Takkula rehellisin!

Jäätteenmäki väärensi pöytäkirjan
Kirjoittanut: Marru Nissinen, 22.5.2004 klo 11.58

Takkula: Jäätteenmäki muutti pöytäkirjaa

Keskustan varapuheenjohtaja Hannu Takkula kertoo pyytäneensä puolueen työvaliokunnan pöytäkirjasta kopion itselleen mahdollisia poliisikuulusteluja varten, koska selitykset muuttuivat Irak-kohun edetessä.

Takkulasta on täysin väärin väittää, että keskustan työvaliokunnan pöytäkirja olisi jollakin tavoin ollut vaikuttamassa Anneli Jäätteenmäen eroon. Takkula korostaa, että Jäätteenmäki oli itse korjannut pöytäkirjaa. Hän lisää, ettei tiedä, miksi Jäätteenmäki näin teki.

Takkula sanoo pelänneensä, että muuttuneiden selitysten jälkeen mahdollisesti myös maaliskuun 7. päivänä pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjaa muuteltaisiin. Nytkään pöytäkirjaa ei Takkulan mukaan tarkistettu normaaliin tapaan seuraavassa kokouksessa. Jäätteenmäki teki korjaukset yksin kolme viikkoa myöhemmin (28. maaliskuuta), hyväksyi ja allekirjoitti samalla pöytäkirjan. Sen jälkeen sitä pidettiin lukitussa kassakaapissa, Takkula kertoo.

Hänen mukaansa pöytäkirjaa ei jaettu sihteerin allekirjoittamana puoluehallituksen jäsenille jo 18. maaliskuuta, vaikka näin keskustan jäsenverkostolle lähetetyssä kirjeessä väitettiin.

Pöytäkirja pelasti puolueen

Takkulan mielestä pöytäkirjan julkitulo pelasti puolueen, vaikka se on harmillisesti sekoitettu ulkoministeriön Irak-vuotoon, joka on täysin eri asia.

"Jopa se, että pöytäkirja olisi tullut julki viikkoa myöhemmin, olisi voinut olla kohtalokasta puolueelle. Olisi ollut katastrofi, jos kuulusteluissa olisi puhuttu *kahdesta korvasta* tai briefing-papereista, kun pöytäkirjassa lukee asiapapereista", Takkula huomauttaa. Tällä hän viittaa Jäättenmäen puheisiin *kahdesta korvasta*.

Keskustan syytä pyytää anteeksi

"Onhan tämä ollut melko arvoton näytelmä kaikkien kannalta, erityisesti puolueen. Toisaalta se kertoo karulla tavalla meidän poliitikkojen suhteesta valtaan", Takkula luonnehtii pääministerin vaihtumiseen ja nyt syyteharkintaan edennyttä Irak-skandaalia.

Keskustan pitäisi Takkulan mielestä pyytää äänestäjiltä anteeksi presidentti-instituution sotkemista puolueen vaalikampanjaan. Takkula korostaa, että hän ei hyväksy väärien tai kyseenalaisten keinojen käyttöä vaalityössä, vaan kampanjan on oltava kaikilta osin avointa ja läpinäkyvää.

Pirjo Kukko-Liedes

http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=336978
33887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tämä on tosi.

Äänestä
  • Ei liittänyt Irak- koalitioon, vai oletko kuullut suomalaisten sotilaiden siellä olevan? Et ole, joten lakkaa lässyttämästä roskaa.

    Mikäli et osaa Jäätteenmäen toilailua muilla keinoin puolustaa kuín esittämällä valheita Lipposesta, kehoittaisin sinua lopettamaan tänne kirjoittelun.

    Kaiken tämän jälkeen Keskusta on minulle mahdoton puolue äänestettäväksi.

    Äänestä

Ei paljon vaadita siihen, että ihminen on Anneli Jäätteenmäkeä rehellisempi. Keskustalaiseksi Takkula on sentään kyllä kohtullisen rehelliseltä vaikuttava ja johdonmukainenkin Ennen hallituksen muodostamista hän ei ruikaillut Lipposen perään niin kuin Anneli Jäätteenmäki ja muu keskustajohto.

