Voisiko olla, että depressio olisikin suojakeino?

Että joku minulle tuntematon mekanismi päräyttää masiksen päälle.
Näin ei pääs palaan loppuun, kun toiminnot lähes pysähtyy.
Mut jälleen mystinen putoaminen ja valtaisa vitutus päälle.
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin omasta mielestä tämä on masennuksen "tarkoitus".

Tällaisilla yleisillä tapahtumilla, joka on tuttu lähes jokaiselle ihmiselle (kaikki me masennutaan joskus, ja kaikille se on varmasti mahdollisuus) on jokin evoluutiollinenkin syy, olisi aika erikoista, jos masennukselle ei olisi mitään syytä, mutta ehkä yhtä erikoista on yrittää löytää sille jokin kumman syy.. ?

Kipu ei ole kivaa, mutta sillä on jokin tarkoitus. Masennuksen oireilla voisi olla vain syynä jokin sama mekanismi kuin liikarasituksella, tässä tapauksessa kyseessä olisikin vain mieli tai aivot. Sitä voi jotkut aika pitkällekin puskea elämäänsä viemäristä alas ennen kuin järki sanoo stop.

Masennuksella on yleensä aina jokin syy, voi olla että joku omistaa jonkin näköisen aivovamman, jonka takia tiettyjä kemikaaleja ei vain synny tarpeeksi tasapainoisesti, mutten usko sen olevan mitenkään yleistä, siinä ei olisi mitään järkeä. Ennemminkin masennuksella, jota me kaikki koemme joskus, on jokin epäterve syy, masennus itsessään on terve reaktio johonkin epäterveeseen tilanteeseen.

Yleensä masennus katoaa kun asioita saa selvitettyä itselleen ja oppii uusiatapoja ajatella. Jos jumittaa ajtuksissaan kauan, siitä seuraa jonkin sortin masennusta. Myös tietysti jokin traumaattinen tpaahtuma laukaisee masennusta. Kaikki tämä on mielestäni ainakin ihan tervettä toimintaa, paha mieli tulee kun pahoja juttuja tapahtuu, olisi harvinaisen sairasta olla tyytyväinen paskaan elämäänsä.

Mitä sinulle tapahtui, tai on yleensä tapahtunut kun alkaa kyrsiä?

Olisiko kyseessä jokin asia, jota lykkäät, kunnes se iskee päälle, ja sitten taas onnistut lykkäämään sitä hetken podettuasi, ja sitten se taas iskee päälle?

Äänestä
  • Nyt maseiluni on ikäänkin enemmän liittyvää. Kun oikein putkessa alkaa kadottamaan tavaroitaan, niin se ottaa pattiin.
    Ostamani tavarat eivät tule kotiin asti. Lompakko, avaimet, käsineet jne. - se saa raivon partaalle.
    Olen funtsinut pahan fiiliksen alkusyitä. Ei siihen tarvita aina ulkopuolisia syitä. Riippuu monista tekijöistä, kasvaako v- käyrä depressiotasolle saakka.

    Pakotan aina kuitenkin itseni liikkeelle. Aina on ok-taloäijällä tekemätöntä rästiduunia. Kiroilen hirmuisesti, mutta aina se hellittää.

    Olen varma, että ilman masennustaipumustani olisin tehnyt jotain vieläkin älyttömämpää maanisten syklien aikana.
    Vanhuus helpottaa. Voi laittaa monii tyräilyjä sen piikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja näitä riittää kirjoitti:

Että joku minulle tuntematon mekanismi päräyttää masiksen päälle.
Näin ei pääs palaan loppuun, kun toiminnot lähes pysähtyy.
Mut jälleen mystinen putoaminen ja valtaisa vitutus päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu