Mitä enemmän Soinia

pommitetaan, sitä varmemmin äänetän häntä. Tällä kertaa äänestän ennakkoon. Olen jo niin kyllästynyt räkytykseen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pelosta, pelkoripulit housussa yrittävät turhaan mollata Soinia.

Äänestä

Niin, Timo Soini on kerta toisensa jälkeen osoitettu tyhjänpuhujaksi, ja nyt taitaa olla jo kannattajillekin selvää että kyse on vain siitä milloin kupla todella puhkeaa.

Mitään todellista vaihtoehtoahan PerusSuomalaiset eivät ole esittäneet; kannatus perustuu lähinnä onnistuneeseen vedätykseen.

EU on suurimmalle osalle suomalaisa etäinen ja vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus, jota vihaamalla saa aikaan kuvitelman että jos olisi toisin olisi myösparemmin.

1/3 kansantuotteesta tulee viennistä ja suurin osa kaupasta käydään EUn sisällä: eristäytyminen siis vain veisi työpaikkoja ja saisi Suomen talouden romahtamaan.

Siksi Timo Soini on jo itsekin peruuttamassa puheitaan; EUta voisi vastustaa, mutta silti olla Hallituksessa joka tekee tiivistä yhteistyötä EUssa .

Lieneekö PerusSuomalaisilla mitään periaatetta, jota ei tarvittaessa oltaisi valmiita myymään, jos vain jokin ministeripaikka heltiäisi?

NINEL

Äänestä
  • Sinä olet tyhjänkirjoittaja. Ei mitään älyä pitkissä löpinöissäsi. Minkä puolueen rofeetta olet, riesana siellä!

    Soini voittoon!

    Äänestä

  • Eikö tämä nainel tajua, että tärkeintä on äänestää Soinia siksi, että saadaan mahdollisimman paljon nykyisiä rosmoja eduskunnasta pois. Tällä hetkellä kaikki rikoksista syytetyt pyrkivät uudelleen jagaranda-tuoleille se on estettävä. Ylimielisyys tavallista kansaa kohtaan on mennyt yli edustajien ymmärryksen.
    kun edustajat huomaavat olevansa äänestäjien armoilla voi muistikin kestää jopa neljä vuotta. Jos ei kestä on seraavissa vaaleissa taas opetettava muistamaan myös kansalaiset. Myrky on mentävä lailaidasta laitaan, se opettaa mitä on olla kansan edustaja.
    Sopeutumispalkka on lopetettava ensi eduskunta kaudella!!!!

    Äänestä

Nyt on kansa kyllästynyt ja nähnyt kuinka alas puolueet vajoavat loan heitossa persuille.

Minäkin äänestän persuja entisenä kokoomuslaisena. Kokoomus on ylimielisten ihmisten puolue.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persu 74 prosenttia kirjoitti:

pommitetaan, sitä varmemmin äänetän häntä. Tällä kertaa äänestän ennakkoon. Olen jo niin kyllästynyt räkytykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu