Varjovaalit.fi

Voitte käydä antamassa virtuaalisen äänenne Liberaalien ehdokkaille osoitteessa:
http://www.varjovaalit.fi/

Liberaalien ehdokkaat löytyvät:
http://liberaalit.fi/eduskuntavaalit2011/
4217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://juhakettunen.blogspot.com/

nöyryyttävässä orjuudessa saa rahan, jolla kyllä pysyy hengissä, mutta kasvottomalta virkamieheltä saatu elatus ei riitä kovinkaan mukavaan elämään eikä herätä pienintäkään kiitollisuutta laskun todellista kustantajaa eli veronmaksajaa kohtaan.

Systeemiin menee vuosi vuodelta enemmän rahaa ja siitäkin aivan liian suuri osa virkamiesarmeijalle. Kuten demokratiassa aina, millään yksittäisellä tempulla tai päätöksellä asioita ei voi kuitenkaan korjata. Sosiaaliturva on kokonaisuutena itse itseään ruokkiva, irvokas hirviö – pyramidihuijaus, jonka lopullinen tuhoutuminen antaa vielä hetken aikaa odottaa itseään.

Olen iloinen siitä, että julkisen sosiaaliturvan lakkauttaminen sai toiseksi suurimman kannatuksen. Nykyjärjestelmän säilyttämiselle on vaikeaa keksiä yhtään rationaalista perustelua, mutta sen lakkauttamiselle niitä voisi suoltaa vaikka monen kirjan verran. Tyydyn tässä yhteydessä kuitenkin yhteen ainoaan perusteluun, koska sen lisäksi mitään muuta ei tarvita. Verotus on varkautta. Aina vain kasvavat sosiaalimenot on suurin tekijä, joka pitää veroasteen korkeana. Pakottamalla saaduilla toisten rahoilla eläminen on väärin.

Äänestä

mcero34wirvftvwgv

Äänestä

varjovaalit RULES!!!!!!!!!TIMO SOINIIII! jytky (:;))))

Äänestä

Ette taida liberalistit lainkaan ymmärtää elämän perusasioita, siltä se ikävä kyllä näyttää...

Mutta ei se mitään, kyllä tekin vielä opitte kun sen aika tulee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varjovaalit.fi kirjoitti:

Voitte käydä antamassa virtuaalisen äänenne Liberaalien ehdokkaille osoitteessa:
http://www.varjovaalit.fi/

Liberaalien ehdokkaat löytyvät:
http://liberaalit.fi/eduskuntavaalit2011/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu