Mietitkö?

"Monet tutkijat uskovat, että tämä päiväunelmointi, tyhjäkäynti, on luovuutemme lähde. Kun mielemme vaeltelee aivojen arkistoissa, keksimme uusia ajatuksia ja löydämme asioiden välille uusia yhteyksiä.

Keskittyminen ongelmanratkaisuun on päinvastainen strategia. Se estää tämän luovan prosessin kytkemällä luovuudesta vastaavan verkoston päältä pois.

On ironista ajatella, että ADD-ihmiset ovat luovia siksi, että heillä on huono keskittymiskyky. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. Koska he eivät pysty keskittymään yhteen asiaan, he kiinnittävät huomionsa moneen asiaan.

Koska he eivät pysty vastustamaan impulsseja, he imevät tietoa, kokemuksia ja vaikutteita enemmän kuin muut. Kun heidän mielensä vaeltelee vapaassa liitolennossa kaiken tämän sekasotkun keskellä, he keksivät mielleyhtymä ja ratkaisuja, joita muut eivät näe.

Mielestäni meidän kannattaisi ajatella ADD-lapsia eräänlaisina peileinä. Kun tähän asti olemme ajatelleet, että heillä on puutteita keskittymiskyvyssä, he katsovat meitä takaisin ja ajattelevat, että meillä on puutteita luovassa ajattelussa.


Opettajan olisi myös hyvä muistaa tämä: Kun herätät pienen pojan omista maailmoistaan, hänen aivonsa ovat juuri toimineet kaksi kertaa aktiivisemmin kuin lapsilla, jotka keskittyivät koulutehtävään."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Win-Capita-Win porukka vetää tätäkin maata putkivisiolla kohti perikatoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Putkiaivo vai ei kirjoitti:

"Monet tutkijat uskovat, että tämä päiväunelmointi, tyhjäkäynti, on luovuutemme lähde. Kun mielemme vaeltelee aivojen arkistoissa, keksimme uusia ajatuksia ja löydämme asioiden välille uusia yhteyksiä.

Keskittyminen ongelmanratkaisuun on päinvastainen strategia. Se estää tämän luovan prosessin kytkemällä luovuudesta vastaavan verkoston päältä pois.

On ironista ajatella, että ADD-ihmiset ovat luovia siksi, että heillä on huono keskittymiskyky. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. Koska he eivät pysty keskittymään yhteen asiaan, he kiinnittävät huomionsa moneen asiaan.

Koska he eivät pysty vastustamaan impulsseja, he imevät tietoa, kokemuksia ja vaikutteita enemmän kuin muut. Kun heidän mielensä vaeltelee vapaassa liitolennossa kaiken tämän sekasotkun keskellä, he keksivät mielleyhtymä ja ratkaisuja, joita muut eivät näe.

Mielestäni meidän kannattaisi ajatella ADD-lapsia eräänlaisina peileinä. Kun tähän asti olemme ajatelleet, että heillä on puutteita keskittymiskyvyssä, he katsovat meitä takaisin ja ajattelevat, että meillä on puutteita luovassa ajattelussa.


Opettajan olisi myös hyvä muistaa tämä: Kun herätät pienen pojan omista maailmoistaan, hänen aivonsa ovat juuri toimineet kaksi kertaa aktiivisemmin kuin lapsilla, jotka keskittyivät koulutehtävään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu