Ikävä kyllä tässä arvon maassa on yksi ammattikunta, jolla ei ole mitään vahinkovastuuta/korvausvastuuta ja toimeen riittää muutaman vuoden lukeminen, terveen papereita et tarvitse, eikä niitä kukaan kysy.
Voisiko joku vasta, miksei niillä ole rekisteriä edes pätevyydestä tai montako muistutusta tai kantelua on tehty/naama?
Päivi Alasalmi Maria-showssa:
"Lapset vietiin kesken ruoanlaiton"
Keskiviikko 30.3.2011 klo 22.33
Koulukiusattua poikaansa puolustanut kirjailija kertoi Nelosen Maria-ohjelmassa traumaattisesta huostaanottokokemuksesta.
Kirjailija Päivi Alasalmi tuomittiin oikeudessa sakkoihin muun muassa kunnianloukkauksesta.
Kirjailija Päivi Alasalmi tuomittiin oikeudessa sakkoihin muun muassa kunnianloukkauksesta. (MIKA KANERVA)
Kirjailija Päivi Alasalmi oli keskiviikon Maria! -showssa kertomassa tapauksesta, jossa hän sanoi puolustaneensa koulukiusattua poikaansa.
Alasalmi oli raivostuneena muun muassa rikkonut kiusaavan pojan perheen ikkunan, heittämällä siihen potkulaudan. Alasalmi myönsi Maria Veitolan ohjelmassa olleensa tekohetkellä humalassa.
- En ollut vesiselvä, mutta en niin humalassa, että se olisi ollut syy tekoon, Alasalmi kertoi.
Veitolan haastattelussa paljastui myös, että Alasalmen lapset otettiin tapauksen jälkimainingeissa huostaan peräti kymmeneksi päiväksi. Näin pitkä huostaanotto tarkoittaa, että lapsien epäillään olevien välittömässä vaarassa
- Laitoin lapsille ruokaa, kun meille tuli neljä poliisia ja kaksi lastensuojeluviranomaista, Alasalmi kertasi.
Alasalmen mukaan koko jupakassa kärsivät eniten lapset, jotka joutuivat lastenkotiin.
- Seuraavana viikonloppuna he saivat tulla kotiin, kirjailija sanoi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.