Olen aivan hermoromahduksen partaalla tämän asian takia. Mulla on monia oireita jotka viittaavat masennukseen, mutten mitenkään voi uskoa, että olisin masentunut. Onko tämä masennusta?
- ruokahaluni on aivan älytön ja haluaisin syödä jatkuvasti
- olen aina väsynyt ja nukun liikaa
- en kiinnostu tai innostu mistään syömisen ja nukkumisen lisäksi
- olen koko ajan (etenkin aamuisin) niin ahdistunut että hengittäminenkin tuntuu vaikealta
- olen alkanut saada paniikkikohtauksia
- itkettää jatkuvasti ja välillä en pysty itkemään vaikka itkettääkin
- en jaksaisi tehdä mitään, olen voimaton
- ahdistuksen ollessa pahimmillaan vahingoitan itseäni
- ajattelen itsemurhaa vähän väliä
En uskalla kertoa tästä lääkärille! Olen nuori nainen ja näytänkin mielestäni terveeltä (apeaa ilmettä lukuun ottamatta), joten pelkään hänen leimaavan minut laiskaksi ja tyhjänpäiväisistä asioista valittavaksi surkimukseksi. Tunnen hirvittävää syyllisyyttä tämän takia. :( Itse asiassa tunnen syyllisyyttä kaikesta, jopa olemassaolostani. Minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän. Halusin vain vähän avautua. Minulla ei ole ketään jolle puhua näistä asioista, jos lääkäriä ei lasketa, ja hänellekään en uskalla puhua.
Toivon vain että elämä olisi jo ohi. En halua kasvaa vanhaksi tällaisena.
- ruokahaluni on aivan älytön ja haluaisin syödä jatkuvasti
- olen aina väsynyt ja nukun liikaa
- en kiinnostu tai innostu mistään syömisen ja nukkumisen lisäksi
- olen koko ajan (etenkin aamuisin) niin ahdistunut että hengittäminenkin tuntuu vaikealta
- olen alkanut saada paniikkikohtauksia
- itkettää jatkuvasti ja välillä en pysty itkemään vaikka itkettääkin
- en jaksaisi tehdä mitään, olen voimaton
- ahdistuksen ollessa pahimmillaan vahingoitan itseäni
- ajattelen itsemurhaa vähän väliä
En uskalla kertoa tästä lääkärille! Olen nuori nainen ja näytänkin mielestäni terveeltä (apeaa ilmettä lukuun ottamatta), joten pelkään hänen leimaavan minut laiskaksi ja tyhjänpäiväisistä asioista valittavaksi surkimukseksi. Tunnen hirvittävää syyllisyyttä tämän takia. :( Itse asiassa tunnen syyllisyyttä kaikesta, jopa olemassaolostani. Minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän. Halusin vain vähän avautua. Minulla ei ole ketään jolle puhua näistä asioista, jos lääkäriä ei lasketa, ja hänellekään en uskalla puhua.
Toivon vain että elämä olisi jo ohi. En halua kasvaa vanhaksi tällaisena.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lähdet siitä liikkelle et pistät elämällesi tavotteet, kirjaat ne paperille, lähdet pikku asioista liikkelle esim käy lenkillä, pidä yhteyttä tuttaviisi, hanki uusi harrastus vaikka salilla käynti tai jokin muukin, sitä sit huomaa kuinka elämä hymyilee ja koita nauttia pienistä asioista esim hyvästä ruuasta, seurasta ja ylipäänsä vaikka kauniista ilmasta, kyllä se aurinko paistaa risukasaanki :)
Moi. Ei sun ole pakko itse kertoa sitä. Mäkään en uskaltanut kertoa lääkärille mun pahasta olosta, joten päätin kirjoittaa tunteeni paperille jonka annoin lääkärille. Ja kyllä ne lääkärit ihan tosissaan uskoo ton ja haluaa auttaa sua. Mutta koska ajattelet itsemurhaa ja toivot että elämä olisi jo ohi olen aika varma että sinulla on masennus. Samoja ajatuksia mullakin on tälläkin hetkellä kun olen masennusta jo 5 kuukautta sairastanut...
Mutta siis kerro/kirjoita ihmeessä lääkärille. Lääkäri ainakin ohjasi minut psykiatrille, jossa puhuminen helpottaa oikeasti koska sitä toista kiinnostaa ne jutut mitä kerron ja se psykiatri haluaa auttaa (ainakin mulla on semmonen psykiatri, jolla käyn puhumas). Asioista puhuminen siellä on tosin vaikeaa ja ainakin kun olen sieltä päässyt pois olen ollut todella väsynyt ja ärsyyntynyt, mutta kuitenkin vähän helpottunut.
Minut on kasvatettu sillä tavalla ''vahvaksi'' ettei vieraille, lääkäreille tms. saa näyttää mitään tunteita. Eikä varsinkaan saada ikinä jotain hysteeristä itkukohtausta.. Niinpä eihän lekuri usko kun tyynen rauhallisesti yritän selittää et ahdistaa ja haluaisin että elämä olisi jo pian ohi.
Inhoan että minusta on tullut juuri selleinen kammottava ''ihmisen kuori'' kuin vanhemmistanikin..nuorena vannoin ettei minusta ikinä yulisi sellaista.
luuletko että minä menin siihen lääkärin eteen itkemään ja antamaan tuon lapun? en tosiaan. Annoin vaan lapun jossa olin kuvaillut tunteeni ja naamani oli lähes ilmeetön siinä vaiheessa. kyllä se lekuri uskoo sen ihan varmasti että on paha olla jos niin hänelle sanoo/kirjottaa.
Kyllä sinulla on masennus noiden oireiden perusteella, mutta olet hyvällä matkalla kun alat miettiä tilannettasi. Ylensä masentuneena on ongelma että ei löydä ymmärtävää kuuntelijaa. Onneksi on mahdollista keskutella netin välityskellä, jo asioiden työstäminen kirjoitttamalla selkeyttää tunteiden käsittelyä. Se on hyvä juttu kun saa työstää, pimeää epämääräsitä möykkyään sanalliseen muotoon. Itse olen kirjoittanut myös päiväkirjaa.
Joakinen ihminen, tuntuipa miltä tuntui, on äärettömän arvokas ja ainutlaatuinen. Sinäkään et ole syntynyt tänne sattumalta. Sinut on tarkoitettu olemaan iankaikkisesti olemassa. Sinun arvosi ei ole tunteista kiinni. Nyt on vain tilanne, että et ole jostakin syystä löytänyt olemassaolosi aarretta. Usko, se voi löytyä vielä.
koeta hankkia jotain ihan muuta ajattelemista, käy vaikka lenkillä ja mieti minkämerkkisiä autoja tulee vastaan.
Itselläkin hieman aallonpohja menossa mutta tiedän että ajallaan se menee ohi kun vaan koetan keskittyä muihin asioihin kuin se mikä masentaa. Kun on kulunut vähän aikaa voi sitten palata käsittelemään masentavaa asiaa hieman toisesta näkökulmasta ja vahvempana.
Hope it helps.