Juupas eipäs - vaarinhousut

Miksi pitäisi kutsua puoluetta, jonka mielipiteet ovat hallituksessa ollessaan vastakkaisia sille, mitä oppositiossa. Onko tällaisen puolueen kannattaminen äänestäjälle riski? No ehdottomasti, koska puolue muuttaa niin nopeasti mielipiteitään, että siinä on fiksummallakin perässäpysymistä.

Asia 1. Lapsilisien "leikkaaminen" pois toimeentulotukiperheiltä. SDP äänesti hallituskaudella 2003-2007 joka kerta vastaan, kun Vasemmistoliitto oli tehnyt tätä koskevan budjettialoitteen.

Nyt SDP on muuttanut mielensä. Nyt kysymyksessä onkin suuri vääryys ja SDP haluaa toimeentulotuen nostamista lapsilisien verran. Mistä SDP aikoo ottaa tähän tarvittavat n. 200 miljoonaa euroa? Kun asia jää kuntien vastuulle kunnat kurjistuvat entisestään.

Asit 2 ja 3. Nyt SDP on puhunut oikeudenmukaisen verotuksen puolesta. SDP:n mielestä nykyinen alhainen pääomaverotus ei ole oikeudenmukaista. SDP:n mielestä ei ole myöskään oikeudenmukaista, että osinkoja saa ottaa yrityksistä tietyissä tapauksissa verotta.

Onko SDP taas muuttanut mieltään? Nimenomaan Eero Heinäluoma ajoi läpi veronalennuksen pääomatuloveroihin 29 prosentista 28 prosenttiin ja osinkojen verovapauden tietyissä tapauksissa. Nimenomaan Heinäluoma myös ajoi läpi varallisuusveron poistamisen. Varallisuusveroa SDP ei esitä takaisin otettavaksi, vaikka 70 % sen kannattajista haluaisi veron takaisin.

Pääomatuloverojen alentaminen oli siis oikeudenmukaista muutama vuosi SDP:n mielestä, mutta nyt ollaan täysin päinvastaista mieltä. Todella linjakasta.
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tyyris Tyllerö kirjoitti:

Miksi pitäisi kutsua puoluetta, jonka mielipiteet ovat hallituksessa ollessaan vastakkaisia sille, mitä oppositiossa. Onko tällaisen puolueen kannattaminen äänestäjälle riski? No ehdottomasti, koska puolue muuttaa niin nopeasti mielipiteitään, että siinä on fiksummallakin perässäpysymistä.

Asia 1. Lapsilisien "leikkaaminen" pois toimeentulotukiperheiltä. SDP äänesti hallituskaudella 2003-2007 joka kerta vastaan, kun Vasemmistoliitto oli tehnyt tätä koskevan budjettialoitteen.

Nyt SDP on muuttanut mielensä. Nyt kysymyksessä onkin suuri vääryys ja SDP haluaa toimeentulotuen nostamista lapsilisien verran. Mistä SDP aikoo ottaa tähän tarvittavat n. 200 miljoonaa euroa? Kun asia jää kuntien vastuulle kunnat kurjistuvat entisestään.

Asit 2 ja 3. Nyt SDP on puhunut oikeudenmukaisen verotuksen puolesta. SDP:n mielestä nykyinen alhainen pääomaverotus ei ole oikeudenmukaista. SDP:n mielestä ei ole myöskään oikeudenmukaista, että osinkoja saa ottaa yrityksistä tietyissä tapauksissa verotta.

Onko SDP taas muuttanut mieltään? Nimenomaan Eero Heinäluoma ajoi läpi veronalennuksen pääomatuloveroihin 29 prosentista 28 prosenttiin ja osinkojen verovapauden tietyissä tapauksissa. Nimenomaan Heinäluoma myös ajoi läpi varallisuusveron poistamisen. Varallisuusveroa SDP ei esitä takaisin otettavaksi, vaikka 70 % sen kannattajista haluaisi veron takaisin.

Pääomatuloverojen alentaminen oli siis oikeudenmukaista muutama vuosi SDP:n mielestä, mutta nyt ollaan täysin päinvastaista mieltä. Todella linjakasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu