Lauantain Keskisuomalainen kirjoitti koirien jätöksistä juttua, lukekaa koirien omistajat!
Siellä kerrottiin, että jätösten jättäminen taajama-alueelle on rikos ja siitä voitaisiin kirjoittaa 20 euron sakko tai pahimmissa tapauksissa antaa päiväsakkoja. Kuitenkaan vielä ei ole niitä alettu antamaan.
Miksi? Vai olisiko parempi ottaa koirat pois niiltä, jotka eivät välitä laista ja toimivat rikollisesti?
Jutussa kerrottiin, kuinka jos koiran ottaa, täytyy ällöttävimmätkin hommat tehdä. Ottaessaan tietää, että jätökset on kerättävä. Jutussa esiityi vastuullinen koiran pitäjä, joka kertoi keräilevän myös muiden koirien jätöksiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi asiasta ei kirjoitettu jo tammikuussa?
Joo-o, me ainakin keräämme jätökset ja jos sattuu olemaan pörrr-kakka niin "lakaisemme" sen ainakin kauemmas tiestä, yleensäkin yritämme ohjata koiran pois jalkakäytävältä mahd kauas.
Hieman kun viitsis jokainen koiran omistaja vaivautua että katsois mihin se oma koira sontansa vääntää niin ongelma pienenisi jo huomattavasti..älkää antako sen tortun pudota siihen jalkakäytävälle jos ette viitsi sitä kerätä. Ei ole suuri vaiva ohjata koira syrjään, pusikkoon.
Taajama-alueella on rikos mihinkään ulostaa. Siis ei nurmikoille eikä puskiin. Sitä paitsi kaupungin työntekijät joutuvat hoitamaan niitä puskia.
Joku oli kakattanut koiransa ylikulkusillalle jopa. Pari läjää oli, joista oli kylläkin joku vielä ajanut pyörällä päältä.