väittämällä, että Perhossa ei olisi lääkäriä.Perhon lääkäritilanne on hyvä
Perhon kunta haluaa oikaista torstaina Ylen vaalikeskustelussa julkisuuteen annettua tietoa, että Perhossa ei olisi lääkäreitä. Perhossa on tällä hetkellä kolme virkalääkäriä ja hammashuollossa kaksi hammaslääkäriä, joten Perhon lääkäritilanne on hyvä. Käytännössä lääkäriin pääsee päivittäin. Hoitotakuu on toteutunut Perhossa.
Sossuille valehtelu näkyy olevan enempi sääntö, kuin poikkeus.
Ihmetytää Jutta Urpilaisen antama väärä tieto Perhon lääkäritilanteesta. On nähty pitkin vaalitaistelua, että SDP ampuu jatkuvasti ylikierroksilla vaalikuumeessa. Jo aikaisemmin se paheksui jokilaakson työllisyyskehitystä, ja samanaikaisesti maakuntaradio totesi sen hyväksi. Kova on sSDP:n hinku valtaan. Hyvä, että Perho oikaisi väärän lausunnon

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin huono kunta, ettei edes lääkäreitä ole sanoi Jutta.
Äänestä Perhossa Demareita, niin kyllä ne kehuvat jatkossakin
Perhon hevon kuuseen ja hiukan vielä pitemmälle.
Sosialismi on mielen sairaus ja se alkaa näkyä päälle päin jos erittäin pahasti SOSIALISTIDEMARI Urpilaisessa.
----
ring...ring...ring..."Perhon kunnanjohtaja "
Päivää, tekö niin huono kunta että pitäisi Urpilaisen mukaan lakkauttaa.
Eeee..miten niin...
kts kohta 1.10.30
http://areena.yle.fi/video/1301603590451
Oho...
Perhon lääkäritilanne on hyvä
Perhon kunta haluaa oikaista torstaina Ylen vaalikeskustelussa julkisuuteen annettua tietoa, että Perhossa ei olisi lääkäreitä. Perhossa on tällä hetkellä kolme virkalääkäriä ja hammashuollossa kaksi hammaslääkäriä, joten Perhon lääkäritilanne on hyvä. Käytännössä lääkäriin pääsee päivittäin. Hoitotakuu on toteutunut Perhossa.
Kiitos...näkemiin !
Miksi oikein pitäisi hyviä kuntia lakkauttaa. Jäisi Siva enään kiekolle.
Vähän kumma tämä sdp ja kokoomuksen politiikka
SDP vaahtoa kunnilla, että liikaa.
Esimerkkinä oli Perho jossa ei Jutan tietämyksen mukaan edes ole lääkäreitä.
Olikin 5 kpl vakinaisia. 3 2 )
Kuntalaiset pääsee lääkäriin samana päivänä. Yleensä.