Ei EU:n kuuluva valtio voi toimia liittymisen jälkeen enää demokraattisena tasavaltana. Luovutaan eduskunnasta ja elellään EU-lainsäädännöllä ja muulla EU-ohjeistuksella. Kansanedustuslaitos on käynyt turhaksi ja kalliiksi.
Perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle, mutta Suomella ei ole enää itsemääräämisoikeutta. Kansanedustus ja päätäntävalta on nysväämistä toisarvoisissa asioissa ja tähdelliset lainlaatimiset ovat menneet ojasta allikkoon. On syntynyt käsittämättömiä säädöksiä, joilla asiat menevät entistä enemmän sekaisin.
Änestämisellä ei saa enää mitään muuttumaan, henkilövaihdoksilla ei ole enää merkitystä. Parlamentarismi ei toimi Suomessa, eikä enää muissakaan EU-maissa. Jossain mielessä ollaan tultu tien päähän, josta paluuta ei ole.
Mikä neuvoksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
PerusSoinilaiset voitti jo, miksi mennä enää äänestämään. Jännitys on poissa, vaalit on käyty jo gallupeilla.
Äänestysaktiivisuus tulee olemaan 59% luokkaa, eli mielenkiinnottomimmat vaalit ikinä. Suurin risukimppu kuuluu medialle, joka vaikuttaa eniten surkeaan tilanteeseen, hyvänä kakkosena leuhkana mäyhkäävä Soini ja tietysti koko hiivatin istuva kansanedustajisto hallituksineen.
Kansa voisi äänestää ministerit suoraan, ministeriöitä voisi pienentää huomattavasti. Kansanedustajat ovat aivan turhia rahanmenoreikiä.