Äänestä

... kiinnostunut kepun puoluehallituksen työvaliokunnan pöytäkisjasta.

Minulle ei koskaan ole selvinnyt tuosta Takkulan selittelystä, minkä virheen Jäätteenmäki teki. Toki hänellä puheenjohtajan, joka panee nimensä pöytäkirjaan on oikeus korjata sitä sellaiseksi kuin se hänen mielestään vastaa kokouksen kulkua.

Sen pöytäkirjan luonnoksen kirjoittaa puoluekokouksen virkailija, ei siis kokouksessa valittu sihteeri. Työvaliokunta tarkastaa pöytäkirjan seuraavassa kokouksessa. Jos Takkula ei jostain syystä niin päässyt tekemään hänen tulee vaatia sitä uudelleen tarkastettavaksi.

Mutta hänpä ei taida olla enää tuon elimen jäsen. Hänet erotettiin rankaisuna heittäitymisestä Lipposen juoksupojaksi Annelin kaadossa puolueen varapuheenjohtajan tehtävästä. Varmaan hän tuon tehtävän perusteella oli työvaliokunnan jäsen.

Äänestä
  • uskon, että lehmät osaavat lentää. Mikään ei ole saanut, eikä saa minua luopumaan tuosta uskomuksesta.

    Äänestä

  • muiden asioiden vatvomisessa ja keskity ottamaan selvää ns. "oman" puolueesi kokouskäytännöstä oikein todella eikä millään mutu-tuntumalla.
    Ottamalla yhteyttä Takkulaan (tai avustajaan) saat varmaan yksityiskohtaisen tiedon, kuinka asiat on aiemmin hoidettu pöytäkirjojen osalta ja kuinka ne tulee jatkossakin hoitaa.
    Nämä pöytäkirja-kassakaappi asiat lentävät vielä pahan kerran Annelin silmille.
    Ja sosialistia et minusta saa edes mikko.b:n tai marttitöötin avulla.

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    muiden asioiden vatvomisessa ja keskity ottamaan selvää ns. "oman" puolueesi kokouskäytännöstä oikein todella eikä millään mutu-tuntumalla.

    Tosi on.

    Äänestä

  • Ja kun kirjoitti:

    Tosi on.

    pöytäkirjoja, joten se ei auta Annelia tämän keskustelun puitteissa.

    Äänestä

  • Hannu Takkula ei erotettu mistään.

    Lisäksi puoluesihteeri Eero Lankia sanoi julkisuudessa, että Hannu Takkula kertoi asiasta totuuden.

    Anneli Jäätteenmäki siis yksin teoin ja harkiten väärensi kokouspöytäkirjan sellaiseksi, että se ei vastannut kokouksen kulkua.

    Äänestä

  • En viitsisi jankata samasta asiasta, koska olen asian juridisesti selittänyt jo aiemmin. Lyhyesti kutenkin AJ:n ensimmäinen virhe oli se, että hän ei Takkulan mukaan tuonut pöytäkirjaa tarkistettavaksi seuraavassa kokouksessa eikä myöhemminkään. Jos pöytäkirjassa olisi ollut jotakin muutettavaa, niin nuo muutokset olisi tullut tehdä pöytäkirjan tarkistavan kokouksen pöytäkirjaan. Alkuperäinen pöytäkirja tulee säilyttää sellaisenaan. Silloin nähdään tulevaisuudessakin esim. mahdollisessa juridisessa selvittelyssä se, että mitä on muutettu ja minkä takia muutokset on tehty. AJ:n toinen virhe oli siis se, että hän muutti itse omavaltaisesti pöytäkirjaa ja "hyväksyikin" sen itse. Näin siis tapahtui Hannu Takkulan mukaan ja jos hän puhuu totta niin AJ on rikkonut yhdistysoikeutta.

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    muiden asioiden vatvomisessa ja keskity ottamaan selvää ns. "oman" puolueesi kokouskäytännöstä oikein todella eikä millään mutu-tuntumalla.
    Ottamalla yhteyttä Takkulaan (tai avustajaan) saat varmaan yksityiskohtaisen tiedon, kuinka asiat on aiemmin hoidettu pöytäkirjojen osalta ja kuinka ne tulee jatkossakin hoitaa.
    Nämä pöytäkirja-kassakaappi asiat lentävät vielä pahan kerran Annelin silmille.
    Ja sosialistia et minusta saa edes mikko.b:n tai marttitöötin avulla.

    Sosialisteja ovat mainitsemiesi herrojen mielestä kaikki, jotka eivät ole valtiokapitalisteja:-)

    Äänestä

  • Demari kirjoitti:

    ...

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Hannu Takkula ei erotettu mistään.

    Lisäksi puoluesihteeri Eero Lankia sanoi julkisuudessa, että Hannu Takkula kertoi asiasta totuuden.

    Anneli Jäätteenmäki siis yksin teoin ja harkiten väärensi kokouspöytäkirjan sellaiseksi, että se ei vastannut kokouksen kulkua.

    siis sitä mieltä että myös Lankia valehtelee?

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    siis sitä mieltä että myös Lankia valehtelee?

    Aidon Oivan mielestä ainoastaan Anneli puhuu totta.

    :)))

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    Aidon Oivan mielestä ainoastaan Anneli puhuu totta.

    :)))

    ennustajaeukko tietääkseen, että nuo pöytäkirjat ovat esilla asiana ainakin seuraavassa puoluekokouksessa, jossa pestään pyykki vaalitappioista. Seinälle tullaan nostamaan kaikki ne, joiden vilpillisen toiminnan takia kepu menetti kasvonsa.

    Äänestä

  • Demari kirjoitti:

    En viitsisi jankata samasta asiasta, koska olen asian juridisesti selittänyt jo aiemmin. Lyhyesti kutenkin AJ:n ensimmäinen virhe oli se, että hän ei Takkulan mukaan tuonut pöytäkirjaa tarkistettavaksi seuraavassa kokouksessa eikä myöhemminkään. Jos pöytäkirjassa olisi ollut jotakin muutettavaa, niin nuo muutokset olisi tullut tehdä pöytäkirjan tarkistavan kokouksen pöytäkirjaan. Alkuperäinen pöytäkirja tulee säilyttää sellaisenaan. Silloin nähdään tulevaisuudessakin esim. mahdollisessa juridisessa selvittelyssä se, että mitä on muutettu ja minkä takia muutokset on tehty. AJ:n toinen virhe oli siis se, että hän muutti itse omavaltaisesti pöytäkirjaa ja "hyväksyikin" sen itse. Näin siis tapahtui Hannu Takkulan mukaan ja jos hän puhuu totta niin AJ on rikkonut yhdistysoikeutta.

    henkeen ja vereen muuttaa selvää rikkomusta oikeutetuksi teoksi? Onko todellakin hänellä jo niin suuri pakokauhu tapahtuneista asioista, että keinolla millä tahansa olisi saatava asia lakaistua maton alle edes joksikin aikaa?
    Ihmettelen myös niitä kaikkia muita, jotka pitävät kyseistä pöytäkirjan "omaan malliin laittoa" millään tavalla soveliaana asiana. Eihän kyseisillä papereilla ole edes perseenpyyhkimisarvoa, jos niistä tehdään kassakaappiversioita, joista hetkeen sopivin vetäistään esiin! Missä on keskustan moraali???

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    muiden asioiden vatvomisessa ja keskity ottamaan selvää ns. "oman" puolueesi kokouskäytännöstä oikein todella eikä millään mutu-tuntumalla.
    Ottamalla yhteyttä Takkulaan (tai avustajaan) saat varmaan yksityiskohtaisen tiedon, kuinka asiat on aiemmin hoidettu pöytäkirjojen osalta ja kuinka ne tulee jatkossakin hoitaa.
    Nämä pöytäkirja-kassakaappi asiat lentävät vielä pahan kerran Annelin silmille.
    Ja sosialistia et minusta saa edes mikko.b:n tai marttitöötin avulla.

    ...pöytäkirjaa paljon innokkaamin kuin minä. Ja kun on vielä sinulle vieraan puolueen asioista. Mitä sinä ajat takaa? Olet Lipposeen höyrähtänyt ja haluat väärin perustein esikuvasi tavoin jatkaa Annelin lyöntiä. Teillä ei voi olla enää muuta motivia kuin pelkäätte Annelin äänivyöryä eurovaaleissa. Luulisi jo riittävän normaalisti, että saitte kaadettua pääministerin, puoluejohtajan ja vaalivoittajan valheellisin perustein. Oikeus on julistanut Annelin syyttömääksi.

