoissaan, mutta siitä seurasi myös paljon hyvää - koko uskonpuhdistus.

      pappi Sonja

      • Vastaahan Sonja

        Tarkoitatko uskonpuhdistuksella, toisinajattelevien Jeesuksen todistajien joukkotuhoamisia, joita toteutettiin Wittenbergin herrojen vaatimuksesta, mm. Augsburgin tunnustuksen lukuisissa arvikloissa, kohdistettuina kastajiin ja kaikkiin kerettiläisiksi määriteltyihin - yhtenäiskirkkojen ulkopuolisiin uskoviin.

        Oíkeuttavatko nämä esittämäsi perusteet, kirstittyä vaatimaan joukkotuhoamisia, kuten Luther niiitä vaati? Onko tämä evankeliumin antamaa valtaa uskovalle, suhteessä juutalaisiin, kerettiläisiin, hurmahenkiin, turkkilaisiin ja juutalaisiin?

        Elääkö sinun sisimmässäsi niin puhdasoppinen natsi, että näet evankelisluterilaisen puhdasoppisuuden oikeuttavan näihin joukkotuhoamisiin?

      • Vastaahan Sonja kirjoitti:

        Ei Luther juutalaisten syyllistämisessä ollutkaan oikeudenmukainen eikä looginen. Minkään uskonnon varjolla ei ole oikeutta väkivaltaan.

        Tarkoitan uskonpuhdistuksella esimerkiksi anekaupan loppumista ja sitä, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen sovituksen tähden ilman omaa ansiota. Se on iso asia minulle. En ole natsi vaan kiitollinen armon näkymän avaamisesta meille syntisille.

        pappi Sonja

      • Faktat faktoja
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Monet muut Lutherin aikalaiset opettivat samioin, päätyen roviolle, koska heillä ei ollut poliittisia päämääriään ajavia ruhtinaita tukenaan, kuten yhtenäis- eli yleiskirkollisen aseman suomaa turvaa takanaan, kuten Lutherilla oli, ja jonka turvin hän esitti vaatimuksiaan, toisinajattelijoiden tuhoamiseksi, yhteiskunnalliten esifasististen lakien turvin, kuten tapahtui jo natsi Saksaa edeltäneessä Saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa. Sen poliiikka merkitsi kuolemantuomiota toisinajattelijoille eli kerittiläisille ja juutalaisille, joiden kimppuun Luther esivaltaa usuttikin.

      • faktatyyppi
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Ei Luther juutalaisten syyllistämisessä ollutkaan oikeudenmukainen eikä looginen. Minkään uskonnon varjolla ei ole oikeutta väkivaltaan.

        Tarkoitan uskonpuhdistuksella esimerkiksi anekaupan loppumista ja sitä, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen sovituksen tähden ilman omaa ansiota. Se on iso asia minulle. En ole natsi vaan kiitollinen armon näkymän avaamisesta meille syntisille.

        pappi Sonja

        Et siis ymmärrä, ettei Lutherin käsitys pelastumisesta ollut luotettavaa tietoa.
        Uskot, mikä tuntuu sinusta kivalta, vaikka se olisi täyttä hölynpölyä.

      • Näinhän se meni

        Sama Luther joka opetti "yksin armosta oppia", opetti että: "Saksan kansa tulee vikapääksi Kristuksen vereen, ellei se toteuta niitä tuhotoimia, jotka kansallisosialisti käynnistivät, tarkasti Lutherin ohjeiden mukaisesti "Kristalliyönä", - joten: Luther ei suinkaan opettanut saksalaisille loppuun asti "yksin armosta oppia", vaan siitä luopuen: ehdollistin juutalisten tuhoamisen ehtona puhtaana pysymiseen.

        "ettei se tulisi vikapääksi Kristuksen vereen", oppi sivuutti aijenmmin opetetun.

      • Katsohan sitä lukua
        faktatyyppi kirjoitti:

        Et siis ymmärrä, ettei Lutherin käsitys pelastumisesta ollut luotettavaa tietoa.
        Uskot, mikä tuntuu sinusta kivalta, vaikka se olisi täyttä hölynpölyä.

        Luther ei oikeasti tuntenut lainkaan: tervettä Kristuksen evankeliumia, vaan on määriteltävissä, sekä hedelmiltään joukkotuhontaan osalliseksi käsityksineen, että myös armolla huoraajaksi, periaatteellaan, "tee vain syntiä, mutta usko enenmmän", mikä on täysin päivastaista sille evankeliumille jota Paavali opetti: mm. Room.6-luvussa.

      • Uskossa ollen
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Ei Luther juutalaisten syyllistämisessä ollutkaan oikeudenmukainen eikä looginen. Minkään uskonnon varjolla ei ole oikeutta väkivaltaan.

        Tarkoitan uskonpuhdistuksella esimerkiksi anekaupan loppumista ja sitä, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen sovituksen tähden ilman omaa ansiota. Se on iso asia minulle. En ole natsi vaan kiitollinen armon näkymän avaamisesta meille syntisille.

        pappi Sonja

        ". En ole natsi vaan kiitollinen armon näkymän avaamisesta meille syntisille.

        pappi Sonja "

        Armon näköalan avaaminen ei riitä - siitä ei ole sinänsä mitään hyötyä.

        Saman asian totesi joskus eräs piispa että ikävöinti Jumalan syliin riittää.

        Kuinka tuhoavia nämä oudot aatteet ovatkaan ?

        Pelkän katselemisen sijaan tulee ottaa armo vastaan Jeesuksessa henkilökohtaisesti. Jos tuon piispan tavoin pelkästään pakotetaan joku vain ikävöimään Jumalan syliin mutta siihen ei saa mennä istumaan niin se on jo sadismia. Miltä tuntuisi lapsesta joka pakotettaisiin vain katselemaan isän syliä ja siihen ikävöimaan ja seuraamaan vierestä kuin muut saavat mennen istumaan isän syliin ja siellä rauhoittua ja viipyä.

      • Enemmän pahaa... Lutherin tekstit juutalaisista olivat kuitenkin Hitlerille eräs keino, muiden joukossa vakuuttaa kansalle juutalaisten saastaisuudesta.

        Hitlerin aikaan kristinusko suhde juutalaisuuteen oli negatiivin ja oli ollut sitä vuosisatojen ajan. Synninpäästö juutalaisille annettiin vasta holokaustin jälkeen. Jälkijättöinen sosiaalinen omatunto heräsi...

        On faktaa, että kristinuskon suhtautuminen juutalaisuuteen muuttui vasta kansan murhan kautta...

    • En oikein ymmärrä tätä juutalaisten syyllistämistä. Jeesus, apostolit, Paavali, Maria Magdalena, kaikki olivat juutalaisia.

      • Kerrohan kohta

        Missä kohden Uuttta Testamenttia, kristitylle annetaan valtaa ulkoisen vallankäyttöön - evankeliumin puolustamisen nimissä?

    • Pardon me?

    • Tarkkana ku porkkana

      Yksin armoa korostava Sonja: kehoitan sinua lukemaan miettien Luuk.4:16-30, ja kysynkin mikä on mielestäsi tämän opetus? Entä mahtuuko käsitykseesi armahtavasta Jumalasta myös: Matt.22:10-14.

      Ei Raamattu turhaan sano: "katsokaa ettei kukaan teitä eksytä"- ei edes arkkipiispa.

    • Niin...Miksi te itkettä vain juutalaisia kohtaan tehtyjä vainoja kun Luther vainosi kaste-kysymyksissä muitakin protestantteja. Luther käski tappamaan "vääräuskoiset", jotka kastoi toisin kuin Luther opetti. Niissä vainoissa kuoli yli 2500 ihmisitä.

      Saksan talonpoikaiskapinassa Luther käski tappamaan kapinoivat talonpojat. Lutherin kädet oli veressä kyynärpäitä myöden ja silti hänet nostetaan suureksi uskonpuhdistajaksi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5004
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4353
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      132
      2308
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1774
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe