Kysymys Suomen

Nousiko Suomi maailman parhaaksi maaksi Keskustajohtoisten hallitusten aikana vai jo aikaisemmin? Muistaaakseni Lipposten hallitusten aikana Suomi ei ollut lähelläkään kärkeä.

Jotain on varmaan tehty oikein kun maailman parhaaksi maaksi kohottiin.
955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä

Pienituloisten verotus on euroopan alhaisin

Suomalaisten onneliisuus on nousut maailman teollisuusmaiden kärkeen

Suomi on ykkänen Pisatutkimuksessa

Terveydenhoitojärjestelmä on teollisuusmaiden huippua. Ainoastaan pääkaupunkiseutu laskee arviota alaspäin pitkillä jonotusajoillaan.

On näitä

On siirtynyt kymmenessä vuodessä kehitysmaasta maailman huipouksi

Äänestä

ja suomella on maailman toiseksi parhaiten hoidettu talous.
kukaan ei olisi voinut hoitaa asioita paremmin.
demarien linja ajoi suomen polvilleen ja epädemokraattisesti emuun.
kaikille ei voida antaa kaikkea ja reaalipolitiikka on kaikista huonoista vaihtoehdoista sen vähiten huonon hakemista.
useita tuskaisia yhtäl.
esim.
jos ei leikata joudutaan ottamaan velkaa jos otetaan velkaa hidastuu talouskasvu
jos talouskasvu hidastuu ei verotulot kasva,ja jos ne ei kasva ei voida maksaa eläkkeitä. ja jos emua ei tueta kaatuu pankkisysteemi joka aiheuttaa taloudellisen laman.
politiikka on visaista.
ei ole olemassa helppoja ratkaisuja.
joko me teemme kuten jatkossakin tai luisutaan kreikan tielle kun populistit kansaa mielistelläkseen ottaa leikkausten siaan velkaa velan päälle...

Äänestä
  • Jos leikataan hidastuu talouskasvu...

    Äänestä

http://www.sss.fi/vaalit2011/208423.html

http://www.ita-savo.fi/Uutiset/11119092.html

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kainuu/1194673058846/artikkeli/perussuomalaiset noussut myos kainuussa keskustan kantapaille.html

Itsekehu ja vaalirahasotkut eivät taida riittää nosteeseen...
Esko Ahon hallituskaudella alkoi karmea Suomen tuho ja työttömyys. Pankit ajoivat ihmisiä ahdinkoon, varsinkin pienyrittäjiä ja monet työpaikat hävisivät aivan turhaan, keinottelijoiden puhalluksiin.

Miksiköhän kansa ei ajattele kuten kepu määrää?

Äänestä
  • Vahva markka mauni SUOMEN PANKISTA toimi silloin diktaattorina.

    etkö muista

    Äänestä

valehtelu on keskustalainen totuus.keskusta-kokomuksen, esko aho-harri holkeri suomen talous oli rapakunnossa.jopa niin alasajettu, että valtion todellinen talous oli valheellisesti pimitetty.lipposen hallitus joitui tekemään leikkauksia ja pelasti suomen uuteen nousuun.nyt meillä on taas kokoomus-keskusta tuhonnut valtion talouden hirvittävälle miinukselle,kun kaksi hallituksen pääpuoluetta sumplioi keskenään,hyvätuloisten verokevennys jatkuu, jos kansalaiset maksavat edelleen eniten kansallista tukea maataloudelle.tätä on politiikka.joten näkemiin oppositioon kansan pettäneet kusipäät.

Äänestä
  • oikaisu Uffe-harri holkeri-mauni

    aho ja holkeri ei ollut samassa hallituksessa DEmari-kokoomus

    Äänestä

aho sai konkurssipesän haltuunsa ja teki kriisissä sen, minkä voi.
lipposen hallitus leikkasi reilusti jäädytti tukien indeksit,mutta kun nousukausi tuli ei leikattuja tukia palautettu takaisin.
oi missä te vasemmistolaiset olitte kun oma puolue riisti leivän eikä palauttanut sitä edes nousukaudella...
kohtalokkain virhe oli lipposen toimesta tapahtunut harkitsematon epädemokraattisesti juntattu emuratkaisu.
kepu tuli taas laman aikana hallitusvastuuseen kun ollaan aikaisempien hallitusten toimesta kusessa.
ollaan demareiden ansiosta rahaliitossa,jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
velanotto hidastaa talouskasvua ja jos markkinat ei luota suomeen nousee lainojen korot.
en väitä,että kepulaisen hallituksen ratkaisut olisivat olleet parhaita mahdollisia.
parhaita mahdollisia tai helppoja ratkaisuja ei ole tarjolla.
siinä valossa kiviniemen linja,oli se kuinka tuskallinen tahansa on pienempi paha.
kreikka on lähitulevaisuudessa valtionkonkurssissa ja se aiheuttaa taantuman.
demarien leipoman emu mätäpaiseen puhkeaminen ja hoito on epäkiitollista.
ei ole helppoja ratkaisuja.

Äänestä

Historiaa ei voi vääristää eikä sitä saa muutettua, mutta muisti pätkii mukavasti tai asiasta ei ole oikeaa tietoa!

Ahon ja Viinasen talouspolitiikka osoittautui siis täydellisen epäonnistuneeksi ja maallemme pitkäksi aikaa rasitteita aiheuttavaksi. Suomen kansa sai Ahon - Viinasen hallituksen aikana kokea erään nykyhistoriansa vaikeimmista ajoista. Kansalaisten elinolosuhteet heikkenivät merkittävästi suurtyöttömyyden ja valtion säästötoimien takia. Tuskin koskaan on maassamme yhden hallituksen vallassaoloaikana karsittu yhtä rajulla kädellä kansalaisten etuuksia ja avustuksia kuin viime tapahtui.

(19.12.2008 VEROTUKSEN VAIKUTUS)
Verotus kevenee ensi vuonna (2009) eniten keski- ja suurituloisilla SELVITTI Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. VATT:n mukaan kaikkien pienituloisimmat, kuten kansaneläkkeen tai muun perusturvan varassa elävät, eivät juuri hyödy veronkevennyksistä.

Ja sitten niihin eläkkeiden INDEKSILEIKKAUKSIIN:
Ben Zyskowiczin (s.1954) puheenjohdolla toiminut perustuslakivaliokunta
antoi Aho-Viinasen hallituksen (26.4.1991 – 13.4.1995)
pyytämänä lausunnon, jonka mukaan työeläkeindeksin indeksileikkauksia
voidaan leikata tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Tätä ennen eläkkeillä oli perustuslain suoja. Toisin sanoen eläkeindeksin
muutokset tuli käsitellä perustuslain mukaisessa järjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnassa lausunto hyväksyttiin yhden äänen
enemmistöllä. Siihen jätettiin eriävä mielipide, jonka esitti kansanedustaja SKDL:n Ensio Laine.

Tuo lausunta sisälsi Ensio Laineen terävän ja profetoivan näkemyksen: ”Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt yksipuolisesti huomionsa leikattujen indeksikorotusten vähäisiin nimellisiin vaikutuksiin
vuodelle 1993. Valiokunta on kokonaan sivuuttanut indeksikorotusten kasaantuvan leikkausvaikutuksen tulevien vuosien etuuksia ajatelle.

” Laineen sanoma yksinkertaisuudessaan oli, että se ei ole vuotuisten eläkeindeksiprosenttiarvojen summa, vaan näiden prosenttiarvojen kasaantuva eli kumulatiivinen kasvu eli korkoa korolle"
.
Tätä asiaa eivät hallinneet perustuslakivaliokunnan kokoukseen osallistuneet korkean tason henkilöt: Hallitusneuvos Tuulikki Hakkarainen, professori Mikael Hidén, professori Antero Jyränki, oikeustieteen
tohtori, Matti Niemivuo ja lainopin kandidaatti Juhani Salminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvinvoinnista kirjoitti:

Nousiko Suomi maailman parhaaksi maaksi Keskustajohtoisten hallitusten aikana vai jo aikaisemmin? Muistaaakseni Lipposten hallitusten aikana Suomi ei ollut lähelläkään kärkeä.

Jotain on varmaan tehty oikein kun maailman parhaaksi maaksi kohottiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu