Koska alkuperäisessä topicissa oli "femme-femmelle"-asiaa, turha sekoittaa siihen muuta. Parempi tehdä juttu melkein samasta aiheesta.
Olen nähnyt tyttömäisiä tyttömäisten kanssa ja poikamaisia poikamaisten kanssa mutta olen ehkä erittäin sokea, kun en ole vielä nähnyt selkeästi ulkoiselta olemukseltaan tyttömäisiä ja poikamaisia olevan missään yhdessä.
Olisi hyvä tietää jos olisi niitä "femmehtäviä", joille ei oikeastaan ole väliä onko tyttömäinen tai poikamainen. Tai toisena vaihtoehtona, että iskisi silmänsä vain poikamaisiin tyttöihin.
Kovasti sitä jotkut jankuttavat että vain poikamaisilla on vientiä enemmän mutta en usko tuohon. Tai sitten se vienti on ollut tosiaan poikamaisten kesken.
En itse tunne seksuaalisesti tai romantisoidusti vetoa muihin poikamaisiin tai maskuliinisiin tyttöihin, kumma kyllä.
Myönnetään, en ole baari-ihmisiä vaikka olen alan paikoissa käynytkin. Mutta ei vain ole sattunut silmään mitään "sekapareja".
Mitään musta-valkoista butch-femme jakoa ei tässä haeta. Koska se että toinen on ulkoisesti maskuliininen ja toinen feminiininen, ei tarkoita etteikö kummassakin olisi kumpaakin energiaa sekoittuneena siten, että se feminiinisempi olisikin poikamaisempi tai että maskuliinisempi olisikin herkempi kuin se "femme". Eli asiat ei ole yksinkertaisia sillä saralla mikä on oikeastaan ihan hienoa.
Eli näiden kahden energian dynamiikka jollain lailla kiehtoo ja siksi itse isken silmäni aina tyttömäisiin ja feminiinisiin naisiin.
Joten ketkä teistä "epälepakonnäköisistä" naisista tuntee vetoa maskuliinisiin/poikamaisiin tyttöihin? Entä miten se koette itsenne sisältäpäin vaikka olette ulkoisesti naisellisia?
(Pahoittelen jos on epäselvää txtiä kun naputteli unihiekat silmissä)
Olen nähnyt tyttömäisiä tyttömäisten kanssa ja poikamaisia poikamaisten kanssa mutta olen ehkä erittäin sokea, kun en ole vielä nähnyt selkeästi ulkoiselta olemukseltaan tyttömäisiä ja poikamaisia olevan missään yhdessä.
Olisi hyvä tietää jos olisi niitä "femmehtäviä", joille ei oikeastaan ole väliä onko tyttömäinen tai poikamainen. Tai toisena vaihtoehtona, että iskisi silmänsä vain poikamaisiin tyttöihin.
Kovasti sitä jotkut jankuttavat että vain poikamaisilla on vientiä enemmän mutta en usko tuohon. Tai sitten se vienti on ollut tosiaan poikamaisten kesken.
En itse tunne seksuaalisesti tai romantisoidusti vetoa muihin poikamaisiin tai maskuliinisiin tyttöihin, kumma kyllä.
Myönnetään, en ole baari-ihmisiä vaikka olen alan paikoissa käynytkin. Mutta ei vain ole sattunut silmään mitään "sekapareja".
Mitään musta-valkoista butch-femme jakoa ei tässä haeta. Koska se että toinen on ulkoisesti maskuliininen ja toinen feminiininen, ei tarkoita etteikö kummassakin olisi kumpaakin energiaa sekoittuneena siten, että se feminiinisempi olisikin poikamaisempi tai että maskuliinisempi olisikin herkempi kuin se "femme". Eli asiat ei ole yksinkertaisia sillä saralla mikä on oikeastaan ihan hienoa.
Eli näiden kahden energian dynamiikka jollain lailla kiehtoo ja siksi itse isken silmäni aina tyttömäisiin ja feminiinisiin naisiin.
Joten ketkä teistä "epälepakonnäköisistä" naisista tuntee vetoa maskuliinisiin/poikamaisiin tyttöihin? Entä miten se koette itsenne sisältäpäin vaikka olette ulkoisesti naisellisia?
(Pahoittelen jos on epäselvää txtiä kun naputteli unihiekat silmissä)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kysymys. Olen myös huomannut, että maskuliininen/feminiininen energia voi olla ihan erilailla jaottunut kuin mitä ulospäin saattaa näyttää ja ehkä siinä kontrastissa juuri piileekin se kiehtovuus. Ahdistavaa olisikin jos ulospäin maskuliininen nainen olisi kaikinpuolin muutenkin äijä ja ulospäin naisellinen osapuoli olisi kuin vanhan ajan alistettu vaimo. Minä olen tavallisen naisen näköinen, en erotu heteroista, vaikken olekaan hiuksia värjäävä ja kovasti meikkaava, hamettakaan ei tule puettua päälle enkä korkokenkiä omista, pukeudun enemmänkin käytännöllisesti ja rennosti. Olemuksesta ei voisi arvata että olen naisiin suuntautunut, mutta koen kyllä, että jotain määrittelemättömän maskuliinista luonteessanikin on, sitä on vain vaikea nimetä tarkkaan. Olen kuitenkin sen verran neitimäinen, että jos olisin mies niin minua varmasti luultaisi homoksi. Ja joskus tuntuu ettei sana "lesbo" päde minuun kun tunnen kuitenkin vetoa johonkin kolmanteen sukupuoleen tai maskuliinisiin naisiin, mutta en silti miehiin enkä perinteisiin naisiin. Olen sisältäpäin enemmän poikatyttö kuin ulkoisesti. Heteronaisten keskuudessa voin tuntea itseni jopa heitä naisellisemmaksi käyttäytymiselläni (heteronaisetkin voi olla aika androgyynejä tai äijämäisesti käyttäytyviä). Sitten taas jossain pinnallisissa asioissa voin tuntea olevani poikamaisempi kun en esim. välitä shoppailusta ja laittautumisesta. Tuli vielä sellainen asia mieleen, että onkohan kukaan huomannut sellaista ilmiötä, että vaikka pariskunta seurustelun alussa saattaa olla naisellinen ja maskuliininen niin jossain vaiheessa ne erot vähän hioutuu ja femmekin voi muuttua ulkoisesti poikamaisemmaksi. Ehkä seura tekee kaltaisekseen.
Unihiekkaa silmissä kahdelta iltapäivällä, olitkos kuuntelemassa Taikatuuta?
Huomenta!
Okkei - itse olen naisellinen nainen, ja katson molemmanlaisia naisia/tyttöjä ja ehkä noin määrällisesti olen pokannut enemmän noita poikamaisempia, mutta huom. ei maskuliinisia välttämättä ollenkaan. Seurustelen nytkin sellaisen housunaisen kanssa, joka on kuitenkin ihanainen nainen.
Hmmm... sisältäpäin kokemus, höh, kuulostaa vähän hassulta, mutta siis joo, tunnen olevani nainen naisellinen oli mulla sitte verkkarit tai hame päälläni:)
Täällä yksi hameessa ja korkokengissä viihtyvä nainen, joka etsiskelee maskuliinisempaa naista, lyhyet hiukset, itsestään huoltapitävä, ei koroissa viihtyvä. Ehkä mieli vielä muuttuu, ja elämähän aina yllättää, mutta tällä hetkellä etsin kyllä jotakuta melkoisesti erilaista kuin itse olen :)
Itse kyllä karsastan sanaa "femme" enkä todellakaan itseäni luokittelisi moisen nimikkeen alle, Mutta sanoisin olevani enemmän feminiinen kuin maskuliininen nainen. Minustakaan ei varmasti näy ulospäin mitä seksuaalista suuntautumista "edustan", olen hyvin tavallisen näköinen. Minulle sekin on laittautumista jos laitan muuta kuin arkivaatteet päälle *virnistää*. Viihdyn kuitenkin puolipitkissä hiuksissa, suht naisellisissa vaatteissa. Lluonteesta löytyy herkkyyttä ja olen todella läheisyydenkipeä. Toisaalta taas minua ei moni asia ällötä. En pelkää likaa, en karskia huumoria. Saatan vaikuttaa ajoittain melko kovalta, poikatytöltä.
Vaikea sitä on tiiviiseen pakettiin koittaa selvittää miten itsensä kokee.
Mutta vastatakseni aloittajan oleellisempaan kysymykseen: itse tunnen vetoa vain ja ainoastaan maskuliinisempiin, poikamaisempiin naisiin. Saatan katsoa ihaillen kauniita naisia, mutta siihen se jää ilman sitä suurempaa kipinää jonka poikamaisempi nainen voi herättää.
Minä ainakin, ulkoisesti naisellinen, sytyn androgyyneistä ja aika poika-tai miesmäisistä naisista, ihmisen persoonaan tietenkin rakastutaan mutta jos ajattelee esim seksieläömän sujumista pidemmänkin päälle, niin kipinät lentää just poikamaisten kanssa ;)
Olen aikas naisellinen nainen ja periaatteessa tykkään naisellisista naisista ja noin ensisilmäyksellä naisellinen nainen miellyttää silmää.
Mutta käytännössä voikin sitten olla niin, että jos tutustuu syvällisemmin johonkin naiseen ja alkaakin pitämään hänestä ja jopa ihastuukin, vaikka hän ei niin kamalan naisellinen olisikaan. Sisäinen kauneus ja olemus sekä luonteenpiirteet ovat pidemmällä tähtäimellä paljon tärkeämpiä kuin pelkkä ulkoinen olemus.
Vaikka olenkin lesbo, rakastun silti persoonaan enkä vain sukupuoleen tai naisellisuuteen. Olen seurustellut naisellisten naisten, kauniiden sellaisten kanssa, mutta kun sisäinen olemus on alkanut paljastua aivan kauheaksi, niin ei siitä ulkonäöstä sillä hetkellä ole enää mitään hyötyä. On kauniita naisia, jotka ovat sisäisestikin kauniita ja kauniita naisia, jotka eivät ole kauniita sisäisesti.
Koin itseni naisena niin naisellisten kuin miehekkäidenkin naisten seurassa. Pidän meikkaamisesta, korkokengistä, muodikkaista, naisellisista vaatteista ja pitkistä hiuksista, mutta monet kerrat olen ihastunut lyhythiuksiseen, meikkaamattomaan naiseen, joka tosin näytää naiselta, mutta ei ole niin ylifemme kuin itse olen toisinaan. Ihan rekkikseen en kuitenkaan ole koskaan ihatunut enkä voi kuvitella ihastuvani.
Loppujen lopuksi, jos pitkä parisuhdetta haluaa, niin paljon tärkeämpää, että on edes vähän samanhenkinen (siis henkisest, ei ulkoisesti), on uskollinen, rakastava, symppis ja hellä. Sillä ei ole väliä kuinka naiselliset tai maskuliiniset kengät toisella on. Sitä en kuitenkaan voi sietää millään, että maskuliininen alkaa määräilemään tai muuttamaan naisellista maskuliiniseksi tai päinvastoin.
Ihania ja kamalia persoonia löytyy niin naisellisista kuin miehekkäistä ja androgyyneistä. Olen nähnyt niin selkeästi femme-femme, femme-butch, femme-rekkis, rekkis-rekkis, butch-butch ja rekkis-butch-pareja, joten eiköhän meitä löydy ihan joka "kategoriasta" :)
no heitänpä näkökulman minäkin... :)
Olen ulkoisest ja sisäisestikkin hyvinkin neitimäinen, hameet, korkkarit, meikkaus, kampaamot, kosmetologit, manikyyrit, pedikyyrit, vaateet, muoti, kengät, laukut, jne. on kaikki mun juttuja, ja vastaavasti tyttöystäväni on ulkonäöllisesti se maskuliinisempi...
Mutta loppujen lopuksi meitä yhdistää se että me rakastetaan molemmat luontoa, oon opiskellu itseni eräoppaaksi, elänyt melkein vuoden telttaelämää, paistanut ruokani nuotiolla ja sulattanut juomavedet lumesta. Lisäksi me ajatellaan monestaki asiast samal taval, mut on meissä erojakin, hän on ateisti kun taas mä kuulun kirkkoon, mä tykkään urheilla, käydä salilla ja pelata aktiivisesti vesipalloa, kun taas muru on enemmin kotona ja kokkailee ja kattoo leffoja.
Pointti kuitenki siinä että sillo ku meidän juttu alko, niin oltiin molemmat ehkä enemmän femmejä, mut pikku hiljaa murusta on kuoriutunu se maskuliinisempi kun taas mä oon menny enemmän naisellisempaan suuntaan...
Eli pointti, ei se ulkonen olemus meillä ollu se puoleensa vetävä vaan se mikä löyty sisältä... Samoin sillo ku en seurustellu, yleensä en edes miettiny mihin kategoriaan se nainen kuulu kehen illan aikana törmäsin... ;) kuhan se vaan tuntu kivalta... ;)
Ulkoisesti olen vaihtelevasti tyttömäinen tai poikamainen. Pukeutumistyyli aika androgyyni, värejä käytän naisellisesti. Käytös hyvin tyttömäistä ja ruumiinkieli kuulemma hyvin naisellista, siksi pukeutumisesta huolimatta pidetään heterona. Toisinaan taas tunnen olevani oikea "äijä" ja ruumiinkieli joskus myös, miesporukassa tunnen olevani kotonani. Toisinaan olen oikea "femme". Riippuu mielentilasta ja tilanteesta. Jos joku minua kiinnostaa "sillä lailla" niin huomaan heittäytyväni femmeksi, tämä tapahtuu automaattisesti. En ole kiinnostunut perinteisistä naisten asioista, enkä ymmärrä myöskään autojen koneiden ym perinteisten miesten asioiden päälle. Olen aika kameleonttimainen. Minua kiinnostaa kypsänoloiset lämpimät ja pehmeät (ei mitkään kovikset) usein butch-tyyppiset naiset, enemmän androgyyniset kuin poikamaiset. En näe tämäntyyppisiä naisia miehinä tai naisina vaan vastakkaisena sukupuolena. Voin ihastua myös androgyynisiin miehiin. Olisi mukava kuulla onko muilla samanlaisia "kameleontti"-tuntemuksia.
Kyllä meitä epälepakonnäköisiä, jotka pidämme poikamaisista tytöistä on. Itsekin kuulun tähän kategoriaan.
En sano ettenkö sulkisi pois mahdollisuutta ihastua joskus myös naisellisempaan naiseen, mutta rehellisesti naismakuani parhaiten vastaa hieman androgyyni butch.