Viihdyn yleensä hyvin omissa oloissani, käyn töissä ja siellä tullen kohtalaisesti toimeen työkaverien kanssa ainakin työasioiden puolesta.
Olen mielestäni "paatunut" yksineläjä, en halua sanoa olevani yksinäinen koska en ole edes hakeutunut kenenkään seuraan enkä ole hankkinut kavereita ja yleensä vapaa-aika kuluu harrastusten parissa jotka ei ole mitään ihmeellisiä tai sosiaalisia, esim. netti, valokuvaus, konsolipelit. Olen mies yli 35v ja aina ollut tällainen, ei ollut lapsenakaan mitään hinkua muiden seuraan, jouduin myös yläasteella koulukiusatuksi mikä vain lisäsi taipumusta yksinelämiseen.
Kauniit naisetkin miellyttävät kyllä silmää mutta en ole sosiaalisesti taitamattomana pyrkinyt naistenkaan kanssa edes juttusille, joskus jotkut naistyökaverit ovat jutelleet mutta en ole tuntenut että olisin kovin hyvin suoriutunut juttutuokioista ainakaan omasta mielestäni.
Siitä huolimatta on kausia jolloin pyrkii masentamaan niin että pala kurkussa ja silmät vettyneet. Mielessä pyörii millaista elämäni mahtaisi olla jos asiat olisivat menneet toisin, mitä jos olisinkin osannut olla sosiaalisempi tms. ja käyttänyt tilaisuudet saadakseni edes muutaman juttukaverin. Silloin kun pyrkii masentamaan niin harrastukseni ja muu tavallinen ajankuluni tuntuu täysin tyhjänpäiväiseltä. Lieneekö kevätauringon vaikutusta vai yrittääköhän ns. luonto ajaa tikanpojan puuhun...
Olen yrittänyt ajatella että koska en ole nähnyt vaivaa enkä hakeutunut kenenkään seuraan ei mulla ole oikeutta masentua koska on olemassa yksinäisiä jotka ovat nähneet paljonkin vaivaa ilman tulosta mutta tunne on välillä väkevämpi kuin järki :/
Olen mielestäni "paatunut" yksineläjä, en halua sanoa olevani yksinäinen koska en ole edes hakeutunut kenenkään seuraan enkä ole hankkinut kavereita ja yleensä vapaa-aika kuluu harrastusten parissa jotka ei ole mitään ihmeellisiä tai sosiaalisia, esim. netti, valokuvaus, konsolipelit. Olen mies yli 35v ja aina ollut tällainen, ei ollut lapsenakaan mitään hinkua muiden seuraan, jouduin myös yläasteella koulukiusatuksi mikä vain lisäsi taipumusta yksinelämiseen.
Kauniit naisetkin miellyttävät kyllä silmää mutta en ole sosiaalisesti taitamattomana pyrkinyt naistenkaan kanssa edes juttusille, joskus jotkut naistyökaverit ovat jutelleet mutta en ole tuntenut että olisin kovin hyvin suoriutunut juttutuokioista ainakaan omasta mielestäni.
Siitä huolimatta on kausia jolloin pyrkii masentamaan niin että pala kurkussa ja silmät vettyneet. Mielessä pyörii millaista elämäni mahtaisi olla jos asiat olisivat menneet toisin, mitä jos olisinkin osannut olla sosiaalisempi tms. ja käyttänyt tilaisuudet saadakseni edes muutaman juttukaverin. Silloin kun pyrkii masentamaan niin harrastukseni ja muu tavallinen ajankuluni tuntuu täysin tyhjänpäiväiseltä. Lieneekö kevätauringon vaikutusta vai yrittääköhän ns. luonto ajaa tikanpojan puuhun...
Olen yrittänyt ajatella että koska en ole nähnyt vaivaa enkä hakeutunut kenenkään seuraan ei mulla ole oikeutta masentua koska on olemassa yksinäisiä jotka ovat nähneet paljonkin vaivaa ilman tulosta mutta tunne on välillä väkevämpi kuin järki :/
Vastaukset 3
Vanhimmat
mielestäni se että katsoo menneisyyteen ja miettii tekemiään asioita samalla miettien, teinkö jotain väärin/olenko tehnyt virheen...yms, on turhaa, pitää ajatella, että teenkö samalla tavalla jatkossa, vai voinko parantaa tai muuttaa itseäni.
vaihtelun halu on jokaisella ihmisellä, pitää tietenkin tunnistaa itse, minkälaista vaihtelua haluaa...
kokemuksia ei ole koskaan liikaa ja ihmisuhteet ovat tunnepohjaisesti tärkeä asia, joten varsin mahdollista, että tunteet sanovat, että on jäänyt jostain kokemuksesta paitsi :)
Eipä tuo sen kummempaa, se on sinun elämääsi.
Itse olen aika paljon kaltaisesi, ei myöskään juurikaan ystäviä tai kavereita.
Olen sellainen elämän outsideri/tarkkailija, otan aina vaistomaisesti etäisyyttä jos joku alkaa tunkemaan seuraan pitemmäksi aikaa.
Joskus tulee etäämmälta katseltua noitten sosiaalisten touhuja, on ystäviä ja nättyää kaikenpulin olevan mukavaa. Pistäähän se ajattelemaan että mitäs jos itselläki..........
Tanssimassa tosin käyn aika useasti, joten noita tanssikavereita riittää, tosin en laske heitä kavereiksi, pelkästään tutuiksi.
Mutta, olen kuitenkin onnellinen omassa vaatimattomassa, äärimmäisen vapaassa elämässäni, en mene häkkiin kuin pakolla.
'Hmm öö tosta jos tykkäät netistä ja konsolipeleistä, niin mikset kokeile noita interaktiivisia nettipelejä, siis mitä niitä nyt on counter strikea yms.
En nyt tiedä miten ne "normaaleja" sosiaalisia suhteita korvaa (toisaalta nuorten keskuudessa ne juurikin on normaaleja, ei kukaan enää takapihoilla juokse vaan hengaa jossain habbohotellissa)
toisaalta siellä tai juuri samanhenkisillä foorumeilla voi tavata ihmisiä, joita voi tai sitten ei tarvitsekaan tavata tosielämässä.
tiedän yhdenkin parin, joka tapasi world of warcraftissa, ja olihan se joku aika sitten juttu parista, joka tapasi facebookin mafia warsissa :P
Ja lukuisia kaverisuhteita on syntynyt netissä