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Hannu Takkula ei erotettu mistään.

    Lisäksi puoluesihteeri Eero Lankia sanoi julkisuudessa, että Hannu Takkula kertoi asiasta totuuden.

    Anneli Jäätteenmäki siis yksin teoin ja harkiten väärensi kokouspöytäkirjan sellaiseksi, että se ei vastannut kokouksen kulkua.

    ... enää ehdokkaaksi, kun huomasi ettei häntä enää valittaisi.

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    siis sitä mieltä että myös Lankia valehtelee?

    ... sanonut sellaista, että pöytäkirja-asiassa olisi jotain väärää.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    ennustajaeukko tietääkseen, että nuo pöytäkirjat ovat esilla asiana ainakin seuraavassa puoluekokouksessa, jossa pestään pyykki vaalitappioista. Seinälle tullaan nostamaan kaikki ne, joiden vilpillisen toiminnan takia kepu menetti kasvonsa.

    ... ei ole mitään roolia kepun seuraavissa kokouksissa, ei niillä ollut edellisessäkään muuta kuin Takkula sai lähtöpassit puoluejohdosta.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ...pöytäkirjaa paljon innokkaamin kuin minä. Ja kun on vielä sinulle vieraan puolueen asioista. Mitä sinä ajat takaa? Olet Lipposeen höyrähtänyt ja haluat väärin perustein esikuvasi tavoin jatkaa Annelin lyöntiä. Teillä ei voi olla enää muuta motivia kuin pelkäätte Annelin äänivyöryä eurovaaleissa. Luulisi jo riittävän normaalisti, että saitte kaadettua pääministerin, puoluejohtajan ja vaalivoittajan valheellisin perustein. Oikeus on julistanut Annelin syyttömääksi.

    on tarkoitus käsitellä keskustaa ja sen harjoittamaa politiikkaa. Annelin toilailujen arvostelu mitä vahvimmin liittynee siihen? Sinä voit vapaasti ymmärtää sen vaikkapa 'Lipposeen höyrähtämisenä'. Minä taas oletan, että sinulle Lipposesta puolestaan on tullut päinvastaisella tavalla pakkomielle. Yrität yhä pahemmin omiin 'kengännauhoisihi sotkeutuen' pestä Angelin tekoja jankuttamalla Lipposest. Erkoista ja ajojahdeista.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ...pöytäkirjaa paljon innokkaamin kuin minä. Ja kun on vielä sinulle vieraan puolueen asioista. Mitä sinä ajat takaa? Olet Lipposeen höyrähtänyt ja haluat väärin perustein esikuvasi tavoin jatkaa Annelin lyöntiä. Teillä ei voi olla enää muuta motivia kuin pelkäätte Annelin äänivyöryä eurovaaleissa. Luulisi jo riittävän normaalisti, että saitte kaadettua pääministerin, puoluejohtajan ja vaalivoittajan valheellisin perustein. Oikeus on julistanut Annelin syyttömääksi.

    tekee keskustan työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjan kanssa???? Ja minähän olen kirjoittanut jo kauan sitten, että Anneli saa puolestani mennä vaikka millaisella äänivyöryllä pois pilaamasta SUOMEN politiikkaa. Oikeus ei MISSÄÄN VAIHEESSA ole tutkinut Annelin pöytäkirja-asioita, niistähän häntä ei ole haastettu esiin muiden kuin Takkulan toimesta. Me (=rehellisyyttä politiikkaan kaipaavat) emme ole kaataneet ketään, vaan sen teki Anneli omilla tempauksillaan.
    Varoitin sinua Oiva jo aiemmin, että otteesi lipsuu. Jos et pysty toisin väittämään eli pistämään Takkulaa edesvastuuseen sanoistaan, kehottaisin pysymään edes hiljaa. Oma alamäkesi alkoi pahalla tavalla viime lauantain lausunnoistai ja kasvosi on jo menneet.
    Toivon OIKEIDEN keskustalaisten jatkavan, niin kauan kuin on vielä mitä puolustella. Älkää kuitenkaan veikatko väärää hevosta. Voi yhden marttyyriksi yrittämisen takia mennä laukalle koko ravit!

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ...pöytäkirjaa paljon innokkaamin kuin minä. Ja kun on vielä sinulle vieraan puolueen asioista. Mitä sinä ajat takaa? Olet Lipposeen höyrähtänyt ja haluat väärin perustein esikuvasi tavoin jatkaa Annelin lyöntiä. Teillä ei voi olla enää muuta motivia kuin pelkäätte Annelin äänivyöryä eurovaaleissa. Luulisi jo riittävän normaalisti, että saitte kaadettua pääministerin, puoluejohtajan ja vaalivoittajan valheellisin perustein. Oikeus on julistanut Annelin syyttömääksi.

    Mielestäni A J kaatui omaan "näppäryyteensä"! A J:llä oli salainen tietolähde,"jota hän
    ei voi paljastaa". Takkulan kopioimasta pöytäkirjasta tämä käy selville!Ja tästä pääteltynä moni keskutan johdosta tiesi myös tämän!

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... ei ole mitään roolia kepun seuraavissa kokouksissa, ei niillä ollut edellisessäkään muuta kuin Takkula sai lähtöpassit puoluejohdosta.

    sanoit aiemmassa viestissäsi, että oikeus vapautti Annelin. Onko joku muuta väittänyt? Sitä asiaa se ei muuta, että Anneli valehteli korvar heiluen 'Irakjupakassa.'

    Äänestä

  • Demari kirjoitti:

    En viitsisi jankata samasta asiasta, koska olen asian juridisesti selittänyt jo aiemmin. Lyhyesti kutenkin AJ:n ensimmäinen virhe oli se, että hän ei Takkulan mukaan tuonut pöytäkirjaa tarkistettavaksi seuraavassa kokouksessa eikä myöhemminkään. Jos pöytäkirjassa olisi ollut jotakin muutettavaa, niin nuo muutokset olisi tullut tehdä pöytäkirjan tarkistavan kokouksen pöytäkirjaan. Alkuperäinen pöytäkirja tulee säilyttää sellaisenaan. Silloin nähdään tulevaisuudessakin esim. mahdollisessa juridisessa selvittelyssä se, että mitä on muutettu ja minkä takia muutokset on tehty. AJ:n toinen virhe oli siis se, että hän muutti itse omavaltaisesti pöytäkirjaa ja "hyväksyikin" sen itse. Näin siis tapahtui Hannu Takkulan mukaan ja jos hän puhuu totta niin AJ on rikkonut yhdistysoikeutta.

    ... olleet valmiit ennenkuin puheenjohtaja oli ne tarkastanut ja pannut nimensä. Tarkastajalla on oikeus muuttaa tekstiä ennen nimensä panemista. Näiden pöytäkirjojen luonnoksethan olio tehnyt puoluetoimiston virkailija. Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa.

    Te ette tajua, että Anneli ei juristina tekisi jotain sellaista hölmöä, joka rikkoisi lakia. Se nähtiin jo tuossa yllytysoikeudenkäynnissä.

    Teidän pitäisi nyt rauhottua ja alkaa puhua jostain muusta kuin teille vielä vieraan puolueen jonkun elimen pöytäkirjasta tai paremminkin kokousmuistiosta. Tällä tiellä ei sossutkaan pääse kovin pitkälle. Lipponen on joka tapauksessa menettänyt todeellisen valtansa ja mahdollisuudet jatkotehtävistä tämän jupakan takia.

    Äänestä

  • Oivaa ihmettelevä kirjoitti:

    henkeen ja vereen muuttaa selvää rikkomusta oikeutetuksi teoksi? Onko todellakin hänellä jo niin suuri pakokauhu tapahtuneista asioista, että keinolla millä tahansa olisi saatava asia lakaistua maton alle edes joksikin aikaa?
    Ihmettelen myös niitä kaikkia muita, jotka pitävät kyseistä pöytäkirjan "omaan malliin laittoa" millään tavalla soveliaana asiana. Eihän kyseisillä papereilla ole edes perseenpyyhkimisarvoa, jos niistä tehdään kassakaappiversioita, joista hetkeen sopivin vetäistään esiin! Missä on keskustan moraali???

    ... jos Anneli on tehnyt jonkin rikoksen, niin haastakaa oikeuteen tai muuten on tyhjä jatkaa tätä jauhamistanne täällä palstalla.

    Totuus on se, että pelkäätte Annelin saavan äänivyöryn eurovaaleissa, joka on samalla kansan vastalause Lipposelle.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... olleet valmiit ennenkuin puheenjohtaja oli ne tarkastanut ja pannut nimensä. Tarkastajalla on oikeus muuttaa tekstiä ennen nimensä panemista. Näiden pöytäkirjojen luonnoksethan olio tehnyt puoluetoimiston virkailija. Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa.

    Te ette tajua, että Anneli ei juristina tekisi jotain sellaista hölmöä, joka rikkoisi lakia. Se nähtiin jo tuossa yllytysoikeudenkäynnissä.

    Teidän pitäisi nyt rauhottua ja alkaa puhua jostain muusta kuin teille vielä vieraan puolueen jonkun elimen pöytäkirjasta tai paremminkin kokousmuistiosta. Tällä tiellä ei sossutkaan pääse kovin pitkälle. Lipponen on joka tapauksessa menettänyt todeellisen valtansa ja mahdollisuudet jatkotehtävistä tämän jupakan takia.

    saitilla on tarkoitettu puhuttavan, jos ei keskustan politiikasta? Vai eikö kyseiset pöytäkirjat sinun mielestäsi millään muotoa liity keskustan ja Jäätteenmäen politiikkaaan?

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... olleet valmiit ennenkuin puheenjohtaja oli ne tarkastanut ja pannut nimensä. Tarkastajalla on oikeus muuttaa tekstiä ennen nimensä panemista. Näiden pöytäkirjojen luonnoksethan olio tehnyt puoluetoimiston virkailija. Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa.

    Te ette tajua, että Anneli ei juristina tekisi jotain sellaista hölmöä, joka rikkoisi lakia. Se nähtiin jo tuossa yllytysoikeudenkäynnissä.

    Teidän pitäisi nyt rauhottua ja alkaa puhua jostain muusta kuin teille vielä vieraan puolueen jonkun elimen pöytäkirjasta tai paremminkin kokousmuistiosta. Tällä tiellä ei sossutkaan pääse kovin pitkälle. Lipponen on joka tapauksessa menettänyt todeellisen valtansa ja mahdollisuudet jatkotehtävistä tämän jupakan takia.

    Ei pöytäkirjoja MISSÄÄN korjata noin. Alkuperäiset tekstit ovat sellaisenaan ja UUDEN kokouksen pöytäkirjaan merkitään muutetut kohdat. Jos et tuohon ikään tätä vielä tiedä, niin pysy kaukana paikoista, missä pidetään pöytäkirjoja. Ettei tyhmyys tartu! Väiteesi:
    "Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa." kertoo hyvin kyseessä olevan USKOMUKSESI. Usko jo ihmeessä olevasi edes tässä asiassa täysin väärässä, koita löytää joku muu kohde mustasta valkoisen tekoon.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... jos Anneli on tehnyt jonkin rikoksen, niin haastakaa oikeuteen tai muuten on tyhjä jatkaa tätä jauhamistanne täällä palstalla.

    Totuus on se, että pelkäätte Annelin saavan äänivyöryn eurovaaleissa, joka on samalla kansan vastalause Lipposelle.

    Viestissä, johon vastasit, ei puhuttu rikoksesta, vaan rikkomuksesta. Lisäksi siinä kysyttiin Keskustan moraalin perään. Ja, mitä totuuteen tulee, niin oletan, että se ei tällä hetkellä ole kovinkaan vakuuttava termi sinun sanomanasi. Siitä voit täysin kiittää itseäsi.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... jos Anneli on tehnyt jonkin rikoksen, niin haastakaa oikeuteen tai muuten on tyhjä jatkaa tätä jauhamistanne täällä palstalla.

    Totuus on se, että pelkäätte Annelin saavan äänivyöryn eurovaaleissa, joka on samalla kansan vastalause Lipposelle.

    Suuri on luottamuspula puolueet sisällä jos
    pöytäkirjoista joudutaan ottamaan kopio,sitä varten ,että pöytäkirjaa "korjataan"!
    Ei kannata aliarvioda äänestäjien älykkyyttä!

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... olleet valmiit ennenkuin puheenjohtaja oli ne tarkastanut ja pannut nimensä. Tarkastajalla on oikeus muuttaa tekstiä ennen nimensä panemista. Näiden pöytäkirjojen luonnoksethan olio tehnyt puoluetoimiston virkailija. Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa.

    Te ette tajua, että Anneli ei juristina tekisi jotain sellaista hölmöä, joka rikkoisi lakia. Se nähtiin jo tuossa yllytysoikeudenkäynnissä.

    Teidän pitäisi nyt rauhottua ja alkaa puhua jostain muusta kuin teille vielä vieraan puolueen jonkun elimen pöytäkirjasta tai paremminkin kokousmuistiosta. Tällä tiellä ei sossutkaan pääse kovin pitkälle. Lipponen on joka tapauksessa menettänyt todeellisen valtansa ja mahdollisuudet jatkotehtävistä tämän jupakan takia.

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/06/172048

    kyllä minua sinuna hävettäisi, kun joka puolelta virtaa lisää kuumia hiiliä pään päälle.
    Annalin OMAN lausunnon mukaan hänellä on vain avustajiensa yhteenvetoja. Oliko Manninen ,uka Annin avustaja??? Presidentinkanslian virkamies Annelin avustajana!! Lisää kieroilua presidentin selän takana. Ja Oiva tietenkin väittää, että avustus tuli "pyytämättä". Muistele lisää tapausta lukiessasi tuota MTV3:n linkkiä. Mutta lue TARKKAAN, ennenkuin töppäät taas lisää.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... olleet valmiit ennenkuin puheenjohtaja oli ne tarkastanut ja pannut nimensä. Tarkastajalla on oikeus muuttaa tekstiä ennen nimensä panemista. Näiden pöytäkirjojen luonnoksethan olio tehnyt puoluetoimiston virkailija. Ne olivat vasta seuraavassa kokouksessa tarkastettavaki valmita, eli alkuperäisiä, puheenjohtajan tarkastuksen jälkeen. Sitä minä en usko, ettei niitä ole asianomaisesti tarkastettu seuraavassa tai jossakin seuraavassa kokouksessa.

    Te ette tajua, että Anneli ei juristina tekisi jotain sellaista hölmöä, joka rikkoisi lakia. Se nähtiin jo tuossa yllytysoikeudenkäynnissä.

    Teidän pitäisi nyt rauhottua ja alkaa puhua jostain muusta kuin teille vielä vieraan puolueen jonkun elimen pöytäkirjasta tai paremminkin kokousmuistiosta. Tällä tiellä ei sossutkaan pääse kovin pitkälle. Lipponen on joka tapauksessa menettänyt todeellisen valtansa ja mahdollisuudet jatkotehtävistä tämän jupakan takia.

    Kyllä me juristitkin teemme virheitä. En viitsi enää asian juridista puolta lisää selvittää muulta osin kuin, että tuon virheellisen menettelyn takia siihen voi vedota se, joka katsoo oikeuksiaan loukatun. Sen sijaan tosiaseikastoon kuuluvana on hyvä kerrata tapahtumain kulku Takkulan mukaan ? Jääteenmäen hyvyyttähän täällä korostetaan ilmankin. Hannu Takkulan mukaan Jäätteenmäki ei tuonut työvaliokunnnan pöytäkirjaa tarkistettavasti normaaliin tapaan seuraavaan kokoukseen. Tästä Takkula omien sanojensa mukaan huolestui. Työvaliokunnassa nimittäin Jäätteenmäki oli kertonut, miksi hän ei ollut kertonut edes työvaliokunnalle edellisenä iltana MTV:n vaalitentissä esiin tuomia tietoja Lipposen ja Bushin neuvotteluista. AJ oli todennut työvaliokunnan pöytäkirjan mukaan mm. ? ettei hän ole puhunut työvaliokunnalle aikaisemmin eilen mainitsemistaan asioista, koska ei ole voinut kertoa hallussaan olevista asiapaperista ja niiden lähteistä. Lähteitäänhän ei voi pettää". Koko keväänhän AJ oli väittänyt, että hänellä ei ole mitään asiakirjoja hallussaan eikä hän tiedä kenen avustuksella niitä olisi saatu. Takkula pelkäsi, että pöytäkirjan sisältöä muutetaan jatkuvasti muuttuneiden selitysten takia. Takkulan mukaan pöytäkirjan julkitulo pelasti puolueen. Hänen omien sanojensa mukaa "Jopa se, että pöytäkirja olisi tullut julki viikkoa myöhemmin, olisi voinut olla kohtalokasta puolueelle. Olisi ollut katastrofi, jos kuulusteluissa olisi puhuttu *kahdesta korvasta* tai briefing-papereista, kun pöytäkirjassa lukee asiapapereista". Siinä olen juristina Takkulan kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

(0) kirjoitti:

Jäätteenmäki väärensi pöytäkirjan
Kirjoittanut: Marru Nissinen, 22.5.2004 klo 11.58

Takkula: Jäätteenmäki muutti pöytäkirjaa

Keskustan varapuheenjohtaja Hannu Takkula kertoo pyytäneensä puolueen työvaliokunnan pöytäkirjasta kopion itselleen mahdollisia poliisikuulusteluja varten, koska selitykset muuttuivat Irak-kohun edetessä.

Takkulasta on täysin väärin väittää, että keskustan työvaliokunnan pöytäkirja olisi jollakin tavoin ollut vaikuttamassa Anneli Jäätteenmäen eroon. Takkula korostaa, että Jäätteenmäki oli itse korjannut pöytäkirjaa. Hän lisää, ettei tiedä, miksi Jäätteenmäki näin teki.

Takkula sanoo pelänneensä, että muuttuneiden selitysten jälkeen mahdollisesti myös maaliskuun 7. päivänä pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjaa muuteltaisiin. Nytkään pöytäkirjaa ei Takkulan mukaan tarkistettu normaaliin tapaan seuraavassa kokouksessa. Jäätteenmäki teki korjaukset yksin kolme viikkoa myöhemmin (28. maaliskuuta), hyväksyi ja allekirjoitti samalla pöytäkirjan. Sen jälkeen sitä pidettiin lukitussa kassakaapissa, Takkula kertoo.

Hänen mukaansa pöytäkirjaa ei jaettu sihteerin allekirjoittamana puoluehallituksen jäsenille jo 18. maaliskuuta, vaikka näin keskustan jäsenverkostolle lähetetyssä kirjeessä väitettiin.

Pöytäkirja pelasti puolueen

Takkulan mielestä pöytäkirjan julkitulo pelasti puolueen, vaikka se on harmillisesti sekoitettu ulkoministeriön Irak-vuotoon, joka on täysin eri asia.

"Jopa se, että pöytäkirja olisi tullut julki viikkoa myöhemmin, olisi voinut olla kohtalokasta puolueelle. Olisi ollut katastrofi, jos kuulusteluissa olisi puhuttu *kahdesta korvasta* tai briefing-papereista, kun pöytäkirjassa lukee asiapapereista", Takkula huomauttaa. Tällä hän viittaa Jäättenmäen puheisiin *kahdesta korvasta*.

Keskustan syytä pyytää anteeksi

"Onhan tämä ollut melko arvoton näytelmä kaikkien kannalta, erityisesti puolueen. Toisaalta se kertoo karulla tavalla meidän poliitikkojen suhteesta valtaan", Takkula luonnehtii pääministerin vaihtumiseen ja nyt syyteharkintaan edennyttä Irak-skandaalia.

Keskustan pitäisi Takkulan mielestä pyytää äänestäjiltä anteeksi presidentti-instituution sotkemista puolueen vaalikampanjaan. Takkula korostaa, että hän ei hyväksy väärien tai kyseenalaisten keinojen käyttöä vaalityössä, vaan kampanjan on oltava kaikilta osin avointa ja läpinäkyvää.

Pirjo Kukko-Liedes

http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=336978

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu