Työeläkeläisen hengentuotteita luettuani tulin tulokseen että kaikki tämän miehen kirjoitukset perustuvat itsensä kehumiseen ja huonompi osaisten mollaamiseen.
Naamioipa omakehunsa politiikaksi, todellisuudessa tämä ukko paskat välittää muusta kuin siitä että itsellä on hyvin.
Naamioipa omakehunsa politiikaksi, todellisuudessa tämä ukko paskat välittää muusta kuin siitä että itsellä on hyvin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä lienee eroa jos puhuu kokemuksestaan tai vaikka Marxin kokemuksista. Minun kokemukseni kuvastavat sitä aikaa jona olen ollut työelämässä kun taas nuo muut aikaa joka on jo eletty kauan sitten.
Mikä antaa paremman näkemyksen maailmaan kuin oma kokemus ja näkökulma varsinkin jos on kyse keskustelusta?
Totta kai pidän huolta omasta olostani, niin jokaisen pitäisi tehdä eikä jäädä odottamaan jonkun tuppaavan setelinippua kouraan. Sanoohan vanha sanontakin, oma apu paras apu.
Olenko mollannut jonkun? Tarkoitus kuitenkin on kehoittaa jokaista ryhdistäytymään ja alkamaan itse hoitamaan toimeentuloaan vaikka pihimminkin. Pihi olen edelleen joskin siihen on aikoinaan ollut enemmänkin tarvetta. Sitä suosittelen myös valtiolle jotta olisi muutamia miljardeja taskussa kun seuraava lama iskee. Nyt kun kaikki tuhlataan jo hieman etunojassa, lainatakseni muutaman poliitikon nykyilmaisua.
Laitapa perustellen mikä oikeasti on vialla siinä jos hoitaa asiansa siten, ettei siitä koidu yhteiskunnalle ylimääräisiä kuluja? Siis jos kykenet muuhunkin kuin arvostelemaan ilman perusteita!
Mikä on mielestäsi huonompiosainen kuin minä? Tyhjästä olen lähtenyt, vanhempani tosin kustansivat oppikoulua käymäni ajan ja senkin jälkeen sain asua kotona mutta itse tienasin alusta asti toimeentuloni ja tienaan edelleen tosin eläkevakuutusyhtiön avustuksella. Pääosan ammattiin opiskelustanikin olen itse rahoittanut säästöillä ja velalla jotka tosin olen jo maksanut korkoineen kymmeniä vuosia sitten. Opintotukia ei ollut siihen aikaan ja jotenkin piti pärjätä. Taidan itse olla niitä huono-osaisia todellisuudessa sinun mittapuusi mukaan.
Paras perintö mitä sain oli oppi jossa neuvotaan aina varautumaan sadepäiviin vaikka koko ajan olisi rankkasade, aina kuin voi käydä vielä huonommin. Se on ollut hyvä neuvo ja suosittelen sinullekin.