Olen reilut parikymppinen nuori, elämäni ollut aina hyvin erilaista toisiin tuntemiin verrattuna. Kasvoin perheessä missä väkivalta, lääkkeet ja alkoholi oli läsnä. Väkivalta oli fyysistä tai henkistä, lämpöä tai hyväksyntää ei juuri ollut. Muistan kun lapsena (taisin olla 3:lla luokka jos oikein muistan) muut pihan lapset lesoili uusilla maastopyörillään ja ajelivat, menin kotiin pyysin pyörää niin sanottiin että hae itse pyöräsi jos sitä niin kipeesti kaipaat. No menin ja varastin siitä eteenpäin varastin aina uuden kun kyllästyin vanhaan. noihin aikoihin isäni joka on holisti antoi "vinkkejä" kuinka lyödään, no siitä sitten menin mäiskimään koulukiusaajiani ja huomasin että muut lapset jopa kunnioittaa ja antaa tilaa kun lyön.
Tämä oli viimeistä vuotta ala-astetta kun kokeilin ensimmäistä kertaa alkoholia, samana keväänä-kesänä myöskin pameja, butaania ja pilveä. No siirryin sitten ylä-asteelle ja minulla oli käytöshäiriöitä, olin tarkkiksella ja aloin hengailee täysi-ikäisten jätkien kanssa vaikka olin nuorempi nämä ottivat minut vastaan varmaankin siksi koska tein samaa kuin he.. vedin viinaa, tappelin ja varastelin, silloin tällön pilven ja lääkkeiden kanssa sekoilin. Sitten tuli ensimmäinen tuomio joka oli ehdollinen väkivallasta, jouduin nuorisopsykiatriselle pariksi kuukaudeksi. Tuon jälkeen olin kuulemma "koe-ajalla" täysi-ikäisyyteen asti joten ei ollut saumaa jäädä kiinni mistään. Kävin terapiassa ja siellä valehtelin kirkkain silmin kuinka olen jättänyt entisen piirin ja niitänäitä, olen skarpannut. Tosiasiassa minusta oli tullut pahempi, se oli lähes rituaali hakata joku verille kun join (silloin dokasin joka vkl) vanhempani yrittivät turhaan ja myöhään tehdä rajoja minulle, välini vanhempiini tulehtuivat. Lopuksi olin itsestäni vastuuna jo 16 vuotiaana. Äitini haki joskus poliisilaitokselta pois ja isä oli holhoojana kuulusteluissa mutta, siihen ne sitten jäi.
Onnistuin kaikesta huolimatta pitää itseni pahemmista sotkuista erossa ja hyvin pian täytin 18 vuotta. Sen kesän muistan kuin eilisen se oli jotain unohtumatonta. Syksyllä yksi minun läheiseni kuoli, meinasin itsekin kuolla siinä samalla ja masennuin. Aloin myös seurustelemaan ensimmäisen kerran, minulla oli ainoastaan ennen sitä ollut yhdenillan-juttuja. Rakastuin siihen naisen alkuun, olin taivaassa. Silloin yritin myöskin skarpata ja aloitin uudestaan koulun, no en siinä onnistunut edes minnekään oppilaitokseen pääsemään sisälle. Ensimmäiset 6kk tuosta suhteesta olin ensimmäistä kertaan elämässäni onnellinen (ainakin sillä hetkellä) ja juttu menikin naisen osalta pettämiseksi, olin niin riippuvainen että en voinut jättää häntä. Siinä kuukaudet roikuin ja olin kynnysmattona kunnes itse petin humalassa ja seuraavana aamuna kerroin tyttöystävälleni sen, sitten se tuli ero! Jälkikäteen luulen että kyseessä oli alitajuntainen teko että suhde loppuisi.
Tämä oli viimeistä vuotta ala-astetta kun kokeilin ensimmäistä kertaa alkoholia, samana keväänä-kesänä myöskin pameja, butaania ja pilveä. No siirryin sitten ylä-asteelle ja minulla oli käytöshäiriöitä, olin tarkkiksella ja aloin hengailee täysi-ikäisten jätkien kanssa vaikka olin nuorempi nämä ottivat minut vastaan varmaankin siksi koska tein samaa kuin he.. vedin viinaa, tappelin ja varastelin, silloin tällön pilven ja lääkkeiden kanssa sekoilin. Sitten tuli ensimmäinen tuomio joka oli ehdollinen väkivallasta, jouduin nuorisopsykiatriselle pariksi kuukaudeksi. Tuon jälkeen olin kuulemma "koe-ajalla" täysi-ikäisyyteen asti joten ei ollut saumaa jäädä kiinni mistään. Kävin terapiassa ja siellä valehtelin kirkkain silmin kuinka olen jättänyt entisen piirin ja niitänäitä, olen skarpannut. Tosiasiassa minusta oli tullut pahempi, se oli lähes rituaali hakata joku verille kun join (silloin dokasin joka vkl) vanhempani yrittivät turhaan ja myöhään tehdä rajoja minulle, välini vanhempiini tulehtuivat. Lopuksi olin itsestäni vastuuna jo 16 vuotiaana. Äitini haki joskus poliisilaitokselta pois ja isä oli holhoojana kuulusteluissa mutta, siihen ne sitten jäi.
Onnistuin kaikesta huolimatta pitää itseni pahemmista sotkuista erossa ja hyvin pian täytin 18 vuotta. Sen kesän muistan kuin eilisen se oli jotain unohtumatonta. Syksyllä yksi minun läheiseni kuoli, meinasin itsekin kuolla siinä samalla ja masennuin. Aloin myös seurustelemaan ensimmäisen kerran, minulla oli ainoastaan ennen sitä ollut yhdenillan-juttuja. Rakastuin siihen naisen alkuun, olin taivaassa. Silloin yritin myöskin skarpata ja aloitin uudestaan koulun, no en siinä onnistunut edes minnekään oppilaitokseen pääsemään sisälle. Ensimmäiset 6kk tuosta suhteesta olin ensimmäistä kertaan elämässäni onnellinen (ainakin sillä hetkellä) ja juttu menikin naisen osalta pettämiseksi, olin niin riippuvainen että en voinut jättää häntä. Siinä kuukaudet roikuin ja olin kynnysmattona kunnes itse petin humalassa ja seuraavana aamuna kerroin tyttöystävälleni sen, sitten se tuli ero! Jälkikäteen luulen että kyseessä oli alitajuntainen teko että suhde loppuisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meni vuosi kunnes olin uudestaan suhteessa, nainen antoi minulle kodin kun ei sitä itselläni ollut. Jätin huumeet ja pysyin pelkässä alkossa. Meillä meni tosi hyvin ja ei ollut valittamista. Haikailin kuitenkin exäni perään ja sen avokkini koki aina kun olin humalassa, käytin henkistä väkivaltaa häneen. Tuhosin hänen itsetunnon ja kuitenkin hän oli minusta riippuvainen ettei voinut minua jättää. Oli meillä hyviäkin hetkiä mutta, kun join niin minussa tuli se "pimeä puoli" esiin!
No ensimmäinen vuosi meni nopeasti, olin uskollinen ja sitten petin häntä. Koin aluksi huonoa omaatuntoa ja en halunnut kertoa hänelle sitä. Ensimmäinen kerta pisti miettimään pariksi viikkoon ja olin pahoillani. Toinen kerta, no parissa päivässä meni ohi omantunnon kivut. Kolmas kerta ei mitään! Kuvioihin astui huumeet jällen kerran, ehkä pahempana kuin koskaan. Käytin päivittäin kannabista saatoin polttaa 3,5 grammaa (nousi tolet) päivässä ja yhtenä kertana 40 10mg diapamia tuohon päälle viikossa. Sitten tulikin viikonloppu ja amfetamiinia meni parikin grammaa illassa ja viinaa tosi tosi paljon, koin olevani huipulla. Pettäminen jatkui samaan aikaan. Loppukesästä alkusyksystä tuli ero ja tuon jälkeen olin irtosuhteissa kesti max 2kk "suhde".
Tajusin mikä paska oikein olen ollut, paha ja huono ihminen. Olen tehnyt paljon pahaa, koin pitkän masennuksen ja tällä kertaa ilman "kipulääkettä" eli huumeita tai alkoholi, pitkä prosessi se oli ja siihen tarvisti myöskin ulkopuolista apua terveydenhuollosta.
Olen ekstrovertti ja narsisti, minulla epäillään sekamuotoista pers.nallisuushäiriötä, pystyn myöntää nuo asiat itselleni, en ole täydellinen ihminen. Minussa on paljon vikaa ja korjattavaa ja olen hyväksynyt faktan että en tule koskaan olemaan normaali tai saa normaalia elämää, sain paskat kortit ja uutta jakoa ei ole. Koitan kuitenkin että teen jotain hyvää, siksi olen pidättäytynyt alkosta kokonaan ja en käytä muuta kuin lääkärin määrämiä lääkkeitä satunnaisesti. En enään ikinä petä sen vannon! kuitenkin väkivallasta luopuminen on ollut minulle vaikeaa ja luulen että tulen fyysistä väkivaltaa käyttämään ratkaisuna joissakin tilanteissa vielä. Olen impulsiivinen tiedän sen ja olen kaikkia lääkkeitä, terapioita koittanut mutta, näköjään en pääse siitä irti.. Olen itse väkivalta!