Gallup

Oletko tankannut kepupensaa?
45141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Opettele ensin kirjoittamaan,ennen keskustelupalstoille tuloa.

Äänestä
  • Tarkoititko bensiiniä?

    Opettele itse ensin kirjoittamaan, ennen keskustelupalstoille tuloa.

    PS. Pilkun jälkeen tulee välilyönti.

    Äänestä

En ole, enkä tankkaa Mauri Pekkarisen pakkobensiiniä.

Äänestä

EN OLE ENKÄ LAITA ENNENKUIN ON AINAKIN PARIVUOTTA KÄYTTÄNEET, SITTEN VASTA NÄKYY HILJALLEEN SYÖPYNEET TIIVISTEET JA MOOTTORIVAURIOT. EI NÄIN LYHYT AIKA TODISTA SEN VAARATTOMUUTTA, KUN HITAASTI SYNTYVÄT VAHINGOT PALJASTUVAT AJAN KULUESSA. MUTTA KUKAAN EI ENÄÄ PARIN VUODEN PÄÄSTÄ PALJASTUVIA VAURIOITA YHDISTÄ SIIHEN BENSAAN, VAAN KAIKKI VÄITTÄÄ NIITÄ NORMAALIKSI KULUMISEKSI. uskokaa vaan että niin tulee käymään.

Äänestä

Olen koko ajan vaikka autooni muka pitäisi sopia. hyvin on toiminut.

Onko sillä eroa onko besiinissä etanolia 5 tai 10 prossa. 5% syövyttää yhtä paljon kuin 10%-


Jos ongelmia tulee niitä tulee kummallakin bensalla.

Sitten pieni kevennys-

Kautta aikojen on käytetty etanolia jäänestoaineena. Sitä on käytetty noin 10 tilavuusprosenttia. Nyt ne jotka on käyttäneet etanolia (Sinolia) purkista ei uskalla käyttää bensaa jossa tuo etanoli on jo valmiina.

Äänestä
  • Jäänestoa ei käytetä kuin tarvittaessa ja sen tarve on aika harvoin. Silloin se ei pääse kuivattamaan kumi- ym. tiivisteitä, eikä tekemään muuta vahinkoa.

    Äänestä

  • Nyt ohjeistetaan, että se ei ole vielä katastrofi, jos erehtyy kerran tankkaamaan pekkarisen kusta, se ei ehdi aiheuttaa vaurioita. Ja kuten eräässä viestissä tuossa sanotaankin, ei sitä jäänestoa käytetä jatkuvasti, itse en koskaan. Vauriota ei ehdi syntyä. Mutta alapa jatkuvasti työntämään tuota litkua tankkiin, alkaa ongelmia tulla. Kalliit menopelit särkyy ja oikuttelee, onko pekkarisella jo selitykset valmiina?

    Äänestä

  • älä nyt taas hölpötä, ei sitä sentään kymmentä prosenttia kukaan hullu (sinua
    ehkä lukuunottamatta) ole käyttänyt. ½ -1 litra/tankillinen (50-60 litraa)
    sitä normaali ihmiset on käyttäneet, jos ovat käyttäneet ollenkaan.

    Äänestä

  • 10 tilavuusprosenttia.

    Aprillia, aprillia koko surkea kepuelämäsi?.

    Äänestä

Suomessa on jo liikaa alkoholiongelmaisia. Minä en autoani juopoksi opeta.Näin on näreet???

Ps. 98:lla pösö kehrää....

Äänestä

En ole tankannut tupeebensiiniä. Jos joku näin haluaisi tehdä aina voi itse lisätä tuulilasinpesunestettä tankkiin milensä mukaisesti.

Äänestä

Ei ole aikomustakaan tankata E10 litkua.

Äänestä

Tänää saksalainen autolehti sisälsi 6 sivua painavaa tekstiä E10 bensiinin vaaroista. Onneksi meillä Mauri Pekkarinen tietää ettei mitään riskiä ole. Samoin kuin Bensiinitohtori Mari Kiviniemi vaalikeskustelussa antoi täyden vakuutuksen.

Että ovat sellaisia Keskustan bensiiniasiantuntijoita.

Äänestä

Voisi sanoa, että yhtä useasti kuin olen äänestänyt tuota huijaripuoluetta.

Äänestä

Ei ikinä, ei ikinä.

Äänestä

Jos ei kelpaa, niin seuraavaksi määrämme suomalaiset ajamaan kepulaisella pilkkeellä häkäpöntöillä. Ja tuet risuista tulee olemaan kovat! Vapise veronveronmaksaja!

Äänestä
  • Mauri Pekkarinen, Suomen kallein mies!

    Äänestä

TosiaSIA ON ETTÄ TUOSTA ASIASTA TEHTIIN PUOLUEPOLIITTINEN KYSYMYS VAALEJA VARTEN.

Jos 10-bensa olsi tulölut kolme vuiotta sitten siitä ei olisi mitään vastustuskampanjaa tullut. TälläKIN asilla käydään vaaleja.

Tosiasia on että Jos Bensiinissä on 5-tilavuusyksikköä etänolia JAKUVASTI se vaikttaa ihan saman kuin jos siinä 8-9% tilavuusprosenttia. Bensassa on tetien mukaan ollut keskimäärin 8,5%-tilavuusprosenttia etanolia. 85:ssa on keskimäärin 4,8% tilavuusprosentia.

Tästä tuli siis vaalipoliittinen asia.

Äänestä
  • Hihillin kannattaisi opiskella lisää kemiaa.

    Äänestä

  • Opiskelu auttaa aina kirjoitti:

    Hihillin kannattaisi opiskella lisää kemiaa.

    Mikä siinä hohihihiihih

    meni väärin hiooihihihihihihih

    Äänestä

  • Opiskelu auttaa aina kirjoitti:

    Hihillin kannattaisi opiskella lisää kemiaa.

    Kunhan hihili saisi edes ala-asteen suoritettua.

    Äänestä

  • Laita johonkin "tetiin" linkkiä.

    Äänestä

  • Onko asia vaalipoliittinen myös Saksassa?

    Äänestä

  • Hiohihihihihihih kirjoitti:

    Mikä siinä hohihihiihih

    meni väärin hiooihihihihihihih

    Melkein joka sana. Mutta asiaan liittyen kysyn, mihin perustuu tämä vankka tietämys tämän asian todenperäisyydestä?

    "Tosiasia on että Jos Bensiinissä on 5-tilavuusyksikköä etänolia JAKUVASTI se vaikttaa ihan saman kuin jos siinä 8-9% tilavuusprosenttia."

    Ja vaikuttaa miten?

    Äänestä

  • Mikset tankkaa autoasi pelkällä jäänestoaineella?

    Äänestä

  • Tuota 85-oktaanista ei taida saada kuin Venäjältä?

    Äänestä

  • MIkä meni väärin? kirjoitti:

    Melkein joka sana. Mutta asiaan liittyen kysyn, mihin perustuu tämä vankka tietämys tämän asian todenperäisyydestä?

    "Tosiasia on että Jos Bensiinissä on 5-tilavuusyksikköä etänolia JAKUVASTI se vaikttaa ihan saman kuin jos siinä 8-9% tilavuusprosenttia."

    Ja vaikuttaa miten?

    Etanolia enemmän tai vähemmän, vaikutus on sama. Vähemmän etanolia sisältävää vaan pitää juoda enemmän, sanoi Soininvaarakin.

    Äänestä

  • 2x1 kirjoitti:

    Kunhan hihili saisi edes ala-asteen suoritettua.

    hiohiihihihiihih

    Kesken se on mutta järkeä näyttää olevan enemmän kuin keskimäärin Teillä.

    Hiohihihiihih

    Äänestä

Kepubensiinistä on monta haittaa. En tankkaa sitä.

Äänestä

Muistelkaapas aikaa kun lyijytön bensa tuli markkinoille, kaikki horisivat että ei sitä voi tankata se rikkoo moottorin. Esitettiin että lyijy suojaa venttiilin varsia kiinnileikkamiselta.

Nyt on ajeltu useita vuosia lyijyttömällä bensalla, eikä noita venttiilinvarsien kiinni leikkaamisia ole juurikaan sattunut. Ei ainakaan enempi kuin aikaisemmin lyijyllisellä ajellessa.

Mielestäni moottorit kestää nyt enemmän kilometrejä, bensamoottoritkin, lähes järjestään 2-3 sataatuhatta kilometriä, uset merkit huomattavasti enemmänkin. Liekkö sitten syy parempien öljylaatujen tulo markkinoille.

Sama tapahtuu tässäkin E 10 kohdalla kaikki käyttävät sitä kiltisti ainakin vuoden päästä, kun siihen lisätään hieman eetteriä niin bensan kulutuskin vähenee ja tehot lisääntyy.

Muistelkaa kupla Wolkkari aikaa sen kori kesti paljon ajoa, mutta sen ilmajäähdytteinen bokseri moottori piti täysrempata joka 60 tuhannen kilometrin jälkeen. Josta sanonta morjes morjes, monesko moottori.

Äänestä
  • "kaikki horisivat että ei sitä voi tankata se rikkoo moottorin"


    En mä kyllä tuollaista muista. Mä muistan, että oli aika selkeesti ostettavissa se lyijyn korvaava aine autoihin, joihin hyvin selkeesti ei käynyt se lyijytön.

    Äänestä

  • KAuKe horisee? kirjoitti:

    "kaikki horisivat että ei sitä voi tankata se rikkoo moottorin"


    En mä kyllä tuollaista muista. Mä muistan, että oli aika selkeesti ostettavissa se lyijyn korvaava aine autoihin, joihin hyvin selkeesti ei käynyt se lyijytön.

    sen lisäaineen lisäyksen saattoi suorittaa itse. Tai ostaa ysisysiä, jos ei halunnut annostella sitä tippaa siitä pullosta polttoaineen sekaan. Nyt työnnetään väkisellä bensakauppiaiden myytäväksi jotain, jota ihmiset ei halua ostaa, koska kukapa haluaisi rikkoa autonsa moottorin jonkun kepulaisen irtotukan iloksi?

    Äänestä

  • KAuKe horisee? kirjoitti:

    "kaikki horisivat että ei sitä voi tankata se rikkoo moottorin"


    En mä kyllä tuollaista muista. Mä muistan, että oli aika selkeesti ostettavissa se lyijyn korvaava aine autoihin, joihin hyvin selkeesti ei käynyt se lyijytön.

    Minä se vain muistan

    Me Aikuiset kyllä muistamme.

    lapsethan on erikseen. Siellä isän pusissa ollessa muisti on vielä aika huono.

    Äänestä

E10 on niinsanottua lähi bensaa, sanoisi Urpiainenkin. Me sosialidemokraatit!!!!

Äänestä

En ole ostanut koskaan mitään jyijyn korvike lisäaineita, eikä tuttava piirinikää niistä tiennyt. Vaikka useita automerkkejä ollut käytössä.
No Mossea ei onneksi ole tarvinnut pitää, jospa se oli sinun autosi johon ehkä tarvitsit vuolla lyijyä tankkiin.

Äänestä

jyijy. Kyllä jyijyn korvaavaa ainetta piti lisätä vanhan bensamersunkin menoveteen, saati siihen Eliitti Mosseen. Miten tuo aine onkin sinulta jäänyt huomaamatta, kun sitä on edelleen myynnissäkin huoltoasemilla?

Äänestä
  • Anteeksi erittäin paha jyijy, lyijy moka minulta, toivottavasti et menettänyt yö uniasi. Sory sory sory!!!

    Äänestä

  • KauKe kirjoitti:

    Anteeksi erittäin paha jyijy, lyijy moka minulta, toivottavasti et menettänyt yö uniasi. Sory sory sory!!!

    Minä nukun päivisin.

    Äänestä

  • Mitäs noista kirjoitti:

    Minä nukun päivisin.

    1. Ehdottomasti kielletty lentokoneissa, 2- tahtimoottoreissa, pienkoneissa ja puolustusvoimien ajoneuvoissa.
    2. Haitat
    - Kulutus nousee
    - Ei sovellu kaikkii autoihin
    - Saattaa johtaa nopeaan moottorin kulumiseen - moottoriöljyn vesipitoisuuden nousun johdosta
    - Saattaa syntyä polttoainevuotoja - kumi- ja muoviaineiden syöpymisen johdosta
    - Riski polttoainelukosta - korkeamman höyrynpaineen vuoksi
    - Mahdollisuus bensiini ja etanofaasin muodostumiseen polttoainesäiliössä - alkoholin korkean vedensitomiskyvyn vuoksi (tällöin kumpaakaan syntynyttä jaetta ei voi käyttää moottorissa vaikka vesietanolifaasi poistettaisiin tankista.
    - Alumiinimateriaalit voivat syöpyä - bensiinin ja etanolin yhteisvaikutuksesta
    - Seoksen laiheneminen voi polttaa männän puhki - ilman katalysaattorin ohjausta seoksen muodostamiseksi
    - Kukaan ei korvaa mahdollisia vahinkoja
    3. Soveltuvuus
    - Pekkarisen virka- autoon ja muihin työsuhdeautoihin

    Äänestä

  • kepubensiinitotuus kirjoitti:

    1. Ehdottomasti kielletty lentokoneissa, 2- tahtimoottoreissa, pienkoneissa ja puolustusvoimien ajoneuvoissa.
    2. Haitat
    - Kulutus nousee
    - Ei sovellu kaikkii autoihin
    - Saattaa johtaa nopeaan moottorin kulumiseen - moottoriöljyn vesipitoisuuden nousun johdosta
    - Saattaa syntyä polttoainevuotoja - kumi- ja muoviaineiden syöpymisen johdosta
    - Riski polttoainelukosta - korkeamman höyrynpaineen vuoksi
    - Mahdollisuus bensiini ja etanofaasin muodostumiseen polttoainesäiliössä - alkoholin korkean vedensitomiskyvyn vuoksi (tällöin kumpaakaan syntynyttä jaetta ei voi käyttää moottorissa vaikka vesietanolifaasi poistettaisiin tankista.
    - Alumiinimateriaalit voivat syöpyä - bensiinin ja etanolin yhteisvaikutuksesta
    - Seoksen laiheneminen voi polttaa männän puhki - ilman katalysaattorin ohjausta seoksen muodostamiseksi
    - Kukaan ei korvaa mahdollisia vahinkoja
    3. Soveltuvuus
    - Pekkarisen virka- autoon ja muihin työsuhdeautoihin

    2-tehti moottoreissa ei ole kieletty.

    meille huoltamohenkilökunnalle vain on sanottu että voi pitäää muutaman ylimääräisen kaasarin varastossa. Niitä sattaa ajanoloon muutama syöpyä.

    Sama ilmiö on ollut 5%:sen bensan kanssa huomattavissa. Kohokammiot on valkoisen ryyhkän pinnoittamat.

    Briksi antoi tällaiset ohjeet. Briksi on yleisin pienmoottori.

    Äänestä

Tuossa kohtaa oli sinulla pientä asian tynkää. kun mainitsit 2-tahtimoottorit ja pienkoneet. Kaikki muu oli pelkkää luulottelua, kuten lyijytön bensa aikoinaan.

Mikiä muu autoihin käytetty bensa sopii lentokoneisiin, ja jos ajat autolla ilman moottoriöljyä, ja koneesi hajoaa niin tuskin saat korvauksia vaikka käyttäisit 98 bensaa

Äänestä
  • Kaikki muukin oli faktaa.

    Äänestä

  • Observer, kirjoitti:

    Kaikki muukin oli faktaa.

    Näin sitä mennään politiikan saralla valtiojohtoisesti ihmisiä kuuntelematta, Pekkarinen - Neste - VTT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekkari kirjoitti:

Oletko tankannut kepupensaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu