EU-lippu palaa.

EU maanpetturuus?

Pääministeri Mari Kiviniemi haukkui oppositiota ”maanpettureiksi”, ilmeisesti hän tarkoitti EU-liittovaltion pettämistä. Uutisissa on kerrottu euron tupla tai kuitti ohjelmasta yleisesti. Jyrki Katainenkin antoi lausuntoja. 8,4 miljardia siis tuplataan 16,5 miljardiin. Valtion velka kasvaa 22 % 77 miljardista 93,5 miljardiin ja kaikki tämä vain muiden maiden pelastamiseksi, mutta kuka pelastaa Suomen sitten?

Suomessa liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnan toimesta 05.12 2006 itsenäisyyspäivämme aattona, todella härskiä toimintaa. Liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnassa äänin 104 puolesta, 24 vastaan ja 60 oli poissa, 11 äänesti tyhjää. Liittovaltiosopimuksesta järjestettiin välikysymys sopivassa tilanteessa, kun vastustajia oli paljon poissa. Näin saatiin jälleen yksi demokratian kukkanen. Suomi liitettiin kokonaan EU:n liittovaltioon 01.12 2009. Kansanedustajat, jotka äänestivät Suomen liittymisestä liittovaltioon, ovat maanpettureita. Jyrki Katainen kehuu Kokoomusta ”eurooppalaiseksi vastuun kantajaksi”, ei siis Suomalaiseksi. Minä en tule Suomen ”maanpettureiden” kanssa samaan hallitukseen. Hallitusohjelmassa pitäisi lukea selvällä Suomen kielellä, markka takaisin ja irti EU:n liittovaltiosta. Silloin minä suostuisin.

.

Jyrki Vaskela

Kansanedustajaehdokas Itsenäisyyspuolue

Uusimaa/Vantaa

Katso kuvat. EU-lippu palaa.

http://www.kodakgallery.com/gallery/sharing/shareRedirectSwitchBoard.jsp?token=779652035212%3A2054037342&sourceId=533754321803&cm_mmc=eMail-_-Share-_-Photos-_-Sharee
799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Maanpetturi Katainen haukkuu siis muita pettureiksi. Puheiden takana on tietysti se että myös Suomi saa apuja kun vaalit ovat ohi ja karvas totuus paljastuu Suomen taloudesta. Saas nährä,miten petetty kansamme noteeraa sitten maanpetturipuolueen. Onneksi IPU on ollut EU:sta aina eri mieltä kuin Kokoomus. Vielä tulee päivä jolloin kokoomuspojutkin joutuvat nielemään puheensa. Talous on puolellamme,sillä sitä ei enää ole,eikä koskaan tule Kokoomuksen ja Keskustan leikin takia.

Äänestä
  • "Maanpetturi Katainen haukkuu siis muita pettureiksi."

    Eiköhän Kataisenkin asia ratkaista aikanaan valtakunnanoikeudessa sen jälkeen kun itsenäisyys on palautettu. Ellei se liero sitten pakene ulkomaille Bilderberg-kavereidensa turviin.

    "Saas nährä,miten petetty kansamme noteeraa sitten maanpetturipuolueen."

    Maanpetospykälä on yhä voimassa. Vähintäänkin jonkinlainen totuuskomissio on saatava eliitin petturuutta tutkimaan.

    Äänestä

Hieno Demonstraatio! Plussaa pukkaa.
Pitäisi järjestää niin, että kaikki demokratian kannattajat ympäri Suomen tekisivät saman yhtäaikaa.
Jatka samaan malliin.

Äänestä

Lipun polttaminen on aina törkeää, oli sitten mikä lippu tahansa. Tällaisella toiminnalla ei ainakaan IPU:n asiaa viedä eteenpäin. Lipun polttelut yms. toiminta kuuluu lähinnä tuonne lähi-itään missä sivistystä ei vielä ole saavutettu. EU:sta erotaan aivan toisenlaisilla konsteilla. Mielestäni IPU:n puoluejohdon pitäisi puuttua tällaisiin ylilyönteihin.

Äänestä

Poltaako Vaskela oikeasti EU-lipun? Maamme lipun?

Äänestä

Kyllä tu kuvassa näyttää EU:n lakanalta?

Äänestä

Kyllä, se poltti sen. Poliisit hakee parempaan talteen. Rikosilmoitus tehty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaskela kirjoitti:

EU maanpetturuus?

Pääministeri Mari Kiviniemi haukkui oppositiota ”maanpettureiksi”, ilmeisesti hän tarkoitti EU-liittovaltion pettämistä. Uutisissa on kerrottu euron tupla tai kuitti ohjelmasta yleisesti. Jyrki Katainenkin antoi lausuntoja. 8,4 miljardia siis tuplataan 16,5 miljardiin. Valtion velka kasvaa 22 % 77 miljardista 93,5 miljardiin ja kaikki tämä vain muiden maiden pelastamiseksi, mutta kuka pelastaa Suomen sitten?

Suomessa liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnan toimesta 05.12 2006 itsenäisyyspäivämme aattona, todella härskiä toimintaa. Liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnassa äänin 104 puolesta, 24 vastaan ja 60 oli poissa, 11 äänesti tyhjää. Liittovaltiosopimuksesta järjestettiin välikysymys sopivassa tilanteessa, kun vastustajia oli paljon poissa. Näin saatiin jälleen yksi demokratian kukkanen. Suomi liitettiin kokonaan EU:n liittovaltioon 01.12 2009. Kansanedustajat, jotka äänestivät Suomen liittymisestä liittovaltioon, ovat maanpettureita. Jyrki Katainen kehuu Kokoomusta ”eurooppalaiseksi vastuun kantajaksi”, ei siis Suomalaiseksi. Minä en tule Suomen ”maanpettureiden” kanssa samaan hallitukseen. Hallitusohjelmassa pitäisi lukea selvällä Suomen kielellä, markka takaisin ja irti EU:n liittovaltiosta. Silloin minä suostuisin.

.

Jyrki Vaskela

Kansanedustajaehdokas Itsenäisyyspuolue

Uusimaa/Vantaa

Katso kuvat. EU-lippu palaa.

http://www.kodakgallery.com/gallery/sharing/shareRedirectSwitchBoard.jsp?token=779652035212%3A2054037342&sourceId=533754321803&cm_mmc=eMail-_-Share-_-Photos-_-Sharee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu