Urpilainen

väittämällä, että Perhossa ei olisi lääkäriä.Perhon lääkäritilanne on hyvä

Perhon kunta haluaa oikaista torstaina Ylen vaalikeskustelussa julkisuuteen annettua tietoa, että Perhossa ei olisi lääkäreitä. Perhossa on tällä hetkellä kolme virkalääkäriä ja hammashuollossa kaksi hammaslääkäriä, joten Perhon lääkäritilanne on hyvä. Käytännössä lääkäriin pääsee päivittäin. Hoitotakuu on toteutunut Perhossa.

Sossuille valehtelu näkyy olevan enempi sääntö, kuin poikkeus.

Ihmetytää Jutta Urpilaisen antama väärä tieto Perhon lääkäritilanteesta. On nähty pitkin vaalitaistelua, että SDP ampuu jatkuvasti ylikierroksilla vaalikuumeessa. Jo aikaisemmin se paheksui jokilaakson työllisyyskehitystä, ja samanaikaisesti maakuntaradio totesi sen hyväksi. Kova on SDP:n hinku valtaan. Hyvä, että Perho oikaisi väärän lausunnon
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valehteli Miksi ? kirjoitti:

väittämällä, että Perhossa ei olisi lääkäriä.Perhon lääkäritilanne on hyvä

Perhon kunta haluaa oikaista torstaina Ylen vaalikeskustelussa julkisuuteen annettua tietoa, että Perhossa ei olisi lääkäreitä. Perhossa on tällä hetkellä kolme virkalääkäriä ja hammashuollossa kaksi hammaslääkäriä, joten Perhon lääkäritilanne on hyvä. Käytännössä lääkäriin pääsee päivittäin. Hoitotakuu on toteutunut Perhossa.

Sossuille valehtelu näkyy olevan enempi sääntö, kuin poikkeus.

Ihmetytää Jutta Urpilaisen antama väärä tieto Perhon lääkäritilanteesta. On nähty pitkin vaalitaistelua, että SDP ampuu jatkuvasti ylikierroksilla vaalikuumeessa. Jo aikaisemmin se paheksui jokilaakson työllisyyskehitystä, ja samanaikaisesti maakuntaradio totesi sen hyväksi. Kova on SDP:n hinku valtaan. Hyvä, että Perho oikaisi väärän lausunnon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu